Vaimon siskontyttö

jeesmies

Saila oli meillä lomilla ja kesäisin. Jo 10 vuotiaasta asti. Viimeisellä kerralla saila oli jo 18 ikäinen. Itse jo reilut 40 olevana huomasin Sailan kehityksen. Vaimoni oli mennyt iltavuoroon töihin ja olimme Sailan kanssa kahden. Pöydälle oli jäänyt joku lehti jossa oli kuvia miehistä. Härnäsin Sailaa,että jokos sitä on poikakaveri löytynyt. Saila sanoi suoraan, ettei ollut katsellut ketään muuta kuin mua kun olin tahtomattani vilauttanut joskus saunareissulla. Enkä haluakkaan ketään muuta Saila sanoi ja hyökkäsi suutelemaan mua. Ohhoh tyttö mitäs sun mielessä nyt liikkuu, kysyin. Saila otti kädestä ja vei olkkarin sohvalle. hitaasti Saila alkoi riisuuntua ja itse olin jännityksestä jo kankea. Virheetön iho ja muodot paljastui vaatekerroksen alta, terhakkaat rinnat uhmasivat painovoimaa Samalla saila alkoi repiä vaatteita päältäni. Kovettunut kyrpäni ponnahti housuista ja Saila alkoi huokaillen imeä kulliani. Puristelin Sailan pyöreitä rintoja enkä kestänyt kauaa Sailan imua ja kielileikkiä, joten räjähdin Sailan suuhun ja Saila nielli kaiken. Siirryimme sohvalle ja saila olkoi hieroa pallejani ja otti elimen uudestaan suuhunsa. Jo kohta juhlakunnossa oleva kyrpäni oli suurempi kuin koskaan. Saat ihmeitä aikaan sanoin Sailalle. Haluan sen sisääni Saida sanoi ääni väristen. Saila levittäytyi eteeni koskemattomana ja aloin työntää kyrpääni hänen märkään vaginaan. OOOOiiiiih iiiihaaanaaa ouuuh ouuuuh Saina voihki kun painoin kyrvän pohjaan. Aloin takomaan kiimassa Sailaa kuin hullu ja Saila huusi suoraa huutoa. Oooh Ooooh tulee tulee Saila kirkui, kun läiskytin hänen märkää vittuaan. Saat tyttö sitä mistä oot haaveillut. Pyöräytin Sailan kontalleen ja työnnyin uudestaan takaapäin, kyrpäni jauhoi sailaa eikä kumpikaan meistä enää kestänyt, vaan laukesin sailaan, pumppasin spermat pohjalle saila vinkui jotain epäselvää. Makasimme vierekkäin ja menimme suihkuun jossa saila otti vielä suihin. pesimme toisemme.

15

37035

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kerrontaa

      Älyttömän upeaa kerrontaa. Ja miten pitkän tarinan oikein saitkaan aikaiseksi. Sinulla on tulevaisuus kirjailijana. Jatka samaan malliin.

      • sanovat:

        Dada.


      • Rikhard W

        tosissasi niin makusi on perseestä. Jos tuo oli vitsi niin samaa mieltä...vessasta alas vaan.


      • Zalaboliisi
        Rikhard W kirjoitti:

        tosissasi niin makusi on perseestä. Jos tuo oli vitsi niin samaa mieltä...vessasta alas vaan.

        Jos katoit aikaa, niin kommentti oli tullut heti kirjoituksen perään. Kirjoittaja oli siis itse antanut itselleen palautetta muuten erittäin paskasta jutusta ;)


    • kappalejako

      kuullu semmoseta asiasta kuin ENTER? Kappalejako tekstiin, niin sen viitsii joku lukeakin! Valitettavasti et ole ensimmäinen (TUSKIN VIIMEINENKÄÄN), joka kirjoittaa typerästi yhteenpötköönkäyttämättäkappalejakoa=elieisitäjakslukeakunkokotekstionsamaasaatananpalikkaa! Otaopiksijaparannatapasi!

      • VITTUUUUNN!!

        KUSIPÄÄKUNETOSAAMITÄÄNMUUTAKUINESITÄÄMITENKIRJOITETAANKUNTEKSTINSISÄLTÄONTÄRKEENPIPAINUSIISHELVETTIINRUNKAANJOSSITÄKÄÄNOSAAT!!!


