Hei, onko täällä muita joilla olisi sama kova kohtalo käynyt että sikiö kuollut kohtuun ja sitten olette synnyttäneet sen?
Itselläni maailma mureni tänään viikoilla 23 3, kun menin äitipolille vauvan liikkumattomuuden takia. Siellä esikoisemme kellui ihan paikallaan eikä sydän lyönyt enää. Huomenna menen osastolle ja tarkoitus olisi lääkkeillä käynnistää synnytys.
Olo on ihan turta ja kuollut itselläkin, ehkä viha ja suru tulee myöhemmin. Miten saman kokeneet olette selviytyneet? Itse haluamme nähdä sikiön, ehkä se auttaa surutyössä, vai miten muilla? Oletteko te haudanneet pienoisenne ja entäs nimi?
Kirjoittelen tänne kun en tunne ketään saman kokenutta.
Kohtukuolema
endia07
25
32720
Vastaukset
- mie....
meillä kävi noin rv 25. koko maailma tuntui romahtavan sillä hetkellä. Aika auttaa, usko siihen. muistakaa surra , itkeä ja tärkeintä että puhutte toisillenne. jos sitä surua ei jaa jonkun kanssa se kasvaa liian isoksi möykyksi.
pidimme myös lastamme sylissä hetken ja hyvästelimme. näin ei jäänyt jälkikäteen tunnetta, että minkänäköinen oli jne...
annoimme sairaalan hoitaa hautauksen. se tuntui parhaalta kun ei ollut vielä nimeäkään. käymme sytyttämässä kynttilän hautasmaan muistolehdolle aina kun siltä tuntuu. Ajatuksistamme ja sydämistämme pieni enkelipoikamme ei kuole koskaan.
Nyt meillä 6 kk vnaha terve tyttölapsi, joka tuli hyvin pian tuon jälkeen. tietysti paras lääke suruun oli tämä tyttö.
Voimia hurjasti! - Tristar
Meille kävi samoin viikolla 35, esikoisemme kanssa. Synnytys käynnistettiin saman tien, en ekstänyt ajatusta kotiin menemisestä ja odottelusta. Turta olo kesti omalla kohdallani vain vähän aikaa, päätimme saman tien yrittää uutta raskautta ja sain uuden työpaikan jota käytin terapiana :D kotona makaaminen surun kanssa olisi ollut liikaa. Kukin suree tavallaan. Itse en tahtonut nähdä lasta, mieheni vietti hetken hänen kanssaan ja kertoi minulle joitakin asioita :D pidän mieluummin oman mielikuvani pienestä kuin raa'an todellisuuden, tässä asiassa ovat ruusunpunaiset lasit ihan hyvät. Itselleni jäävät tuollaiset kuvat mieleen niin vahvasti, tiesin jo etukäteen etten pystyisi unohtamaan näkyä enää koskaan, mieluummin elän ilman sitä kuvaa päässäni. En halunnut ensimmäisen näkemäni kuolleen ihmisen olevan oma tytär.
Annoimme hänelle nimen ja hänet tuhkattiin, hautaustoimisto jopa omaan laskuunsa kaiverrutti nimen pieneen arkkuun. Tuhkat siroteltiin paikkaan jota emme tiedä, muistolehtoon.
Itse selvisin kovin vähällä, miheeni puolesta en voi puhua muuten kuin että hänen toipumisensa ilmeisesti noudatti suht samaa tahtia omani kanssa. Itkimme yhdessä, tuimme toisiamme, teimme töitämme ja tulin raskaaksi uudelleen melko pian, nyt meillä on kaksi tervettä taaperoa. Päätimme katsoa ennemmin eteen- kuin taaksepäin, ja hyvä niin. Meitä on pidetty kylminä ja tunteettomina sen vuoksi, mutta itse en näe tarkoitusta surussa itsessään, suren sen minkä on tarvis ja sitten lakkaan. Jokainen tavallaan.
