- teillä, viime kädessä?
Meillä on nimittäin tullut elämää suurempi riita nimiasiasta. Mieheni ei enää kuuntele minun toiveitani tai ehdotuksiani ollenkaan. Meillä on nähtävästi hyvin erilainen maku nimien suhteen. Olen sydänjuuriani myöten loukkaantunut (tätä on jatkunut jo n. kuukauden ajan) ja melkein mietin jo eroamista ja lapsen yksin kasvattamista yms. Miten lapsen kasvatuksesta voi tulla tuollaisen jääräpään kanssa yhtään mitään?
Paras ystävättäreni nimittäin sai kyllä itse valita nimen pojalleen, ts he miehensä kanssa yhdessä miettivät mutta ystävättäreni sai sanoa viimeisen sanan. Niin sen pitäisi minusta mennäkin.
Miten joku mies voi olla noin lapsellinen, ettei anna minun enää vaikuttaa millään tavalla lapsen nimeen? Miten te olette vastaavat konfliktit ratkaisseet?
Meillä on nimittäin tullut elämää suurempi riita nimiasiasta. Mieheni ei enää kuuntele minun toiveitani tai ehdotuksiani ollenkaan. Meillä on nähtävästi hyvin erilainen maku nimien suhteen. Olen sydänjuuriani myöten loukkaantunut (tätä on jatkunut jo n. kuukauden ajan) ja melkein mietin jo eroamista ja lapsen yksin kasvattamista yms. Miten lapsen kasvatuksesta voi tulla tuollaisen jääräpään kanssa yhtään mitään?
Paras ystävättäreni nimittäin sai kyllä itse valita nimen pojalleen, ts he miehensä kanssa yhdessä miettivät mutta ystävättäreni sai sanoa viimeisen sanan. Niin sen pitäisi minusta mennäkin.
Miten joku mies voi olla noin lapsellinen, ettei anna minun enää vaikuttaa millään tavalla lapsen nimeen? Miten te olette vastaavat konfliktit ratkaisseet?
Vastaukset 10
Vanhimmat
Hei. Meillä nimestä päätettiin tältä pohjalta: Kummankin suvussa oli käytössä kaksoisnimet, väliviivalla, lasten nimet tuli alkaa s- kirjaimella ja jos suvussa on joku nimi joka periytyy, niin se on se viimeinen nimi. Suvulta perittyä nimeä muokattiin niin että se sai vivahteita molempien nimistä. Eli tulokseksi tuli: Suvi- Emilia Alexandra ( s-kirjain, kesällä syntynyt, Emilia isältä ja perintonimi lopuksi molempien suvuilta Alexandra, Aleksanderista ja Santerista johdettuna.) Toinen lapsemme Saku- Pekka Oskari ( s-kirjain, Pekka isältä ja oskari taas tuo perintönimi molempien suvulta.) Mielestäni onnistuimme ihan kivasti ; )! Kyllä se aluksi oli vaikeaa, mutta sovimme säännöt, minkä mukaan määräytyy, ni ei paljon jäänyt mahdollisuuksia, molemmat kun olemme näiden suomalaisten nimien kannattajia. Tsemppiä, kyllä se nimi löytyy mieleiseksi.; )
Oletko aivan varma,kumpiko on jääräpää?
Miksi nimenomaan naisen pitää saada sanoa viimeinen sana?
Mistä päättelit,että nimenomaan miehesi on lapsellinen?
Mikä vika on miehesi haluamassa nimessä,muistuttaako se sinua anopistasi,vai onko kiista vain periaatteellinen?
Onko oma nimiehdotuksesi valittu sukulaisiasi ja kavereitasi varten?
Että nainenhan se loppujen lopuksi on se joka sitä pikkusta kohdussaan kantaa 9 kuukautta, joten kyllähän se on naisella oikeus tässä nimiasiassa!
Kyllä minun mielestäni tuollaiset asiat pitää osata päättää sulassa sovussa. Ei siinä kummallakaan ole ylintä päätäntävaltaa. On totta, että nainen kantaa lasta sen 9 kuukuden ajan, mutta ilman miestä ei olisi lasta mitä odottaa.
Kyllä keskustelun aloittajan kannattaisi nyt katsoa hieman peiliinkin ja miettiä eikö asiassa voisi tehdä kompromissia ja valita yhdessä nimen joka miellyttää molempia. Näin meilläkin tehtiin ja ilman riitoja on selvitty. Jotenkin hieman lapselliselta tunnustaa, että nimestä pitää paisuttaa iso riita ja miettiä jopa yksin jäämistä lapsen kanssa!!
Joskus vaan sapettaa tällaiset mirkut.Onkohan se miten nuori?
Meidän taloudessa nimet saatiin yhteisymmärryksessä ja sukujen perinteitä noudattaen.
Ihmettelen vain,miten joku voi tunnustaa,että isällä ei ole oikeuksia,vain velvollisuuksia.Paitsi ehkä tilipäivänä...
Minäkin ihmettelen suuresti Mirkun asennetta. Oikeastaan tässä tapauksessa ei ole mitään väliä sillä, mistä lapsi on tullut, koska nythän se lapsen kasvattaminen vasta alkaa! On tärkeää, että molemmilla vanhemmilla on tasan samanlaiset oikeudet ja velvollisuudet yhteisiin lapsiinsa, ja typerintä mitä äiti voisi tehdä, on sulkea mies ikään kuin ulkopuolelle. Ehkä se niin oli joskus ennen, mutta ei kuulu tähän päivään. Pitäkää nyt nuoret äidit vain tiukasti kiinni siitä, että isät pysyvät kuvioissa mukana.
Sanoisin jopa, että onhan myönteistä, että mies on jo nimiasiassa noin aktiivinen. Ja vielä, että opetelkaa hyvät Mirkut ja muut sopimaan asioista miestenne kanssa vähän paremmin, diplomatiaa ja joustamista kyllä tarvitsette elämän varrella.
että sitäkö se joustavuus ja aikuisuus on, että naisen pitää antaa itselleen noinkin tärkeässä asiassa periksi? Ja jos mies ei anna periksi, hänessä ei toki ole vikaa?
Eihän se nyt sitä tarkoita, että jompi kumpi antaa PERIKSI, vaan se tarkoittaa esimerkiksi sitä, että asiasta neuvotellaan. Neuvotteleminen johtaa monesti kelpo kompromissiin, kun asiat tarjoillaan myönteisessä hengessä, tehdään sovittelua, ehdotuksia, kysytään toisen mielipidettä. Eihän siitä mitään tule, jos avioliitto perustuu hampaat irvessä periksiantamiseen.
Ehdotankin Mirkulle, että tyhjentäkää pöytä ja aloittakaa rakentavasti uusilla nimivaihtoehdoilla.
Lapsen nimi voi olla aivan yhtä lailla tärkeä asia isälle. Miksei olisi?
Kasva aikuiseksi.
Me sovimme raskauden varmistuttua, että jos tulee tyttö, viimeinen sana on äidillä ja pojan nimestä isällä, nimenomaan etunimi, toinen saa sitten määrätä toisia nimiä. Periaatteet puhuttiin myös selväksi: ei ulkomaisia, koirannimiä ja ihan yleisimpiä, myös sananmuunnoksia ei saisi olla. Sovussa jutellen se nimi sitten lopulta valittiin. Happy end.