      • joo23

        Olet varmaankin äidinkielenopettaja? "enter"
        "enter"
        Voit kirjoitella keskenäsi kappalejakoja himassas!! "enter"


    • Lupus

      sontaa!!!

    • Hr.Porno

      Tyhmää toi OOOOOOOOIIiiih Iiihanaa OoOOhhh saila sanoi oisit voinu laittaa vaikka -Oooih ihanaa ooohh, Saila sanoi tai "Oooiih ihanaa ooohh" Saila sanoi. Ja mä repesin Samalla saila.

    • toinen tollo

      ... tytön nimi kenties Saila?

    • Anonyymi

      Illalla katsoin elokuvaa, vaimo sanoi menen jo nukkumaan, Sari vaimon siskon tyttö tuli sohvalle katsotaan me sitten loppuun, tuli eteen makaamaan otti viltin sanoi palelee ajattelin ei helvetti on niin nuorikin, laitoin käden lantiolle Sari tuli ihan viereen että pysyy sohvalla. Filmi oli alussa aika raaka, sitten muuttui baari tanssija pyöri tangossa kalu alkoi väkisin nousta Sari siirtyi vähitellen aöemmas kalua vasten, kuiskas aika jännä baari. kalu oli aika kaarella filmissä mies sai syli tanssia Sari liikutti lantiota tanssin tahtiin kalu lipsahti housusta haaroihin Sari nosti jalkaa se pamahti haarojen väliin Sari kuiskas katsotaan, Laskin pienen pieniä housuja laitoin ihoa vasten Sari oli ihan märkä, mietin noin nuori ja noin kostuu Sari nousi vähän ylemmäs nyt kalu hieroi märkää pillua filmissä nainen hieroi miehen kalua olessaan selin laski housut ja istui irvistäen kalua sisään Sari painoi kalua pyllyllään, kamarista kuului jo vaimon kuorsaus tunsin nyt on huulilla Sari painoi otin lantiosta kiinni ja painoin sisään lantio keinui filmin tahdissa pidin lantiosta ja vedin Sarin jalat meni suoriksi ja vapisi kuiskas saat laskea sisään nyt nain voimalla Sari vapisi ja villti oli suussa laukesin vapina oli hillitöntä ruikin monta kertaa Sari rauhottu, kuiskasin käyn paperia ja noukin pöydältä nenä liinoja. Sari vei ne verssaan onneksi laittoi vaatteet. Vaimo nousi vieläkö vahtaatte sitä kauhua.
      Kun vaimo taas kuorsasi, Sari tuli viereen, kuiskas olin kuolla kun ob noin iso Penalla semmoinen nakki, äiti osti pillerit mulle että ei käy höpsis. Katsottiin filmi ja mentiin nukkumaan.
      Aamulla heräsin kun vaimo oli kähdössä töihin antoi ohjeita ja Sarikin nousi kuuntelemaan ohjeita.
      Aamupalan jälkeen Sari kumartui katso miten housut sotkeutu ja otti pois käveli ilman jonkin aikaa sain kiinni silloin sai takaa maton päällä päivemmällä kamarissa istui päällä ja antoi innokkaana, Lähti kotia ennen kuin vaimo tuli.
      Tuli kuva punertavasta pillusta ja teksti tuntuu ihanasti kun pitää jalkoja yhdessä olit kiva.

