Luulosairaus rajoittaa elämääni

ONKO NIIN ETTÄ NE MITÄ PELKÄÄTTE ERITYISESTI YÖLLÄ ON SELLAISIA VARJOJA JOTKA LIIKKUVAT PITKIN HUONETTA IKÄÄNKUIN SIVUSILMÄLLÄ NÄKISITTE jonkun hahmon esim seisomassa jopa sänkynne vieressä toisin sanoen koette jonkun pahan läsnäolon mutta ette tahdo uskoa sitä.TÄMÄN TEKSTIN KIRJOITTAMINENKIN ON TUSKALLISTA JUURI SIITÄ SYYSTÄ ETTÄ YRITÄN AUTTAA SYVÄLLÄ KÄRSIMYKSESSÄ OLEVIA IHMISIÄ. JOS EN TUNTISI JUMALAA EN TODENNÄKÖISESTI OLISI TÄSSÄ ENÄÄ KERTOMASSA TÄLLÄ TARKOITAN SITÄ ETTÄ OLISIN TEHNYT ITSEMURHAN.LÄÄKKEITÄ EN OLE MUISTANUT OTTAA KAUTTA VÄLITTÄNYT OTTAA.oireet ovat vakavia ja niitä on monenlaisia valtava stressi niskaa vetää aivopainetta kautta verenpainetta olotila vaihtelee äärimmäisen nopeasti parinkin minuutin sisällä ja aamusta iltaan tätä rumbaa karkeasti sanottuna jatkuu. kaikki alkoi neurolepteistä osastolla jääköön nyt paikkakunta sanomatta tai vielä enemmän lääkärin nimi

pyhä henki. kirjoitti:

ONKO NIIN ETTÄ NE MITÄ PELKÄÄTTE ERITYISESTI YÖLLÄ ON SELLAISIA VARJOJA JOTKA LIIKKUVAT PITKIN HUONETTA IKÄÄNKUIN SIVUSILMÄLLÄ NÄKISITTE jonkun hahmon esim seisomassa jopa sänkynne vieressä toisin sanoen koette jonkun pahan läsnäolon mutta ette tahdo uskoa sitä.TÄMÄN TEKSTIN KIRJOITTAMINENKIN ON TUSKALLISTA JUURI SIITÄ SYYSTÄ ETTÄ YRITÄN AUTTAA SYVÄLLÄ KÄRSIMYKSESSÄ OLEVIA IHMISIÄ. JOS EN TUNTISI JUMALAA EN TODENNÄKÖISESTI OLISI TÄSSÄ ENÄÄ KERTOMASSA TÄLLÄ TARKOITAN SITÄ ETTÄ OLISIN TEHNYT ITSEMURHAN.LÄÄKKEITÄ EN OLE MUISTANUT OTTAA KAUTTA VÄLITTÄNYT OTTAA.oireet ovat vakavia ja niitä on monenlaisia valtava stressi niskaa vetää aivopainetta kautta verenpainetta olotila vaihtelee äärimmäisen nopeasti parinkin minuutin sisällä ja aamusta iltaan tätä rumbaa karkeasti sanottuna jatkuu. kaikki alkoi neurolepteistä osastolla jääköön nyt paikkakunta sanomatta tai vielä enemmän lääkärin nimi

Lue lisää

koitan edelleen jatkaa kirjoittamista teille nyt on muistaakseni 15 päivä 11.2012 lääkärit eivät tule näitä mielen alueen ongelmia ratkaisemaan vaikka olisi 1000000 erilaista diagnoosia ja lääkettä näitä ei ikinä tulla lääkkeillä ratkaisemaan ja varmaa on että nimenomaan lääkkeet ainakin neuroleptit saavat ihmiset tekemään itsemurhia kun ne mm tuhoavat unireseptoreita itsellä kokemusta edelleen .tahdon kuitenkin uskoa että unirytmi palautuu ennalleen. ja myöskin lukuisat muut lääkkeet aiheuttavat vakavia oireita. nämä oire jutut eivät siis ole tarkoitettu teille pelotteeeksi vaan miten se sanonta meni totuuteen liityen en todellakaan muista sattuneesta syystä on vain niin rankkaa tämä elämä jatkan nyt ajatusteni selkeyttämistä teille omalla hyväntahtoisellani tavalla.minun on nyt aika sanoa tämä asia ihan suoraan.eli kyse ei ole harhoista vaan te näette ihan täysin oikein oli ne sitten missä muodossa tahansa .kyse on elävistä olennoista eli toisin sanoen paholaisen henkivalloista .elämä on elämä. katsokaa vaikka sylivauvaa miten vilpitön ja luottavainen hän on. esitän teille yhden kysymyksen miksi lapsi kasvettuaan lyö toista hiekkalaatikolla miettikääpä sanaa syntiinlankeemus tämä löytyy raamatusta ja raamatussa sanotaan yksinkertaisesti että .MINÄ OLEN TIE TOTUUS JA ELÄMÄ EIKÄ KUKAAN TULE MINUN TYKÖNI MUUTOIN KUIN HÄNEN KAUTTANSA ELI JEESUKSEN.

Mulla on terveydenhuoltoalaan liittyvä koulutus ( en tosin ole lääkäri), joten sekään ei auta. PÄinvastoin osaan pelätä kaikkea mahdollista,,,,ja etsiä tietoa vaikka mistä. :(

Mulla on joskus parikymppisenä ollut vakava masennus ja vuosia on nyt mennyt hyvin. Pelkäänkin, että tää on oireilua psyyken reistailusta ja masennuksesta.En haluaisi mitään lääkkeitä enkä terapiaa, koska silloin aikanaan nekin tuli käytyä läpi ja ajattelin, että ikinä ei tartte enää niihin ryhtyä.

sotilaassa: "Pelko, se vasta huono kaveri on. Sitä vaan on potkittava pois." (mä en nyt muista sanantarkasti, mut pääpointti tuli esiin) Ajattele Rokan Antin kuolemanpelon käsittelyä silloin, kun sinua pelottaa!:)

sekoboltsiko kirjoitti:

Mulla on terveydenhuoltoalaan liittyvä koulutus ( en tosin ole lääkäri), joten sekään ei auta. PÄinvastoin osaan pelätä kaikkea mahdollista,,,,ja etsiä tietoa vaikka mistä. :(

Mulla on joskus parikymppisenä ollut vakava masennus ja vuosia on nyt mennyt hyvin. Pelkäänkin, että tää on oireilua psyyken reistailusta ja masennuksesta.En haluaisi mitään lääkkeitä enkä terapiaa, koska silloin aikanaan nekin tuli käytyä läpi ja ajattelin, että ikinä ei tartte enää niihin ryhtyä.

Lue lisää

vaan pakko johtua väsymyksestä. Kun ihmistä väsyttää, niin kaikki pelot kaatuvat päälle. Ainakin minulla. Ja sitten tulevat kaikenlaiset sekoajatukset mieleen. Ehkä teet liikaa töitä. Joskus on vaan pakko repäistä itselleen tunti aikaa ja miettiä omia asioita rauhassa. Voi olla, että sulla on niin paljon säpinää koko ajan, että et koskaan saa aikaa omalle itsellesi ja yksinkertaisesti et lepää tarpeeksi. (nukkuminen, liikunta)

Psyykettäkin pystyy vahvistamaan. Terapeuttini sanoi, että jos on taipuvaisuutta mielen heilahteluihin, niin silloin perusasioiden on oltava kunnossa, kuten on syötävä säännöllisesti ja nukuttava riittävästi. Tätä olen noudattanut ja se toimii. Enkä jaa energiaa kaikille ylimääräisille ihmisille. Sieppaako joku energiaasi eli onko lähelläsi energiansieppareita? Niistä on päästävä eroon. Älä jaa energiaasi kaikille muille ihmisille.

Tuntemattomassa kirjoitti:

sotilaassa: "Pelko, se vasta huono kaveri on. Sitä vaan on potkittava pois." (mä en nyt muista sanantarkasti, mut pääpointti tuli esiin) Ajattele Rokan Antin kuolemanpelon käsittelyä silloin, kun sinua pelottaa!:)

Lue lisää

"Psykiatrian professori Hasse Karlsson ei pidä sanasta luulotauti.Se on harhaanjohtava termi,joka mitätöi koko asian.Tosiasiassa on kysymyksessä tilanne,jossa ihminen on hirveän peloissaan ja ahdistunut joistakin oireista,joita hänen ruumiissaan esiintyy.Jos ajattelee näiden ihmisten kärsimyksen astetta,kysymyksessä on vakava sairaus.Hypokondriaan liittyvä pitkäaikainen ahdistusoireilu kuluttaa voimat ja sitä seuraa yleensä depressio."
Terveyskeskuksissa ko.ihmisiä kutsutaan nimellä JPK"joka paikka kipeä ja psykiatrian puolella hypokondriaksi.Valitettavinta on,että usein näitä henkilöitä ei oteta vakavasti.
Voiko siitä parantua? n.puolet paranee hoidolla tai ilman sitä ja kolmannella se jää krooniseksi,mutta kenelle,siitä ei ole tutkimuksia,oireetkin saattavat pysyä kauan poissa.
"Pitäisi osata sanoa,että sinut on tutkittu eikä tässä ole mitään hätää,mutta jos olet epävarma,niin voithan sen testin tehdä uudestaan.Että kaikki on kuitenkin hyvin,Hasse Karlsson neuvoo."

sekoboltsiko kirjoitti:

Mulla on terveydenhuoltoalaan liittyvä koulutus ( en tosin ole lääkäri), joten sekään ei auta. PÄinvastoin osaan pelätä kaikkea mahdollista,,,,ja etsiä tietoa vaikka mistä. :(

Mulla on joskus parikymppisenä ollut vakava masennus ja vuosia on nyt mennyt hyvin. Pelkäänkin, että tää on oireilua psyyken reistailusta ja masennuksesta.En haluaisi mitään lääkkeitä enkä terapiaa, koska silloin aikanaan nekin tuli käytyä läpi ja ajattelin, että ikinä ei tartte enää niihin ryhtyä.

Lue lisää

Kokeilkaa hyvät ihmiset homeopatiaa, itse toivuin nopeasti ja jos alan tuntea uudelleen oireita niin tiedän heti mitä pitää ottaa.

Anonyymi kirjoitti:

Kokeilkaa hyvät ihmiset homeopatiaa, itse toivuin nopeasti ja jos alan tuntea uudelleen oireita niin tiedän heti mitä pitää ottaa.

Käytän homeopatiaa päivittäin. Ilman vettä ihminen kuolee.

Ois kiva tosiaan tietää, että miten teillä muilla tämä ilmenee? Voisitteko kuvailla,että mitä sairauksia olette pelänneet ja miten paljon se oikeasti haittaa elämäänne yms.

Kuten joku sanoi, ni tietyllä järjen tasolla sitä ajattelee, että no tää on vaan tätä mun juttua taas, älä ajattele sitä. MUtta sitten se pelko vaan hiipii sieltä kuitenkin esiin; jospa se kuitenkin onkin jotain vakavaa ja pakko saada selvyys tähän asiaan yms. Mulla esimerkiksi se melanoomakammo oli niin hirveä, että kun rupesin tarkastelemaan yhtä luomea, ni jotenkin kuvittelin tai olin näkevinäni, että se oli kasvanut ja muuttunut tummemmaksi. Menin ihan paniikin valtaan, en voinut nukkua koko yönä, selasin tota paksua lääkärikirjaa, laitoin googleen hakusanan melanoomasta ja löytyi ihan samanlaisia pahanlatusia kuvia luomista...

Samaten toi rintasyöpäkammo oli viime syksynä ihan hirveä. TUnnustelin liki koko ajan rintoja ja oli sellanen tunne, että joku kaunis kerta se herneen kokoinen kova patti sieltä löytyy. Siis ihan kauheeta. Pian mulla oli ihan hirveä olo koko ajan; itketti, ahdisti, rintasyöpään liittyvät kirjoitukset hyppi silmille jossain kaupassa käydessä naistenlehtiä selatessa. Eräs kerta menin kauppaan ja luin lehdestä siinä kauppajonossa jostain naisesta, jolla oli ihan samoja oireita ja oli sairastunut syöpään. Mä siis menin ihan paniikin valtaan. Tilasin heti lääkärikeskukseen ajan ja päsin sinne saman tien. Mun tuurilla oli hyvä, kun ottivat ultran samalla kertaa tai samalla reissulla pääsin käymään siellä. Mitään ei löytynyt, mutta sinne mennessä mä pelkäsin ihan hirveästi, pelkäsin sitä että kuolen ja koko maailam näytti mustalta. Ei ole enää normaalia.

Tällasta tää on ja vaivat vaan vaihtuu, mutta se pelko on todellinen. Ei mulla nuorempana ollu tällaista. Nyt olen kolmen ja neljänkympin välissä iältäni. Tää kuulsotaakin ihan hullulta, kun tätä lukee. Tajuaa tän järjettömyyden, mutta samalla ei voi peloille mitään.

sekoboltsiko kirjoitti:

Ois kiva tosiaan tietää, että miten teillä muilla tämä ilmenee? Voisitteko kuvailla,että mitä sairauksia olette pelänneet ja miten paljon se oikeasti haittaa elämäänne yms.

Kuten joku sanoi, ni tietyllä järjen tasolla sitä ajattelee, että no tää on vaan tätä mun juttua taas, älä ajattele sitä. MUtta sitten se pelko vaan hiipii sieltä kuitenkin esiin; jospa se kuitenkin onkin jotain vakavaa ja pakko saada selvyys tähän asiaan yms. Mulla esimerkiksi se melanoomakammo oli niin hirveä, että kun rupesin tarkastelemaan yhtä luomea, ni jotenkin kuvittelin tai olin näkevinäni, että se oli kasvanut ja muuttunut tummemmaksi. Menin ihan paniikin valtaan, en voinut nukkua koko yönä, selasin tota paksua lääkärikirjaa, laitoin googleen hakusanan melanoomasta ja löytyi ihan samanlaisia pahanlatusia kuvia luomista...

Samaten toi rintasyöpäkammo oli viime syksynä ihan hirveä. TUnnustelin liki koko ajan rintoja ja oli sellanen tunne, että joku kaunis kerta se herneen kokoinen kova patti sieltä löytyy. Siis ihan kauheeta. Pian mulla oli ihan hirveä olo koko ajan; itketti, ahdisti, rintasyöpään liittyvät kirjoitukset hyppi silmille jossain kaupassa käydessä naistenlehtiä selatessa. Eräs kerta menin kauppaan ja luin lehdestä siinä kauppajonossa jostain naisesta, jolla oli ihan samoja oireita ja oli sairastunut syöpään. Mä siis menin ihan paniikin valtaan. Tilasin heti lääkärikeskukseen ajan ja päsin sinne saman tien. Mun tuurilla oli hyvä, kun ottivat ultran samalla kertaa tai samalla reissulla pääsin käymään siellä. Mitään ei löytynyt, mutta sinne mennessä mä pelkäsin ihan hirveästi, pelkäsin sitä että kuolen ja koko maailam näytti mustalta. Ei ole enää normaalia.

Tällasta tää on ja vaivat vaan vaihtuu, mutta se pelko on todellinen. Ei mulla nuorempana ollu tällaista. Nyt olen kolmen ja neljänkympin välissä iältäni. Tää kuulsotaakin ihan hullulta, kun tätä lukee. Tajuaa tän järjettömyyden, mutta samalla ei voi peloille mitään.

