Miun poikain (hää on 11v) terrorisoi minnuu ja 4-vuotiasta pikkusiskoo. Ukko (pojan isä) lähti jo haneen, ku hääkää ei kestännä poikoo. Se jo pienenä mättel vittuu päin naamoo, ei toennu vaikka mitä tek. Appi ja anoppi rietää heti pojaan turvaks lankoja pitkin, jos mie uskallan sitä komentoo. Poeka ko soittaa höil välittömästi. Se käyttelee valtaa issäänsä, mummiinsa ja ukkiinsa. Sit se koulus pelottelloo muita. Jos siihen ope puuttuu, taas anoppi soittelee ja oikeen koululle. Ope tärisee kauhust ko anoppi istuu koululautakunnas. Sen lapsenlasta ei saa laittoo komentoon. Mie ko kaupas kiellän jostain poika nostoo metelin, älä akka tapa minnuu. Mie siin sit kerrään paheksuvii katseit. Oon ollu yhteyes sossuun ja pyytännä avohuollon sijoitusta esim. kolmeks kuukaueks, et jaksas sit taas taistella. Ei oo perusteit, vaik oon ihan puhti. Tyttö jo apinoi mones poikoo. Auttekee.
Piä Halkee
Siun Kanssas
561469
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 56
Vanhimmat
Laita poika anopille. Sano, että kun nän tuntuu paremmin tietävän kuin tehdään, niin hoitaa sitten koko kesän!
Ennen lapset menivät vallan mummoloihin koko kesäksi maalle kaupungeista.
mie pelkään et mie alan vihhaan poikoo, mut en mie sitä vois rangasta laittamal mummil ko hää ei ite kestä poikoo ollenkaa. Viimeks ko oltii kyläs höil ni poeka sae raevarin. Mummi laitto hänet ulos rauhottuu ja kaek ovet säppii. Pakkast ol yli 20. Mie ko pyysin päästää pojan sissään ko sil ei tullu äkkilähös ees takki piäl, alko kirkuu et höil ei raevota. Mie sit lähi poeka mukanain kottii kesen vierailun. Ukko toi tytön peräst.
tosiaan tulosta siitä, että hänellä ei ole ollut rajoja vai voiko kyse olla jostain muusta?
Eikös lapsi enimmäkseen kuitenkin sinun seurassasi käytännössä ole, ajattelepa vaikka ikävuosia 1-5? Eiväthän nuo muut ihmiset ole voineet koko ajan olla sähläämässä välissänne. Asetitko hänelle rajat ja pidit kiinni niiden noudattamisesta? Vai onko lapsen käytös ollut aina niin mahdotonta, että rajojen asettaminen on tuntunut tosi työläälle?
alko saaha raevareita. Luulin normaaliks uhmaiäks. Isäsä puuttu aena ko kielsin tae yritin opettaa jotain immeisten tapoja. Hää ko puri ja potki. Näis tilanteis isäsä naareskel et sille se mies tekköö. Poeka oppi vähätelee minnuu. Isäsä säesti ko vitut alko lentelee. Suoraan sanottuna minnuu helpotti ko ukko läks. Ei nyt ihan koko ajan joku vesitä rajojani. Mut poeka tietee mist apu löytyy jos "ämmä raevoaa". Miun puhumisein ja rajottamisein on "raevoamiist". Appuu hää soettoo het ko sukset männöö ristii. Nyt ne mennöö tosi ussein ko mieki alan vässyy. Miun ukkoin ja hänen sukusa ei ymmärrä et on olemas lapsilkii jotai jota voes kuttuu vaek normaaliks arkielämäks. Ei pojal pittää olla vaa elämyst elämyksen jälkee. Poeka ei itekkää ennee kestä arkee tae pettymyksii.
Hae ihmeessä jotain muuta apua kuin pojan sijoitus.
Menkää vaikka yhdessä perheneuvolaan. Ottakaa isovanhemmat mukaan.
sitäkii vaan ko anoppi ei halluu miun "paskapyykkii
levitellä kaikel kansal".
lastenpsykiatrisella osastolla?