    • Anonyymi

      Vainom sisko Mari ja sen tytär teini Sanna 15v tuli maalle kesällä, asutin heidät aittaan kehuivat on ihana paikka. Iltaisin katsoivat televisiota meillä on kahden istuttava sohva josta hyvä katsoa muut ovat vähän sivussa. Eka iltana tuli kiire kuka aaa istua siinä kerkisin ensin ja Mari viereen Sanna atseli ja tuli minun syliin Mari sanoi olt niin painava että jalat menee, tunsin Sannan paljaat pakarat päällä oli kesä mekko väljä kangas shortsi antoi tilaa kalulle ja se työntyi toisen jalan päälle Sanna tunsi sen ja puhuessa keinui sitä haaroihin Sannalla oli jo pyöteät rinnat joiden nännit alkoi pilkottaa tiukan mekon alta Mari ei huomannut mitään Sanna kyykistyi ottamaan lattialta lehteä selvästi painoi pillullaan kalua kun nousi hymyili olenko liian raskas sanoin et ja kosketin lantiota käsillä voisit vaikka hyppiä Sanna alkoi hypähdellä Mari sanoi ole jo kunnolla Sanna istui oikein mutta pahin oli jo tapahtunut Kalu nousi keskelle shortsia nyt punsin pillun kalua vasten Sanna kääntyi vähän poikittain kosketin pakaraa Sanna luki samaal lehteä ja katsoi televisiota kuljetin kättä helman alla oli vaan paljasta pintaa Sanna siityi taakseppäin sormi koski paljaaseen pilluun Sana naurahti katso tätä katsoin kuvaa työnnin sormea sisään jos lähtis pois Sanna alkoi vapista vedin käden pois.
      Mari nousi keitän siskolle kahvia kohta tulee vaimo oli ilta vuorossa.
      Työnsin Sannan sylistä ja menin vessaan, istuin Sannan viereen kuiskas enkö saa tulla syliin, aloin kutittaa Sanna pyöri ja nauroi Mari vilkaisi mikä tappelu nyt huusin tyttö vain kutiaa. Vaimo tuli ja tilanne rauhottui.
      Aamulla Mari yöpaidassa kahville sanoin siskos meni aamuvuoroon juotiin kahvit Mari sanoi Sanna on kiinostunut jo miehistä et usko mitä katselee netistä katsoin historiaa filmeissä oli rajua pornoa. Mari alkoi imuroimaan katsoin pakaroita kun pyllisteli pienet mustat pitsihousut näkyi hyvin kun imuroi kaapien alusia. Lopetti välillä käytiin tupakalla ja tultiin sisälle Mari katsoi ikkunasta.

      Sanna juoksi pihalla koiran kanssa sanoi ei uskos että on jo iso tyttö menin taakse sanoin kuin äitinsä ja otin kiinni lantiosta Mari sanoi se kesällinen ei me saada sillai hyväilin rintoja mutta kun sulla on niin ihanat ja isot sanoin ihanasti tapittaa Mari kuiskas siitä huolimatta mutta antoi hyväillä, painoin kalua pakaroihin kuiskas älä tee noin Sanna tulee kohta hieroin kalulla kuiskas älä kiusaa kohta ei voi tehdä mitään ja vapisi tiedät olen yksintyönnin kättä takaa housuun kuiskasin haluat sormetin lisää haluatko myönsi haluan.Sanna meni aittaa kohti lopetettiin.
      Menin ulos imuri huusi sisällä kävelin aittaan onko täällä kaikki hyvin Sanna oli peiton alla käsi pillussa posket oli unaisena käsi kävi koko ajan istuin sängylle sanoin teit eilen olon hankalaksi Sanna laski peittoa nännit oli pikku rinnoisa pystyssä kosketin Sanna kuiskas kosketa lisää Sanoin Mari tulee hymyili imuri ääntää käänyin ja imaisin paita nousi heti, nyt imin nännejä Sanna liikutti kättään nopeaan ja kiljaisi koko vartalo vapisi laski paidan kun nousin hämillään kuiskas kiitos, nyt olen kusessa ajattelin kun kävelin sisälle. Sana tuli ja sanoi missä naru juoksutan koiraa. Mari sanoi nythän on virtaa normaalisti vain makaa, sanoin maaseudun ilma tekee hyvää.
      Mari kääntyi pitää pukia vaatteet katsoin silmiin ei kai vielä pyöritin nännejä sormilla Mari hymyili sinä se et lopeta suudeltiin kiihkeästi Mari sanoi Sanna voi tulla käännin ikunaa kohti ja hyväilin tässä näkee hyvin nositn paidan helmaa ja laskin pikkareita työnnuin liukkaaseen pilluun Mari värisi luoja kun olen odottanut työntelin hitaasti Mari vaati ota nyt paninkovalla kädellä sanoin sulla on niin naitava pylly katsoin kun imuroit Marita käänsi päätään luuletko että en tiennyt oliko mustat pikkarit oli pakko vetäytyä kun Sanna juoksi pihalle.