Lue lisää

no hei!
olen näin mukamans "sairastanut" melkein kaiken. se muistaakseni alkoi rintäsyövästä, sitten niitä tuli aina kaiken maailman muita, kuten leukemia,melanooma,paksusuolensyöpä,keuhkosyöpä,sydänvika,
ja vaikka kuinka paljon muita...
nyt viimeaikoina en niinkään ole pelännyt mitään
fyysistä sairautta vaan lähinnä jotain mielenterveys sairautta..., niin ku masennus tai jotain et sekoo siis ihan TÄYDELLISESTI, kai siis hulluks tulemisen pelko. Nää saiaruskammot on kestäny mulla noin 2 vuotta. joo sitä saa itsensä aivan paniikin valtaan ku ne ajatuksen pääsee jylläämään tuolla päässä oikein kunnolla. en tiijä et mistä tää on tullu tai miks... enkä oikein enää haluukkaan tietää, haluun vaan tietää sen et miten tästä pääsee eroon. mietin monesti et varmaan ennemmin tai myöhemmin ittesä saa hulluksi tälläsilla ajatuksilla.
suurin pelko minulla on se, että lapset menettävät äitinsä johonki kamalaan sairauteen tai et se tulee hulluks... APUA!!!

sekoboltsiko kirjoitti:

Ois kiva tosiaan tietää, että miten teillä muilla tämä ilmenee? Voisitteko kuvailla,että mitä sairauksia olette pelänneet ja miten paljon se oikeasti haittaa elämäänne yms.

Kuten joku sanoi, ni tietyllä järjen tasolla sitä ajattelee, että no tää on vaan tätä mun juttua taas, älä ajattele sitä. MUtta sitten se pelko vaan hiipii sieltä kuitenkin esiin; jospa se kuitenkin onkin jotain vakavaa ja pakko saada selvyys tähän asiaan yms. Mulla esimerkiksi se melanoomakammo oli niin hirveä, että kun rupesin tarkastelemaan yhtä luomea, ni jotenkin kuvittelin tai olin näkevinäni, että se oli kasvanut ja muuttunut tummemmaksi. Menin ihan paniikin valtaan, en voinut nukkua koko yönä, selasin tota paksua lääkärikirjaa, laitoin googleen hakusanan melanoomasta ja löytyi ihan samanlaisia pahanlatusia kuvia luomista...

Samaten toi rintasyöpäkammo oli viime syksynä ihan hirveä. TUnnustelin liki koko ajan rintoja ja oli sellanen tunne, että joku kaunis kerta se herneen kokoinen kova patti sieltä löytyy. Siis ihan kauheeta. Pian mulla oli ihan hirveä olo koko ajan; itketti, ahdisti, rintasyöpään liittyvät kirjoitukset hyppi silmille jossain kaupassa käydessä naistenlehtiä selatessa. Eräs kerta menin kauppaan ja luin lehdestä siinä kauppajonossa jostain naisesta, jolla oli ihan samoja oireita ja oli sairastunut syöpään. Mä siis menin ihan paniikin valtaan. Tilasin heti lääkärikeskukseen ajan ja päsin sinne saman tien. Mun tuurilla oli hyvä, kun ottivat ultran samalla kertaa tai samalla reissulla pääsin käymään siellä. Mitään ei löytynyt, mutta sinne mennessä mä pelkäsin ihan hirveästi, pelkäsin sitä että kuolen ja koko maailam näytti mustalta. Ei ole enää normaalia.

Tällasta tää on ja vaivat vaan vaihtuu, mutta se pelko on todellinen. Ei mulla nuorempana ollu tällaista. Nyt olen kolmen ja neljänkympin välissä iältäni. Tää kuulsotaakin ihan hullulta, kun tätä lukee. Tajuaa tän järjettömyyden, mutta samalla ei voi peloille mitään.

Lue lisää

Mulla on aivan sama juttu ja olen vasta 18! Eihän mulla kyllä mitää lapsia vielä ole, mutta joskus musta tuntuu et en saa kunnolla henkee yms. ja että rinnassa olis joku patti! tän kans tulee oikeestikki hulluks.. poikakaverikaan ei jaksais enää kuunnella mua ja äiti sanoi tilaavansa mulle nyt lääkärin ajan ja että lääkäri tekis perus tarkastuksen ja lähetteen laajaan verikuvaan ja papa-testiin. Ja mulla nyt on toi neulakammokin... ei kiva..

sekoboltsiko kirjoitti:

Ois kiva tosiaan tietää, että miten teillä muilla tämä ilmenee? Voisitteko kuvailla,että mitä sairauksia olette pelänneet ja miten paljon se oikeasti haittaa elämäänne yms.

Kuten joku sanoi, ni tietyllä järjen tasolla sitä ajattelee, että no tää on vaan tätä mun juttua taas, älä ajattele sitä. MUtta sitten se pelko vaan hiipii sieltä kuitenkin esiin; jospa se kuitenkin onkin jotain vakavaa ja pakko saada selvyys tähän asiaan yms. Mulla esimerkiksi se melanoomakammo oli niin hirveä, että kun rupesin tarkastelemaan yhtä luomea, ni jotenkin kuvittelin tai olin näkevinäni, että se oli kasvanut ja muuttunut tummemmaksi. Menin ihan paniikin valtaan, en voinut nukkua koko yönä, selasin tota paksua lääkärikirjaa, laitoin googleen hakusanan melanoomasta ja löytyi ihan samanlaisia pahanlatusia kuvia luomista...

Samaten toi rintasyöpäkammo oli viime syksynä ihan hirveä. TUnnustelin liki koko ajan rintoja ja oli sellanen tunne, että joku kaunis kerta se herneen kokoinen kova patti sieltä löytyy. Siis ihan kauheeta. Pian mulla oli ihan hirveä olo koko ajan; itketti, ahdisti, rintasyöpään liittyvät kirjoitukset hyppi silmille jossain kaupassa käydessä naistenlehtiä selatessa. Eräs kerta menin kauppaan ja luin lehdestä siinä kauppajonossa jostain naisesta, jolla oli ihan samoja oireita ja oli sairastunut syöpään. Mä siis menin ihan paniikin valtaan. Tilasin heti lääkärikeskukseen ajan ja päsin sinne saman tien. Mun tuurilla oli hyvä, kun ottivat ultran samalla kertaa tai samalla reissulla pääsin käymään siellä. Mitään ei löytynyt, mutta sinne mennessä mä pelkäsin ihan hirveästi, pelkäsin sitä että kuolen ja koko maailam näytti mustalta. Ei ole enää normaalia.

Tällasta tää on ja vaivat vaan vaihtuu, mutta se pelko on todellinen. Ei mulla nuorempana ollu tällaista. Nyt olen kolmen ja neljänkympin välissä iältäni. Tää kuulsotaakin ihan hullulta, kun tätä lukee. Tajuaa tän järjettömyyden, mutta samalla ei voi peloille mitään.

Lue lisää

"Kuten joku sanoi, ni tietyllä järjen tasolla sitä ajattelee, että no tää on vaan tätä mun juttua taas, älä ajattele sitä. MUtta sitten se pelko vaan hiipii sieltä kuitenkin esiin; jospa se kuitenkin onkin jotain vakavaa ja pakko saada selvyys tähän asiaan yms."

Tätä se on joka päivä meitin elämä. Avokin sanoi joku viikko sitten, että hän aina kuvitteli luulotaudin olevan vain joku vitsi, mutta nyt on mun kanssa oltuaan tajunnut sen olevan ihan oikea "sairaus" ja ongelma.

Näin vuosia paniikkioireista kärsineenä pelot ja jatkuva hermostuneisuus ja itsensä tarkkailu on jo ihan normaalia elämää, mutta tuo "mitäs jos sittenkin".... Olisi ihanaa jos voisi kuitata kaiken samalla tavalla kuin lääkärit: "Tämä kuulunee paniikkioireisiisi." Välillä tyytyy siihen vastaukseen ja häpeää omaa tyhmyyttään; välillä miettii että lääkäreiden mielestä kaikki mitä minulla on liittyy paniikkiin. Jos käteni olisi irti ja päähäni kasvanut männyntaimia, se johtuisi paniikista...

tulipa sekava viesti. *huokaus* Kunhan tulin sanomaan että ette suinkaan ole yksin luulojenne kanssa.

sekoboltsiko kirjoitti:

Ois kiva tosiaan tietää, että miten teillä muilla tämä ilmenee? Voisitteko kuvailla,että mitä sairauksia olette pelänneet ja miten paljon se oikeasti haittaa elämäänne yms.

Kuten joku sanoi, ni tietyllä järjen tasolla sitä ajattelee, että no tää on vaan tätä mun juttua taas, älä ajattele sitä. MUtta sitten se pelko vaan hiipii sieltä kuitenkin esiin; jospa se kuitenkin onkin jotain vakavaa ja pakko saada selvyys tähän asiaan yms. Mulla esimerkiksi se melanoomakammo oli niin hirveä, että kun rupesin tarkastelemaan yhtä luomea, ni jotenkin kuvittelin tai olin näkevinäni, että se oli kasvanut ja muuttunut tummemmaksi. Menin ihan paniikin valtaan, en voinut nukkua koko yönä, selasin tota paksua lääkärikirjaa, laitoin googleen hakusanan melanoomasta ja löytyi ihan samanlaisia pahanlatusia kuvia luomista...

Samaten toi rintasyöpäkammo oli viime syksynä ihan hirveä. TUnnustelin liki koko ajan rintoja ja oli sellanen tunne, että joku kaunis kerta se herneen kokoinen kova patti sieltä löytyy. Siis ihan kauheeta. Pian mulla oli ihan hirveä olo koko ajan; itketti, ahdisti, rintasyöpään liittyvät kirjoitukset hyppi silmille jossain kaupassa käydessä naistenlehtiä selatessa. Eräs kerta menin kauppaan ja luin lehdestä siinä kauppajonossa jostain naisesta, jolla oli ihan samoja oireita ja oli sairastunut syöpään. Mä siis menin ihan paniikin valtaan. Tilasin heti lääkärikeskukseen ajan ja päsin sinne saman tien. Mun tuurilla oli hyvä, kun ottivat ultran samalla kertaa tai samalla reissulla pääsin käymään siellä. Mitään ei löytynyt, mutta sinne mennessä mä pelkäsin ihan hirveästi, pelkäsin sitä että kuolen ja koko maailam näytti mustalta. Ei ole enää normaalia.

Tällasta tää on ja vaivat vaan vaihtuu, mutta se pelko on todellinen. Ei mulla nuorempana ollu tällaista. Nyt olen kolmen ja neljänkympin välissä iältäni. Tää kuulsotaakin ihan hullulta, kun tätä lukee. Tajuaa tän järjettömyyden, mutta samalla ei voi peloille mitään.

Lue lisää

Minullakin on tätä samaa, mutta minulla se tautien luuleminen tulee YÖLLÄ.
Minulla tämä ei ole vielä niin paha että menisin lääkäriin.
olen luulenut esim. aivokasvainta, umpisuolentulehdusta (MONTA KERTAA), ja aikkea mitä en edes muistakkaan. Minä luulisin että minulla on luulosairaus mutta se ei vain ole niin paha. Onko jollain teistä keinoa miten sen saisi pois ennen kun se tulee pahemmaksi!

Et tainnut huomata, että suurimmalla osalla meistä pelot vain pahenevat lukemisesta. Emme me lue taudinkuvauksia etsiäksemme syytä miksei meillä jotain olisi, vaan päinvastoin! Kyse ei ole tiedonpuutteesta (väitän että luulotautiset tietävät jopa tavallista tallaajaa enemmän terveydestä), vaan halusta hallita elämää. luulotautinen pelkää ja huolehtii hysteerisesti, ajattelematta todennäköisyyksiä sairastua, parantumiskeinoja, elämänhallintaa...

doomchild kirjoitti:

Et tainnut huomata, että suurimmalla osalla meistä pelot vain pahenevat lukemisesta. Emme me lue taudinkuvauksia etsiäksemme syytä miksei meillä jotain olisi, vaan päinvastoin! Kyse ei ole tiedonpuutteesta (väitän että luulotautiset tietävät jopa tavallista tallaajaa enemmän terveydestä), vaan halusta hallita elämää. luulotautinen pelkää ja huolehtii hysteerisesti, ajattelematta todennäköisyyksiä sairastua, parantumiskeinoja, elämänhallintaa...

Lue lisää

Siis ei todellakaan lääkäriksi lukeminen auta. Opit vain sen kuinka paljon ei vielä tiedetä. Tiedän yhden lääkärin joka pelkää itsellään vaikka mitä sairauksia. Ei olla sen koommin nähty, joten en tiedä onko enää työelämässä.

minullakin oli neitsyydenmenetyksen jälkeen kauheat paineet kaikista taudeista ja melkein sain hermoromahduksen pelkästä hiivatulehduksestakin. olin ihan varma että se on vähintäänkin alkua jollekin kondyloomalle tai hiville ja ravasin testeissä ja muissa monet kerrat, aina pelkkää negaa näytti.

olin myös ihan varma, että vaikka käytin pillereitä tunnollisesti ja menkatkin tuli normaalisti ajallaan, että olen raskaana. sain jopa ties mitä fyysisiä oireitakin, vilutti ja alavatsaa kivisti ja lueskelin vaan netistä kaikkia mahdollisia alkuraskauden oireita ja olevinaan löysin ne kaikki itseltäni. tavallaan tiesin ettei raskaus ole kovin todennäköinen mutta silti en saanut syötyä (="raskauden pahoinvointi"), alavatsaa nipisteli ja kuukautisetkin muka oli todella erilaiset, vaikka tosiasiassa ne on aina olleet samanlaisetkuin aina. stressasin asiaa niin paljon että se aiheutti ummetusta (säikähdin ihan helvetisti, koska ummetus kuulemma kuuluu raskauden ensimerkkeihin myös). luonnollisesti kyseenalaistin kaikki raskaustestit jotka tein, koska "eihän ne aina näytä oikein". naurattaa näin jälkeenpäin, että sain näitä "raskausoireita" jo alle viikko yhdynnän jälkeen, jolloin ei kyllä alkavaa raskautta voisi vielä edes tuntea.

tuollaisilla hetkillä tarviis vaan sen jonkun läpsimään poskille ja hokemaan et tuu takas maanpinnalle.

olen ostanut lyhyen elämäni aikana yhteensä n. 30 raskaus testiä ja juossut sukupuolitauti testeissä. Itsekkin olen hoitoalalla ja luulosairauteni vain pahenee kun luen kaikenmaailman oireita muuta mukavaa.. Joku teistä kirjoitti rintasyövästä ja miten rintasyövän löytää jokaisesta lehdesta ja se pomppii jopa silmille. Minulla on sama Hiv:in kanssa. Tuntuu että kun kuulen sanan hiv niin se on joku enne että minulla se on ja minun olisi aika hakeutua lääkäriin. Siis tässä menee järki viimeistä murua myöten..

santtu kirjoitti:

olen ostanut lyhyen elämäni aikana yhteensä n. 30 raskaus testiä ja juossut sukupuolitauti testeissä. Itsekkin olen hoitoalalla ja luulosairauteni vain pahenee kun luen kaikenmaailman oireita muuta mukavaa.. Joku teistä kirjoitti rintasyövästä ja miten rintasyövän löytää jokaisesta lehdesta ja se pomppii jopa silmille. Minulla on sama Hiv:in kanssa. Tuntuu että kun kuulen sanan hiv niin se on joku enne että minulla se on ja minun olisi aika hakeutua lääkäriin. Siis tässä menee järki viimeistä murua myöten..

