samalla kun kuukatíset alkoivat tulemaan 4 kertaa vuodessa niin mieliala on laskenut jyrkästi viimeisen vuoden ajan. Ajattelen päivittäni kuolemaa ja omaa jaksamistani. En jaksa enää m itään.
Estrogeeni auttoi kun käytin sitä kuukauden. Lihosin 4 kiloa ja lopetin siihen yhteen kuukauteen. Minä en saa lihoa sokeriarvojeni puoleen. Olen puun ja kuoren välissä.
Hikoiluja ei ole ollut mutta mistä nämä kuoleman ajatukset tulevat?
kuoleman ajatuksia
ja itkuisuutta
51
4978
Vastaukset
- alkuperäinen kirjoittaja
olen siis 48-vuotias ja kohtu on tallella. Keltarauhashormo´niko se turvottaa vai estrogeeni vai molemmat?
- 50 vuotias
Minulla on ollut myös niitä kuoleman ajatuksia.
Nyt olen laihduttanut 7 kiloa ja päässyt pienempiin housuihin, tarkoitus on päästä vielä kahteen kauniiseen viininpunaiseen frkkutakkiin jotka ovat käyneet pieneksi.
Minun tyttäreni on minulle niin ilkeä, että olisin varmasti jo tappanut itseni, mutta minulla on niin kiva mies, että jaksan vain hänen takiaan.
Olen ehkä nyt päässyt niistä kuoleman ajatuksista, kun tavallaan kuolin. Olen muuttunut hoikemmaksi ja omastamielestäni kivemmannäköiseksi. nyt kun en saa olla lapsenlapsenkanssa missään tekemisissä, niin tuntuu, etten ole mummuiässäkään enää. Ihan kuin en olisi mukku lainkaan, vaan nuorempi kauniinpi jne...
Ne kuoleman ajatukset tulee myös siksi mieleen kun äitini on jo niin vanhan, anoppi on mennyt heikompaan kuntoon ja minun isäni, ja paljon myös tuttujani, on kuollut.
Ehkä se vaan kuuluu nyt tähän ikään. En tiedä. Ennen olimme paljon tekemisissä kymmenen vuotta minua ja miestäni nuoremman pariskunnan kanssa. Enää en halua olla tämän rouvan takia olla heidän kanssaan tekemisissä. Hän nimittäin on pettänyt miestään, ja pettää varmaan koko ajan edelleen, ja hän on kertonut sen minulle. Minulla on paha mieli sen miehen puolesta ja minun on vaikea suhtautua siihen pariskuntaan enää.
Tuntuu niin pahalta, kun menettää ystävänsä tuollaisen epärehellisyyden takia. Minä voin niin huonosti kun ajattelenkin asiaa.
Jotenkin kait se elämä menee niin kapeaksi kun vanhenee. Sairauksista kaikki puhelee, ja mieskin on aika väsynyt toisinaan työssään kun on sitä kulumaa ja nivelrikkoa. itse olen ollut pätkätöissä ja tällähetkellä työtön. Rahaa on vähän ystävät petollisia, sairauksia kaikilla, tytär ilkeä....
Ja niitä iloisia asioita on niin vähän. Mutta jos niihin kauniisiin farkkutakkeihin pääsisi. Kovaa puurtamista tämä laihduttaminen, ja vähän surullista kun ei saa syödäkkään mitään hyvää....
Mulla ei ole hikijuttuja eikä unettomuuksia, en siis tarvitse estigeeniä vain keltarauhashormoonia olen syönyt ja nyt olen jättänyt nekin muutama kuukausi sitten pois.
Tsemppiä sulle ja yritä piristää itseäsi kauniilla vaatteilla jos se auttaisi.- vastauksestasi
Ostaisinhan minä vaatteita mutta kun ei ole rahaa. Mieheni on eläkkeellä ja minä opisekelen kelan koulutustuella. Saan siis 557e kuukaudessa.
Minä olen laihduttanut viime vuosina ja lihonnut osan takaisin ja taas laihduttanut.
Siinä olen kuitenkin onnistunut sen verran, ettei viimeiseen kolmeen vuoteen painoni ole noussut yli 73:n kilon. Aikoinaan painoin 82 kg..nyt painan 68 ja tavote olisi tuossa 62:ssa kilossa.Silloin olen ihan hoikan näköinen. Naama vaan veltostuu siihen malliin, että oletan estrogeenin puutteella olevan jotain sen kanssa tekemistä.
Minua taas masentaa se, että rahat ovat tosi vähissä kaikilla perheemme jäsenillä.
Minä, poikani ja tyttäreni opiskelemme ja mieheni on pienellä kansan- ja työeläkkeellä.Eli siis vipata ei voi kukaan, eikä keltään meistä. Välit ovat kyllä tällä hetkellä hyvät siis lapsiini mutta on ollut vaikeitakin vuosia. Tyttärellä oli vaikea irrottautumiskamppailu minusta ja hän haukkuin vuosikausia minua, että olen pilannut hänen elämänsä.Nyt se on onneksi ohi. Minulla on kanssa ihana mies,isä lapsilleen. Se onkin ainoa asia mikä on minua pitänyt elämässä kiinni.
Aina kun näen hautausmaan,,,mietin kuolemaa tai kun kuulen ambulanssi äänen niin niskakarvat nousevat pystyyn. Minulla ei ole ollut enää vuosikymmeniin isää eikä äitiä elossa.Minä olen suvun vanhin ja olen alle viisikymppinen..surkuhupaisaa - alkuperäinen kirjoittaja
vastauksestasi kirjoitti:
Ostaisinhan minä vaatteita mutta kun ei ole rahaa. Mieheni on eläkkeellä ja minä opisekelen kelan koulutustuella. Saan siis 557e kuukaudessa.
Minä olen laihduttanut viime vuosina ja lihonnut osan takaisin ja taas laihduttanut.
Siinä olen kuitenkin onnistunut sen verran, ettei viimeiseen kolmeen vuoteen painoni ole noussut yli 73:n kilon. Aikoinaan painoin 82 kg..nyt painan 68 ja tavote olisi tuossa 62:ssa kilossa.Silloin olen ihan hoikan näköinen. Naama vaan veltostuu siihen malliin, että oletan estrogeenin puutteella olevan jotain sen kanssa tekemistä.
Minua taas masentaa se, että rahat ovat tosi vähissä kaikilla perheemme jäsenillä.
Minä, poikani ja tyttäreni opiskelemme ja mieheni on pienellä kansan- ja työeläkkeellä.Eli siis vipata ei voi kukaan, eikä keltään meistä. Välit ovat kyllä tällä hetkellä hyvät siis lapsiini mutta on ollut vaikeitakin vuosia. Tyttärellä oli vaikea irrottautumiskamppailu minusta ja hän haukkuin vuosikausia minua, että olen pilannut hänen elämänsä.Nyt se on onneksi ohi. Minulla on kanssa ihana mies,isä lapsilleen. Se onkin ainoa asia mikä on minua pitänyt elämässä kiinni.
Aina kun näen hautausmaan,,,mietin kuolemaa tai kun kuulen ambulanssi äänen niin niskakarvat nousevat pystyyn. Minulla ei ole ollut enää vuosikymmeniin isää eikä äitiä elossa.Minä olen suvun vanhin ja olen alle viisikymppinen..surkuhupaisaaMiten pääsen näistä kuolemanajatuksista ja synkeästä mielialasta?
Onko olemassa jotain muuta konstia kuin hormonit?
Voiko kulemanajatukset johtua vaihtareitten lisäksi siitä, että näen kuolevia vanhuksia harjoittelupaikoissani jatkuvasti?
Entä siitä, että olen menettänyt äitini ja isäni nuorena kuolemalle?
Vaiko siitä syystä, että olen sukumme vanhin 48-vuotiaana. Monet lähisukulaisistani ovat kuolleet ja serkkuja on Hollanissa ja Saksassa.
En haluaisi itsekään vanhentua. Olen mieleltäni hyvin nuori ja peilikuva ei oikein vastaa sisäistä kuvaa itsestäni.
Mitä tässä kannattaisi oikein tehdä? masennuslääkkeet, hormoonit vai luontaistuotteet?
kalaöljyä, rannikkomännynuutetta, vahvaa B-vitamiinia ja hivenaineita käytän päivittäin.
Olen kohtalaisessa kunnossa...en sairasta mitään erityistä. Flunssaakaan ei ole ollut vuosikausiin eikä kuumetta. Vastustuskykyni on erinomainen.
Missä siis vika kun en meinaa jaksaa herätä aamulla ja ensimmäinen ajatus on, että otan sitten iltapäivällä torkut kun tulen kotiin. Sydän muljahtelee aamuisin ja haukottelen puoleenpäivään saakka ja sitten taas iltapäivällä.
Ravinnolla en ole huomannut mainittavaa muutosta
parempaan. Haluaisin vaan vetää pitkäkseen ja makoilla koko päivän?
APUA! - täti x
alkuperäinen kirjoittaja kirjoitti:
Miten pääsen näistä kuolemanajatuksista ja synkeästä mielialasta?
Onko olemassa jotain muuta konstia kuin hormonit?