Anoppi ei kestäis sitäkää häpiää. Miekii nyt saraslomil ko on menny yöunet tään jutun takkii. Sitäkii anoppi joutuu häppee ko miniä hermolomal.
olisi anopille häpeä? Haudotko kostavasi anopillesi ja miehellesi laittamalla pojan vieraiden hoitoon kolmeksi kuukaudeksi?
ite hetke henkähtää ja poeka näkis et arki se on muillakin ko meil. Nyt juur on iha yks lysti kuttu sitä joku kostoks tai miks lystää.
sijoitettiin samantapaisessa tilanteessa perhekotiin, jossa oli kova kuri. Kolmessa kuukaudessa lapsi oppi elämän realiteetit. Nyt kun tulee valintatilanteita, joissa antaisin hänen valita, hän sanoo päätä sinä, aikuisethan ovat pomoja. Taistele sijoituksen puolesta. Sen kustannukset ovat pieni hinta, jos sillä saadaan homma teilläkin toimimaan. Minulta otettiin pois lapsilisä ja elatustuen ennakko tuolta ajalta.
houkuttele ketään luopumaan lapsestaan. Toi perhehän hyvä keissi Dr. Philiin. Kerätään kolehti ja lennätetään heidät valtoihin.
lemmikkii muulla tavoin.
Tuli vaan mieleen, että pojalla on eroahdistus. Hän on pelännyt että isä jättää ja siksi käytös muuttui niin vaikeaksi, ja myös aiheutti eron. Ja nyt poika syyttää itseään ja kaikki syyttävät häntä siitä että isä lähti.
Tuo tuollainen on eroahdistusta.
Missäpäin suomea asustelette? Minä voisin tulla neuvomaan 50 euroa tunti. Terv. suomalainen super nanny.
myö asustellaa. Tervetulloo ja lasku vaek mummille, jos sossu ei maksa.
tullu niin kurja emo, et mie jo katon tääl saikulkii kelloo ja aattelen et enää vajaa kaks tuntii ja sit se riiviö kottiutuu. Mie se täs appuu tarviin.
Jotenki yrität matkii sitä puhetta, Lappeenrantalaisil on tapana "venyyttää" sanoi, sit ne puhuu "mie" ja "sie".
Muualpäin puhutaa "miä" ja "siä" ja noi murresanat joita kylvät on sekotusta joka yrittää matkii huanost sekä lappalaisii, kuopiolaisii jne.
Itä-Karjalaskaa ei tollast mukinaa oo.
joka tulee telkkarist täälkipäin?
Siinhää se kottarainen sanoo ukollee just noin.
myäskää "minnuu" vaa "miuu" tai "muu".
Sitä elämän iloa olisi nyt hyvä löytää sinulle. Mistähän sinä olisit kiinnostunut. Useinhan se onkin juuri noin, että jos äidillä on paha olla sit on lapsellakin ja jos äidillä on hyvä olla se tarttuu lapseenkin.
Jokin harrastus, yhteinen pojan kanssa? vai ihan oma?
Minä olin ihan mieli maassa talvella ja minulla oli jopa kuoleman ajatuksia. Yhtäkkiä aloin jotenkin raskaalla kädellä siivoamaan vaatekaappeja ja sitten löysin kauniin viininpunaisen farkkutakkini, mkä ei ole mahtunut moneen vuoteen päälle. Otin sen eteiseen esille ja aloitin laihdutuskuurin.
Nyt on seitsemän kiloa pois ja takki melkein mahtuu. Ostin kirpparilta myös toisen samatteisen farkkutakin ja nyt ne odottaa peilin edessä. Mieli on nyt ihan erilainen. Ei olisi uskonut, että siivoamisesta se alkaa.
aeka huonosti männöö savon murre (vae mitä liennöökkään) alakuperäsellä kirjottajalla :D
Mainoksesta lähdin yrittämään jotain muuta murretta kuin tämä meidän, ettei anoppia vaan kukaan tunnistaisi. Pojan peliin kuuluu, ettei äiti saa poistua muualle kuin töihin (6H/päivä). Kalliita harrastuksia isällä ja pojalla on riittämiin. Arkea sen lapsen tulisi oppia elämään, mutta miten sen teen? Vielä en tunnista itsessäni muita masennuksen oireita, kuin unettomuuden.