Lue lisää

Mä olen pelännyt kahden viimeisen vuoden aikana 1. Hiviä (oli negatiivinen) 2. Imusolmuksesyöpää kainalossa 3. Imusolmuksesyöpää niskassa 4. Imusolmukesyöpää kaulassa 5. Suusyöpää 6. Raskautta 7. Veritulppaa 8. Sydänvikaa 9. Suusyöpää 10. Kohdunkaulansyöpää 11. Imusolmukesyöpää korvan alla Lista on loputon. Nyt kun ne on kirjannut tuohon niin alkaa itseäkin huvittaa. Pitäisi vain lopettaa tämä hermoilu. Minulla on samanlaisia fiiliksiä etten uskalla olla onnellinen vaan pelkään että jos olen huoleton sairastun syöpään ja kuolen viikossa kohtalon ivasta. On se jännää kuinka pystyy itse kehittelemään oireet kaikkiin tauteihin. Ja kuinka äkkiä oireet katoaa kun lääkäri sanoo että olet terve. Minulla on monia imusolmukkeita ja yksi sylkirauhanen jotka ovat koholla ja tunnusteltavissa. Lääkäri on todennut monet niistä vaarattomiksi. Olen käynyt jopa ultrassa. Ei hauskaa. Muiden mielestä varmaan huvittavaa, mutta mä tahtoisin jo lopettaa. Monet ei oikeasti ajattele sairastuvansa ennen kuin sairastuvat. olisinpa minäkin sellainen. Kaiken lisäksi haaskaan yhteiskunnan rahoja käymällä koko ajan lääkärissä!!!

Luulohullu kirjoitti:

Mä olen pelännyt kahden viimeisen vuoden aikana 1. Hiviä (oli negatiivinen) 2. Imusolmuksesyöpää kainalossa 3. Imusolmuksesyöpää niskassa 4. Imusolmukesyöpää kaulassa 5. Suusyöpää 6. Raskautta 7. Veritulppaa 8. Sydänvikaa 9. Suusyöpää 10. Kohdunkaulansyöpää 11. Imusolmukesyöpää korvan alla Lista on loputon. Nyt kun ne on kirjannut tuohon niin alkaa itseäkin huvittaa. Pitäisi vain lopettaa tämä hermoilu. Minulla on samanlaisia fiiliksiä etten uskalla olla onnellinen vaan pelkään että jos olen huoleton sairastun syöpään ja kuolen viikossa kohtalon ivasta. On se jännää kuinka pystyy itse kehittelemään oireet kaikkiin tauteihin. Ja kuinka äkkiä oireet katoaa kun lääkäri sanoo että olet terve. Minulla on monia imusolmukkeita ja yksi sylkirauhanen jotka ovat koholla ja tunnusteltavissa. Lääkäri on todennut monet niistä vaarattomiksi. Olen käynyt jopa ultrassa. Ei hauskaa. Muiden mielestä varmaan huvittavaa, mutta mä tahtoisin jo lopettaa. Monet ei oikeasti ajattele sairastuvansa ennen kuin sairastuvat. olisinpa minäkin sellainen. Kaiken lisäksi haaskaan yhteiskunnan rahoja käymällä koko ajan lääkärissä!!!

Lue lisää

Jollain tavalla hyvin lohduttavaa lukea muidenkin sekoilleen samalla tavalla, mutta jostain syystä silti hiipii mieleen ajatus, että jos tämä nyt on kuitenkin oikeasti vaarallista. Mitä jos lakkaan murehtimasta nyt ja myöhemmin käy ilmi että nyt toimimalla olisi voinut parantua ja sitten ei enää voikaan? Lääkärikäynnin jälkeenhän aina elämä hymyilee ja kaikki on hyvin. Kunnes parin päivän kuluttua lääkäri olikin varmasti väärässä ja on entistä kamalampi olo kun ajattelee, ettei lääkäriinkään voi luottaa, kun ei se tätä kuolemansairauttani älynnyt.
Itse olen pelännyt lähinnä
- melanoomaa
- basalioomaa
- diabetestä
- aivokasvainta
- ms-tautia

Suunnilleen tässä järjestyksessä, mutta myös yhtaikaa, vuorotellen, ja niin edelleen. Hiljattain olen ollut vakuuttunut siitä, että selässäni on ihokasvain. Sitä kutittaa jatkuvasti samasta kohdasta varsinkin istuessani eteen päin kumartuneena. Kaikki alkaa joka vuosi keväällä erään kevään ikävien tapahtumien jälkeen. Miten tästä pääsee eroon?!

keväisin kuolemansairas kirjoitti:

Jollain tavalla hyvin lohduttavaa lukea muidenkin sekoilleen samalla tavalla, mutta jostain syystä silti hiipii mieleen ajatus, että jos tämä nyt on kuitenkin oikeasti vaarallista. Mitä jos lakkaan murehtimasta nyt ja myöhemmin käy ilmi että nyt toimimalla olisi voinut parantua ja sitten ei enää voikaan? Lääkärikäynnin jälkeenhän aina elämä hymyilee ja kaikki on hyvin. Kunnes parin päivän kuluttua lääkäri olikin varmasti väärässä ja on entistä kamalampi olo kun ajattelee, ettei lääkäriinkään voi luottaa, kun ei se tätä kuolemansairauttani älynnyt.
Itse olen pelännyt lähinnä
- melanoomaa
- basalioomaa
- diabetestä
- aivokasvainta
- ms-tautia

Suunnilleen tässä järjestyksessä, mutta myös yhtaikaa, vuorotellen, ja niin edelleen. Hiljattain olen ollut vakuuttunut siitä, että selässäni on ihokasvain. Sitä kutittaa jatkuvasti samasta kohdasta varsinkin istuessani eteen päin kumartuneena. Kaikki alkaa joka vuosi keväällä erään kevään ikävien tapahtumien jälkeen. Miten tästä pääsee eroon?!

Lue lisää

Haha, helpottaapa mieltä lukea että muillakin on samaa :) Mulla on sitä että käyn vaikka lääkärissä just poistamassa jonku luomen, jota oon stressannu pari vuotta, välillä todella paljon ja välillä vähemmän. Sitte ku oon sen saanu pois, muistanki jonku muun pienen jutun jossain... Sit vaihdan sen luomen sijaan keskittymisen siihen, ja stressi on taas valmis.
Oon kristillinen ihminen, joten rukoilu yms auttaa aina asiaa, ja tulee sellanen parempi olo... Mutta aina se sitte yllättää taas. Tästä ois kyllä luksusta päästä eroon.
Aina ku yhestä vaivasta pääsee eroon, tai se unohtuu, niin sitten tulee tilalle joku toinen. Joka kerta.
Mutta tosi lohduttavaa lukea että meitä on useampikin :) Luin Iltalehdestä joskus että Ville Valo on ihan samanlainen "Jos mulla on pääkipua, olen varma että se on aivokasvain"
Ja sitten tässä on vielä sekin, että varsinaisesti MIKÄÄN näistä vaivoista ei edes vaivaa ennen ku sitä alkaa ajattelemaan. Musta tuntuu että tää kun luin tämän, ja googlasin luulosairaus, oli just se juttu mitä tarvin... Ja nähdä että muillakin on sama asia. Itseasias hauskaa, ku oli siitä rukoilusta puhe, juuri äsken pyysin että saisin jotenki tätä mieltä vähän rauhotettua, ja padam, tajusin googlaa tämän. Ja nyt ainakin tätä kirjottaessa on tosi hyvä fiilis. Että nämä "ongelmat" mitä mulla on kehossa joskus, on samoja mitä KAIKILLA on. Siihen asti ku joku on kipeä, tai häiritsee elämää, ei pitäs vaan välittää.
Mutta, niinku jo useaan otteeseen sanoin, lohduttavaa ja tosi iso juttu lukea että muillakin on samaa. Kiitos siitä siis!
Ja jaksamisia kaikille :)

Luulohullu kirjoitti:

Mä olen pelännyt kahden viimeisen vuoden aikana 1. Hiviä (oli negatiivinen) 2. Imusolmuksesyöpää kainalossa 3. Imusolmuksesyöpää niskassa 4. Imusolmukesyöpää kaulassa 5. Suusyöpää 6. Raskautta 7. Veritulppaa 8. Sydänvikaa 9. Suusyöpää 10. Kohdunkaulansyöpää 11. Imusolmukesyöpää korvan alla Lista on loputon. Nyt kun ne on kirjannut tuohon niin alkaa itseäkin huvittaa. Pitäisi vain lopettaa tämä hermoilu. Minulla on samanlaisia fiiliksiä etten uskalla olla onnellinen vaan pelkään että jos olen huoleton sairastun syöpään ja kuolen viikossa kohtalon ivasta. On se jännää kuinka pystyy itse kehittelemään oireet kaikkiin tauteihin. Ja kuinka äkkiä oireet katoaa kun lääkäri sanoo että olet terve. Minulla on monia imusolmukkeita ja yksi sylkirauhanen jotka ovat koholla ja tunnusteltavissa. Lääkäri on todennut monet niistä vaarattomiksi. Olen käynyt jopa ultrassa. Ei hauskaa. Muiden mielestä varmaan huvittavaa, mutta mä tahtoisin jo lopettaa. Monet ei oikeasti ajattele sairastuvansa ennen kuin sairastuvat. olisinpa minäkin sellainen. Kaiken lisäksi haaskaan yhteiskunnan rahoja käymällä koko ajan lääkärissä!!!

Lue lisää

itse olen pelännyt ainakin rintasyöpää, suusyöpää, melanoomaa, kohdunkaulansyöpää, pehmytkudoskasvainta(?), aivokalvontulehdusta, salmonellaa, tappavaa, tuntematonta sokeuttavaa tautia, ulkovessasta hyppiviä tappavia loisia, sikainfluenssaa, lintuinfluenssaa, SARS:ia, keuhkosyöpää, keuhkoahtaumaa, astmaa, sokeritautia, vessanistuimista/saunanlauteista tarttuvia sukupuolitauteja(erityisesti klamydia ja HIV), kielisyöpää, imusolmukesyöpää, sydänvikaa, hyttysenpistojakin olen pelännyt, erilaiset loiset.

lista on luultavasti vielä pidempi, koska melkein joka päivä pelkään jotain uutta sairautta. Elämää tämä rajoittaa ja mitään hauskaa ei uskalla tehdä, en esimerkiksi kuollaksenikaan uskaltaisi mennä telttailemaan festareille..siellähän pitäisi käydä likaisissa vessoissa(mitkä ovat suurin pelonaiheeni).

santtu kirjoitti:

olen ostanut lyhyen elämäni aikana yhteensä n. 30 raskaus testiä ja juossut sukupuolitauti testeissä. Itsekkin olen hoitoalalla ja luulosairauteni vain pahenee kun luen kaikenmaailman oireita muuta mukavaa.. Joku teistä kirjoitti rintasyövästä ja miten rintasyövän löytää jokaisesta lehdesta ja se pomppii jopa silmille. Minulla on sama Hiv:in kanssa. Tuntuu että kun kuulen sanan hiv niin se on joku enne että minulla se on ja minun olisi aika hakeutua lääkäriin. Siis tässä menee järki viimeistä murua myöten..

Lue lisää

on ollut ihan täysin samanlaiset pelonaiheet. Minulla on kausia jolloin pelkään ihan hulluna ja olen masentunut ja tämä pelko pyörii koko ajan mielessä.. ja sitten on kausia jolloin en jaksa pelätä.. mutta jokin tilanne/lehtijuttu/oire laukaisee uudestaan pelkotilan.

Joskus olen niin paniikissa, että tekee mieli itkeä, huutaa ja raivota, mutta yleensä pelko ilmenee hengen ahdistuksena, sydämen tykytyksenä ja hikoiluna, ja mieli on erittäin synkkä näinä pelkokausina.. ei tee mieli nauraa tai tehdä mitään kivaa.. olen vain itsekseni ja murehdin ja voivottelen. Joskus tuntuu niin oudolta ja epätodelliselta, että alan pelkäämään että menetän järkeni. Nämä sairaudenpelot tekevät elämästä vaikeaa ja joskus tuntuu että olisi helpompi jos kuolisi pois niin eipähän sitten tarvitsisi aatella. mutta toisaalta ihan naurettavaa että tulee tuollainen ajatus, koska yleensä pelot kohdistuu vakaviin sairauksiin ja siihen että EI HALUA KUOLLA...!! huoh.. onneksi nyt on helpompi kausi meneillään.

pelkoinen kirjoitti:

itse olen pelännyt ainakin rintasyöpää, suusyöpää, melanoomaa, kohdunkaulansyöpää, pehmytkudoskasvainta(?), aivokalvontulehdusta, salmonellaa, tappavaa, tuntematonta sokeuttavaa tautia, ulkovessasta hyppiviä tappavia loisia, sikainfluenssaa, lintuinfluenssaa, SARS:ia, keuhkosyöpää, keuhkoahtaumaa, astmaa, sokeritautia, vessanistuimista/saunanlauteista tarttuvia sukupuolitauteja(erityisesti klamydia ja HIV), kielisyöpää, imusolmukesyöpää, sydänvikaa, hyttysenpistojakin olen pelännyt, erilaiset loiset.

lista on luultavasti vielä pidempi, koska melkein joka päivä pelkään jotain uutta sairautta. Elämää tämä rajoittaa ja mitään hauskaa ei uskalla tehdä, en esimerkiksi kuollaksenikaan uskaltaisi mennä telttailemaan festareille..siellähän pitäisi käydä likaisissa vessoissa(mitkä ovat suurin pelonaiheeni).

Lue lisää

Itse olen "kärsinyt" ties mistä sairauksista lähes koko nuoren elämäni ajan. Jo alakouluikäisenä kärsin toisinaan unettomuudesta, joka johtui pelosta että äitini kuolee keuhkosyöpään. Tämä sama pelko on tosin läsnä vielä tänäkin päivänä, hän polttaa enemmän kuin ennen. Lääkäriin asti en ole näiden oletettujen sairauksien takia vielä mennyt. Pelkään että löytyy jotain vakavaa joka oltaisiin voitu hoitaa vuosia sitten muttei enää, että on jo liian myöhäistä parantua.

Olen käynyt, ja käyn yhä, läpi vaikka mitä sairauksia: aivokasvain, leukemia, luusyöpä, aivoaneurysma, ALS, rintasyöpä, suolisyöpä, virtsarakonsyöpä, keuhkosyöpä, imusolmukesyöpä, MS-tauti, osteoporoosi, nivelrikko, lihasreuma, sydänlihastulehdus. Näitä riittää. Yritän elää terveellisesti, olen kasvissyöjä, en ole ikinä polttanut tupakkaa ja olen normaalipainoinen. Rintasyövän pelko jäytää mieltäni kuitenkin eniten, ja uskon että sydämeni on aika kovilla kaiken jännittämisen vuoksi, mikä osaltaan taas pahentaa entisestään rintatuntemuksia. Ja maailmalla parhaillaan riehuva sikainfluenssa on vain lisännyt vettä myllyyn, juon nykyään flunssajuomaa pienimpäänkin nuhaan.

Elämä on äärimmäisen raskasta, sillä yhden ilon päivän jälkeen vaivun taas takaisin pelkotilaan ja tunnen syyllisyyttä hauskanpidosta. En myöskään jaksaisi suunnitella tulevaisuuttani sillä se tuntuu kuolemansairaana turhalta...