Synnytys itsessään oli kohtalaisen helppo, minuun pumpattiin niin tuju määrä rauhoittavia ja kipulääkkeitä että koko homma meni "pilvessä". Ei ollenkaan paha asia, en välitä paljoa kyllä muistaakaan.
Olen todella pahoillani että Kukaan joutuu kokemaan saman. Tiedän tällä palstalla käyvän muutaman kohtalotoverin, ehkä vertaistuki auttaa tässäkin. Itseäni se auttoi.
*** - elna2
Hei! Otan osaa suruunne, tiedän miten kipeältä oman lapsen kuolema tuntuu. Meillä kuoli vauva kohtuun viime kesänä rv 30. Voin sanoa, että se oli todellinen shokki. Muutama kuukausi meni, että itki vähän väliä,kun tuska oli suuri. Pitäkää lastanne sylissä, meille se oli ainakin hyvä, että saimme kahdestaan olla hiljaa vauvamme kanssa synnytyksen jälkeen. Olihan se tyhjä olo, kun lähdettiin sairaalasta ilman vauvaa, tuntui kun koko maailma olisi särkynyt. Halusimme haudata pienokaisemme läheisten läsnäollessa. Nyt suru on helpottanut, toinen vauva on tulossa. Mutta muisto säilyy läpi elämän, ja itku on vieläkin herkässä. Toivon teille voimia suuressa surussa ja menetyksessä.
- siis mistä ihmeestä???
Järkyttävää... Onko teillä, joilla on kohtukuolema kokemus, jotain "oireita" tai onko raskaudessa ollut jotain epätavallista?? Onko syy selvinnyt myöhemmin? Onko lapsi ollut sairas elääkseen? Ja tärkein: Aavistitteko tapahtuman jotenkin? Itse vain mietin, onko aivan epänormaalia, kun en iloitse raskaudestani (rv 27) yhtään enkä halua mitään vauvalle hankkia??
Suuri osanottoni jokaisellle teille. - mie....
siis mistä ihmeestä??? kirjoitti:
Järkyttävää... Onko teillä, joilla on kohtukuolema kokemus, jotain "oireita" tai onko raskaudessa ollut jotain epätavallista?? Onko syy selvinnyt myöhemmin? Onko lapsi ollut sairas elääkseen? Ja tärkein: Aavistitteko tapahtuman jotenkin? Itse vain mietin, onko aivan epänormaalia, kun en iloitse raskaudestani (rv 27) yhtään enkä halua mitään vauvalle hankkia??
Suuri osanottoni jokaisellle teille.Mulla eteni raskaus täysin normaalusti, kunnes rv 25 tienoilla en enää tuntenut liikkeitä, josta siis asiat eteni ja synnytin kuolleen poikamme. synnytyksessä huomattiin että napanuora oli aika tiukasti kaulan ympärilla mikä yksi mahd. syy. Sitten minulta otettiin valehtelematta 15 putkea verta, tutkittiin kaikki mahdollinen, ja joku arvo oli koholla, mikä saattaa aiheuttaa veritulppaa ja tukoksia ym. Eli istukan verenkierrossa jotakin häikkää ehkä. Olin liian väsynyt paneutumaan noihin silloin. suvussa on taipumusta veritulppiin.
Lääkäri määräsi seuraavissa raskauksissa disperin 100 mg x 1 koko raskausajan.
Sitä sitten söin, eik mitään ongelmia ollut.
Synnytin pian terveen ja hienon tytön. - Tristar
siis mistä ihmeestä??? kirjoitti:
Järkyttävää... Onko teillä, joilla on kohtukuolema kokemus, jotain "oireita" tai onko raskaudessa ollut jotain epätavallista?? Onko syy selvinnyt myöhemmin? Onko lapsi ollut sairas elääkseen? Ja tärkein: Aavistitteko tapahtuman jotenkin? Itse vain mietin, onko aivan epänormaalia, kun en iloitse raskaudestani (rv 27) yhtään enkä halua mitään vauvalle hankkia??