Voiko kulemanajatukset johtua vaihtareitten lisäksi siitä, että näen kuolevia vanhuksia harjoittelupaikoissani jatkuvasti?
Entä siitä, että olen menettänyt äitini ja isäni nuorena kuolemalle?
Vaiko siitä syystä, että olen sukumme vanhin 48-vuotiaana. Monet lähisukulaisistani ovat kuolleet ja serkkuja on Hollanissa ja Saksassa.
En haluaisi itsekään vanhentua. Olen mieleltäni hyvin nuori ja peilikuva ei oikein vastaa sisäistä kuvaa itsestäni.
Mitä tässä kannattaisi oikein tehdä? masennuslääkkeet, hormoonit vai luontaistuotteet?
kalaöljyä, rannikkomännynuutetta, vahvaa B-vitamiinia ja hivenaineita käytän päivittäin.
Olen kohtalaisessa kunnossa...en sairasta mitään erityistä. Flunssaakaan ei ole ollut vuosikausiin eikä kuumetta. Vastustuskykyni on erinomainen.
Missä siis vika kun en meinaa jaksaa herätä aamulla ja ensimmäinen ajatus on, että otan sitten iltapäivällä torkut kun tulen kotiin. Sydän muljahtelee aamuisin ja haukottelen puoleenpäivään saakka ja sitten taas iltapäivällä.
Ravinnolla en ole huomannut mainittavaa muutosta
parempaan. Haluaisin vaan vetää pitkäkseen ja makoilla koko päivän?
APUA!Minussa ja sinussa on paljon samankaltaisia piirteitä, olen muutama vuosi vanhempi enkä lheskään suvun vanhin, mutta kuolemaan liittyvät ajatukset ovat päivittäin mielessä. Päivät rientävät eteenpäin lisäntyvällä vauhdilla, niin tuntuu, mitä tekisin loppuelämästäni? Lapset asuvat kaukana, lastenlapsia ei ole, mies tylsähköä seuraa joskin turvallisen rakastava... TÄMÄ JOHTUU HORMOONEISTA olen aiva 100% varma! Uskon, että vaivat menevät itsestään ohi niinkuin teini-iän ongelmatkin aikoinaan menivät.
Paras tapa lienee hankki KIVA harrastus. Itse maalailen öljyväreillä ja liikun päivittäin luonnossa. Jälkimmäinen on parasta terapiaa, miteä tiedän.
Luonnossa yksin oleminen antaa sen rauhan, jota kaipaan, tykkään olla juuri tässä elämän vaiheessa yksin, en kaipaa seuraa.
Sinulle olisi tärkeää löytää jotain kivaa puuhaa, nuo uudet vaatteet ovat OK tapa, jos on varaa, ihmeesti ne saavat mielen virkeäksi. Uuusi kampaus, käynti kosmetologin luona, hieronnassa.... Tai UI. Itse olen avantouimari, toki en ole sitä viime talvena harrastanut ollenkaan, ja sen huomaa :) koska mieli on näin matala!
Säälin itseäni, ja se on kaikkein pahinta, uskon ettei minua oikeasti voi kukaan rakastaa, paitsi Jumala. Siitä kai nuo kuoleman ajatukset. Hormoonit siis, olen varma, saavat aikaan masennusta ja ovat perussyy tähän negatiiviseen ajatteluun.
Yritähän sinäkin selvittää, mistä johtuu sinun ajatuksesi, syy on ehkä syvemmällä kuin luulet.
Pärjäillään yhdessä! - viestistä
täti x kirjoitti:
Minussa ja sinussa on paljon samankaltaisia piirteitä, olen muutama vuosi vanhempi enkä lheskään suvun vanhin, mutta kuolemaan liittyvät ajatukset ovat päivittäin mielessä. Päivät rientävät eteenpäin lisäntyvällä vauhdilla, niin tuntuu, mitä tekisin loppuelämästäni? Lapset asuvat kaukana, lastenlapsia ei ole, mies tylsähköä seuraa joskin turvallisen rakastava... TÄMÄ JOHTUU HORMOONEISTA olen aiva 100% varma! Uskon, että vaivat menevät itsestään ohi niinkuin teini-iän ongelmatkin aikoinaan menivät.
Paras tapa lienee hankki KIVA harrastus. Itse maalailen öljyväreillä ja liikun päivittäin luonnossa. Jälkimmäinen on parasta terapiaa, miteä tiedän.
Luonnossa yksin oleminen antaa sen rauhan, jota kaipaan, tykkään olla juuri tässä elämän vaiheessa yksin, en kaipaa seuraa.
Sinulle olisi tärkeää löytää jotain kivaa puuhaa, nuo uudet vaatteet ovat OK tapa, jos on varaa, ihmeesti ne saavat mielen virkeäksi. Uuusi kampaus, käynti kosmetologin luona, hieronnassa.... Tai UI. Itse olen avantouimari, toki en ole sitä viime talvena harrastanut ollenkaan, ja sen huomaa :) koska mieli on näin matala!
Säälin itseäni, ja se on kaikkein pahinta, uskon ettei minua oikeasti voi kukaan rakastaa, paitsi Jumala. Siitä kai nuo kuoleman ajatukset. Hormoonit siis, olen varma, saavat aikaan masennusta ja ovat perussyy tähän negatiiviseen ajatteluun.
Yritähän sinäkin selvittää, mistä johtuu sinun ajatuksesi, syy on ehkä syvemmällä kuin luulet.
Pärjäillään yhdessä!Luulen, että osasyy kuolema-ajatuksiin on lapsuudessa. Minulla on ollut turvaton lapsuus äidin sairastelun ja kuoleman takia sekä isäni väkivaltaisuuden takia. Minulla on nallekarhumies joka sairastaa sepelvaltimotautia. Olen ollut hänen kanssaan 30 vuotta. En osaa edes kuvitella elämää ilman häntä.
En näe kuolemassa mitään positiivista..varsinkin liian aikaisin kuolemisessa koska olen menettänyt niin monta läheistä kuolemalle nuoruudessani.
Nyt kun huomaan sitten itse vanhenevani vauhdilla niin koen sen negatiivisena..että vastahan tulin aikuiseksi ja aloin nauttimaan elämästä niin huomaan olevani elämän ehtoopuolella.
Sitten toi hoitoalalla jatkuvan kuoleman kohtaaminen pitää ajatukset siinä.
Kait tähän on pakko tottua tai sitten vaihtaa alaa..olenkin aatellut jatkaa opintoja ja työskennellä jatkossa sairaanhoidon parissa enkä vanhustenhoidossa. Kohtaahan sielläkin kuolemaa mutta ei läheskään niin usein.
Jännityksellä ootan tuleeko seuraavat menkat..vai tuleeko taas kuukausien tauko. Tosin ei kai sillä ole oloon mitenkään merkitystä kun olo on satunnaisista menkoistakin huolimatta näin huono.... - minun mielestäni
viestistä kirjoitti:
Luulen, että osasyy kuolema-ajatuksiin on lapsuudessa. Minulla on ollut turvaton lapsuus äidin sairastelun ja kuoleman takia sekä isäni väkivaltaisuuden takia. Minulla on nallekarhumies joka sairastaa sepelvaltimotautia. Olen ollut hänen kanssaan 30 vuotta. En osaa edes kuvitella elämää ilman häntä.
En näe kuolemassa mitään positiivista..varsinkin liian aikaisin kuolemisessa koska olen menettänyt niin monta läheistä kuolemalle nuoruudessani.
Nyt kun huomaan sitten itse vanhenevani vauhdilla niin koen sen negatiivisena..että vastahan tulin aikuiseksi ja aloin nauttimaan elämästä niin huomaan olevani elämän ehtoopuolella.
Sitten toi hoitoalalla jatkuvan kuoleman kohtaaminen pitää ajatukset siinä.
Kait tähän on pakko tottua tai sitten vaihtaa alaa..olenkin aatellut jatkaa opintoja ja työskennellä jatkossa sairaanhoidon parissa enkä vanhustenhoidossa. Kohtaahan sielläkin kuolemaa mutta ei läheskään niin usein.
Jännityksellä ootan tuleeko seuraavat menkat..vai tuleeko taas kuukausien tauko. Tosin ei kai sillä ole oloon mitenkään merkitystä kun olo on satunnaisista menkoistakin huolimatta näin huono....nuo sinun kirjoituksesi siltä, että et sovellu hoitoalalle ollenkaan, et millekkään puolelle. On ammattitaitoa kohdata myös kuoleva vanhus, tai muuten sairas ihminen ja niitä on myös siellä sairaalapuolella.. Ja toisaalta lasten puolelle ei sovellu jos asenne on apaattinen ja pessimistinen. En kirjoita tätä millään pahalla tai loukatakseni, mutta näin hoitajana itse ajttelisin sinuna moneen kertaan onko hoitoala sinun ollenkaan....On paljon muitakin vaihtoehtoja ja sitäpaitsi työ on raskasta ja hyvin pieni palkkaista. Muuten noihin oloihin kävisin hakemassa jo apua.
- mikä on?
alkuperäinen kirjoittaja kirjoitti:
Miten pääsen näistä kuolemanajatuksista ja synkeästä mielialasta?