Luulohullu kirjoitti:

Mä olen pelännyt kahden viimeisen vuoden aikana 1. Hiviä (oli negatiivinen) 2. Imusolmuksesyöpää kainalossa 3. Imusolmuksesyöpää niskassa 4. Imusolmukesyöpää kaulassa 5. Suusyöpää 6. Raskautta 7. Veritulppaa 8. Sydänvikaa 9. Suusyöpää 10. Kohdunkaulansyöpää 11. Imusolmukesyöpää korvan alla Lista on loputon. Nyt kun ne on kirjannut tuohon niin alkaa itseäkin huvittaa. Pitäisi vain lopettaa tämä hermoilu. Minulla on samanlaisia fiiliksiä etten uskalla olla onnellinen vaan pelkään että jos olen huoleton sairastun syöpään ja kuolen viikossa kohtalon ivasta. On se jännää kuinka pystyy itse kehittelemään oireet kaikkiin tauteihin. Ja kuinka äkkiä oireet katoaa kun lääkäri sanoo että olet terve. Minulla on monia imusolmukkeita ja yksi sylkirauhanen jotka ovat koholla ja tunnusteltavissa. Lääkäri on todennut monet niistä vaarattomiksi. Olen käynyt jopa ultrassa. Ei hauskaa. Muiden mielestä varmaan huvittavaa, mutta mä tahtoisin jo lopettaa. Monet ei oikeasti ajattele sairastuvansa ennen kuin sairastuvat. olisinpa minäkin sellainen. Kaiken lisäksi haaskaan yhteiskunnan rahoja käymällä koko ajan lääkärissä!!!

Lue lisää

Mun mielestä ei ole huvittavaa, koska ajattelen ihan samoin.
Mä tein myös tänään listan peloistani ja niistä sairauksista ja asioista, joita olen pelännyt 10 vuoden aikana:

1. Veritulppa
2. Raskaus
3. Sukupuolitaudit, erityisesti HIV
4. Rintasyöpä
5. Munasarjasyöpä
6. Kohdunkaulansyöpä
7. Imusolmukesyöpä

Mitään näistä ei ole onneksi ollut.

Tällä hetkellä pelkään:

8. Sydänvika
9. Melanoma

Lista varmaan jatkuu loputtomiin....

ihan selvää ahdistusta, mistä se pelko kumpuaa, jotain niin kuin masennusahdistusta, älkää vaan juoko liikaa kahvia sillä se pahentaa pelkoja, stressiä, masennusta, paniikkihäiriötä, jännitystä, ahdistusta j.n.e. ja siitä tulee väkisin kierre kun jotain noista oireista alkaa tuntemaan niin stressi lisääntyy mikä ruokkii pelkokeskusta ja saa pelkäämään kaikenlaista kuka mitäkin. Ahdistukseen on varmaan olemassa jotain lääkettä. Verensokerin vaihtelut lisäävät myös kaikkia ed. mainittuja oireita, eli ei saa liian kauan olla syömättä jotain välipalaa, kunnon perusruoan lisäksi.

se on kirjoitti:

ihan selvää ahdistusta, mistä se pelko kumpuaa, jotain niin kuin masennusahdistusta, älkää vaan juoko liikaa kahvia sillä se pahentaa pelkoja, stressiä, masennusta, paniikkihäiriötä, jännitystä, ahdistusta j.n.e. ja siitä tulee väkisin kierre kun jotain noista oireista alkaa tuntemaan niin stressi lisääntyy mikä ruokkii pelkokeskusta ja saa pelkäämään kaikenlaista kuka mitäkin. Ahdistukseen on varmaan olemassa jotain lääkettä. Verensokerin vaihtelut lisäävät myös kaikkia ed. mainittuja oireita, eli ei saa liian kauan olla syömättä jotain välipalaa, kunnon perusruoan lisäksi.

Lue lisää

Mä oon pelänny lähinnä MS-tautia ja aivokasvainta. Nykyään välttelen kaikkea MS-tautiin liittyvää...jos tulee telkkarista jotain, niin vaihdan kanavaa jne.

Mulla on kaikenmoisia oireita. Nyt masentaa ihan pirusti ja taas hiipii ne ajatukset, että josko se onkin jotain vakavaa. Joka tuutista saa lukea, kuinka lääkärit leimaa hulluksi ja sitten myöhemmin selviääkin, että oli kyseessä "oikea" sairaus.

Kävin kilpirauhaskokeissa ja petyin kun niissä oli kaikki kunnossa.
Olis niin mahtavaa, jos tähän löytyis joku järkiselitys. Etten olisikaan mielenvikainen.

Pelottaa, etten koskaan voi elää normaalia elämää, normaaleilla murheilla ja iloilla.
Aina pitää pelätä, masentua ja ahdistua.

Sinuna kyllä tutkituttaisin noi oireet vielä kunnolla toisella lääkärillä. Eikä niitä lapsia sulta viedä vaikka olisitki vaan niin ahdistunu että olisit jotain kuvitellu. Sillon saisit siihen hoitoa, lääkitystä ja/tai terapiaa, ja saisit sen asian hoitoon ja voisit jatkaa elämääsi hyvillä mielin. Tsemppiä!

piitu2 kirjoitti:

Sinuna kyllä tutkituttaisin noi oireet vielä kunnolla toisella lääkärillä. Eikä niitä lapsia sulta viedä vaikka olisitki vaan niin ahdistunu että olisit jotain kuvitellu. Sillon saisit siihen hoitoa, lääkitystä ja/tai terapiaa, ja saisit sen asian hoitoon ja voisit jatkaa elämääsi hyvillä mielin. Tsemppiä!

Lue lisää

Tosi lohduttavaa kuulla, että muillakin on samanlaista oireilua. Itse olen alta 30-v. nainen, joka on pelännyt kaikenlaisia sairauksia ja muita turhia juttua käytännössä koko ikänsä. En edes muista, milloin pelot ovat alkaneet. Olen "sairastanut" (osaa useaan otteeseenkin) aivokasvainta, MS-tautia, ALS:ia tai muuta lihaksia rappeuttavaa sairautta, skitsofreniaa ja muita "mielisairauksia", paksunsuolensyöpää, ohutsuolensyöpää, vatsalaukun syöpää, kurkkusyöpää, suusyöpää, rintasyöpää, silmäsyöpää, nenä-/poskiontelosyöpää, virtsatiesyöpää, virtsarakonsyöpää, HIV:tä, hepatiittia, klamydiaa ja muita sukupuolitauteja jne.

Nyt tilanteeseen tuo lisähaastetta lopuillaan oleva raskaus. Lapsen osalta olen pelännyt useaan otteeseen aiheuttaneeni vammoja liian tiukoilla vaatteilla (vaatteet eivät oikeast edes tiukat), epäterveellisellä ruokavaliolla, kumarteluillani tms. liikkeillä jne. Etenkin raskauden alussa olin aivan vauhkona.

Tarkkailen koko ajan itseäni/omaa terveyttäni ja alan pelätä heti pahinta. Yleensä pelkään useampaa sairautta samaan aikaan, joku yleensä aina kuitenkin se isoin juttu, mutta kun sen saa lääkärireissun avulla hoidetua pois, tulee aina uusi heti tilalle. Viime aikoina olen alkanut pelätä erityisesti sairauksia, joiden poissulkeminen on hankalaa. Esim. rintasyöpä tuntuu "helpolta sairaudelta" tutkia, koska sen lääkäri pystyy sulkemaan pois UÄ:n tms.perusteella lääkärissä käynnin yhteydessä. Pelottavaa on esim. aivokasvaimet, joiden poissulkeminen on hankalampaa. Joka kerta ei kuitenkaan voida aivoja kuvata tms. Myäs tuo ALS:n pelko oli pitkällinen prosessi. Tuolloisen työterveyslääkärin kautta kävin verikokeissa, likuntaelinten sairauksiin erikoistuneella lääkräille, neurologilla, ENMG-tutkimuksessa, kurkun varjoainekuvauksessa, kurkku- ja nenätautien erikoislääkärillä jne. Asian setviminen vei kuukausia ja kuukausia. Lopulta sain varmuuden ja "pääsin" pelkäämään uusia sairauksia.

Myös HIV:n pelko varjostaa elämääni paljon. Eniten pelkään yleisiä WC:tä yms. tiloja sekä huumeneuloja. Esim. kaupungilla olevat roskikset kierrän kaukaa, koksa pelkään pistäväni käteni neulaan ja saavani tartunnan.

Ongelma on siis todella suuri ja vaikuttaa kokonaisvaltaisesti sekä työ- että henkilökohtaiseen elämääni. Myös mieheni joutuu kärsimään sivullisena ongelmastani. Hänelle täytyy kyllä antaa suuri kiitos vuosien jaksamisesta. Useaan kertaan hän on ollut mukana lääkärissäkin.

Itse koen, etten pelkää sinällään noita sairauksia ja kuolemaa itsessään, vaan sitä pelon aiheuttamaa valtavaa ahdistusta ja sitä, että joudun taas menemään lääkäriin. Lääkärissä käynti on minulle todella stressaavaa ja pelottavaakin. Valmistaudun aina huolella kirjoittamalla kaikki asiat yloös, jotta voin olla varma, että olen sanonut kaikista oireistani, jotta lääkäri on voinut tehdä oikean diagnoosin. Ettei sairaus ole jäänyt huomaamatta siksi, että olen unohtanut kertoa jostain oleellisesta oireesta.

Nyt viimeisin pelkoni liittyy aivokasvaimeen. Kävin lääkärillä muissa asioissa ja hän sanoi, että yleisin aivokasvaimen oire on näkökentän kapeneminan, eli ettei näe toisella silmällä yhtä laajalta kuin toisella. Noh, siitähän sain sitten itselleni aiheen alkaa pelätä ja tarkkailla. Testaan näkökenttääni jatkuvastai ja alkaa tuntua, että ehkä mulla onkin kaventunut näkökenttä. Yleensä koitan vältellä kaikkia tietolähteitä, joista voisin saada tietoa oireista, koska löydän kyllä ne varmasti itsestäni.

Tulipas joristua pitkään, mutta näiden keskustelujen lukeminen heräättää niiiin paljon ajatuksia! Kiitos teille ihmiset, kun olette kirjoittaneet omia kokemuksianne, Helpottaa kuulla, ettei ole ainut tällainen "pöhlö" :O)

peloissaan kirjoitti:

Tosi lohduttavaa kuulla, että muillakin on samanlaista oireilua. Itse olen alta 30-v. nainen, joka on pelännyt kaikenlaisia sairauksia ja muita turhia juttua käytännössä koko ikänsä. En edes muista, milloin pelot ovat alkaneet. Olen "sairastanut" (osaa useaan otteeseenkin) aivokasvainta, MS-tautia, ALS:ia tai muuta lihaksia rappeuttavaa sairautta, skitsofreniaa ja muita "mielisairauksia", paksunsuolensyöpää, ohutsuolensyöpää, vatsalaukun syöpää, kurkkusyöpää, suusyöpää, rintasyöpää, silmäsyöpää, nenä-/poskiontelosyöpää, virtsatiesyöpää, virtsarakonsyöpää, HIV:tä, hepatiittia, klamydiaa ja muita sukupuolitauteja jne.

Nyt tilanteeseen tuo lisähaastetta lopuillaan oleva raskaus. Lapsen osalta olen pelännyt useaan otteeseen aiheuttaneeni vammoja liian tiukoilla vaatteilla (vaatteet eivät oikeast edes tiukat), epäterveellisellä ruokavaliolla, kumarteluillani tms. liikkeillä jne. Etenkin raskauden alussa olin aivan vauhkona.

Tarkkailen koko ajan itseäni/omaa terveyttäni ja alan pelätä heti pahinta. Yleensä pelkään useampaa sairautta samaan aikaan, joku yleensä aina kuitenkin se isoin juttu, mutta kun sen saa lääkärireissun avulla hoidetua pois, tulee aina uusi heti tilalle. Viime aikoina olen alkanut pelätä erityisesti sairauksia, joiden poissulkeminen on hankalaa. Esim. rintasyöpä tuntuu "helpolta sairaudelta" tutkia, koska sen lääkäri pystyy sulkemaan pois UÄ:n tms.perusteella lääkärissä käynnin yhteydessä. Pelottavaa on esim. aivokasvaimet, joiden poissulkeminen on hankalampaa. Joka kerta ei kuitenkaan voida aivoja kuvata tms. Myäs tuo ALS:n pelko oli pitkällinen prosessi. Tuolloisen työterveyslääkärin kautta kävin verikokeissa, likuntaelinten sairauksiin erikoistuneella lääkräille, neurologilla, ENMG-tutkimuksessa, kurkun varjoainekuvauksessa, kurkku- ja nenätautien erikoislääkärillä jne. Asian setviminen vei kuukausia ja kuukausia. Lopulta sain varmuuden ja "pääsin" pelkäämään uusia sairauksia.

Myös HIV:n pelko varjostaa elämääni paljon. Eniten pelkään yleisiä WC:tä yms. tiloja sekä huumeneuloja. Esim. kaupungilla olevat roskikset kierrän kaukaa, koksa pelkään pistäväni käteni neulaan ja saavani tartunnan.

Ongelma on siis todella suuri ja vaikuttaa kokonaisvaltaisesti sekä työ- että henkilökohtaiseen elämääni. Myös mieheni joutuu kärsimään sivullisena ongelmastani. Hänelle täytyy kyllä antaa suuri kiitos vuosien jaksamisesta. Useaan kertaan hän on ollut mukana lääkärissäkin.

Itse koen, etten pelkää sinällään noita sairauksia ja kuolemaa itsessään, vaan sitä pelon aiheuttamaa valtavaa ahdistusta ja sitä, että joudun taas menemään lääkäriin. Lääkärissä käynti on minulle todella stressaavaa ja pelottavaakin. Valmistaudun aina huolella kirjoittamalla kaikki asiat yloös, jotta voin olla varma, että olen sanonut kaikista oireistani, jotta lääkäri on voinut tehdä oikean diagnoosin. Ettei sairaus ole jäänyt huomaamatta siksi, että olen unohtanut kertoa jostain oleellisesta oireesta.

Nyt viimeisin pelkoni liittyy aivokasvaimeen. Kävin lääkärillä muissa asioissa ja hän sanoi, että yleisin aivokasvaimen oire on näkökentän kapeneminan, eli ettei näe toisella silmällä yhtä laajalta kuin toisella. Noh, siitähän sain sitten itselleni aiheen alkaa pelätä ja tarkkailla. Testaan näkökenttääni jatkuvastai ja alkaa tuntua, että ehkä mulla onkin kaventunut näkökenttä. Yleensä koitan vältellä kaikkia tietolähteitä, joista voisin saada tietoa oireista, koska löydän kyllä ne varmasti itsestäni.

Tulipas joristua pitkään, mutta näiden keskustelujen lukeminen heräättää niiiin paljon ajatuksia! Kiitos teille ihmiset, kun olette kirjoittaneet omia kokemuksianne, Helpottaa kuulla, ettei ole ainut tällainen "pöhlö" :O)

Lue lisää

Ah, ihanaa (tai no ihanaa ja ihanaa, ehkä kuitenkin ymmärsitte) kun näkee monenkin kirjoittavan siitä, millaista tämä luulotautisuus tai no somatisointihäiriö/hypokondria/whatever onkaan.. Kokee ettei ole yksin. Kirjoittelen nyt kanssa vähän omia kokemuksia.