Suuri osanottoni jokaisellle teille.omalal kohdallani ei oireita ollut, liikkeet vain loppuivat. Lääkärin ekrtoman mukaan noin 2/3 kohtukuolemista ei löydetä syytä eikä lapsessa ole vikaa, meidän kohdallamme kyse oli veritulpista istukassa.
Mitään emme aavistaneet.
Sinun pelkosi ovat normaaleja, useakin odottava äiti ei halua hankkia mitään tai iloita siinä pelossa että "joku huomaa ja rankaisee". Jonkinlainen maaginen ajattelu siinä toimii, mutta vaikutusta sillä ei ole :D ei mitään väliä mitä ajattelet tai anant itsesi tuntea, mitä tapahtuu, tapahtuu. Tai on tapahtumatta.
Kyse voi myös kohdalalsi olal raskaudenaikaisesta masennuksesta, jos ilontunteet ovat poissa, ei vain pelosta. Mieti asiaa. Tuntuuko että kaikki on kohdallaan? Puhu psykologille tuntemuksistasi, hän saattaa voida auttaa.
*** - ..,
siis mistä ihmeestä??? kirjoitti:
Järkyttävää... Onko teillä, joilla on kohtukuolema kokemus, jotain "oireita" tai onko raskaudessa ollut jotain epätavallista?? Onko syy selvinnyt myöhemmin? Onko lapsi ollut sairas elääkseen? Ja tärkein: Aavistitteko tapahtuman jotenkin? Itse vain mietin, onko aivan epänormaalia, kun en iloitse raskaudestani (rv 27) yhtään enkä halua mitään vauvalle hankkia??
Suuri osanottoni jokaisellle teille.meidän pienokaisemme kuoli mahaani viikolla 41.odottelimme innolla esikoistamme syntyväksi minä hetkenä hyvänsä. raskaudessa ei ollut mitään ongelmia tai minulla mitään sairauksia. edellisenä päivänä neuvolassa kaikki oli kunnossa. lapsemme kuoli kun napanuora jäi puristuksiin eli tarvitse edes kiertyä esim. kaulan ympärille. lapsi olisi ollut täysin terve.
- Ikävä
.., kirjoitti:
meidän pienokaisemme kuoli mahaani viikolla 41.odottelimme innolla esikoistamme syntyväksi minä hetkenä hyvänsä. raskaudessa ei ollut mitään ongelmia tai minulla mitään sairauksia. edellisenä päivänä neuvolassa kaikki oli kunnossa. lapsemme kuoli kun napanuora jäi puristuksiin eli tarvitse edes kiertyä esim. kaulan ympärille. lapsi olisi ollut täysin terve.
Ofu, oli kuin olisin lukenut omasta elämästäni, kun näin kirjoituksesi. Olen hyvin pahoillani sinun ja teidän kaikkien saman kokeneiden puolesta.
Esikoispoikani kuoli kohtuun laskettua synnytyspäivää seuraavana yönä, 6.4.07. Heräsin kauheaan tunteeseen ja ahdistukseen. Edellisenä päivänä neuvolassa kaikki oli ollut hyvin.
Sairaalassa todettiin minkä jo tiesinkin, että lapsemme oli kuollut. Ultrassa lääkäri näytti sydämen ja sanoi ettei se lyö enää. Tämän vahvistyuksen saaminen oli elämäni kauhein hetki. Mieheni oli tukenani, toivon että saatoin olla myös hänen tukenaan. Olimme surun murtamia. Muistikuvani viime keväästä ovat osin hämärät, osin liiankin tarkat ja terävät.
Hautasimme lapsemme lähipiirin läsnäollessa. Mielestäni hautajaisten pitäminen oli tärkeää, kuten myös haudalle pääseminen pahimman surun aikana.
Kävin myös terapiassa ja vertaistukiryhmässä, sururyhmässä lapsensa menettäneille. Siitä selviää kun on pakko. Tilannetta ei voi muuttaa. Olo on voimaton ja sitä rukoilee että tälläista ei tapahtuisi eikä olisi tapahtunut, mutta minkäs teet.