Onko olemassa jotain muuta konstia kuin hormonit?
Voiko kulemanajatukset johtua vaihtareitten lisäksi siitä, että näen kuolevia vanhuksia harjoittelupaikoissani jatkuvasti?
Entä siitä, että olen menettänyt äitini ja isäni nuorena kuolemalle?
Vaiko siitä syystä, että olen sukumme vanhin 48-vuotiaana. Monet lähisukulaisistani ovat kuolleet ja serkkuja on Hollanissa ja Saksassa.
En haluaisi itsekään vanhentua. Olen mieleltäni hyvin nuori ja peilikuva ei oikein vastaa sisäistä kuvaa itsestäni.
Mitä tässä kannattaisi oikein tehdä? masennuslääkkeet, hormoonit vai luontaistuotteet?
kalaöljyä, rannikkomännynuutetta, vahvaa B-vitamiinia ja hivenaineita käytän päivittäin.
Olen kohtalaisessa kunnossa...en sairasta mitään erityistä. Flunssaakaan ei ole ollut vuosikausiin eikä kuumetta. Vastustuskykyni on erinomainen.
Missä siis vika kun en meinaa jaksaa herätä aamulla ja ensimmäinen ajatus on, että otan sitten iltapäivällä torkut kun tulen kotiin. Sydän muljahtelee aamuisin ja haukottelen puoleenpäivään saakka ja sitten taas iltapäivällä.
Ravinnolla en ole huomannut mainittavaa muutosta
parempaan. Haluaisin vaan vetää pitkäkseen ja makoilla koko päivän?
APUA!Tuntui tutulta tuo " haluaisin vain mennä pitkäkseni...". Olen pian 53-vuotias ja kuukautiset ovat ilmeisesti tässä pikkuhiljaa jäämässä kokonaan, ainakin pitkiä pausseja on ollut ja sitten aina välillä pientä tiputtelua. Harrastan erittäin paljon liikuntaa, en ole ylipainoinen, veriarvot ovat kohdallaan,mies on mukava ja lapset omillaan. Eli siis kaikki hyvin, mutta silti mikään ei oikein maistu enää miltään. Ei huvita lähteä minnekään sosiaalisiin rientoihin eikä pyytää ketään kotiin. Ahdistaa ja haukotuttaa päivät pitkät ja välillä tuppaa kuumaa aaltoa. Olen miettinyt olisiko minulla paniikkihäiriö kun välillä tuntuu että pitää vetää henkeä niin riivatusti ja haukotuksesta ei tahdo tulla loppua. Onko muilla mitään samankaltaista?
- Samaa miettivä
mikä on? kirjoitti:
Tuntui tutulta tuo " haluaisin vain mennä pitkäkseni...". Olen pian 53-vuotias ja kuukautiset ovat ilmeisesti tässä pikkuhiljaa jäämässä kokonaan, ainakin pitkiä pausseja on ollut ja sitten aina välillä pientä tiputtelua. Harrastan erittäin paljon liikuntaa, en ole ylipainoinen, veriarvot ovat kohdallaan,mies on mukava ja lapset omillaan. Eli siis kaikki hyvin, mutta silti mikään ei oikein maistu enää miltään. Ei huvita lähteä minnekään sosiaalisiin rientoihin eikä pyytää ketään kotiin. Ahdistaa ja haukotuttaa päivät pitkät ja välillä tuppaa kuumaa aaltoa. Olen miettinyt olisiko minulla paniikkihäiriö kun välillä tuntuu että pitää vetää henkeä niin riivatusti ja haukotuksesta ei tahdo tulla loppua. Onko muilla mitään samankaltaista?
Aivan kuin olisin itse tuon kirjoittanut.
Samanlaista myös minulla lisäksi saamattomuutta, että pitää oikein pakottaa itsensä, jos onnistuu pakottamaan, jopa hampaiden harjaamiseen illalla :)
Keskittymiskykykin on usein huolestuttavan hajamielistä, aivan kuin ajatus katkeilisi.
Olenkin yrittänyt ajatella, että kuuluvat tähän vaihdevuosiprosessiin. Joskus aivan pelottaa, että tämä on jotain sekoamista. - olet lyhytnäköinen
minun mielestäni kirjoitti:
nuo sinun kirjoituksesi siltä, että et sovellu hoitoalalle ollenkaan, et millekkään puolelle. On ammattitaitoa kohdata myös kuoleva vanhus, tai muuten sairas ihminen ja niitä on myös siellä sairaalapuolella.. Ja toisaalta lasten puolelle ei sovellu jos asenne on apaattinen ja pessimistinen. En kirjoita tätä millään pahalla tai loukatakseni, mutta näin hoitajana itse ajttelisin sinuna moneen kertaan onko hoitoala sinun ollenkaan....On paljon muitakin vaihtoehtoja ja sitäpaitsi työ on raskasta ja hyvin pieni palkkaista. Muuten noihin oloihin kävisin hakemassa jo apua.
et sovellu hoitoalalle ollenkaan..ettäs kehtaat!
Et ole lukenut viestejä ilmeisesti kokonaan ja ajatuksella.
Minulla on alkanut tällainen olo vasta silloin kun menkat jäivät pois. Eikö tämä ole aika ilmeistä, että oloni johtuu hormonituotannosta.
toisekseen minulle on sanottu joka paikassa, että sovellun erittäin hyvin hoitoalalle. Olen ollut töissä muutamassa paikassa ja harjoittelemassa. Kaikissa on todettu, että ole alalle erittäin sopiva...että se siitä! - minun mielestäni
minun mielestäni kirjoitti:
nuo sinun kirjoituksesi siltä, että et sovellu hoitoalalle ollenkaan, et millekkään puolelle. On ammattitaitoa kohdata myös kuoleva vanhus, tai muuten sairas ihminen ja niitä on myös siellä sairaalapuolella.. Ja toisaalta lasten puolelle ei sovellu jos asenne on apaattinen ja pessimistinen. En kirjoita tätä millään pahalla tai loukatakseni, mutta näin hoitajana itse ajttelisin sinuna moneen kertaan onko hoitoala sinun ollenkaan....On paljon muitakin vaihtoehtoja ja sitäpaitsi työ on raskasta ja hyvin pieni palkkaista. Muuten noihin oloihin kävisin hakemassa jo apua.
Tässäpä vastinen sinun kommenteillesi minun soveltumisesta hoitoalalle.
Kädessäni on juuri viimeisin arviointi minusta eräästä vanhaikodista.
Olen huumorintajuinen ja lempeä. rauhallisuuteni ja positiivisuuteni on tervetullutta hoitoalalle.Osaan kohdata asukkaat aikuisina....tässä vain muutama kommentti saamastani arvioinnista.
Olisi kiva tietää minkä ikäinen itse olet...oletko vielä edes kärsinyt vaihdevuosista?
Arvioita ja tuomioita on niin helppo viljellä vaihtelevalla nimimerkillä ja piiloutua sen taakse.
- 50 vuotias
Kirjoitin sinulle jo aikaisemmin, että minulla on myöskin juuri tuollaisia kuoleman kaipauksia, kuin sinullakin. Joku kirjoitti taas, että et ole sopiva hoioalalle.
No, lohdutukseksi voin kertoa sinulle vielä, että olen itsekkin hoitoalalla. Ja kun luin, että opiskelet alaa, tuli mieleeni, että nuo ajatukset kyllä kuuluvat myös hoitajaksi kehittymisen prosessiin.
Opiskellessaan hoitoalaa missä käsitellään kuolemaa, sairauksia ja niihin liittyviä ongelmia tulee niitä peilattua silloin itseensä. Joillakin opiskelijalla kehittyy jopa jonkinasteista neuroosia ja luulosairautta opiskeluajalla. Ei siis ole kovinkaan ennenkuulumatonta. Yleensä ne paranee kun opiskelu loppuu ja menee töihin.
Tunnen useita ikäisiäni n.50v naisia joilla on masentunisuutta, alavireisyyttä ja raskaita ajatuksia. Ne liittyvät luonnollisena vanhenemiseen, ja aiheuttavat itkuisuutta ja kuoleman miettimistä. Tiedän eräänkin normaalin työssäkäyvän naisen, joka käy joka päivä hautausmaalla itkemässä miehensä haudalla, ja hän on käynyt siellä jo viisi vuotta.
Täällä Suomessa, noista kaipauksistaan ja ikävistään vaan ei ole sopivaa puhua. Ja vanhenevan naisen kuuluu piilottaa tunteensa ja salata sairauksensa. Kukaan ei niistä halua kuulla.
Voihan se olla myös, että et ole surrut kuolleita läheisiäsi aikoinaan kunnolla ja teet sen nyt. Jos sinusta tuntuu ylitsepääsemättömältä voithan toki mennä keskustelemaan mielenterveystoimistoon. Itse kävin kerran, mutta minulle ei annettu aikoja, vaan minulle ilmoitettiin, että koska ongelmani on raha, ei sitä minulle voida sieltä antaa. Joudun lähtemään ulos vastaanotolta, koska halusin keskustela tuskasta ja häpeästä ja surusta, minkä työttömänä rahanttomuus minulle aiheuttaa. Hoitaja ei osannut/halunnut/kyennyt minua auttamaan.