Oon ollut jollain tasolla jo varmaan lapsena tällainen. Muistan sellaisen tapauksen, että isälläni tutkittiin jotain sydämestä, jolloin minäkin menin heti koululääkärille, koska olin vissiin huolissani siitä, että minullakin on jotain :o.. nimenomaan isäni sydäntä siis tutkittiin, mitään ei kai löydetty. Ja tämä siis tapahtui ollessani n. 9-vuotias??!! Anyway, varsinainen vouhotus alkoi parisen vuotta sitten ollessani aikuistumisen kynnyksellä. Joku kasvu/irtautumis/aikuistumiskriisi siis taustalla. Pelkäsin reumaa. Ja siitä se sitten lähtikin: olen pelännyt mm. ms-tautia, nivelkulumia, sydänsairauksia, syöpiä, endometrioosia.. En enää edes muista kaikkia. Kun paniikki iskee, olen asiasta satavarma, en silti psykoottinen, ainakaan tietääkseni.. Ymmärrän kyllä että EHKÄ minulla ei olekaan mitään mutta jos kuitenkin ja toisaalta ja toisaalta ja toisaalta.. Inhottavaa on mielestäni myös se, että oikeasti minulla on joitakin oireita (eikä siis vain kuviteltuja "oikeita", jotka toki voivat myös tuntua todellakin aivan aidoilta..) kuten silmäkipua.. Mutta miksi ihmeessä se pitää heti liittää johonkin vakavaan eikä vaikka siihen, että tarvitsisi uudet lasit?? Hypokondriapeikko sanoo että "no koska se VOI olla jotain vakavaakin", järki sanoo että ehkä kannattaisi ottaa se todennäköisin vaihtoehto ensimmäisenä huomioon. Mutta liian helppo ratkaisuhan se tähän olisikin jos tämän voisi järjellä ratkaista.

Joku tuossa kirjoitteli siitä että tuntuu turhalta opiskella kun kuitenkin sairastuu/kuolee. Samma här. Motivaatiotason voikin sitten kuvitella. Onneksi sitäkin kuitenkin usein parempina päivinä löytyy :).

Oletteko huomanneet, mikä pahentaa oireita? Mulla se on ainakin ehdottomasti väsymys. Muita en ole keksinyt. Nälkä tms. lähinnä ehkä auttaa pitämään ajatukset kurissa, koska vaikkapa raajojen puutumisen voi pistää nälän piikkiin.

Mistä ihmeestä tämä sitten johtuu? Potentiaalisia syitä mitä itse olen keksinyt ovat mm. juuri tuo elämän hallitsemattomuuden pelko, ylipäätään kontrollin menettämisen pelko, avuttomuuden pelko, yksinäisyyden pelko, masennuksen/ahdistuksen/muiden psyyken ongelmien vahvistumisen pelko, pelko siitä että itsetunto tuhoutuu, ettei enää kykene mihinkään, ei pääse toteuttamaan unelmiaan, kivun ja ylipäätään fyysisen kärsimyksen pelko, jokin sisäinen ristiriita (kun ajattelee sairauksia, saa olla ajattelematta sitä mikä oikeasti ahdistaa)... Tuntuu vain että nuokin asiat pitäisi saada jotenkin todella hyvin saada sisäistettyä, että ne merkitsisivät jotain ja voisivat näin auttaa ymmärtämään itseä paremmin ja pääsemään tästä painajaisesta eteenpäin..

Millaisia ihmisiä olette noin muuten? Neuroottisia varmaan ainakin? :D Ei siis millään pahalla.. Oletteko muuten luovia? Tuntuu siltä, että voiko tällainen edes kehittyä sellaiselle jolla ei ole epätavallisen vilkas mielikuvitus..

Tunnetteko, että pystytte jo etukäteen kuvittelemaan sen tunnetilan, joka mahdollisen sairauden tullessa tulisi vallitsemaan?

Murehditteko joitain tiettyjä muita asioita? Itse murehdin kyllä esim. ihmissuhde- ja raha-asioita, mutta en todellakaan tällä tasolla.. Varmaankin siksi että luulen pystyväni niihin vaikuttamaan. Sairaus sen sijaan näyttäytyy minulle hirviömäisenä peikkona, joka ei anna kajota itseensä ja saa rauhassa tuhota minua.

peloissaan kirjoitti:

Tosi lohduttavaa kuulla, että muillakin on samanlaista oireilua. Itse olen alta 30-v. nainen, joka on pelännyt kaikenlaisia sairauksia ja muita turhia juttua käytännössä koko ikänsä. En edes muista, milloin pelot ovat alkaneet. Olen "sairastanut" (osaa useaan otteeseenkin) aivokasvainta, MS-tautia, ALS:ia tai muuta lihaksia rappeuttavaa sairautta, skitsofreniaa ja muita "mielisairauksia", paksunsuolensyöpää, ohutsuolensyöpää, vatsalaukun syöpää, kurkkusyöpää, suusyöpää, rintasyöpää, silmäsyöpää, nenä-/poskiontelosyöpää, virtsatiesyöpää, virtsarakonsyöpää, HIV:tä, hepatiittia, klamydiaa ja muita sukupuolitauteja jne.

Nyt tilanteeseen tuo lisähaastetta lopuillaan oleva raskaus. Lapsen osalta olen pelännyt useaan otteeseen aiheuttaneeni vammoja liian tiukoilla vaatteilla (vaatteet eivät oikeast edes tiukat), epäterveellisellä ruokavaliolla, kumarteluillani tms. liikkeillä jne. Etenkin raskauden alussa olin aivan vauhkona.

Tarkkailen koko ajan itseäni/omaa terveyttäni ja alan pelätä heti pahinta. Yleensä pelkään useampaa sairautta samaan aikaan, joku yleensä aina kuitenkin se isoin juttu, mutta kun sen saa lääkärireissun avulla hoidetua pois, tulee aina uusi heti tilalle. Viime aikoina olen alkanut pelätä erityisesti sairauksia, joiden poissulkeminen on hankalaa. Esim. rintasyöpä tuntuu "helpolta sairaudelta" tutkia, koska sen lääkäri pystyy sulkemaan pois UÄ:n tms.perusteella lääkärissä käynnin yhteydessä. Pelottavaa on esim. aivokasvaimet, joiden poissulkeminen on hankalampaa. Joka kerta ei kuitenkaan voida aivoja kuvata tms. Myäs tuo ALS:n pelko oli pitkällinen prosessi. Tuolloisen työterveyslääkärin kautta kävin verikokeissa, likuntaelinten sairauksiin erikoistuneella lääkräille, neurologilla, ENMG-tutkimuksessa, kurkun varjoainekuvauksessa, kurkku- ja nenätautien erikoislääkärillä jne. Asian setviminen vei kuukausia ja kuukausia. Lopulta sain varmuuden ja "pääsin" pelkäämään uusia sairauksia.

Myös HIV:n pelko varjostaa elämääni paljon. Eniten pelkään yleisiä WC:tä yms. tiloja sekä huumeneuloja. Esim. kaupungilla olevat roskikset kierrän kaukaa, koksa pelkään pistäväni käteni neulaan ja saavani tartunnan.

Ongelma on siis todella suuri ja vaikuttaa kokonaisvaltaisesti sekä työ- että henkilökohtaiseen elämääni. Myös mieheni joutuu kärsimään sivullisena ongelmastani. Hänelle täytyy kyllä antaa suuri kiitos vuosien jaksamisesta. Useaan kertaan hän on ollut mukana lääkärissäkin.

Itse koen, etten pelkää sinällään noita sairauksia ja kuolemaa itsessään, vaan sitä pelon aiheuttamaa valtavaa ahdistusta ja sitä, että joudun taas menemään lääkäriin. Lääkärissä käynti on minulle todella stressaavaa ja pelottavaakin. Valmistaudun aina huolella kirjoittamalla kaikki asiat yloös, jotta voin olla varma, että olen sanonut kaikista oireistani, jotta lääkäri on voinut tehdä oikean diagnoosin. Ettei sairaus ole jäänyt huomaamatta siksi, että olen unohtanut kertoa jostain oleellisesta oireesta.

Nyt viimeisin pelkoni liittyy aivokasvaimeen. Kävin lääkärillä muissa asioissa ja hän sanoi, että yleisin aivokasvaimen oire on näkökentän kapeneminan, eli ettei näe toisella silmällä yhtä laajalta kuin toisella. Noh, siitähän sain sitten itselleni aiheen alkaa pelätä ja tarkkailla. Testaan näkökenttääni jatkuvastai ja alkaa tuntua, että ehkä mulla onkin kaventunut näkökenttä. Yleensä koitan vältellä kaikkia tietolähteitä, joista voisin saada tietoa oireista, koska löydän kyllä ne varmasti itsestäni.

Tulipas joristua pitkään, mutta näiden keskustelujen lukeminen heräättää niiiin paljon ajatuksia! Kiitos teille ihmiset, kun olette kirjoittaneet omia kokemuksianne, Helpottaa kuulla, ettei ole ainut tällainen "pöhlö" :O)

Lue lisää

Hei kohtalokaverit!

On ollut terapeuttista lukea teidän viestejänne. Itse olen aika pienestä pitäen pelännyt myös kaikenlaisia sairauksia. Mummoni, joka hoiti minua ja kahta sisartani oli luulosairas. . Hänellä oli aina olevinaan jokin vakava sairaus, jonka pelko teki hänestä aran ja kummallisen, vaikka toisaalta hän oli iloinen ja huumorintajuinen ihminen. Ehkä siis perinnöllisyydellä tai sitten opitulla suhtautumistavalla on ollut osuutta oman luulotautini kehittymiseen. Joka tapauksessa, en usko että löytyy montaakaan tautia, joita en olisi sairastanut.Useimmiten olen kuitenkin sairastanut syöpää tai sitten jotain muuta vakavaa, kuolemaan johtavaa tautia, jota ei voida parantaa. Sairauspelot ovat jatkuvia, välillä lievempiä ja välillä "todella päällä" jolloin olo on tosi ahdistunut ja kaikki pysähtyy vain pelkoon ja mahdolisen sairauden ajatteluun. Lääkäriin en heti mene, sillä totuuden kuuleminen vakavasta sairaudesta tuntuu liian ahdistavalta. Jos ahdistus on kuitenkin sietämätön .tilaan lääkärin . Yleensä helpotus on aluksi euforiaan verrattava tila:Ihanaa, en kuolekaan..jne,, kunnes pian kohta muistan jonkun vanhemman oireen tai löydän taas uuden on kehä taas valmis. Vietän päällisin puolin aika normaalia elämää, käyn töissä, tapailen ystäviäni, huolehdin kutakuinkin itsestäni.. ja olen välillä ihan onnellinenkin. Mutta elämäni suurin piina on ollut tämä hypokondria. Olen kai niin tottunut siihen, että ajattelen sen jo olevan osa itseäni. Läheiseni ja ystäväni eivät edes tiedä kuinka "Hullu" olen olen yksinäinen pelkuritautipelkoineni. Olen joskus ohimennen maininnut kuin pikkuprobleemanana asiasta. Häpeän tätä sairautta, vaikka tiedän että se on aika yleistä. Lähipiirini tuntee minut reippaana ja iloisena ihmisenä, vaikka itse asiassa olen yksinäinen pelkuri. Kiitos vielä kaikille rohkeille kirjoittajille!

Nainen 45v kirjoitti:

Hei kohtalokaverit!

On ollut terapeuttista lukea teidän viestejänne. Itse olen aika pienestä pitäen pelännyt myös kaikenlaisia sairauksia. Mummoni, joka hoiti minua ja kahta sisartani oli luulosairas. . Hänellä oli aina olevinaan jokin vakava sairaus, jonka pelko teki hänestä aran ja kummallisen, vaikka toisaalta hän oli iloinen ja huumorintajuinen ihminen. Ehkä siis perinnöllisyydellä tai sitten opitulla suhtautumistavalla on ollut osuutta oman luulotautini kehittymiseen. Joka tapauksessa, en usko että löytyy montaakaan tautia, joita en olisi sairastanut.Useimmiten olen kuitenkin sairastanut syöpää tai sitten jotain muuta vakavaa, kuolemaan johtavaa tautia, jota ei voida parantaa. Sairauspelot ovat jatkuvia, välillä lievempiä ja välillä "todella päällä" jolloin olo on tosi ahdistunut ja kaikki pysähtyy vain pelkoon ja mahdolisen sairauden ajatteluun. Lääkäriin en heti mene, sillä totuuden kuuleminen vakavasta sairaudesta tuntuu liian ahdistavalta. Jos ahdistus on kuitenkin sietämätön .tilaan lääkärin . Yleensä helpotus on aluksi euforiaan verrattava tila:Ihanaa, en kuolekaan..jne,, kunnes pian kohta muistan jonkun vanhemman oireen tai löydän taas uuden on kehä taas valmis. Vietän päällisin puolin aika normaalia elämää, käyn töissä, tapailen ystäviäni, huolehdin kutakuinkin itsestäni.. ja olen välillä ihan onnellinenkin. Mutta elämäni suurin piina on ollut tämä hypokondria. Olen kai niin tottunut siihen, että ajattelen sen jo olevan osa itseäni. Läheiseni ja ystäväni eivät edes tiedä kuinka "Hullu" olen olen yksinäinen pelkuritautipelkoineni. Olen joskus ohimennen maininnut kuin pikkuprobleemanana asiasta. Häpeän tätä sairautta, vaikka tiedän että se on aika yleistä. Lähipiirini tuntee minut reippaana ja iloisena ihmisenä, vaikka itse asiassa olen yksinäinen pelkuri. Kiitos vielä kaikille rohkeille kirjoittajille!

Lue lisää

Kaikki tässä kuvauksessa osui yksiin oman luulotautihistoriani kanssa. Kuten mummini, joka hoiti minua ja veljeäni,oli arka, outo ja luulosairas, mutta myös huumorintajuinen ja iloluontoinen ihminen, vaikka synkät tautipelot kulkivat jatkuvasti vierellä.
Itselläni tautiluuloilu alkoi jo lapsena. Ja on jatkunut läpi elämän voimakkuudeltaan vaihtelevana.Välillä on kausia, että aamulla herää sen kummemmin mitään tauteja miettimättä,kun taas välillä heti herätessä sydän hakkaa kun muistaa että edellisiltana oli löytynyt vaikka joku "melanooma"luomesta.
Ulospäin olen ihan reipas,ja iloinen. Töissäkin kykenen siht normaalisti toimimaan, ilman jatkuvaa itsetarkkailua. Kukaan läheisistäni ei tiedä kuinka paljon olen pelännyt ja panikoinut erilaisten sairauspelkojeni kanssa. Olen kyllä maininnut taipumuksesta, mutta ikään kuin se ei niin paljon kuitenkaan elämääni haittaisi. Tuntuu jotenkin hävettävältä ja pelkurimaiselta pelätä koko ajan. Vaikuttaa itsetuntoon ja itsearvostukseen.Toisaalta olen oppinut ajattelemaan, ettei luulosairaus ole yhtä kuin minä.Olen siis paljon muutakin kuin pelkuri. Joissain asioissa olen jopa rohkea ja peloton.
Kiitos vertaistuesta täällä!🥰

Olen ymmärtänyt, että kuuluisalla pilapiirtäjä Kari Suomalaisella oli samantapaista ahdistusta ja luulosairautta, pelkäsi tauteja kuollakseen.