Vuosi tapahtuneen jälkeen voin sanoa että olen selvinnyt pahimman ja kauheimman yli. Olen ollut aiempaa herkempi ja itken helposti kun suru tulee. Suru vain kestää ajan myötä aina lyhemmän aikaa kerrallaan vaikkei itse ikävä ja kaipaus vähene.
Lapsessamme ei ollut vikaa, hän olisi ollut normaali terve vauva. Eikä tilannetta voinut mitenkään ennakoida. Se oli salama kirkkaalta taivaalta.
Voimia kaikille.
- ......
Minäkin olen kokennu ton asia...meidän pieni poika kuoli kuohtuun viikkolla 39 6...maailman pahin päivä minulle..taphtui syksyllä vuonna 05...sitä surua ei voi ymmärtää jos ei koe sitä samaa(ja minun toivomus oli sillon kun näin esikkopoikani että kukaan muu maailmassa ei juotuis kokee tämmöstä)
me taidettiin olla poikamme kanssa 4tuntii..maailman kaunein poika,jota vielkin rakastan yli kaiken..hänet haudatiin monen rakkaani ystävien seurassa...erittän vaikea tilaisuus minulle...
Nyt meil on poika 2kk..ja tken vielkin surusta meidän poikaan...vaikka mulla on nytkin AIVAN IHANIN POIKA:) mut kyl se suru siihen kuiteskin tulee..ja joskus mulla on tosi vaikee ymmärtää että miks itken kun nythä mulla on vauva...mut ei hän korvaa sitä rakasta poikaa joka on kylmässä haudassa...sen voin sanoo että seuraava raskaus ei välttämätt tule olemaan helppo..siin elää ihan viimeseen päivään että "jotain tulee tapahtumaan,jos ei nyt niin varmaan synnytyksessä"..mutta tsemppiä:)
Nyt kun on Äitien päivä kohta niin tarkoitus mulla on käydä ostamassa sydän kaulakorun mihin saan kaiverettu molempien poikien nimet..Koska fakta on että olen kahden lapsen äiti ja ne molemat on minun sydämessä..Aina ja ikusesti..
Meidän esikko poika valvoo pikkuveljeään taivasta:)
Ja en kyllä huomannu raskaudessa mitään häikkää..
ja syy siihen ns.oliettä sydän pysähty...eli sai jonkun tulppan sydämeen--:(
Olen tosi pahoillani teidän puolesta..
Elämä hymyilee kyl viel joku päivä..:) - linkki keskusteluryhmään
mikäli jossain aiheessa haluat liittyä mukaan ja saada vertaistukea.
http://health.groups.yahoo.com/group/tuntematon-enkeli/
Siellä meitä on monta enkelilapsen/lasten äitiä - Teille..
En ole samaa kokenut, olen neljän suht terveen lapsen äiti, nuorin pikku prinssini on 4kk. Itkin ja luin kertomuksianne, tahdon koko sydämestäni ottaa osaa suruunne ja toivon teille vielä paljon pieniä ihania prinssejä ja prinsessoja, jotka auttavat surutyössä ja antavat uuden tarkoituksen elämään!
Kaikkea hyvää, kevätauringosta valoa ja voimaa. Paljon enkeleitä varjelemaan. - Bumble-B
Voi että miten ikävästi teille on nyt käynyt.. En oikein osaa sanoa muuta kuin että surkaa surunne rauhassa, antakaa itsellenne aikaa, sillä aika parantaa kyllä haavat. Silti arvet jää eikä muisto koskaan häviä, eikä saakkaan hävitä.