äetiinni jaksamisella! Anna muijjen syytellä ihan raohassa, sen tekköö kuitennii jos sykiatrille määttä. Ja välitäthä sinä poejjasta kun tännekii nyt kirjottelet.
Pistäpä nyt töpinäks ja varroot aekoo neurolokilta niin pistäävät poejjan testilöihin. Haluaavat sinuakkii huastatella niin monta tuntii, että oot niinku tyhjä ilimapallon ruttana sen jäläkee. Vae mitäpä sitä ee äet jaksaes lapsesa takkii.
Eläkä ensmäesenä kipase kallonkutistajalle, sinne piäset itkemää sen jäläkee jos neoron testilöessä ee löövvy mittää erityistä. Lopeta ihtes syyttely, siitä pittää kallonkutistajat kyllä huolen, jos sinne asti joovvutta mänemään. Anna niijjennii jottae tehä palakkasa ettee.
Entäs jos tyttö menisi anopille esim viikonlopuksi/pääsiäislomaksi ja sitten voisit antaa pojalle aikaa?
Harrastusta en ajatellut kallista, vaan yhteistä tekemistä. Esim. verhojen kankaanpainantaa tai muuta matonkutomista. Poika voi olla taiteellinen eikä saa toteuttaa itseään. Ja monasti joku poika onkin oikeasti kiinnostunut ns. tyttöjen käsitöistä.
Anopille rakkaampi, vaikka ei hän kestä tätäkään kun puhelimessa. Tyttö on menossa minun vanhemmilleni, kun lähdemme pojan kanssa Pääsiäiseksi etelään. Mieskin lähtee mukaan, Siellä kaikki yleensä sujuukin. Poika sukeltaa, surffaa, riippuliitää, videoi, ui ja nukkuu täydet yöunet. Känkkäränkkä iskee autossa matkalla kentältä kotiin, ellen minä mene takapenkille ja poika isänsä viereen eteen. Matka on jo tilattu, mutta kokeilen ehdotustasi lähitulevaisuudessa
Osaan vielä nauraakin. KIITOS
on, että heti kun ongelmia ilmenee, ruetaan tyrkkäämään lasta psykiatrille. Pysykää kaukana psykiatreista ainakin vielä tässä vaiheessa! Sieltä kautta ei välttämättä muuta apua tule kuin huostaanotto ja anoppi on siinä oikeassa, että perheestä siellä vain vikoja yritetään löytää ja lapsen auttaminen tuntuu olevan sivuseikka. Näin käy sitä varmemmin, jos lapsen taustalta löytyy kallonkutistajien silmissä jotain traumaa, sellaiseksi riittää vaikka avioero tai äidin synnytyksen jälkeinen masennus, vaikka olisi ollut miten lieväkin. Teillä on vielä tuo aikuisten välinen epäselvyys lapsen kasvattamisessa ja rajojen laittamisessa.
Mutta koska raivokas uhma alkoi jo noin pienenä kuin 2-vuotiaana, niin sinuna tilaisin ajan laajaan neurologin arvioon, ihan vain kaiken varalta. Voit pyytää lähetettä vaikka terveysasemalta ja perustelet juuri pienenenä alkaneella uhmalla ja lapsen vieläkin näkyvällä suurella omaehtoisuudella. Sanot, että haluat selvittää asian tämän puolen, ennen kuin mietit muuta apua.