Itse olen 14-v poika, ja tämä iltakin on mennyt koneen ääressä panikoiden, tänään paniikin syynä MS-taudin epäily... Alkoi noin puoli vuotta sitten, kun sain elohiiren sormeeni. Heti alkoi parkinsonin pelko, ja siitä lähtien olen pelännyt aivokasvainta, sokeutumista, MS-tautia ja ihosyöpää (mahdollisesti muitakin, mutten niitä nyt muista) hermostuneisuuteni aiheuttaa öisin vapinaa ja nukkumisvaikeuksia, jotka huolestuttavat entisestään. Tämän palstan lukiessani tuli helpottunut olo, että luulosairaus todellakin on "oikea" sairaus, ja aionkin nyt hakeutua hoitoon. jotta saisin tämän panikoinnin loppumaan, ja elämänlaatua parannettua. kiitos kaikille, jotka tänne ovat omista kokemuksistaan kirjoittaneet, tämä rauhoitti kovasti :)

ollut jonkin aikaa kirjoitti:

Itse olen 14-v poika, ja tämä iltakin on mennyt koneen ääressä panikoiden, tänään paniikin syynä MS-taudin epäily... Alkoi noin puoli vuotta sitten, kun sain elohiiren sormeeni. Heti alkoi parkinsonin pelko, ja siitä lähtien olen pelännyt aivokasvainta, sokeutumista, MS-tautia ja ihosyöpää (mahdollisesti muitakin, mutten niitä nyt muista) hermostuneisuuteni aiheuttaa öisin vapinaa ja nukkumisvaikeuksia, jotka huolestuttavat entisestään. Tämän palstan lukiessani tuli helpottunut olo, että luulosairaus todellakin on "oikea" sairaus, ja aionkin nyt hakeutua hoitoon. jotta saisin tämän panikoinnin loppumaan, ja elämänlaatua parannettua. kiitos kaikille, jotka tänne ovat omista kokemuksistaan kirjoittaneet, tämä rauhoitti kovasti :)

Lue lisää

Yksi lisää tähän joukkoon :/ Vuoden aikana olen alkanut pelätä sairauksia, olen epäillyt mm:
-umpisuolentulehdus
-kasvain paksusuolessa
-endometrioosi
-alaraaja trombi
-kurkkupaise
-kasvain nielussa
-klamydia tms
-kondylooma/herpes tai genitaalialueen kasvain
-kilpirauhas sairaus
-kivi sylkirauhasessa
-selkärankareuma
-ms
-reuma

ja nyt ihan viimeisin, kaikista pelottavin, imusolmukesyöpä. Lääkäri löysi kaulalta suurentuneen imusolmukkeen kun pyysin tunnusteleen kaulan kun se on kipuillut.

Oikeasti..mä en jaksaisi enää! Läheiset/työkaverit on kyllästyneet kun mulla kokoajan jotain oiretta (ymmärrän kyllä että ärsyttää kuunnella..). Tällä viikolla tulossa lääkäriaika ja nyt tietysti olen jo ihan varma, että mulla on kilpirauhasessa/sylkirauhasessa vikaa tai sit imusolmukesyöpä...Ja kyllä...itketty on jo tänäänkin kun olen jo tulevaa aikaa elänyt :( miten tätä jaksaa, kun ei pysty nauttimaan nykyhetkestä, kun ei uskalla nauttia kun tuntuu että kokoajan pitää olla ns. edellä omaa kroppaansa ja sen keksimiä juttuja..?

Lopussa... kirjoitti:

Yksi lisää tähän joukkoon :/ Vuoden aikana olen alkanut pelätä sairauksia, olen epäillyt mm:
-umpisuolentulehdus
-kasvain paksusuolessa
-endometrioosi
-alaraaja trombi
-kurkkupaise
-kasvain nielussa
-klamydia tms
-kondylooma/herpes tai genitaalialueen kasvain
-kilpirauhas sairaus
-kivi sylkirauhasessa
-selkärankareuma
-ms
-reuma

ja nyt ihan viimeisin, kaikista pelottavin, imusolmukesyöpä. Lääkäri löysi kaulalta suurentuneen imusolmukkeen kun pyysin tunnusteleen kaulan kun se on kipuillut.

Oikeasti..mä en jaksaisi enää! Läheiset/työkaverit on kyllästyneet kun mulla kokoajan jotain oiretta (ymmärrän kyllä että ärsyttää kuunnella..). Tällä viikolla tulossa lääkäriaika ja nyt tietysti olen jo ihan varma, että mulla on kilpirauhasessa/sylkirauhasessa vikaa tai sit imusolmukesyöpä...Ja kyllä...itketty on jo tänäänkin kun olen jo tulevaa aikaa elänyt :( miten tätä jaksaa, kun ei pysty nauttimaan nykyhetkestä, kun ei uskalla nauttia kun tuntuu että kokoajan pitää olla ns. edellä omaa kroppaansa ja sen keksimiä juttuja..?

Lue lisää

Samanlaisista oireista olen minäkin vuosien varrella kärsinyt, itse sairastanut kaikkea ja nyt sitten seurailen lasta... Nuorempana kävin omista vaivoistani lääkärilläkin, kunnes kokemus opetti että ei mulla oiekasti ole mitään fyysistä sairautta. Välillä menee pitkäänkin ihan hyvin. Välillä pelkään myös muita asioita, kuten tulipaloa, lentokoneen putoamista jne. Pidän kaikki ajatukseni itselläni, miehelle olen joskus jostain puhunut.

Muiltakin tutut sairaudet olen löytänyt itsestäni, syöpä, diabetes, MS-tauti... Kuitenkin, kun oikeasti sairastuin raskausmyrkytykseen, en silloin pelännyt mitenkään kauheasti. Tai sitten vain tukahdutin kaiken pelon, koska olin niin päättänyt.

Joku esitti ajatuksen, että sairauksia pohtimalla voi välttää sen ajattelemisen, mikä oikeasti ahdistaa. Laittoi minut ajattelemaan, mikä on se asia, mikä minuakin ahdistaa alunperin. Tuleeko se lapsuudesta, jossa oli huonojakin kokemuksia. Vanhempani riitelivät paljon, ja joskus valehtelin heille, että minua esim. huimasi, jotta lopettivat. Olin aina isän ja äidin välissä. Kun isä kuoli, olin 15 ja muistan olleeni hetkellisesti helpottunut, että se riiteleminen loppuu, ja siitä ajatuksesta tietysti seurasi hirveä syyllisyys.

Toinen, mikä minusta liittyy tähän on hallitsemisen pakko. Se, että pitäisi voida hallita elämää. Ja kuitenkin se elämä kuluu tässä pelätessä ja odottaessa mitä kamalaa tapahtuu.

Ulospäin pidän reipasta roolia. Matkustelen, vaikka olen joskus pelännyt ihan hirveästi lentokoneen putoamista. Tai maanjäristystä. Toisaalta haluan matkustaa ja nähdä maailmaa, haluan sitä enemmän kuin pelkään, ainakin toistaiseksi. Nyt olemme lähdössä miehen kanssa kahden kolmeksi yöksi ulkomaille ja pelkään, jos lapsi sairastuu sillä aikaa...

L75 kirjoitti:

Samanlaisista oireista olen minäkin vuosien varrella kärsinyt, itse sairastanut kaikkea ja nyt sitten seurailen lasta... Nuorempana kävin omista vaivoistani lääkärilläkin, kunnes kokemus opetti että ei mulla oiekasti ole mitään fyysistä sairautta. Välillä menee pitkäänkin ihan hyvin. Välillä pelkään myös muita asioita, kuten tulipaloa, lentokoneen putoamista jne. Pidän kaikki ajatukseni itselläni, miehelle olen joskus jostain puhunut.

Muiltakin tutut sairaudet olen löytänyt itsestäni, syöpä, diabetes, MS-tauti... Kuitenkin, kun oikeasti sairastuin raskausmyrkytykseen, en silloin pelännyt mitenkään kauheasti. Tai sitten vain tukahdutin kaiken pelon, koska olin niin päättänyt.

Joku esitti ajatuksen, että sairauksia pohtimalla voi välttää sen ajattelemisen, mikä oikeasti ahdistaa. Laittoi minut ajattelemaan, mikä on se asia, mikä minuakin ahdistaa alunperin. Tuleeko se lapsuudesta, jossa oli huonojakin kokemuksia. Vanhempani riitelivät paljon, ja joskus valehtelin heille, että minua esim. huimasi, jotta lopettivat. Olin aina isän ja äidin välissä. Kun isä kuoli, olin 15 ja muistan olleeni hetkellisesti helpottunut, että se riiteleminen loppuu, ja siitä ajatuksesta tietysti seurasi hirveä syyllisyys.

Toinen, mikä minusta liittyy tähän on hallitsemisen pakko. Se, että pitäisi voida hallita elämää. Ja kuitenkin se elämä kuluu tässä pelätessä ja odottaessa mitä kamalaa tapahtuu.

Ulospäin pidän reipasta roolia. Matkustelen, vaikka olen joskus pelännyt ihan hirveästi lentokoneen putoamista. Tai maanjäristystä. Toisaalta haluan matkustaa ja nähdä maailmaa, haluan sitä enemmän kuin pelkään, ainakin toistaiseksi. Nyt olemme lähdössä miehen kanssa kahden kolmeksi yöksi ulkomaille ja pelkään, jos lapsi sairastuu sillä aikaa...

Lue lisää

Itse olen huomannut että itselläni ennen kuukautisia nousevat vahvasti esiin kaikenlaiset luulot. Ajattelen kyllä muutenkin aivan liikaa kaikkea.
Tässä:
- Alkukuusta olin varma että minulla on Hiv
- Sitä ennen diabetes
- Sitten epäilin monirakkulaista munasarjaa
- Sitten mahakatarria, tai vielä pahempaa.. mahahaava
- Kurkunpään syöpää
- Keuhkoahtaumaa
ja lista ja jatkuu..
Kaikki nämä olen taaaas käynyt tässä kuussa päässäni läpi.
Neljä päivää sitten olin hajoamispisteessä, tunnustellen kurkkuani..
Toinen on menetyksen pelko, pelkään puolisoni välillä lähtevän ja jättävän minut.

Olen aiemmin syönyt mielialalääkkeitä, Cipralexia, joka auttoi mutta sai minut tuntemaan itseni jopa liian iloiseksi ja minua epäiltiin narkkariksi sivuvaikutuksien takia.

Minulla on paniikkihäiriöitä (lieviä nykyään), ahdistuneisuutta ja masennusta, tätä kontrolloin joskus vuosi sitten laihduttamalla ja sairastuin syömishäiriöön ja nyt sitten siintä selvittyäni palasivat ne sisimmät, alkuperäiset oireet pitkästä aikaa. Nekin tosin kumpuavat menneisyydestä, mutten jaksa enää miettiä menneisyyttä, sitä että äitini on alkoholisti ja hänkin luultavasti luulosairainen, pienestä asti kuullut sen vaivoja ja myöskin, muistan tilanteen, jossa olin n. 9 ja kärsin mahakivusta ja äitini rupesi heti itkemään ja alkoi selittää, että pelkää että minä kuolen ja hän ei sitä kestä. Myöskin äitini yritti minun seurassani itsemurhaa ollessani 15-vuotias.. Eli traumoja on jäänyt. Lisäksi olen saanut kuulla pienestä pitäen äiskän siskosta, joka kuoli syöpään, joten se on sieltä asti ollut alitajunnassa, siis syövän pelko, joka kyllä mahdollinen, mutta yritän olla sitä miettimättä.. Sillä yritän oppia tajuamaan sen, että murehtiminen _vie ajan_ ja hehhehee, kyllä pahasti luulosairas tietää mitä se stressikin teettää ;) Joten ei sressata, vaan nautitaan siintä, että olemme elossa! Ja te joilla on lapsia, nauttikaa siintä että olette saaneet maailmaan ne ihanuudet! Muistakaa, ettei kaikki niitä voi saada!

Saan kohta taas lääkityksen ja sitten aion syödä lääkkeitä säännöllisesti. Perfektionistina en aiemmin lääkkeitä itselleni sallinut, myöskin sen takia lopetin ne. Nyt on pakko nöyrtyä ja hoitaa pääkoppa kuntoon! Harmittaa etten jatkanut lääkkeitten syöntiä, se oli vaan niin kammottava ajatus ja tunsin että minut oltiin suorastaan leimattu hulluksi. Nykyään tiedän niiiin monia, tavallisia ihmisiä, jotka syövät masennuslääkkeitä ja sekin helpottaa nyt uuden lääkityksen aloittamista.

leslieeee kirjoitti:

Itse olen huomannut että itselläni ennen kuukautisia nousevat vahvasti esiin kaikenlaiset luulot. Ajattelen kyllä muutenkin aivan liikaa kaikkea.
Tässä:
- Alkukuusta olin varma että minulla on Hiv
- Sitä ennen diabetes
- Sitten epäilin monirakkulaista munasarjaa
- Sitten mahakatarria, tai vielä pahempaa.. mahahaava
- Kurkunpään syöpää
- Keuhkoahtaumaa
ja lista ja jatkuu..
Kaikki nämä olen taaaas käynyt tässä kuussa päässäni läpi.
Neljä päivää sitten olin hajoamispisteessä, tunnustellen kurkkuani..
Toinen on menetyksen pelko, pelkään puolisoni välillä lähtevän ja jättävän minut.

Olen aiemmin syönyt mielialalääkkeitä, Cipralexia, joka auttoi mutta sai minut tuntemaan itseni jopa liian iloiseksi ja minua epäiltiin narkkariksi sivuvaikutuksien takia.

Minulla on paniikkihäiriöitä (lieviä nykyään), ahdistuneisuutta ja masennusta, tätä kontrolloin joskus vuosi sitten laihduttamalla ja sairastuin syömishäiriöön ja nyt sitten siintä selvittyäni palasivat ne sisimmät, alkuperäiset oireet pitkästä aikaa. Nekin tosin kumpuavat menneisyydestä, mutten jaksa enää miettiä menneisyyttä, sitä että äitini on alkoholisti ja hänkin luultavasti luulosairainen, pienestä asti kuullut sen vaivoja ja myöskin, muistan tilanteen, jossa olin n. 9 ja kärsin mahakivusta ja äitini rupesi heti itkemään ja alkoi selittää, että pelkää että minä kuolen ja hän ei sitä kestä. Myöskin äitini yritti minun seurassani itsemurhaa ollessani 15-vuotias.. Eli traumoja on jäänyt. Lisäksi olen saanut kuulla pienestä pitäen äiskän siskosta, joka kuoli syöpään, joten se on sieltä asti ollut alitajunnassa, siis syövän pelko, joka kyllä mahdollinen, mutta yritän olla sitä miettimättä.. Sillä yritän oppia tajuamaan sen, että murehtiminen _vie ajan_ ja hehhehee, kyllä pahasti luulosairas tietää mitä se stressikin teettää ;) Joten ei sressata, vaan nautitaan siintä, että olemme elossa! Ja te joilla on lapsia, nauttikaa siintä että olette saaneet maailmaan ne ihanuudet! Muistakaa, ettei kaikki niitä voi saada!

Saan kohta taas lääkityksen ja sitten aion syödä lääkkeitä säännöllisesti. Perfektionistina en aiemmin lääkkeitä itselleni sallinut, myöskin sen takia lopetin ne. Nyt on pakko nöyrtyä ja hoitaa pääkoppa kuntoon! Harmittaa etten jatkanut lääkkeitten syöntiä, se oli vaan niin kammottava ajatus ja tunsin että minut oltiin suorastaan leimattu hulluksi. Nykyään tiedän niiiin monia, tavallisia ihmisiä, jotka syövät masennuslääkkeitä ja sekin helpottaa nyt uuden lääkityksen aloittamista.