      Mari seisoi ikkunassa ja sanoi mitä tytölle pitää tehdä kuiskasin munaa se tarvii Mari sanoi se on kätttänyt minun dildoa on joskus eri laatikossa, kuiskasin se ei ole sitten neitsyt Mari sanoi ei siinä merkityksessä. Vaimo oli töissä huomasin että lämmitän saunan.
      käytiin saunassa uimapuku päällä Sannalla oli paita ja pikkarit. Olin ulkona ja Mari tuli pesulta tyttö nyt pesulle. Matti voi mennä, pesin kun ovi kävi Sanna tuli ja riisui pidan tämä on märkä ja kylmä, Katsoi kun kalu alkoi nousta kuiskas onko se noin iso voi herran jestas. Sanoin olen vailmis Sanna kysyi jäänkö yksin ja riisui housut pillunäytti naisen pillulta karvoja vain vähän kävelin viereen kokeilin sanoin oikea pillu ja luikas Sanna kosketti ja puristi kuiskas tästä haaveilen kun äiti nukkuu Menin ja puin päälle.
      Mari nauroi Tuliko Sanna saunaa kun katosi pihalta sanoin tuli Mari naurahti halusi nähdä kalun eihän se nähnyt isona sanoin taisi nähdä Mari sanoi pitääö sen saada munaa ja katsoi sanoin minäkö Mari halasi sinä olet luotettava kumminkin se tekee sen kohta. Vaimo tuli töistä ja kiitti Maria kun on siivonnut syötiin vaimo kysyi oliko aitassa hyvä nukkua olis kiva nukkua siellä.

      • Anonyymi

        Voisi olla hyväkin juttu, mutta sekavasti kirjoitettu, joten jäi kesken. Lyhyemmän lauseet, niin teksti jäsentyisi paremmin. Muutama kappalejako sentään on.


    • Anonyymi

      Aloitusjuttu on sinänsä OK. Lyhyesti kerrottu vain olennainen.

    • Anonyymi00015
      UUSI

      Vuosia sitten tapahtui jännää. Vaimon siskontyttö Hanna halusi festareille mutta sillä ei ollut kaveria kun oli kuukausia sitten eronnut poikakaveristaan. Hannan äiti taas ei halunnut päästää yksin seitsemäntoista vuotiasta, kuulin useaan otteeseen kun keskustelivat puhelimessa asiasta, sitten vaimo huusi voitko Esa sinä mennä kaveriksi Eini maksaa kaien bensoista lähtien, huusin nurmikollako nukun kuulin kun keskustelivat saat Eini asuntovaunun huusin no sitten. Olihan kaikkia mitä pitää varoa ja katsoa että eivät potki kylkiin. Kun lähettiin Hanna nauroi muistatko kaikki ohjeet, oltiin perillä aamupäivällä ja vaunulle saatiin hyvä paikka. Istuttiin ja otettiin juomat esiin Hanna joi jo kolmatta siideriä kun alkoi vaihtamaan paitaa oli muka selin ja paita ja liivit lensi ja uusi paita tilalle kun kääntyi sanoin jospojat ei raiskaa minä raiskaan Hanna nauroi odotappa kun laitan hameen, laski edessäni housut alas vain pienet pitsi housut kun laittoi hameen pyörähti ympäri , passaako. Silloin alkoi satamaan Hanna sanoi voi paska mitä nyt sanoin on sadetakki mutta vain yksi, aika pian sade väheni sanoin mennään nyt. päästiin aikalähelle lavaa sivummalle Hanna jammasi lantio keinuen kuin jotain kiimatanssia ja hymyili vettä alkoi tulla avasin sadetakkia ja kaappasin itseäni vasten Hanna jalki tanssimista kun pylly kosketti kohoumaa Hanna katsahti ja hymyili kuiskasin pidä sadetakkia käteni vapautu kosketin märkää paitaa rinnat oli liimautunut paitaan nostelin paitaa ja kosketin rintoja Hanna painautui minua vasten pylly keinui kalua vasten kuiskasin älä noin keinunta jatkui laskin kalun vapaaksi ja laskin Hannan housja kun työnsin paljaan kalun pillua vasten liike pysähtyi Hanna kuiskas joku näkee laskeuduinvähän ja työnnyin tiukkaan pilluun Hanna ulisi hiljaa kuiskas olet rohkea muutama liike ja otin pois Hanna huokasi joko lähdetään sanoin lähdetään sade lakkasi hieman. Kun päästiin vaunulle Hanna juoksi vessaan huusin minä ensin. kusetti kunnolla avasin oven sanoi kusen sinun sylissä Hanna nauroi no kokeile laskeuduin sievästi syliin Hanna kosketti kalua nauroi jos tämä pytty hajoaa mitä sanot hanna ti kalusta kunnolla kiinni nauroi tunnen miten pissa tulee kalu paisui ja paisui kun nousin kalu oli kovana sanoi pyyhi, Hanna tupsutteli paperilla turhan pitkään sanoin ime ja otin pääsät kiinni kului muminaa sitten aikuisten imemistä nykäisin pois sanoin se on jo pyyhitty ja menin tekemään juomaa Hanna tuli taakseni ja halasi käännyin Hanna oli alasti käännyin sängylle ja maistoin pystyjä rintoja Hanna alkoi taas keinua työnsin pois samalla kun imin, laskin housut pois vedin uudelleen syliin Hanna suuteli kuiskas on iso ihanaa saan kaksi päivää kunnon munaa. Hannan pylly oli tiukkaa lihaa Hanna piti kiinni huokasi on se iso ja ahtoi kalua pilluun silmät oli suurena Hanna tarrautu kiinni kuiskas enhän kuole tuntuu niin hyvältä en halua että otat pois Hanna liikkui hitaasti joka panolla sisään vapisi muutama pano sisään Hanna riuhtoi ja vapisi se näky si laukeamaan tunsin juureta alkaen painetta ja sitten lensi Hanna kiljui voi jumalauta mikä tunne ja rojahti viereen, hain paperia ja pyyhdin nänntiä pillua.