Onko kummankaan vanhemman suvussa neurologisia diagnooseja, adhd, Asperger, Tourette tai jotain muuta? Mieti myös, onko poika ylivilkas, onko keskittymisvaikeutta, onko tavanomaista enemmän äänessä, keskeyttääkö jatkuvasti toisen puhetta, onko pienestä asti ollut vaikeuksia nukahtaa illalla ja/tai jatkuuko uni aamuun asti, hermostuuko hän metelissä, miten hän pienenä suhtautui vieraisiin ihmisiin, syökö normaalisti tavallista kotiruokaa, onko tavallista 'krantumpi' vaatteiden suhteen, onko hänellä voimakas kiinnostus jonkun tai joidenkin esineiden keräämiseen, onko tapaturma-alttiutta, onko ongelmia kaverisuhteissa, meneekö koulu hyvin, onko vauvasta asti suhtautunut normaalisti toisen ihmisen kosketukseen, raivostuiko pienenä tungoksessa tönimisestä suhteettoman paljon, onko hänellä ollut hyvin voimakkaita pelkoja missään vaiheessa? Jos noista joihinkin vastaat isolla KYLLÄ-sanalla, niin kerro ta-lääkärille myös ne perusteeksi pyynnöllesi neurologisesta arviosta.
Siksi on tärkeää tsekata neurologian puoli ensin pois, koska jos sellaisesta on kyse, on pojan saatava asianmukaista apua. Mutta jos häntä hoidetaan psykiatrisena potilaana väärällä diagnoosilla, on saatava apukin väärää. Jos neuron arviossa ei ilmene mitään poikkeavaa, niin hyvä, vasta sitten voisi turvallisin mielin suunnitella jotain muita vaihtoehtoja. On olemassa nimittäin psykiatreja, jotka eivät lasta laske hyppysistään, eivät laske neurologin konsultaatioon ja huostaanotolla kiristämällä saatetaan vaatia lapselle väärän tyyppistä terapiaa jopa silloinkin, kun lapsella on jo vahva neurologian epäily. Yritä saada mummo suostumaan ja jos ei suostu, niin sinä äitinä päätät silti hakea apua lapselle, koska sitä te tarvitsette jo koko perhe.
Ihme että sossu ei ole suostunut pyytämääsi jaksoon, ovat siihen monesti liiankin innokkaita. Mutta jos lapsella hyvinkin on neurologista ongelmaa, niin siinä mielessä sossun kieltäytyminen oli onni tässä tapauksessa.
Voithan tilata ajan myös yksityiseltä neurologilta tai onko teillä päin jotain yksityistä lääkäriasemaa, jossa tehdään laajoja neurologisia arvioita. Hinta yksityisellä tulee olemaan noin 1000 e.
on kuin pojastani kirjoitettu. Terveyskeskuksesta ja koululääkäriltä olen yrittänyt lähetettä turhaan neurologille. Kirjoittaisiko yksityinen taho herkemmin sen, sillä se on juuri se askel, jonka ottamista harkitsen.
puolella Kelalta tukea?
helpommin sen? Meillä meni niin, että varasin ajan Asperger Centeriin, se toimii yksityisen lääkäriaseman yhteydessä. Ensin oli vastaanottoaika lasten neurologian erikoislääkärille, aikaa oli varattu muistaakseni puolitoista tuntia. Se on alkuarvio, jonka perusteella lääkäri päättää, onko aihetta aloittaa ns. laaja tutkimus.
Niin, ja ennen ensimmäistä vastaanottoa, minun piti toimittaa sähköpostilla mahdollisimman tarkka kuvaus lapsesta heille. Siis vapaamuotoinen kertomus tavallisesta arkipäivästä lapsen kanssa, pahimmat ongelmatilanteet. Ja koko historiikki vauvasta asti.
Sen eka tapaamisen jälkeen lekuri sanoi minulle, että kun lapsi ovesta käveli huoneeseen sisälle, hän oli heti valmis sanomaan, että joko AS- tai adhd tai molemmista jotain piirteitä. Mutta tarvitaan tarkat testit, neuropsykologin, neurologian esh:n, ehkä tapauskohtaisesti myös jotain muuta, että saadaan virallinen lausunto. Meille riitti siis nuo, koska tapaus oli niin selvä.