Lue lisää

Käytätkö kofeiinia, sen aiheuttamassa kroonisessa myrkytyksessä luulevaisuus on yksi yleisimpiä oireita.

http://qmies.blogit.fi/

Mulla kans on ollu millon minkäki sairauden pelkoa. Koko homma alko lapsena, kun joskus 14-vuotiaana pelkäsin kuollakseni oksennustautia. Nyt neljä vuotta myöhemmin ei enää oksentelu pelota, mutta noin vuoden ajan olen pelännyt milloin mitäkin tautia olemattomien oireiden perusteella.

Musta tuntuu, että homma lähti liikkeelle onnettomuudenpelosta. Vuoden sisään tapahtui tosi paljon: Jokelan kouluammuskelut, Kauhajoen tapaus, luokkakaverini murha, mummon itsari... Aloin pelkäämään kaikkea mahdollista kouluammuskeluista heikkoihin jäihin. Asiaan varmaan vaikutti se, että olin just täysikäsyyden kynnyksellä, ja alkoi tuntumaan että ympäröivän maailman vaatimukset vaan kasvaa kasvamistaan sitä mukaa mitä lähemmäs se maaginen 18 vuoden ikä tulee.

Nyt sit on noi onnettomuudenpelot väistyny sivuun, ja tilalle on tullut vanha tuttu sairastumisenpelko. Mulla oli viime keväänä tosi hankalia vatsavaivoja, tuntu että maha vaan turpoaa vaikka mitä tekis. Ja olo oli tukala. Opin sitte pikkuhiljaa välttelemään turvottavia ruokia, mutta auta armias kun yhtäkkiä suussa tuntui outoa ihottumaa. "VARMAST kyseessä on suusyöpä, mikäs muukaan." Lääkäri sanoi, että suuherpes, eikä se loppujen lopuksi ollut sekään vaan normaali suun polttamista seurannut löysä nahka ja kitarisojen normaali muoto (olin ihan varma, että niissä on jotain ylimääräisiä reikiä). Kun pääsin yhdestä pelosta eroon, aloin stressata turvonneita imusolmukkeita ja särkeviä käsivarsia. Kesällä alkoi tulla auroja, jotka todettiinkin sitten migreeniksi. Sitä ennen olin jo epäilemässä aivosyöpää ja ties mitä.

Nyt olen tottunut migreeneihin ja vatsakaan ei enää kiukuttele, mutta silmässäni on räpistellyt jo kolmatta päivää sitkeä elohiiri. Nehän voi kuulemma kestää parikin viikkoa, eli eipä tässä kai mitään hätää ole, mutta jännittää. Siihen kun lisätään viimeaikoina mielessä kummitelleet aivokalvontulehdus (kaveri epäilyn vuoksi sairaalassa), ms-tauti, aivokasvain... Kissan sisäloistenkin pelkäsin jo tarttuneen itselleni.

Olen käynyt psykologilla juttelemassa näistä peloistani, ja just tuli puheeksi että pitäs löytää jotain konsteja joilla torjua näitä kauheita luuloja ennenkuin ne pääsee pahenemaan paniikiksi. Tähän saakka poikaystävä on toiminut ankkurina maanpinnalle, mutta en viittis kaikesta sillekkään enää valittaa, menee muuten miesparalta hermot. Kun keksis jotain millä pääsis eroon tästä inhottavasta joka asian kontrolloinnista ja pelkuroinnista ni olis ihan jees.

Kuten joku (tai monet) tuolla aikaisemmin sanoikin, on tosi terapeuttista lukea teidän viestejä ja huomata ettei todellakaan ole ainoa tämmöisistä asioista vouhkaava.

hiirushka kirjoitti:

Mulla kans on ollu millon minkäki sairauden pelkoa. Koko homma alko lapsena, kun joskus 14-vuotiaana pelkäsin kuollakseni oksennustautia. Nyt neljä vuotta myöhemmin ei enää oksentelu pelota, mutta noin vuoden ajan olen pelännyt milloin mitäkin tautia olemattomien oireiden perusteella.

Musta tuntuu, että homma lähti liikkeelle onnettomuudenpelosta. Vuoden sisään tapahtui tosi paljon: Jokelan kouluammuskelut, Kauhajoen tapaus, luokkakaverini murha, mummon itsari... Aloin pelkäämään kaikkea mahdollista kouluammuskeluista heikkoihin jäihin. Asiaan varmaan vaikutti se, että olin just täysikäsyyden kynnyksellä, ja alkoi tuntumaan että ympäröivän maailman vaatimukset vaan kasvaa kasvamistaan sitä mukaa mitä lähemmäs se maaginen 18 vuoden ikä tulee.

Nyt sit on noi onnettomuudenpelot väistyny sivuun, ja tilalle on tullut vanha tuttu sairastumisenpelko. Mulla oli viime keväänä tosi hankalia vatsavaivoja, tuntu että maha vaan turpoaa vaikka mitä tekis. Ja olo oli tukala. Opin sitte pikkuhiljaa välttelemään turvottavia ruokia, mutta auta armias kun yhtäkkiä suussa tuntui outoa ihottumaa. "VARMAST kyseessä on suusyöpä, mikäs muukaan." Lääkäri sanoi, että suuherpes, eikä se loppujen lopuksi ollut sekään vaan normaali suun polttamista seurannut löysä nahka ja kitarisojen normaali muoto (olin ihan varma, että niissä on jotain ylimääräisiä reikiä). Kun pääsin yhdestä pelosta eroon, aloin stressata turvonneita imusolmukkeita ja särkeviä käsivarsia. Kesällä alkoi tulla auroja, jotka todettiinkin sitten migreeniksi. Sitä ennen olin jo epäilemässä aivosyöpää ja ties mitä.

Nyt olen tottunut migreeneihin ja vatsakaan ei enää kiukuttele, mutta silmässäni on räpistellyt jo kolmatta päivää sitkeä elohiiri. Nehän voi kuulemma kestää parikin viikkoa, eli eipä tässä kai mitään hätää ole, mutta jännittää. Siihen kun lisätään viimeaikoina mielessä kummitelleet aivokalvontulehdus (kaveri epäilyn vuoksi sairaalassa), ms-tauti, aivokasvain... Kissan sisäloistenkin pelkäsin jo tarttuneen itselleni.

Olen käynyt psykologilla juttelemassa näistä peloistani, ja just tuli puheeksi että pitäs löytää jotain konsteja joilla torjua näitä kauheita luuloja ennenkuin ne pääsee pahenemaan paniikiksi. Tähän saakka poikaystävä on toiminut ankkurina maanpinnalle, mutta en viittis kaikesta sillekkään enää valittaa, menee muuten miesparalta hermot. Kun keksis jotain millä pääsis eroon tästä inhottavasta joka asian kontrolloinnista ja pelkuroinnista ni olis ihan jees.

Kuten joku (tai monet) tuolla aikaisemmin sanoikin, on tosi terapeuttista lukea teidän viestejä ja huomata ettei todellakaan ole ainoa tämmöisistä asioista vouhkaava.

Lue lisää

Teidän muiden pelot kuulostavat järkeviltä.
Omani ei. Pelkään kuollakseni vesikauhua. Olen ihan varma että mulla on se ja että kuolen siihen.
Tässä sitä nyt on itketty jo viikkokaudet erään pureman takia, eikä loppua näy.
Huonolla tuurilla sairastuin, tauti nosti tulehdusarvot, mutta sen jälkeen ne on ollut täysin normaalit.
Vielä yksien verikokeiden tulokset on kuulematta ja se pelottaa. Mitä jos ne on nyt koholla?

Tuntuu että pelko vaan menisi pahempaan suuntaan ja mukaan tuli myös aivokalvontulehduksen pelko ja verenmyrkytys. Kahdesta viimeisestä pelosta olen päässyt eroon, ihan vaan sillä ettei mulle ole noussut mitään korkeaa kuumetta. Muita oireita on ollut, mutta ne johtuvat ihan vain tästä järkyttävästä ahdistuksesta minkä tää pelko saa aikaan. Ahdistavinta on se että vesikauhusta ei selviä enää sitten kun se alkaa oireilemaan. Eli jos mulle tulee oire... Olen jo periaatteessa kuollut. Oikeastaan olen jo kuollut tämän jatkuvan ahdistuneisuuden takia :D

Pelkään juoda, koska kun juon olen ihan varma että kurkku menee umpeen ja lihakset nykii ja nyt on lähtö lähellä. Itken joka päivä sitä että vielä mä siihen vesikauhuun kuolen, kuolen enkä enää näe rakkaitani. En ehdi hyvästelemään, en mitään. Luulen kaikkea "epänormaalia" oireeksi vesikauhusta ja tulen oikeasti hulluksi. Kysyin jopa lääkäreiltä voivatko he tehdä jonkun testin jolla vesikauhu voitaisiin todeta. Eivät tehneet, nauroivat vain ettei mulla vain yksinkertaisesti voi olla sitä. Se sitten pitäisi uskoa.

Tänään jo nauroin että olenpa mä tyhmä kun pelkään koko tautia, nautin jo hetken elämästä. Se oli selvästikin virhe, koska heti alkoi tuntumaan kurkku oudolta, ihan kun olisi sylkeä jotenkin liikaa suussa... Huoh, en vain jaksa tätä enää. Eikä jaksa kukaan muukaan, koska olen ihan hysteerinen asian takia. Mulla on kanssa sellainen fiilis, kuten joku oli kirjoittanut, että jos nyt nautin elämästä niin ihan varmasti kuolen sitten parin päivän päästä, koska olen ollut huoleton ja ajattelematta tautia. JÄRKYTTÄVÄÄ, ihan niinkuin se tauti muka tietäisi ajattelenko mä sitä vai en, nautinko elämästä vai en...

Haluaisin vain saada normaalin elämäni takaisin, tässä ei ole mitään järkeä. Tiedän että viimeistään kolmen kuukauden päästä mun pelkoni katoaa, koska siinä ajassa vesikauhuun kuolee. Mutta mitä mä sen jälkeen pelkään? Aivokasvainta? MS-tautia? Itseasiassa ehdin jo pelkäämään MS-tautiakin, mutta ne pelot katosivat kun selvisi että oireiden pitäisi olla jatkuvia eikä minulla ollut !

Minua kuitenkin helpotti suunnattomasti lukea teidän tarinoita, tuli sellainen olo etten ole yksin pelkojeni kanssa ja on "normaalia" pelätä sairauksia ilman että niitä on. Tai siis eihän se normaalia ole, mutta... En ole ainoa ihminen maailmassa joka pelkää kuolevansa johonkin mitä itsessään ei ole. Koska kyllä mullakin on sen verran järkeä päässä että se välillä koputtelee ja huutaa "lopeta nyt hyvä ihminen se huoliminen, ei sulla mitään vesikauhua ole", mutta ahdistus sulkee aika hyvin sen järjen äänen...

piinajapaniikki kirjoitti:

Teidän muiden pelot kuulostavat järkeviltä.
Omani ei. Pelkään kuollakseni vesikauhua. Olen ihan varma että mulla on se ja että kuolen siihen.
Tässä sitä nyt on itketty jo viikkokaudet erään pureman takia, eikä loppua näy.
Huonolla tuurilla sairastuin, tauti nosti tulehdusarvot, mutta sen jälkeen ne on ollut täysin normaalit.
Vielä yksien verikokeiden tulokset on kuulematta ja se pelottaa. Mitä jos ne on nyt koholla?

Tuntuu että pelko vaan menisi pahempaan suuntaan ja mukaan tuli myös aivokalvontulehduksen pelko ja verenmyrkytys. Kahdesta viimeisestä pelosta olen päässyt eroon, ihan vaan sillä ettei mulle ole noussut mitään korkeaa kuumetta. Muita oireita on ollut, mutta ne johtuvat ihan vain tästä järkyttävästä ahdistuksesta minkä tää pelko saa aikaan. Ahdistavinta on se että vesikauhusta ei selviä enää sitten kun se alkaa oireilemaan. Eli jos mulle tulee oire... Olen jo periaatteessa kuollut. Oikeastaan olen jo kuollut tämän jatkuvan ahdistuneisuuden takia :D

Pelkään juoda, koska kun juon olen ihan varma että kurkku menee umpeen ja lihakset nykii ja nyt on lähtö lähellä. Itken joka päivä sitä että vielä mä siihen vesikauhuun kuolen, kuolen enkä enää näe rakkaitani. En ehdi hyvästelemään, en mitään. Luulen kaikkea "epänormaalia" oireeksi vesikauhusta ja tulen oikeasti hulluksi. Kysyin jopa lääkäreiltä voivatko he tehdä jonkun testin jolla vesikauhu voitaisiin todeta. Eivät tehneet, nauroivat vain ettei mulla vain yksinkertaisesti voi olla sitä. Se sitten pitäisi uskoa.

Tänään jo nauroin että olenpa mä tyhmä kun pelkään koko tautia, nautin jo hetken elämästä. Se oli selvästikin virhe, koska heti alkoi tuntumaan kurkku oudolta, ihan kun olisi sylkeä jotenkin liikaa suussa... Huoh, en vain jaksa tätä enää. Eikä jaksa kukaan muukaan, koska olen ihan hysteerinen asian takia. Mulla on kanssa sellainen fiilis, kuten joku oli kirjoittanut, että jos nyt nautin elämästä niin ihan varmasti kuolen sitten parin päivän päästä, koska olen ollut huoleton ja ajattelematta tautia. JÄRKYTTÄVÄÄ, ihan niinkuin se tauti muka tietäisi ajattelenko mä sitä vai en, nautinko elämästä vai en...

Haluaisin vain saada normaalin elämäni takaisin, tässä ei ole mitään järkeä. Tiedän että viimeistään kolmen kuukauden päästä mun pelkoni katoaa, koska siinä ajassa vesikauhuun kuolee. Mutta mitä mä sen jälkeen pelkään? Aivokasvainta? MS-tautia? Itseasiassa ehdin jo pelkäämään MS-tautiakin, mutta ne pelot katosivat kun selvisi että oireiden pitäisi olla jatkuvia eikä minulla ollut !

Minua kuitenkin helpotti suunnattomasti lukea teidän tarinoita, tuli sellainen olo etten ole yksin pelkojeni kanssa ja on "normaalia" pelätä sairauksia ilman että niitä on. Tai siis eihän se normaalia ole, mutta... En ole ainoa ihminen maailmassa joka pelkää kuolevansa johonkin mitä itsessään ei ole. Koska kyllä mullakin on sen verran järkeä päässä että se välillä koputtelee ja huutaa "lopeta nyt hyvä ihminen se huoliminen, ei sulla mitään vesikauhua ole", mutta ahdistus sulkee aika hyvin sen järjen äänen...

Lue lisää

Aloittajan teksti kuulosti ihan samalta kuin omani, jopa siinä määrin, että itsekin olen akateemisesti koulutettu ja ihan järkevä ihminen muuten, mutta joskus nuo pelot vaan ottaa niin vallan, ettei pysty muuta ajattelemaan kuin mahdollisia sairauksia.
Noh, kävin psykologilla aikani, joka ei tietysti kuitenkaan mitään diagnoosia anna. Sitten kävin kerran psykiatrilla, ja totesi, että kyseessä on ahdistuneisuushäriö, joka sitten oireilee noina sairauspelkoina. Eli keksii aina jonkin uuden kohteen ja ei saa sitä järkeilemällä katkaistua vaan se sitten painuu itsestään pois tai häviää kun käy lääkärissä toteamassa että kaikki on ok.