Jokatapauksessa tämä yhteiskunta on hyvin kielteinen kaikkille vanheneville ja sairastaville naisille. Mistään negatiivisesta ei saisi kertoa edes täällä tällä palstalla. Koska aina löytyy niitä jotka haluavat alkaa syyttelemään ja, niin sairaalta kuin se kuulostaakin, lisäävät he mielellään toisen taakkaa. Nuoret naiset ovat hyvin pilkallisia ja ivallisia, minkäänlaista kunnioitusta vanhempia ihmisiä kohtaan ei enää ole. Se mihin meidät on kasvatettu ja ne mitkä ovat meidän arvomme, ei merkitse nykyajan elämänmemossa ja kilpailuyhteiskunnassa mitään.
Suosittelen sinulle hakeutumaan järjästöjen kautta päiväkeskuksiin töihin. Päivä- ja työtoimintaa järjästetään eri-ikäisille ja erilaisissa elämäntilanteessa oleville ihmisille. Itse toimin vastaavanlaisessa ja työni ei aiheuta minulle masennusta, vaan päivastoin pidän askartelutoiminnasta ja olen hyvin innostunut työstäni ohjaajana. Synkät ajatukset tulevat mieleeni vain vapaa-aikoina.
Hotoalan koulutuksen omaava henkilö voi hakeutua myös esim. hyväntekeväisyysjärjestöihin töihin ja työhön voi kuulua paljon muuta kuin sairauksien hoito.
Voimia sinulle opiskeluun ja toivon että löydät itseäsi kiinnostavan alueen hoitoalalla. Ja nyt kun olet vielä harjottelijana suosittelen sinua kokeilemaan ns. kolmatta sektoria.- työssä
*Tiedän eräänkin normaalin työssäkäyvän naisen, joka käy joka päivä hautausmaalla itkemässä miehensä haudalla, ja hän on käynyt siellä jo viisi vuotta.*
Ei minusta kyllä kuulosta kovin normaalilta jos vielä viiden vuoden jälkeenkin ei pysty jatkamaan elämää ja päästämään irti. Kyllä kuolema täytyy kohdata ja osata miettiä se osaksi tätä elämää. Ei tuo kyllä normaalia ole mitenkään. Kannattaisi varmaan kyseisen *normaalin* käydä jo juttelemassa asiasta terapeutin kanssa. Ei pidä edes ajatella että tuollainen on normaalia. Ikävä voi olla mutta ei se saa hallita elämää- - 50 vuotias
työssä kirjoitti:
*Tiedän eräänkin normaalin työssäkäyvän naisen, joka käy joka päivä hautausmaalla itkemässä miehensä haudalla, ja hän on käynyt siellä jo viisi vuotta.*
Ei minusta kyllä kuulosta kovin normaalilta jos vielä viiden vuoden jälkeenkin ei pysty jatkamaan elämää ja päästämään irti. Kyllä kuolema täytyy kohdata ja osata miettiä se osaksi tätä elämää. Ei tuo kyllä normaalia ole mitenkään. Kannattaisi varmaan kyseisen *normaalin* käydä jo juttelemassa asiasta terapeutin kanssa. Ei pidä edes ajatella että tuollainen on normaalia. Ikävä voi olla mutta ei se saa hallita elämää-No, surua on monenlaista ja sitä ei voi toiselle määritellä. Se kuinka kauan käy haudalla ja mitä siellä sitten tekee, itkee ja puhelee on yksilöllistä.
Setäni vaimo kulki useita vuosia miehensä haudalla myös, ei kuitenkaan jokapäivä, ehkä viikottain. Samoin äitini käy isäni haudalla säännöllisesti jo useita vuosia. Nuo haudalla vuosikausia kulkemiset ovat varmaan kulttuurista kiinni ja käytännöt riippuvat paikkakunnittain.
Kerran katsoin tv ohjelmaa, missä eräs kokonainen perhe oli surrut yhtä lapsista, joka kuoli vauvana, monta vuotta kulkien säännöllisesti koko perheenä haudalla. He kävivät viettämässä siellä syntymäpäiviä ja kertomassa kuulumisia. Tapahtui Suomessa ja ohjelma oli dokumentti ja säännöllistä haudalla käymistä suositeltiin koko perheen voimin tapahtuvaksi edellämainitulla tavalla.
Perhe osallistui myös kätkytkuolema projektin tukihenkilötoimintaan TUKIHENKILÖINÄ. - mutta
50 vuotias kirjoitti:
No, surua on monenlaista ja sitä ei voi toiselle määritellä. Se kuinka kauan käy haudalla ja mitä siellä sitten tekee, itkee ja puhelee on yksilöllistä.
Setäni vaimo kulki useita vuosia miehensä haudalla myös, ei kuitenkaan jokapäivä, ehkä viikottain. Samoin äitini käy isäni haudalla säännöllisesti jo useita vuosia. Nuo haudalla vuosikausia kulkemiset ovat varmaan kulttuurista kiinni ja käytännöt riippuvat paikkakunnittain.
Kerran katsoin tv ohjelmaa, missä eräs kokonainen perhe oli surrut yhtä lapsista, joka kuoli vauvana, monta vuotta kulkien säännöllisesti koko perheenä haudalla. He kävivät viettämässä siellä syntymäpäiviä ja kertomassa kuulumisia. Tapahtui Suomessa ja ohjelma oli dokumentti ja säännöllistä haudalla käymistä suositeltiin koko perheen voimin tapahtuvaksi edellämainitulla tavalla.
Perhe osallistui myös kätkytkuolema projektin tukihenkilötoimintaan TUKIHENKILÖINÄ.No tottakai haudalla käydään ei siinä mitään, mutta jos suru ja haudalla käyminen/itkeminen on vielä viiden vuoden jälkeenkin jokapäiväistä, ei se kyllä ole enää normaalia. Vaan pikkemminkin kertoo siitä että ei ole päässyt asian yli, eikä pysty kunnolla jatkamaan normaalia elämää, jolloin ihminen tarvitsee jo hoitoa eli terapeuttista apua.
- 50 vuotias
mutta kirjoitti:
No tottakai haudalla käydään ei siinä mitään, mutta jos suru ja haudalla käyminen/itkeminen on vielä viiden vuoden jälkeenkin jokapäiväistä, ei se kyllä ole enää normaalia. Vaan pikkemminkin kertoo siitä että ei ole päässyt asian yli, eikä pysty kunnolla jatkamaan normaalia elämää, jolloin ihminen tarvitsee jo hoitoa eli terapeuttista apua.
Aika monelle sitten saavat alkaa sitä siinätapauksessa jakamaan. Ei minulle ainakaan mitään terapiaa anneta vaikka kuinka paljon itkettää joka päivä. Minut on käsketty ulos vastaanotolta kun olen käynyt pyytämässä. Syyksi on sanottu, ettei voida hoitaa kun kehtaan puhua rahasta.
Ja ihan varmasti saan itkeskellä ja hautoa itsemurhaa ihan rauhassa viiskin vuotta. Nyt olen hautonut jo puolivuotta. - tuo asia
50 vuotias kirjoitti:
Aika monelle sitten saavat alkaa sitä siinätapauksessa jakamaan. Ei minulle ainakaan mitään terapiaa anneta vaikka kuinka paljon itkettää joka päivä. Minut on käsketty ulos vastaanotolta kun olen käynyt pyytämässä. Syyksi on sanottu, ettei voida hoitaa kun kehtaan puhua rahasta.
Ja ihan varmasti saan itkeskellä ja hautoa itsemurhaa ihan rauhassa viiskin vuotta. Nyt olen hautonut jo puolivuotta.jo täysin *asian* viereen, ei puhuttu vaihdevuosimasennuksesta vaan kuoleman kohtaamisesta, siis aivan eri asioista...
- 50 vuotias
tuo asia kirjoitti:
jo täysin *asian* viereen, ei puhuttu vaihdevuosimasennuksesta vaan kuoleman kohtaamisesta, siis aivan eri asioista...
Vaihdevuosi ikäisenä minulle tuli sairauksia jotka heikensivät fyysistä kuntoani, tuki ja liikuntaelinsairauksien muodossa. Fyysisen kuntoni alenemisen myötä työkykyni on alentunut. Sairauteni taas aiheuttavat kipuja, suuria lääkemenoja ja lääkäri kustannuksia, sekä rahattomuutta ja näin saavutettu köyhyys aiheuttaa minussa kuolemanajatuksia.
Kelan kuntoutustutkimuksissa psykiatri on tutkinut henkisen terveyteni ja ei ole todennut siinä mitään sairauksia.