Itse menetin pikkuiseni viikolla 21, ja kuten sinäkin, jouduin synnyttämään lapsen jonka tiesin jo olevan kuollut. Se oli elämäni kauhein kokemus, yritin pidätellä supistuksia ja synnytyksen hetkeä, en tahtonut joutua kokemaan sitä, ja sitten lapsi tulikin ihan itsestään ulos ilman että jouduin edes ponnistamaan.. Emme nähneet pikkuistamme, emmekä saaneet haudata häntä, hänet lähetettiin tutkittavaksi tuhkattavaksi. Ja jälkeenpäin parempi niin, hautajaiset olisivat olleet vain raskas koettelemus kaiken kurjuuden keskellä. Eikä pienelle nimeäkään annettu koska laskettiin vielä keskenmenoksi. Mutta hautausmaalla käyn silloin tällöin sytyttämässä kynttilän "muualle haudattujen haudalle", seison siellä hetken aikaa ja mietiskelen millainen pojasta olisi tullut ja miltä näyttää nyt siellä taivaan isän kodissa. Nyt hän on saanut leikkitoverin sinne sinun lapsestasi vaikka niin kovasti toivon että molemmat olisivat saaneet leikkiä leikkinsä täällä maan päällä.. :(
Varmasti sinunkin lapsesi tutkitaan tarkoin ensin, että mikä kohtukuoleman aiheutti. Ja luultavasti saatte sitten itse valita haluatteko haudata vai tuhkataanko tutkimuksen jälkeen.
Kovasti voimia ja jaksamista teille, kirjoittelethan kuulumisia tänne kun olet kovasta koettelemuksesta selvinnyt.- Kiitos osanotosta!
Synnytin viimeyönä meidän pienen, kovin isänsä näköisen enkelipojan. Nyt ollaan kotona sairaalasta ja tuntuu että tapahtunut alkaa vasta hiipiä tajuntaan todella. Siitä ollaan onnellisia että saatiin rauhassa katsoa ja hyvästellä häntä. Saimme erikoisluvan että poikamme tuhkataan yhdessä muiden vähän pienenmpien enkelivauvojen kanssa, emme olisi nyt pystyneet hautausjärjestelyjen järjestämiseen. Ajattelimme että siellä hänellä on hyvä olla toisten pikkuenkeleiden kanssa samassa muistolehdossa.
Suurta lohtua olen saanut teidän kirjoituksistanne että tiedän ettemme me ole ainoita. Ja lohduttavaa on myös se että teillä monella on nykyään uusi terve lapsi, joka ei tietenkään korvaa menetettyä. Ehkä meilläkin jonain päivänä on vielä toinen lapsi jolle kerromme että enkeliveli seuraa meitä tähtien takaa. - lkföjj
Kiitos osanotosta! kirjoitti:
Synnytin viimeyönä meidän pienen, kovin isänsä näköisen enkelipojan. Nyt ollaan kotona sairaalasta ja tuntuu että tapahtunut alkaa vasta hiipiä tajuntaan todella. Siitä ollaan onnellisia että saatiin rauhassa katsoa ja hyvästellä häntä. Saimme erikoisluvan että poikamme tuhkataan yhdessä muiden vähän pienenmpien enkelivauvojen kanssa, emme olisi nyt pystyneet hautausjärjestelyjen järjestämiseen. Ajattelimme että siellä hänellä on hyvä olla toisten pikkuenkeleiden kanssa samassa muistolehdossa.
Suurta lohtua olen saanut teidän kirjoituksistanne että tiedän ettemme me ole ainoita. Ja lohduttavaa on myös se että teillä monella on nykyään uusi terve lapsi, joka ei tietenkään korvaa menetettyä. Ehkä meilläkin jonain päivänä on vielä toinen lapsi jolle kerromme että enkeliveli seuraa meitä tähtien takaa.mää en osaa edes käsittää miltä teistä jotka ootte kokeneet kohtukuoleman,tuntuu..musta itsestää tuntuu nyt jo niin pahalta pelkästään lukiessa tiedän juttuja että en voi muuta sanoa kun että oon tosi pahoillani.tuntuu edes tyhmältä sanoa niin kun en tosiaan tiedä miltä teitä tuntuu. toivon että joskus "unohdatte" surun ja teillä olisi vielä kaikki hyvin.