Itse olen pelännyt rintasyöpää, ms-tautia, luusyöpää, hiviä, sukupuolitauteja (ei edes oma käytökseni anna aihetta sen pelkoon), suolistotauteja, mahasyöpää ja skitsofreniaa. Nyt uusimpana on tämä skitsofrenia, vaikkakin psykiatri sanoi, että oireeni eivät ole sinne päinkään. Eli sen unohdan. Mutta hän sitten mainitsi, ettei kukaan ihminen ole suojassa PSYKOOSILTa jos olosuhteet ovat siihen oikeat, ja aloin sitten pelätäkin vuorostani sitä! Missä ei siis ole mitään tolkkua, koska eihän sellainen tule niin, että sitä pelkää, ts. itseaiheutettuna, tai muutenkaan noin vaan. Mut tämä nyt vaan on tällaista.

Mutta halusin vaan sanoa, että ehkä aloittajallakin ahdistuneisuus oireilee noina pelkoina, koska mulle just sitä on tolkutettu, että se ahdistus tavallaan sitoutuu johonkin, ja joillakin se ilmenee sitten tällasia sairaus-tai muina pelkoina.

Ja totuushan on myös se, että kun itsellä pelkää noita oireita, olivat ne sitten mitä tahansa, niin jo se pelko itsessään voi aiheuttaa pelättyjä oireita. Esimerkiksi mahakipua pelkäävä ihminen ihan taatusti tuntee mahansa kipeäksi useammin kuin muut. Tai pelätessään jotain mahasairautta, ihminen helposti itselle "keksii" särkyjä, vaikka niitä ei todellisuudessa olisikaan.

Sinällään vakava juttu kyseessä ja asiasta kannattaa ilman muuta sanoa lääkärille, kokeiltu juttu.

MM kirjoitti:

Ja totuushan on myös se, että kun itsellä pelkää noita oireita, olivat ne sitten mitä tahansa, niin jo se pelko itsessään voi aiheuttaa pelättyjä oireita. Esimerkiksi mahakipua pelkäävä ihminen ihan taatusti tuntee mahansa kipeäksi useammin kuin muut. Tai pelätessään jotain mahasairautta, ihminen helposti itselle "keksii" särkyjä, vaikka niitä ei todellisuudessa olisikaan.

Sinällään vakava juttu kyseessä ja asiasta kannattaa ilman muuta sanoa lääkärille, kokeiltu juttu.

Lue lisää

Tulee melkein tippa linssiin näitä kirjoituksianne lukiessa, vastaavat nimittäin niin hyvin omia tuntemuksiani. Olen 18-vuotias tyttö ja tätä luulotautisuutta on kestänyt noin parin vuoden ajan. Sairauksista on tullut minulle pakkomielle. Useimmiten ajattelen, että minulla on MS-tauti, milloin diabetes tai alkava sepelvaltimotauti tai jokin syöpä. Tällä hetkellä olen ihan satavarma, että minulla on HIV, vaikken ole edes harrastanut suojaamatonta seksiä - puhumattakaan mistään huumeidenkäytöstä. Vaikka järkeni sanoo, ettei HIV leviä suutelun kautta, olen kehittänyt tästä itselleni aivan järkyttävän pakkomielteen, josta en pääse eroon. HIV-kammoni paheni vielä nyt viikonloppuna, kun sain ihan normiflunssan. Nyt ajattelen, että flunssani on todellisuudessa HIV:n ensioireita ja kun näin vielä kaulallani vähän ihottumaa ja hartaan googlettelun jälkeen löysin tiedon, että HIV:n ensioireisiin saattaa kuulua ihottuma kaulalla, niin paniikki on huipussaan. Luulotautisuuteni on varmaan saanut alkunsa vanhempieni vakavista sairauksista. Olen vanhempieni sairauksien myötä alkanut kiinnittämään huomiota jokaiseen pikkuoireeseeni, milloin sydäntä tykyttää (=kilpirauhasen liika- tai vajaatoiminta), milloin päätä särkee (=aivosyöpä). Eikä oloani helpota sekään, että mitä luultavammin olen perinyt joitakin heidän sairastamilleen taudeilleen altistavia geenejä. Kaiken tämän lisäksi luulosairauttani pahentaa mitä luultavammin myös karmea koulustressini ja ongelmatilanteet kavereiden kanssa.

Parachutes kirjoitti:

Tulee melkein tippa linssiin näitä kirjoituksianne lukiessa, vastaavat nimittäin niin hyvin omia tuntemuksiani. Olen 18-vuotias tyttö ja tätä luulotautisuutta on kestänyt noin parin vuoden ajan. Sairauksista on tullut minulle pakkomielle. Useimmiten ajattelen, että minulla on MS-tauti, milloin diabetes tai alkava sepelvaltimotauti tai jokin syöpä. Tällä hetkellä olen ihan satavarma, että minulla on HIV, vaikken ole edes harrastanut suojaamatonta seksiä - puhumattakaan mistään huumeidenkäytöstä. Vaikka järkeni sanoo, ettei HIV leviä suutelun kautta, olen kehittänyt tästä itselleni aivan järkyttävän pakkomielteen, josta en pääse eroon. HIV-kammoni paheni vielä nyt viikonloppuna, kun sain ihan normiflunssan. Nyt ajattelen, että flunssani on todellisuudessa HIV:n ensioireita ja kun näin vielä kaulallani vähän ihottumaa ja hartaan googlettelun jälkeen löysin tiedon, että HIV:n ensioireisiin saattaa kuulua ihottuma kaulalla, niin paniikki on huipussaan. Luulotautisuuteni on varmaan saanut alkunsa vanhempieni vakavista sairauksista. Olen vanhempieni sairauksien myötä alkanut kiinnittämään huomiota jokaiseen pikkuoireeseeni, milloin sydäntä tykyttää (=kilpirauhasen liika- tai vajaatoiminta), milloin päätä särkee (=aivosyöpä). Eikä oloani helpota sekään, että mitä luultavammin olen perinyt joitakin heidän sairastamilleen taudeilleen altistavia geenejä. Kaiken tämän lisäksi luulosairauttani pahentaa mitä luultavammin myös karmea koulustressini ja ongelmatilanteet kavereiden kanssa.

Lue lisää

kärsin itse samanlaisesta, olen kärsinyt jo vuosia. Viimeisimpänä olen alkanut pelätä että sairastun henkisesti ja tulee just jotain harhoja. Kuullostelen koko ajan.
Mutta kohtalontoverit, mietitäänpä mistä saa voimia ja mikä parantaa!
Ensinnäkin, kerran joku psykologi sano että kun elämä tuppaa olla aika turvallista nykyään ja valmiin muotin mukaista (nuorena opiskellaan, sitten perustetaan perhettä, tehdää työuraa...jne) niin ihmiset alkaa pelkäämään sitä mikä katastrofi heitä voisi kohdata. Kas kun suomessa ei ole maanjäristyksiä ja elämme syvää rauhan aikaa, niin mitä pahaa voisi sattua? No että menettää omaisen tai sairastuu vakavasti!
Omassa henkisessä hyvinvoinnissa olen huomannut että eheimmillään on kun olen terveesti ylpeä itsestäni. Esim tehnyt ahkeran työpäivän, huikean liikuntasuorituksen tai muuten onnistunut.

itelläni alko joskus viime syksynä kaikenlaisia oireita kun jännitti niiiiin pirusti pääsykokeet sote alalle (ei varmaan kovin hyvä vaihtoehto luulosairaalle) :DDDDD nooo kuitenkin oireita oli kaikenlaisia. olen käynyt läpi kaikkia mahd. sairauksia ja välillä tuntuu et tulee hulluks ku ahdistaa ja pelottaa niin paljon ja oon vasta 17v. pelkään että illalla ku meen nukkumaan niin aamulla en herää tai oon saanu jonku halvauksen (tätäkin pelänny syksystä asti) mutta joka aamu on "terveenä" heränny. välillä on niitä kausia et ei oo mitään oireita ja elämä on ihanaa eikä jaksa ees miettiä mut yhtäkkiä jostaa vaan tuleee ajatus ku lukee lehtiä, tai kattoo tv:stä jtn tiettyy ohjelmaa et noniii ja taas alkaa. -.-.-.-.-.-.- kyl tekis mieli aina mennä lääkärille ja sanoa et haluaa kaikki maailman testit ettei oo mtn, mut sit lääkäri totes et on vaan stressiä niin ihan turhaa. on se kumma mitä outoja ajatuksia ihmisen mieli saa aikaan................

iseblla kirjoitti:

itelläni alko joskus viime syksynä kaikenlaisia oireita kun jännitti niiiiin pirusti pääsykokeet sote alalle (ei varmaan kovin hyvä vaihtoehto luulosairaalle) :DDDDD nooo kuitenkin oireita oli kaikenlaisia. olen käynyt läpi kaikkia mahd. sairauksia ja välillä tuntuu et tulee hulluks ku ahdistaa ja pelottaa niin paljon ja oon vasta 17v. pelkään että illalla ku meen nukkumaan niin aamulla en herää tai oon saanu jonku halvauksen (tätäkin pelänny syksystä asti) mutta joka aamu on "terveenä" heränny. välillä on niitä kausia et ei oo mitään oireita ja elämä on ihanaa eikä jaksa ees miettiä mut yhtäkkiä jostaa vaan tuleee ajatus ku lukee lehtiä, tai kattoo tv:stä jtn tiettyy ohjelmaa et noniii ja taas alkaa. -.-.-.-.-.-.- kyl tekis mieli aina mennä lääkärille ja sanoa et haluaa kaikki maailman testit ettei oo mtn, mut sit lääkäri totes et on vaan stressiä niin ihan turhaa. on se kumma mitä outoja ajatuksia ihmisen mieli saa aikaan................

Lue lisää

Kärsin kanssa sairauspelosta ja luulosairauksista ja olen 18v vasta. Aina kun huomaan itsessäni jotain, niin alan heti tutkimaan netistä että mikä voisi olla. Pelkään sairastavani jotain vakavaa sairautta ja asia pyörii välillä päiviä mielessäni ja saattaa tulla jopa uniin. Kärsin joskus paniikkikohtauksista ja luulen, että ne ovat saaneet aikaan tämän itsensä tarkkailun ja pelot. Joskus olen saanut siitäkin paniikkikohtauksen, koska pelkäsin sairastavani jotain vakavaa.

Aina jos olen joidenkin kivojen ihmisten seurassa tai saan jotain muuta tekemistä, oireet ja pelot unohtuvat hetkeksi. Heti jos viettää paljon aikaa kotona ja ei tapaa vähään aikaan kavereita, niin saattaa tulla joku uusi sairaus mieleen ja sitten taas alkaa pohtiminen ja tarkkailu. Välillä tuntuu ihan naurettavalta pelätä jotain ja että eihän mulla mitään hätää ole, mutta jostain taas jossain vaiheessa tulee uusi pelko tilalle.

Pelkään esimerkiksi, että olisikin joku vakava sairaus ja ei selviäisi siitä tai olisi ihan avuton koko loppuelämän. Välillä tarkkailen sykettä ja että lyöhän sydän nyt varmasti, joskus stressaantuneena tuntuu sellaista inhottavaa muljahtelua ja sitäkin olen pelästynyt ja pelännyt.. Mulla on myös lavat/selkä/niska usein jumissa ja niistäkin aiheutuu kaikenlaisia oireita ja yllättäen välillä pelkään, että ne johtuvatkin jostain muusta.

Joskus on kausia, ettei pelkää sairauksia niin kamalasti mutta jos jossain paikassa tuntuu kipua tai jotain vastaavaa, niin heti alkaa pelottaa ja mielessä pyörii vain, että mistä se nyt johtuu. Mutta et ole yksin joo. :)

p.s ja kaikki googletaminen pitää lopettaa ihan kokonaan...

En lukenut apn tekstiä kokonaan, mutta samanlaisia ongelmia on itsellä.
Todella pahoja pelkoja mm. syövistä ja muista vakavista sairauksista.
Selaan myös nettiä ja siitä tunnen jo kaikkien oireiden täsmäävän.
Välillä tuntuu, että olisi paras elää lähes media pimennossa jossain rauhallisessa kylässä jossa ei ole liikaa asukkaita, vaan ei tarvisis stressata liikaa kaikella pelottavalla päätä.
Saatan kärsiä lievästä tourettesta, as ja ocd yms. olen paljon lukenut nettiä ja oireet täsmäävät hyvin elämän varrelta.
Nämä pelot tulevat yleensä jaksoittain, mutta olen huomannut, että jos on stressiä sillon saattan tulla todella luulotautiseksi.
Tuntuu myös etten pysy aivan kärryillä näin hektisessä menossa jota täytyisi elää( työ, sosiaaliset suhteet yms.) Olen ollut jo muutaman vuoden työtön ja jumiutunut tähän ja tuntuu, että tästä on todella vaikeeta päästä pois. Enkä toisaalta edes halua, vaikka toisaalta haluasin elää mahdollisimman norm.
Haluasin kyllä joskus muuttaa asumaan yksin, mutta en uskalla lähteä edes yrittämään.
Tällä hetkellä pelkään, että tulen saamaan tulevaisuudessa keukosyövän, koska olen todenäköisesti nuorena altisunut hetkellisesti (muutaman päivän) asbestille.
Noin kk sitten pelkäsin saaneen HIV:n, mutta onneksi tulos oli negatiivinen.
Olen elämäni aikana luullut sairastavani mm. Aivosyöpää, suolistosyöpää, kivessyöpää, munuaissyöpää, ms-tautia, diabetestä yms. kohta varmaa saan jonkun näistä tällä koko aikaisella stressaamisella ja ahdistuksella.

Ja olisiko lääkäri ja terveydenhoitaja tuntenut jos kurkussani olisi joku kun se vain tuntuu kun muistan sen ja kun unohdan sen niin ei tunnu mitään

Ja kaikki Ahdistukset sun muut niin ne johtuu siitä paniikista joka tulee siitä että pelkää jotain sairautta!



Ja muuten voin sanoa rehellisesti sinulla ei ole mitään sairautta! (paitsi jos olet huumeiden ym käyttäjä ja alkoholisti ja vanha ihminen eli vaari/mummo silloin sinuna ottaisin yhteyttä lääkäriin) Ja varsinkaan sinulla ei ole mitään sairautta jos olet 0-46v terve ihminen!! Ja se että pelkäät jotain sairautta ja luulet että se on sinulla se on LUULOSAIRAUTTA joka ei ole vakavaa vaan ihan NORMAALIA!!! Ja jotain asiaa/juttua ihminen pelkää jossain vaiheessa ja se on normaalia!! Ja nuorilla lapsilla tätä ilmenee usein eikä se ole vaarallista! Ja nuorilla lapsilla ei ole mitään sairauksia! Muitakun kaikkia normaaleja mitä muillakin on (paitsi jos on kehitys vammainen) Tiedän tämän siksi että nuoret lapset ovat yleensä terveitä kaikki!
PS: Äitini TIETÄÄ paljon näistä asioista!! Joten TÄMÄ mitä kerroin EI OLE PUPPUA!!! Ja sinä olet ihan TERVE!!! Olet Vain LUULOSAIRAS!!!! Joka EI ole vaarallista