Kaikki nuo ongelmani ovat yleisiä viisikymmentä vuotiailla ja ne liittyvät juuri nyt vaihdevuosi ikääni. Kyseiset ongelmani eivät ole tapahtuneet lapsuudessani eivätkä nuoruudessani, vaan vaivani ja ongelmat ovat juuri akuutteja, kroonisia ja parantumattomia. Kyseiset ongelmat vain pahentuvat päivä päivältä. Ovat tyypillisiä vaihdevuosi-ikäisten vaivoja. - pitääkö
50 vuotias kirjoitti:
Vaihdevuosi ikäisenä minulle tuli sairauksia jotka heikensivät fyysistä kuntoani, tuki ja liikuntaelinsairauksien muodossa. Fyysisen kuntoni alenemisen myötä työkykyni on alentunut. Sairauteni taas aiheuttavat kipuja, suuria lääkemenoja ja lääkäri kustannuksia, sekä rahattomuutta ja näin saavutettu köyhyys aiheuttaa minussa kuolemanajatuksia.
Kelan kuntoutustutkimuksissa psykiatri on tutkinut henkisen terveyteni ja ei ole todennut siinä mitään sairauksia.
Kaikki nuo ongelmani ovat yleisiä viisikymmentä vuotiailla ja ne liittyvät juuri nyt vaihdevuosi ikääni. Kyseiset ongelmani eivät ole tapahtuneet lapsuudessani eivätkä nuoruudessani, vaan vaivani ja ongelmat ovat juuri akuutteja, kroonisia ja parantumattomia. Kyseiset ongelmat vain pahentuvat päivä päivältä. Ovat tyypillisiä vaihdevuosi-ikäisten vaivoja.sinulla tämä asia nyt rautalangasta vääntää. Kyllä vaihdevuosiin kuuluu tuo kaikki kuolemanajatukset ja kaikki. MUTTA NYT KIRJOITIN SIITÄ SINUN YSTÄVÄSTÄSI,joka käy viiden vuoden jälkeenkin vielä JOKA PÄIVÄ, haudalla itkemässä, se ei todellakaan ole normaalia eikä selity millään vaihdevuosilla. Ole sinä mitä mieltä tahansa jossain vaiheessa realiteetit on otettava huomioon ja jos sinä kerran hoitaja olet niin tiedät että on syytä auttaa jo ystävää tässä.
- voi voi
pitääkö kirjoitti:
sinulla tämä asia nyt rautalangasta vääntää. Kyllä vaihdevuosiin kuuluu tuo kaikki kuolemanajatukset ja kaikki. MUTTA NYT KIRJOITIN SIITÄ SINUN YSTÄVÄSTÄSI,joka käy viiden vuoden jälkeenkin vielä JOKA PÄIVÄ, haudalla itkemässä, se ei todellakaan ole normaalia eikä selity millään vaihdevuosilla. Ole sinä mitä mieltä tahansa jossain vaiheessa realiteetit on otettava huomioon ja jos sinä kerran hoitaja olet niin tiedät että on syytä auttaa jo ystävää tässä.
No, en ole varma itkeekö hän. Jokatapauksessa joka päivä menee hautausmaalle. Ei näytä kuitenkaan pahemmin kärsivän. Hänellä on uusi miesystävä ja hän tekee keittiötöitä. Hän on kyllä kotoisin itäsuomesta päin ja hän on luultavasti ortodoksi. En tunne niin tarkkaan ja minun puolestani hän voi käydä siellä ja itkeä jokapäivä.
- 50 vuotias
pitääkö kirjoitti:
sinulla tämä asia nyt rautalangasta vääntää. Kyllä vaihdevuosiin kuuluu tuo kaikki kuolemanajatukset ja kaikki. MUTTA NYT KIRJOITIN SIITÄ SINUN YSTÄVÄSTÄSI,joka käy viiden vuoden jälkeenkin vielä JOKA PÄIVÄ, haudalla itkemässä, se ei todellakaan ole normaalia eikä selity millään vaihdevuosilla. Ole sinä mitä mieltä tahansa jossain vaiheessa realiteetit on otettava huomioon ja jos sinä kerran hoitaja olet niin tiedät että on syytä auttaa jo ystävää tässä.
Ai niin, unohdin kysyä, mikä sinua sitten vaivaa?
- erityisesti nyt
50 vuotias kirjoitti:
Ai niin, unohdin kysyä, mikä sinua sitten vaivaa?
jokin vaivata, lähdin vain vastaamaan sinulle väitteeseen, jonka olit laittanut viestiketjuun, sinua näkyy suorastaan ärsyttävän kun olen kanssasi hyvinkin eri mieltä asioista, mutta sille et valitettavasti voi mitään.
itse kirjoitit näin
* Kirjoitin sinulle jo aikaisemmin, että minulla on myöskin juuri tuollaisia kuoleman kaipauksia, kuin sinullakin. Joku kirjoitti taas, että et ole sopiva hoioalalle.
No, lohdutukseksi voin kertoa sinulle vielä, että olen itsekkin hoitoalalla.* Minä olen se Joku, ja sinusta ei uskoisi että olet hoitoalalla. - 50 vuotias
erityisesti nyt kirjoitti:
jokin vaivata, lähdin vain vastaamaan sinulle väitteeseen, jonka olit laittanut viestiketjuun, sinua näkyy suorastaan ärsyttävän kun olen kanssasi hyvinkin eri mieltä asioista, mutta sille et valitettavasti voi mitään.
itse kirjoitit näin
* Kirjoitin sinulle jo aikaisemmin, että minulla on myöskin juuri tuollaisia kuoleman kaipauksia, kuin sinullakin. Joku kirjoitti taas, että et ole sopiva hoioalalle.
No, lohdutukseksi voin kertoa sinulle vielä, että olen itsekkin hoitoalalla.* Minä olen se Joku, ja sinusta ei uskoisi että olet hoitoalalla.Sipä oletkin potilas etkä hoitaja. Arvaatkos mistä tiedän?
Sinä olet niin pahoissa harhoissa, että kirjoitit näkeväsi minut.
Tämä on suomi24 keskustelupalsta vaihdevuosista tietokoneella netissä. Kukaan meistä ei voi nähdä toisiansa vaan me kommunikoimme kirjoittamalla ja lukemalla.
Kirjoittamistasi viesteistä päätelen, että sinua vaivaa jokin, siis että olet sairas. Mutta ei hätiä mitiä, noista sinun mielipiteistäsi sinun kannattaa mennä puhumaan henkilökohtaisesti asiantuntijan kanssa mielenterveystoimistoon.
Täällä netissä sinä et voi nähdä ketään etkä puhua kenellekkään mitään. Voimia ja jaksamista sinulle. - nainen hyvä
50 vuotias kirjoitti:
Sipä oletkin potilas etkä hoitaja. Arvaatkos mistä tiedän?
Sinä olet niin pahoissa harhoissa, että kirjoitit näkeväsi minut.
Tämä on suomi24 keskustelupalsta vaihdevuosista tietokoneella netissä. Kukaan meistä ei voi nähdä toisiansa vaan me kommunikoimme kirjoittamalla ja lukemalla.
Kirjoittamistasi viesteistä päätelen, että sinua vaivaa jokin, siis että olet sairas. Mutta ei hätiä mitiä, noista sinun mielipiteistäsi sinun kannattaa mennä puhumaan henkilökohtaisesti asiantuntijan kanssa mielenterveystoimistoon.
Täällä netissä sinä et voi nähdä ketään etkä puhua kenellekkään mitään. Voimia ja jaksamista sinulle.sinulla ei taida olla ketään kelle purnata, itse taidat tarvita hormooneja jos et muuta. Onko noin vaikea hyväksyä muiden milelipiteitä ja poukkoilla asiasta toiseen et tiedä itsekkään mitä kirjoitat/tai olet kirjoittanut. Ilmankos pidät ystävääsikin normaalina hohhoijaa...Hoitoalaa olet nähnyt vain asioidessasi siellä, ei kukaan hoitoalan ammattilainen ajattele tuolla tavalla asioista. Mielestäni nuo sinun *kuolemanajatus-teoria* asiat ovat aivan sairaita ei ne kuulu vaihdevuosiin.Kaikkea sitä vaihdevuosien piikkiin laitetaankin. Jatka samaan malliin....
- unohdin
nainen hyvä kirjoitti:
sinulla ei taida olla ketään kelle purnata, itse taidat tarvita hormooneja jos et muuta. Onko noin vaikea hyväksyä muiden milelipiteitä ja poukkoilla asiasta toiseen et tiedä itsekkään mitä kirjoitat/tai olet kirjoittanut. Ilmankos pidät ystävääsikin normaalina hohhoijaa...Hoitoalaa olet nähnyt vain asioidessasi siellä, ei kukaan hoitoalan ammattilainen ajattele tuolla tavalla asioista. Mielestäni nuo sinun *kuolemanajatus-teoria* asiat ovat aivan sairaita ei ne kuulu vaihdevuosiin.Kaikkea sitä vaihdevuosien piikkiin laitetaankin. Jatka samaan malliin....
sinä tuolla aikaisemmassa viestissä kerroitkin hautovasi itsemurhaa onko se sinusta normaalia....ja työkyky mennyt, ettei vaan olisi henkinen puoli pettänyt eikä fyysinen........