mua rupes ihan kauheesti itkettään ja toivon kaikkee hyvää teille.on se niin että kenenkään ei pitäis ikinä joutua kokeen tollasta.mä olen todella ihan kauhean pahoillani .siunausta, ja kesää odotellessa kauniita päiviä teille kaikille:) - elina78
Kiitos osanotosta! kirjoitti:
Synnytin viimeyönä meidän pienen, kovin isänsä näköisen enkelipojan. Nyt ollaan kotona sairaalasta ja tuntuu että tapahtunut alkaa vasta hiipiä tajuntaan todella. Siitä ollaan onnellisia että saatiin rauhassa katsoa ja hyvästellä häntä. Saimme erikoisluvan että poikamme tuhkataan yhdessä muiden vähän pienenmpien enkelivauvojen kanssa, emme olisi nyt pystyneet hautausjärjestelyjen järjestämiseen. Ajattelimme että siellä hänellä on hyvä olla toisten pikkuenkeleiden kanssa samassa muistolehdossa.
Suurta lohtua olen saanut teidän kirjoituksistanne että tiedän ettemme me ole ainoita. Ja lohduttavaa on myös se että teillä monella on nykyään uusi terve lapsi, joka ei tietenkään korvaa menetettyä. Ehkä meilläkin jonain päivänä on vielä toinen lapsi jolle kerromme että enkeliveli seuraa meitä tähtien takaa.Luin tarinasi ja halusin kertoa, että itseäni ainakin eniten lohduttaa juuri saman kokeneet. Minulla keskenmeno tapahtui rv:lla 18. Saimme pienelle Rufus pojallemme siunauksen ja tuhkauksen. Suru on edelleen käsinkosketeltava. Tapahtuneesta on nyt vajaa kolme kuukautta. Raskaus oli ensimmäinen lapsemme. Hänestä, eikä minusta löydetty syytä keskenmenoon. Nyt toivoisin kipeästi tulevani uudelleen raskaaksi ja synnyttäväni joku päivä elävän lapsen. Tuntuu, ettei mikään ota pois tätä tuskaa.. Voimia Sinulle!
- enkelitytön äiti
Miksi????Olin menossa rakenneultraan..Luulin etttä olisin ollut rv 20, mutta ei niin ollutkaan...Olin jotenkin osannut jo aavistaa ja pelätä tätä.Vaikka neuvolassa edellis viikolla muka sydänäänet oli kuulunutkin. Minä väitin neuvolantädilleni että ne ei ole vauvan vaan minun.Hän väitti että ne on.
Pienen syke ja elämä oli päättynyt kohtuuni rv 17 3. Miten elämä voi romahtaa hetkessä näin.
Kaiken kaameuden keskellä jouduin synnyttämään pienen enkelityttöni.
Ahdistus ja tuska on kaamea. Kenenkään äidin ei pidä kokea se, että joutuu synnyttämään lapsensa astiaan. Nyt itselläni kaamea suru ja tuska. Ja koko perheellä. Isä ei pysty olla tukenani. On vetäytynyt pois omiin oloihinsa.
Miten tästä selviän ja selviämme????? - niinkiitollinen
Kyyneletien luen tarinoitanne, katsoen hymyilevää 7kk poikaani. Ei varmaan suurempaa tuskaa ole kuin lapsen menettäminen ja aion olla kiitollinen siitä mitä olen saanut. Voimia enkeleiden äideille ja isille, olette mielettömän vahvoja!
- sadnessa
Kohtasin kohtukuoleman syyskuussa-11.
Menetin esikoiseni, pienen pojan.
Rutiinikäynillä neuvolassa ei enää sydänääniä ollut... siihen asti jaksoin toivoa, kunnes sairaalan ultrassa näkyi eloton vauva.
Ei mitään oireita, ei yhtäkään varottavaa aavistusta edes.
Yhtä helvettiä se oli :(
Kohtelu sairaalan osastollakin niin tylyä ja kylmää, että myöhemmin valitimme asiasta.
Näimme vauvan syntymän jälkeen, kerroimme hänelle minkä nimen olisimme hänelle antaneet ja hyvästelimme.
Itse järjestimme vauvan tuhkaamisen ja tuhkien sirottelun. En olisi ikinä, ikinä voinut ajatellakaan, että rakas vauvani vaan hävitetään muiden sairaalajätteiden tavoin.
