Mul on ollu joskus muutama vuosi taaksepäin tosi surkee itsevarmuus, mutta se on alkanut nyt parantua ku sain todella ihanan poikaystävän.
Mutta valitettavasti välillä vaan tulee sellainen etten olisi koko pojan arvoinen. Tuntuu että mun pitäisi kumminkin nyt yrittää ajatella eri tavoin, ei noin. Joskus saatoin ajatella että miten se ees haluaa olla mun kans. Pari vuotta taaksepäin kun aloin ajatella että millainen tyttöystävä oikeastaan olisin sitten joku päivä kun löydän sen oman kullan, ei siinä kyllä mitään semmoista ollut mitä olen nyt :(
Ja anteeksi ajatukseni ovat aika sekaisin niin en nyt pysty järjellä ajattelemaan että mitä on ne huonoudet minussa. Ne on kyllä pääasiassa niitä negatiivisia ajatuksia että en kelpaa näin. Välillä tuntuu että koko kundi kyllästyy minuun, mutta on sanonut että ei.
Joskus on niin että en pidä itsestäni tällaisena (luonne yms. ei ulkonäkö, se on hyvä) mutta nyt olen päättänyt että en voi ajatella noin. Et mun pitää olla ajattelematta tuolleen ja ajatella vain että mä kelpaan näin. Ja koska oon vähän ujo en jaksa enää sitäkään ja haluan rohkaistua monin kertaisesti.
Harmittaa vaan ku välillä tuntuu että se ei toteudu. Että jään tällaiseksi kurjaksi joka on 2kk välein valittamassa miten on huono ja miten hänestä voi kukaan pitää.
Oisko jotain neuvoo mite saisin noi ajatukset pois ja että niitten tilalle tulisi positiivisia tuntemuksia että olen hyvä näin. Ja kuinka voisin vain rohkaistua reilusti, koska tiedän että se ei tule olemaan ehkä helppoa.
Esimerkkinä tästä voi olla että en uskalla katsoa poikaystävääni aina kauaa, se harmittaa.
Toivottavasti saitte jotain selvää.
On aika sekavat fiilikset ku oon vihainen itelleni tuosta kaikesta miksen vain pysty ja samalla surullinen koko jutusta.
Mutta valitettavasti välillä vaan tulee sellainen etten olisi koko pojan arvoinen. Tuntuu että mun pitäisi kumminkin nyt yrittää ajatella eri tavoin, ei noin. Joskus saatoin ajatella että miten se ees haluaa olla mun kans. Pari vuotta taaksepäin kun aloin ajatella että millainen tyttöystävä oikeastaan olisin sitten joku päivä kun löydän sen oman kullan, ei siinä kyllä mitään semmoista ollut mitä olen nyt :(
Ja anteeksi ajatukseni ovat aika sekaisin niin en nyt pysty järjellä ajattelemaan että mitä on ne huonoudet minussa. Ne on kyllä pääasiassa niitä negatiivisia ajatuksia että en kelpaa näin. Välillä tuntuu että koko kundi kyllästyy minuun, mutta on sanonut että ei.
Joskus on niin että en pidä itsestäni tällaisena (luonne yms. ei ulkonäkö, se on hyvä) mutta nyt olen päättänyt että en voi ajatella noin. Et mun pitää olla ajattelematta tuolleen ja ajatella vain että mä kelpaan näin. Ja koska oon vähän ujo en jaksa enää sitäkään ja haluan rohkaistua monin kertaisesti.
Harmittaa vaan ku välillä tuntuu että se ei toteudu. Että jään tällaiseksi kurjaksi joka on 2kk välein valittamassa miten on huono ja miten hänestä voi kukaan pitää.
Oisko jotain neuvoo mite saisin noi ajatukset pois ja että niitten tilalle tulisi positiivisia tuntemuksia että olen hyvä näin. Ja kuinka voisin vain rohkaistua reilusti, koska tiedän että se ei tule olemaan ehkä helppoa.
Esimerkkinä tästä voi olla että en uskalla katsoa poikaystävääni aina kauaa, se harmittaa.
Toivottavasti saitte jotain selvää.
On aika sekavat fiilikset ku oon vihainen itelleni tuosta kaikesta miksen vain pysty ja samalla surullinen koko jutusta.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Ensinnäkin, älä hoe jätkälles ettet usko kelpaavas sille, koska se ahdistaa myös sitä jätkää ja se voi olla loppujen lopuksi se syy, mihin jätkä voisi ärsyyntyä.
En tiedä toimiiko noi lehdissä mainitut jutut, että kerro itsellesi päivittäin kuinka ihana olet ja kirjoita ylös plussat itsestäsi, tai että kirjoita negatiiviset puolesi paperille ja polta se... Sun pitäis vaan saada aikaan asennemuutos, ajattele itsestäsi vain niitä hyviä asioita ja unohda huonot: ei niitä kukaan huomaa ellet tuo itse esille. Muista hymy ja ilo, niin tuntuu paremmalle.:)