- kyynikolle
työssä kirjoitti:
*Tiedän eräänkin normaalin työssäkäyvän naisen, joka käy joka päivä hautausmaalla itkemässä miehensä haudalla, ja hän on käynyt siellä jo viisi vuotta.*
Ei minusta kyllä kuulosta kovin normaalilta jos vielä viiden vuoden jälkeenkin ei pysty jatkamaan elämää ja päästämään irti. Kyllä kuolema täytyy kohdata ja osata miettiä se osaksi tätä elämää. Ei tuo kyllä normaalia ole mitenkään. Kannattaisi varmaan kyseisen *normaalin* käydä jo juttelemassa asiasta terapeutin kanssa. Ei pidä edes ajatella että tuollainen on normaalia. Ikävä voi olla mutta ei se saa hallita elämää-Oletko sinä menettänyt puolisosi jonka kanssa olet ollut vuosikymmeniä. Jos et niin mikä sinä olet sanomaan mikä on epänormaalia?
- alkuperäinen kirjoittaja
erityisesti nyt kirjoitti:
jokin vaivata, lähdin vain vastaamaan sinulle väitteeseen, jonka olit laittanut viestiketjuun, sinua näkyy suorastaan ärsyttävän kun olen kanssasi hyvinkin eri mieltä asioista, mutta sille et valitettavasti voi mitään.
itse kirjoitit näin
* Kirjoitin sinulle jo aikaisemmin, että minulla on myöskin juuri tuollaisia kuoleman kaipauksia, kuin sinullakin. Joku kirjoitti taas, että et ole sopiva hoioalalle.
No, lohdutukseksi voin kertoa sinulle vielä, että olen itsekkin hoitoalalla.* Minä olen se Joku, ja sinusta ei uskoisi että olet hoitoalalla.Luulempa, että sinä olen keski-ikäinen perushoitaja tai sairaanhoitaja joka on ns. ilkeä sydämetön akka siellä työmaalla joitenka vuoksi monissa yksiköissä voidaan niin huonosti.
Kaikki viestisi kertovat sinun olevan epäempaattinen ja ilkeä akka. Lisäksi sinulla on tuo jankkausvaihe ja olet ehkä pahimmassa vaihdevuosi-iässä!
Menee vähän sivuun tää keskustelu alkuperäisestä viestistä.
Minusta on lähinnä normaalia jos minulla sattuu vaihdevuodet, opiskelu ja miehen vakava sairaus samoihin vuosiin...kuka tahansa varamaan voi silloin pahoin, Jos ei voi niin ei ole mielestäni sopiva hoitoalalle. - akka sinä olet!
unohdin kirjoitti:
sinä tuolla aikaisemmassa viestissä kerroitkin hautovasi itsemurhaa onko se sinusta normaalia....ja työkyky mennyt, ettei vaan olisi henkinen puoli pettänyt eikä fyysinen........
Näitä tällaisia noita-akkoja on hoitolaitokset pullollaan ja enimmäkseen he ovat keski-iän ylittäneitä perus- tai sairaanhoitajia.
Millä oikeudella sinä ensinnäkin hajotat jonkun keskustelulinkin alkamalla juupas-eipäs- väittelyn vähän niinkuin asian vierestä.?
Minkähänlainen tietotaito sinulla on jos luulet, että kuolemanajatukset eivät kuulu vaihdevuosiin? Vasta koulussa meille tästä mainittiin... - sinulla tosiaan
akka sinä olet! kirjoitti:
Näitä tällaisia noita-akkoja on hoitolaitokset pullollaan ja enimmäkseen he ovat keski-iän ylittäneitä perus- tai sairaanhoitajia.
Millä oikeudella sinä ensinnäkin hajotat jonkun keskustelulinkin alkamalla juupas-eipäs- väittelyn vähän niinkuin asian vierestä.?
Minkähänlainen tietotaito sinulla on jos luulet, että kuolemanajatukset eivät kuulu vaihdevuosiin? Vasta koulussa meille tästä mainittiin...ovat se ongelma sehän nyt kertoo masennuksesta, joka on ylittänyt jo *normaalin* vaihdevuosirajan. Mielialalääkkeitä saa kyllä käyttä ettei tarvitse itsemurhaa hautoa, ymmärrätkö miltä miehestäsi tuntuu elää rinnallasi rakasten ja samalla peläten että jonain päivänä teet mitä haudot. Niin yleensä hoitaja on ilkeä kun kertoo asian oikean laidan, ehkä olen vain realistinen ettei nyt eksytä ihan harhaan tämän vaihdevuosiasian kanssa, kaikki oireet ei selity valitettavasti sillä. Mutta muistakaa ettei nykyaikana tarvitse mieliala ongelmia hävetä, kaikkeen on hoito ja maailma on pullollaan masentuneita ihmisiä.
Siis sekä alkuperäinen että 50-vuotias koittakaa nyt hakeutua hoitoon vaivat ei täällä valitettavasti parane eikä edes helpotu, kun me *ilkeät* hoitajatkin annamme neuvojamme totuuden mukaisesti. Terveisin noita-akka - tosiaan olet
alkuperäinen kirjoittaja kirjoitti:
Luulempa, että sinä olen keski-ikäinen perushoitaja tai sairaanhoitaja joka on ns. ilkeä sydämetön akka siellä työmaalla joitenka vuoksi monissa yksiköissä voidaan niin huonosti.
Kaikki viestisi kertovat sinun olevan epäempaattinen ja ilkeä akka. Lisäksi sinulla on tuo jankkausvaihe ja olet ehkä pahimmassa vaihdevuosi-iässä!
Menee vähän sivuun tää keskustelu alkuperäisestä viestistä.
Minusta on lähinnä normaalia jos minulla sattuu vaihdevuodet, opiskelu ja miehen vakava sairaus samoihin vuosiin...kuka tahansa varamaan voi silloin pahoin, Jos ei voi niin ei ole mielestäni sopiva hoitoalalle.avun ja hoidon tarpeessa käypä juttelemassa lääkärissä ihan tosissaan kyllä lääkityksen saa ainakin....
- menetetty on enemmän
kyynikolle kirjoitti:
Oletko sinä menettänyt puolisosi jonka kanssa olet ollut vuosikymmeniä. Jos et niin mikä sinä olet sanomaan mikä on epänormaalia?
olen menettänyt paljon enemmän, ja tosiasia on että surulle on aikansa ja paikkansa ei voi mitään. Turha säälittely ei auta. Surra voi vaikka ikuisesti, mutta jos viisi vuotta itkee haudalla joka päivä se on tosiaan epänormaalia, joten terapia auttaa jaksamaan eteenpäin.
- kiinnostavat
sinulla tosiaan kirjoitti:
ovat se ongelma sehän nyt kertoo masennuksesta, joka on ylittänyt jo *normaalin* vaihdevuosirajan. Mielialalääkkeitä saa kyllä käyttä ettei tarvitse itsemurhaa hautoa, ymmärrätkö miltä miehestäsi tuntuu elää rinnallasi rakasten ja samalla peläten että jonain päivänä teet mitä haudot. Niin yleensä hoitaja on ilkeä kun kertoo asian oikean laidan, ehkä olen vain realistinen ettei nyt eksytä ihan harhaan tämän vaihdevuosiasian kanssa, kaikki oireet ei selity valitettavasti sillä. Mutta muistakaa ettei nykyaikana tarvitse mieliala ongelmia hävetä, kaikkeen on hoito ja maailma on pullollaan masentuneita ihmisiä.
Siis sekä alkuperäinen että 50-vuotias koittakaa nyt hakeutua hoitoon vaivat ei täällä valitettavasti parane eikä edes helpotu, kun me *ilkeät* hoitajatkin annamme neuvojamme totuuden mukaisesti. Terveisin noita-akkaTunnusta pois, kovasti ne kuoleman ajatukset tuntuu sinua itseäsikin vaivaavan. Miksi muuten olet kommentoimassa kuoleman ajatuksia?
Kun me täällä kirjoitellaan kuoleman ajatuksista, niin silloin me ajattelemme sitä. Vai luuletko sinä olevasi niin paljon parempi, että kirjoitat kommentteja kuoleman ajattelemisesta, muttet ajattele. Ovatko sinun aivosi jotenkin irrallaan sinusta ja kätesi vain automaatteja? Tämän ketjun otsikko on kuoleman ajatuksia, ja kovasti tuntuu ne sinua kiinnostavan kun olet monta päivää niitä mielipiteitäsi kirjoitellut. Sinä olet hullu. - se vallan
kiinnostavat kirjoitti:
Tunnusta pois, kovasti ne kuoleman ajatukset tuntuu sinua itseäsikin vaivaavan. Miksi muuten olet kommentoimassa kuoleman ajatuksia?
Kun me täällä kirjoitellaan kuoleman ajatuksista, niin silloin me ajattelemme sitä. Vai luuletko sinä olevasi niin paljon parempi, että kirjoitat kommentteja kuoleman ajattelemisesta, muttet ajattele. Ovatko sinun aivosi jotenkin irrallaan sinusta ja kätesi vain automaatteja? Tämän ketjun otsikko on kuoleman ajatuksia, ja kovasti tuntuu ne sinua kiinnostavan kun olet monta päivää niitä mielipiteitäsi kirjoitellut. Sinä olet hullu.lääkäriksi heittäydyit kun diagnoosinkin annoit, toivottavasti itse et sairasta skitsofreniaa siihen kun kuuluu tuo ammattinvaihtokin aika ajoin.