Syytä ei koskaan selvinnyt tutkimuksista, vain muutama "ehkä".
Selvinnyt en ole vieläkään, tokko koskaan kokonaan selviänkään. Iäkkäämpänä odottajana niskassa painaa suunnaton lapsettomuuden pelko, aika kun ei anna armoa :(
Yhdessä miehen kanssa ollaan surtu. Toki eri tavoin ja omin keinoin myös. Miehellä suru ei ole niin syvää, koska hänellä on jo lapsi ennestään. Meistä minä olen se lapseton vanhempi.
Monet lohduttavat, että äkkiä vaan uutta vauvaa, se kuulema auttaa. Minusta tuntuu pahalta ajatellakaan, että yksi lapsi korvataan toisella, että jos yksi "hajosi" niin uutta vaan tilalle :( Minkälainen pelkojen taival olisi uusi raskaus, kun joka hetki pelkäisi, että sekin vauva kuolee...
Eikä koskaan ole sanottua, että uutta mahdollisuutta saa, vaikka kuinka haluaisi, joten sellainen lohduttelu on kuin veitsellä iskisi.- enkelitytön äiti
En viitsi sanoa sinulle kohtalotoverini mitään, että otan osaa tai tiedän että miltä sinusta tuntuuu....Ei tälläiseen ole sanoja.
minäkin olen ajatellut noin, että ei uutta lasta tehdä korvaamaan toista menetettyä.
Me tosin erosimmekkin mieheni kanssa kaiken tämän tapahtuman jälkeen.Sekin vielä. No meillä oli jo suhde sekaisin ennen tätä.
Jos tykkäät lukea kirjoja, niin minua itseäni hiukan lohdutti sellainen kirja, kuin syntymätön.
Minullakaan ei ole vielä mitään syytä selvin. Helmikuun lopussa menen jäkitarkastukseen, jossa kuulen tuloksia.
Koitetaan jaksaa!!!!"Enkelitytön äiti" - enkelitytön äidille
enkelitytön äiti kirjoitti:
En viitsi sanoa sinulle kohtalotoverini mitään, että otan osaa tai tiedän että miltä sinusta tuntuuu....Ei tälläiseen ole sanoja.
minäkin olen ajatellut noin, että ei uutta lasta tehdä korvaamaan toista menetettyä.
Me tosin erosimmekkin mieheni kanssa kaiken tämän tapahtuman jälkeen.Sekin vielä. No meillä oli jo suhde sekaisin ennen tätä.
Jos tykkäät lukea kirjoja, niin minua itseäni hiukan lohdutti sellainen kirja, kuin syntymätön.
Minullakaan ei ole vielä mitään syytä selvin. Helmikuun lopussa menen jäkitarkastukseen, jossa kuulen tuloksia.
Koitetaan jaksaa!!!!"Enkelitytön äiti"Olen pahoillani menetyksestänne, Herra teitä siunatkoon ja antakoon voimia eteenpäin! lapsenne on kuitenkin taivaan Isän turvissa jos se yhtään teitä lohduttaa. Sanoja ei ole kertomaan teille miten pahoillani olen.
Kun olen kuunnellut eräiden äitien aborttipalstalla tehtyjen syitä, en voi käsittää miten julmia ihmiset ovat. :( - osanottoni
Olen pahoillani menetyksestä, on vaikeaa lohduttaa ihmistä joka menettää odottamansa aarteen. Herra teille voimia antakoon, ja teitä siunaten. Pieni enkelinne on kuitenkin tallessa taivaassa ja eräänä päivänä jos haluat uskoa Jeesukseen pelastajanasi ehkä jo Hänet tunnetkin, voit nähdä tuon lapsesi.
http://www.youtube.com/watch?v=agVPV0HZEMg&feature=related
- niinkiitollinen
Haluan vielä lisätä raskaana oleville että olkaa tarkkana vauvan liikkeiden kanssa kun täällä paljon oli liikkumattomia. Liikkeiden ei milloinkaan tulisi vähentyä vaikka niin minulle sanottiin neuvolassa. "loppuraskaudesta liikkeet vähenee". Pötyä! Muistan selvästi että liikkeet väheny v 35-> ja neuvolatäti sanoi ettei huolta ole.