      Menin viereen ja nukahdetiin myöhemmin alkoi kuulua puhetta Hanna nousi sievästi katsomaan ulkona poltettiin tupakkia ja nuori tyttö oli kahden pojan kanssa molemmat hieroi tyttöä hameen alta paljastui pienet valkoiset pikku housut toinen pojista kyykistyo ja otti pois, toinen hieroi rintoja takaapäin tyttö huokali pojat käänsi tytön konepeltiä vasten Hanna kuiskasi ne panee sitä takaapäin katso kuinka kalu painuu ja tulee ulos.
      Koskettelin Hanna pyllyä ja kosketin pillua Hanna levitti jalkoja ja kuiskas ihan livenä katso toinen syöttää kalua suuhun kysyin nuoleeko ne ja nuolin Hanna pyllyä menin lattialle kontalleen ja nuolin pystyssä olevaa pyllyä Hanna kuiskas tyttö leviti jalkoja on kiimassa levitin Hannan jalkoja Hanna huokasi nyt se laukesi tyttö vapisee selvästi, siitä valuu spermaa ne panee paljaalla nyt toinen tuli pyyhki hameeseen spermoja ja työntyi tyttöön.
      On hurjaa ja nyt käänsi tytön ja panee edestä nyt se laukesi ei jumalauta nyt työö nousi tulee varmaa porukoita tyttö lähti eii haluan nähdä lisää, nousin taakse ja työnnyin tosi hitaasti Hanna huokasi tosi ihanaa Hanna nosti päätään huokasi nyt se toinen runkkaa meihin päin onpa paksu tatti, kysyin ottaisitko suuhun jos oltas ulkona Hanna huokaili ottaisin aloin nopemmin naida Hanna huokasi kohta sillä lentää voi luoja kuinka lensi ja painoi pään alas Hanna vapisi kuiskas tule sinäkin laskin sisään Hanna makasi vatsallaan kuiskas nukutaan on ihana olo.
      aamupäivällä käytiin suihkussa ja pakattiin ajoin parkkipaikalta ulos Hanna pti kädestä ja huokasi olihan hyvää musiikkia, ajeltiin kotiappäin Hanna nukahteli vähän väliä oltiin melkein perillä kysyin pysähdytäänkö Hanna nauroi luulin että pysähdyt aikaisemmin, ajoin melkein tyhjälle parkkipaikalle. Hanna halusi olla päällä kuiskas otan vielä loput ja nauroi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      138
      1329
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      39
      916
    3. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      32
      644
    4. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      600
    5. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      597
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      26
      578
    7. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      30
      557
    8. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      25
      555
    9. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      17
      543
    10. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      17
      523
    Aihe