- akkoja koko
se vallan kirjoitti:
lääkäriksi heittäydyit kun diagnoosinkin annoit, toivottavasti itse et sairasta skitsofreniaa siihen kun kuuluu tuo ammattinvaihtokin aika ajoin.
porukka, täytyy sanoa että osallistutte keskustelupalstan keskusteluun kirjoittelemalla, ja täällä jokainen vain voi kirjoittaa oman mielipiteensä. Itse arvostan kaikkien näkemyksiä, ymmärrän osittain nuo kuolemanajtukset mitkä liittynevät masennukseen. Mutta ymmärrän myös milloin menee nk.*överiksi*, eihän vaihdevuosiin maailma lopu eikä niin saa ajatellakkaan. Toisilla osittain työkyky heikkenee vähäksi aikaa, kunnes elimistö taas tottuu hormoonien alhaiseen tasoon.
Mutta täytyy kirjoittaa nyt näin sivusta seuranneena tätä *keskustelua* että kyllä tämä nimimerkki 50-vuotias ei tosiaan anna tilaa kenenkään mielipiteelle, joten olisi varmaan asiallista olla kommentoimatta. Ei ole normaalia minunkaan mielestäni tuo ajattelutapa, olen itse kuitenkin tässä läpikäynyt vaikeat vaihdevuoset ja tuo asenne ei ainakaan auta asiaa. Hyvää kevättä kumminkin. - kenen
se vallan kirjoitti:
lääkäriksi heittäydyit kun diagnoosinkin annoit, toivottavasti itse et sairasta skitsofreniaa siihen kun kuuluu tuo ammattinvaihtokin aika ajoin.
Taas sinä erehdyit. Hullu ei ole lääkärien käyttämä diagnoosi mistään sairaudesta.
Sinun harhasi ovat pahat, jos luulet minua vielä lääkäriksikin.
- roskiin joutava
Vaihdevuodet alkoivat heti sairaalavuoteella kun selvisin nukutuksesta. Minulta poistettiin kohtu ja munasarjat suuren kasvaimen kera. Sinne jäi entinen minäni, iloinen, urheileva ja aikaansaava nainen. Tilalla on nyt surkea. itkeskelevä ja ahdistunut, voimaton ja nuhraantunut olento, joka odottaa kuolemaa vapauttavana tapahtumana. Olen 45.
Hormoonihoito on auttanut vain kuumiin aaltoihin ja sydämen tykytys on vähentynyt. Uni on huonoa ja mielialan vaihtelut kammottavia. Onko kanssakärsijöitä??- näin kävi
Hei! Reilu vuosi sitten minulta leikattiin toinen kilpirauhanen, mennessäni vielä leikkaukseen minulla oli kuukautiset juuri sillä hetkellä ja näin kävi enään ei tullut kuukautisia seuraavassa kuussa vaan alkoi vaihdevuodet.
Rankkaa on ollut - rankaa on ollut
näin kävi kirjoitti:
Hei! Reilu vuosi sitten minulta leikattiin toinen kilpirauhanen, mennessäni vielä leikkaukseen minulla oli kuukautiset juuri sillä hetkellä ja näin kävi enään ei tullut kuukautisia seuraavassa kuussa vaan alkoi vaihdevuodet.
Rankkaa on ollutAlottaessani tämän ketjun en tajunnut sohaisevani ampiaspesään. Kyllä on melkoista tämä pahoinvointi muillakin kun katselin tätä keskustelua tossa puolessa välissä..hui kamala...kumpa minusta ei ikinä tulisi tuollainen terrorisoija kun tuo nimimerkin vaihtaja..
Kiitokset 50- vuotiaalle ja muutamalle muulle asiallisista viesteistä.
Olen harjoittelmassa aivan ihanassa dementiakodissa. Meillä on niin hauskaa joka päivä, että melkein unohdan omat murheeni päivän aikana. Minulle muuten sanottiin tänään viimeksi kuinka sopiva olen hoitoalalle ja minua pyydettiin kyseiseen paikkaan töihin kun valimistun! - alkuperäinen kirjoittaja
rankaa on ollut kirjoitti:
Alottaessani tämän ketjun en tajunnut sohaisevani ampiaspesään. Kyllä on melkoista tämä pahoinvointi muillakin kun katselin tätä keskustelua tossa puolessa välissä..hui kamala...kumpa minusta ei ikinä tulisi tuollainen terrorisoija kun tuo nimimerkin vaihtaja..
Kiitokset 50- vuotiaalle ja muutamalle muulle asiallisista viesteistä.
Olen harjoittelmassa aivan ihanassa dementiakodissa. Meillä on niin hauskaa joka päivä, että melkein unohdan omat murheeni päivän aikana. Minulle muuten sanottiin tänään viimeksi kuinka sopiva olen hoitoalalle ja minua pyydettiin kyseiseen paikkaan töihin kun valimistun!Oloni siis helpotti välillä kun käytin estrogeeniä. Sinä aikana ei ollut kuolemanajatuksia. En vain halua syödä niitä kun ne turvottavat.
Jos vaihdevuosioireiset eivät ole kelvollisia hoitoalalle niin onkohan kohta hoitajia ollenkaan...sinne taitaa mennä loputkin hoitajat! - Roskiin joutava
näin kävi kirjoitti:
Hei! Reilu vuosi sitten minulta leikattiin toinen kilpirauhanen, mennessäni vielä leikkaukseen minulla oli kuukautiset juuri sillä hetkellä ja näin kävi enään ei tullut kuukautisia seuraavassa kuussa vaan alkoi vaihdevuodet.
Rankkaa on ollutOtan osaa, kanssakärsijä. Toivottavasti voit jo paremmin. Itse olen etsimässä lääkäriä joka on erikoistunut korvaavaan hormoonihoitoon. Nykyinen lääkärini on huippuluokan kirurgi, mutta ei voisi olla vähempää kiinnostunut voinnistani tällä hetkellä. ´
En tosiaankaan ymmärtänyt masentuneita ja ahdistuneita ihmisiä ennen leikkaustani, nyt olen itse yksi heistä. Kehon kemiallinen tasapaino on ihmiselle kaikki kaikessa. Munasarjat on mahtava juttu, mistä saisi uudet??? - näin kävi
Hei! Kilpirauhasleikkauksesta on jo toista vuotta ja vaihdevuorien kanssa on kamppailtu siitä saakka, olen käyttänyt hormonikorvaushoitoa mutta verenpaineeni nousi huimasti, nyt meinaan koittaa fagifem emätinpuikkoja, toivottavasti auttavat. Olen vasta lopettanut hormonipillerit saa nähdä milloin tulevat kuumat aallot ym. vaivat. Mieli on paljon herkempää kuin ennen vaihdevuosia.
Kevätterkkuja Sinulle ja muille vaihdevuosista kärsiville. - kanssakärsijöitä etsitään
näin kävi kirjoitti:
Hei! Kilpirauhasleikkauksesta on jo toista vuotta ja vaihdevuorien kanssa on kamppailtu siitä saakka, olen käyttänyt hormonikorvaushoitoa mutta verenpaineeni nousi huimasti, nyt meinaan koittaa fagifem emätinpuikkoja, toivottavasti auttavat. Olen vasta lopettanut hormonipillerit saa nähdä milloin tulevat kuumat aallot ym. vaivat. Mieli on paljon herkempää kuin ennen vaihdevuosia.
Kevätterkkuja Sinulle ja muille vaihdevuosista kärsiville.Itse olen bio-identtisellä hormoonilaastarilla. Annostusta on vaikea saada kohdalleen, yritetty onkuukausitolkulla. Laastarit takaavat tasaisemman annostuksen kuin pillerit ja voiteet, mutta irtoilevat suihkussa.
Sen verran hoito on auttanut että päivällä ei ole enää kuumia aaltoja, mutta aamyöstä pyörin hiessä ja ahdistaa todella järkyttävästi. Aamupäivät yleensä menee itkiessä. Toivon pääseväni kuuntelemaan hormoonispesialistin luentoa keskiviikkona, ja sitä tietä vähitellen takaisin elävien kirjoihin. Kauniita kevätpäiviä! - alkuperäinen kirjoittaja
kanssakärsijöitä etsitään kirjoitti:
Itse olen bio-identtisellä hormoonilaastarilla. Annostusta on vaikea saada kohdalleen, yritetty onkuukausitolkulla. Laastarit takaavat tasaisemman annostuksen kuin pillerit ja voiteet, mutta irtoilevat suihkussa.
Sen verran hoito on auttanut että päivällä ei ole enää kuumia aaltoja, mutta aamyöstä pyörin hiessä ja ahdistaa todella järkyttävästi. Aamupäivät yleensä menee itkiessä. Toivon pääseväni kuuntelemaan hormoonispesialistin luentoa keskiviikkona, ja sitä tietä vähitellen takaisin elävien kirjoihin. Kauniita kevätpäiviä!Enköhän siis olekaan sopimaton hoitoalalle? Juttelin tänään ohjaajani kanssa ja hän sanoi tämän olevan ihan normaalia opiskeluvaiheessa ja vielä kun äkisti alkaneet vaihdevuodet sattuvat samaan aikaan.