Liikkeet loppuivat rv 38 0 ja menimme heti sairaalaan. Napavirtaukset olivat olemattomat eikä vauva saanut ravintoa. Erinomaisen synnytyslääkärin ansiosta tehtiin kiireellinen sektio ja vauva selvisi. Jos en silloin olisi toiminut kuin vaistoni sanoi, olisimme menettäneet tuon nyt ihanan terveen pojan!
Vaikka kävisitte miljoona kertaa turhaan synnärillä, se on sen arvoista! Kuunnelkaa kehoanne. Jos itse olisin toiminut aikaisemmin ei pieni poikamme olisi ollut niin pitkään ahdingossa.- Onnellinen äiti
Hienosti toimittu, onneksi olkoon teille ja siunausta elämäänne!
Ja kannattaa todellakin kuunnella kehoaan, uskon että äidillä on äidin vaistot.
Muistan kun odotin kolmatta lastani ja kun oli vähäkin menkat myöhässä, koin sisäisesti sen että kannan jotain arvokasta sisimmässäni. Ja kun sitten tuli testauksen aika, olin kuin olinkin raskaan, on se vain kummallista miten niin alussa voi tuntea sen että jotain uutta on kasvamassa.
Minulla itselläni lapset liikkui ihan loppuun asti joten olisin minäkin ollut huolissani jos hiljaisuus olisi tullut.
- Anonyymi
Ei ollut sikiö vaan oikea lapsi.
Piti syntyä viikon päästä, ei syntynyt, sydän pysähtyi.
Se minkä me saimme tuskan ei kukaan voi kuvitella.
Onneksi täällä on tyyppejä jotka osaa vittuilla tästäkin.
Mutta sotaan ei uskalla mennä. - Anonyymi
Lääketehtaiden tutkimus dataa joka piti olla salassa 75 vuotta.
Oikeudenpäätöksellä nyt julkisia mrna rokotteet vaarallisia sikiöille ja lapsille
ylipäätään ihmisille :
https://koronarealistit.com/he-tietavat-tappavansa-vauvoja/
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nurmossa kuoli 2 Lasta..
Autokolarissa. Näin kertovat iltapäivälehdet juuri nyt. 22.11. Ja aina ennen Joulua näitä tulee. . .1508865Joel Harkimo seuraa Martina Aitolehden jalanjälkiä!
Oho, aikamoinen yllätys, että Joel Jolle Harkimo on lähtenyt Iholla-ohjelmaan. Tässähän hän seuraa mm. Martina Aitolehde492629Kaksi lasta kuoli kolarissa Seinäjoella. Tutkitaan rikoksena
Henkilöautossa matkustaneet kaksi lasta ovat kuolleet kolarissa Seinäjoella. Kolmas lapsi on vakasti loukkaantunut ja282407- 462405
Miksi pankkitunnuksilla kaikkialle
Miksi rahaliikenteen palveluiden tunnukset vaaditaan miltei kaikkeen yleiseen asiointiin Suomessa? Kenen etu on se, että1961833- 971817
Sinä saat minut kuohuksiin
Pitäisiköhän meidän naida? Mielestäni pitäisi . Tämä värinä ja jännite meidän välillä alkaa olla sietämätöntä. Haluai231713Minä en ala kenenkään perässä juoksemaan
Voin jopa rakastaa sinua ja kääntää silti tunteeni pois. Tunteetkin hälvenevät aikanaan, poissa silmistä poissa mielestä421240Tunnekylmä olet
En ole tyytyväinen käytökseesi et osannut kommunikoida. Se on huono piirre ihmisessä että ei osaa katua aiheuttamaansa p1091187Näin pitkästä aikaa unta sinusta
Oltiin yllättäen jossain julkisessa saunassa ja istuttiin vierekkäin, siellä oli muitakin. Pahoittelin jotain itsessäni61136