Kaikesta kärsimisestäni huolimatta harjoittelu sujuu hyvissä merkeissä.
Mietin tässä vaan kuumeisesti mistä saisin edes hiukan apua hormonikiertooni. Minulla on estrogeenit todella loppumassa kun limakalvotkin ovat kirvelleet jo vuoden.
Onko lihottamatonta korvaushoitoa olemassakaan? Se on vain tästä asiasta kiinni miksi en käyttäisi hormooneja. Onko laastari vähemmän turvottava? - alkuperäinen kirjoittaja
kanssakärsijöitä etsitään kirjoitti:
Itse olen bio-identtisellä hormoonilaastarilla. Annostusta on vaikea saada kohdalleen, yritetty onkuukausitolkulla. Laastarit takaavat tasaisemman annostuksen kuin pillerit ja voiteet, mutta irtoilevat suihkussa.
Sen verran hoito on auttanut että päivällä ei ole enää kuumia aaltoja, mutta aamyöstä pyörin hiessä ja ahdistaa todella järkyttävästi. Aamupäivät yleensä menee itkiessä. Toivon pääseväni kuuntelemaan hormoonispesialistin luentoa keskiviikkona, ja sitä tietä vähitellen takaisin elävien kirjoihin. Kauniita kevätpäiviä!mikä on bio-identtinen hormonilaastari?
- 50 vuotias
alkuperäinen kirjoittaja kirjoitti:
Enköhän siis olekaan sopimaton hoitoalalle? Juttelin tänään ohjaajani kanssa ja hän sanoi tämän olevan ihan normaalia opiskeluvaiheessa ja vielä kun äkisti alkaneet vaihdevuodet sattuvat samaan aikaan.
Kaikesta kärsimisestäni huolimatta harjoittelu sujuu hyvissä merkeissä.
Mietin tässä vaan kuumeisesti mistä saisin edes hiukan apua hormonikiertooni. Minulla on estrogeenit todella loppumassa kun limakalvotkin ovat kirvelleet jo vuoden.
Onko lihottamatonta korvaushoitoa olemassakaan? Se on vain tästä asiasta kiinni miksi en käyttäisi hormooneja. Onko laastari vähemmän turvottava?Mukavaa, että opiskelusi sujuu hyvin ja kiva kun ymmärsit keskustella ohjaajasi kanssa. Ei kuolemanajatuksia tarvitse pelätä ja kauhistella.
Jos limakalvot ovat kuivat voit sipaista Ovestin nimistä reseptitöntä voidetta suoraan emättimeen. Se on estrogeeni hormonipitoista ja ei lihota. Itse tarvitsen sitä joskus ja vain kerta tai kaksi sipaisua viikossa on paikallisesti riittänyt. - muihin vaivoihin
50 vuotias kirjoitti:
Mukavaa, että opiskelusi sujuu hyvin ja kiva kun ymmärsit keskustella ohjaajasi kanssa. Ei kuolemanajatuksia tarvitse pelätä ja kauhistella.
Jos limakalvot ovat kuivat voit sipaista Ovestin nimistä reseptitöntä voidetta suoraan emättimeen. Se on estrogeeni hormonipitoista ja ei lihota. Itse tarvitsen sitä joskus ja vain kerta tai kaksi sipaisua viikossa on paikallisesti riittänyt.eli sitä ei varmaan imeydy kovin paljon verenkiertoon eli se ei auta näihin muihin vaivoihin. Olen herännyt kolmena yönä ihan kamalaan hikoiluun ja sitten paleluun. voi itku...alkaako ne hikoilutkin nyt kun viimeks sanoin, että on vaan mielialaoireita?
- 50 vuotias
muihin vaivoihin kirjoitti:
eli sitä ei varmaan imeydy kovin paljon verenkiertoon eli se ei auta näihin muihin vaivoihin. Olen herännyt kolmena yönä ihan kamalaan hikoiluun ja sitten paleluun. voi itku...alkaako ne hikoilutkin nyt kun viimeks sanoin, että on vaan mielialaoireita?
Auttaa hikoiluunkin ja jopa virtsankarkailuunkin! Kannattaa kokeilla.
- alkuperäinen kirjoittaja
50 vuotias kirjoitti:
Auttaa hikoiluunkin ja jopa virtsankarkailuunkin! Kannattaa kokeilla.
meinasin jo heikkona hetkenä tarttua estrogel-tuubiin ja turauttaa sitä. Täytyy kokeilla ensin sitä. Pakko mun on saada apua sillä en muuten jaksa opiskella ja tehdä kolmivuorotyötä
Kiitoksi vinkeistä! - 50 vuotias
alkuperäinen kirjoittaja kirjoitti:
meinasin jo heikkona hetkenä tarttua estrogel-tuubiin ja turauttaa sitä. Täytyy kokeilla ensin sitä. Pakko mun on saada apua sillä en muuten jaksa opiskella ja tehdä kolmivuorotyötä
Kiitoksi vinkeistä!Minulla on apua joogasta. Lähinnä hermostuneisuuteen ja ahdistukseen. Samoin selkävaivaan ja koviin munasolunirtoamiskipuihin.
Iskiaksen vuoksi ostin kirjan nimeltään Pähkinänkuoressa jooga ja siitä opin ensin miten saan kahdella asennolla iskiaksen auki ja hengitysharjoituksista opin rentoutuksen.
Kannattaa kokeilla sitäkin. Jooga ei ole lainkaan niin hassua kuin kuulostaa. Lattialla lötkötellen sopivassa asennossa saa joogasta apua unettomuuteen ja masennukseenkin, mikä sen
helpompaa. - alkuperäinen kirjoittaja
50 vuotias kirjoitti:
Minulla on apua joogasta. Lähinnä hermostuneisuuteen ja ahdistukseen. Samoin selkävaivaan ja koviin munasolunirtoamiskipuihin.
Iskiaksen vuoksi ostin kirjan nimeltään Pähkinänkuoressa jooga ja siitä opin ensin miten saan kahdella asennolla iskiaksen auki ja hengitysharjoituksista opin rentoutuksen.
Kannattaa kokeilla sitäkin. Jooga ei ole lainkaan niin hassua kuin kuulostaa. Lattialla lötkötellen sopivassa asennossa saa joogasta apua unettomuuteen ja masennukseenkin, mikä sen
helpompaa.Harrastan mieluumin Body Balancea kun siihen ei liity mitää idän uskontoja. Koitan karttaa kaikkia ei kristillisiä oppeja.Body Balance on ollut tauolla nyt kun ei ole aikaa eikä rahaa käydä siinä. Osaan ne liikeet tosin kotonakin tehdä mutta teho ei ole samaa luokkaa eikä rentoutuminen tietenkään.
Eilen vetäsin iholle Estrogeliä ja tänään oli kuin duracelpupu....pitäsköhän tästä päätellä jotain? - alkuperäinen kirjoittaja
alkuperäinen kirjoittaja kirjoitti:
mikä on bio-identtinen hormonilaastari?
Minut leimattiin hoitoalalle sopimattomaksi kuolema-ajatuksien ja itkuisuuden takia.
Nyt kun olen lukenut sen jälkeen tulleita keskusteluita tuossa yllä niin se on enemmän sääntö kuin poikkeus, että näitä oireita esiintyy ja ne kuuluvat vaihdevuosivaivoihin.
Minä olen nyt rauhallisempi ja kaikki näyttää menevän parempaan suuntaan kun aloitin Estrogelin käytön pitkän harkinnan jälkeen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Oi mun haniseni
Mul on ihan törkee ikävä sua. En jaksais tätä enää. Oon odottanut niin kauan, mutta vielä pitää sitä tehdä. Tekis mieli305842Kyllä mulla on sua ikävä
Teen muita juttuja, mutta kannan sua mielessäni mukana. Oot ensimmäinen ajatus aamulla ja viimeinen illalla. Välissä läm144404Hei rakas sinä
Vaikka käyn täällä vähemmän, niin ikäväni on pahempaa. Pelkään että olen ihan hukassa😔 mitä sinä ajattelet? naiselle403247IS:n tiedot: Toni Immonen irtisanottiin MTV:ltä Toni Immonen työskenteli pitkään MTV:llä.
IS:n tiedot: Toni Immonen irtisanottiin MTV:ltä Toni Immonen työskenteli pitkään MTV:llä. IS uutisoi torstaina Toni Imm522981Israel aloitti 3. maailmansodan
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011297979.html Israel se sitten aloitti näköjään kolmannen maailmansodan.3391569Vihdoin tiedän että tämä on molemminpuolista
Saattoi se koko ajan olla silmiemme edessä mutta kumpikaan ei uskaltanut sitä toivoa. Kunpa nähtäisiin pian, toivottavas861338- 681313
Nainen, meidän talossa on säännöt
1. Mies on aina oikeassa. 2. Ei vastaväitteitä. 3. Mäkättäminen kielletty. 4. Suhde on tärkein. 5. Ei salaisuuksia. 6. E2321216- 791169
Natoon liittyminen on alkanut kaduttaa.
Nato on muuttunut niin paljon, että se ei ole enää se mihin haluttiin liittyä. Usa on vetäytynyt ja 5% osuus valtion tul4011161