Kelasta saa tavallisen korvauksen, en muista prosentteja. Mutta yksityispuolen taksat ovat niin korkeita, että kyllä niistä ihan kiitettävästi jää itselle maksettavaksi.
Ei siis tarvitse olla minkään valtakunnan lähetettä?
anopin suhdetta poikaansa. Vaikuttaa kuin anoppi tähtäisi huostaanottoon. Sanomiset vaikka on muuta. Oletko jotenkin tiellä anopin ja pojan suhteessa. Tai kun anoppi kasvattaa lasta laittamalla pakkaseen, olisiko anopin lapset pitänyt aikanaan ottaa huostaan. Ja vielä onko anoppi ollut avioliitossaan onneton. Mahtaako jotenkin elää omaa avioliittoaan teidän kautta ja tuntee olonsa paremmaksi kun olette eronneet.
Mitä jos muuttaisit lasten kanssa kauaksi anopista. Tai vähennät anopin ja lasten tapaamisia.
varaukseen ja sanoo, että haluais lapsen neurologin arvioon, koska ois eka vapaa aika?
varoa. Yksikön 'henki' neurologisiin ongelmiin suhtautumisessa lähtee yksikön ylilääkäristä.
Esim. Etelä-Savon sairaanhoitopiirin lastenpsykiatrian ylilääkäri on aivan loistava mimmi ymmärtämään myös neurologian puolta. Mutta kun aina ei tiedä, mitä on vastassa.
huostaanotto saisi varmaan anopin tekemään sen itsarin, jolla hän uhkailee ainoaa poikaansa ja miestänsä. Hän on kohtuullisen varakas ja mielestäni ostaa poikansa ja pojanpoikansa puolelleen kustantamalla näille (siinä siivellä minullekin) milloin mitäkin.
puolella. Meneekö mummolle jakeluun kun sanot, että lapsi tarvitsee apua ja jos neurologian puolelta löytyy syytä, niin lapsi säästyy hulluksi leimaamiselta?
mikään sanomani mene perille, sillä lailla asennevammainen hän on, mutta ajan olen jo tilannut. Loppukuusta menemme, sain iskän, mummin tai kenenkään muunkaan tukea tai emme. Nyt on voimaantunut olo. Uskon kaiken järjestyvän.
jo ilmoitti, että poikaa ei tarvitse tutkia ja minulta olisi pitänyt kuulemma tuubit katkaista. Mies se jo äidille kanteli ajanvarauksestani.
äidissä. Kun ei muuta keksitään niin syytetään siitä äitiä, että lapsi on yleensä maailmassa.
On se kumma juttu. Lapseni syntyi aikanaan toivottuna, eikä minun ole koskaan tarvinnut hänen syntymäänsä katua, päinvastoin.
Sen sijaan sairasta lastensuojelusysteemiä puolustavat ja kaikesta vanhempia syyttävät saisivat joutua kokemaan sellaisia kohtaloita elämässään, että katuisivat ITSE omaa syntymäänsä!
vaiheinen historia lapselle avun hakemisessa, että voin sen perusteella väittää, että oikealla tiellä ollaan kun äidille tulee rauhallinen olo tehdyistä päätöksistä ja suunnan valinnasta.
tarinasi täällä jossain? Haluttaisi lukea.
enää tänne laittaa.
Uusin versio löytyy täältä:
http://isansana.com/keskustelu/YaBB.pl?num=1172695297/0#0
tarinaa. Minä sain lapseni 7-v perhekotiin lopuksi aikaa tätä kevätlukukautta. Hain vuosikaudet apua perheneuvolasta poikani agressiivisen käytöksen vuoksi. Poika testattiin useaan otteeseen. Ei mitään poikkeavaa. Ensimmäisellä lomallaan poika hajoitti kämpän entiseen malliin. Paikalle osui perhekodintyöntekijä, joka tilasi ambulanssin. Ensiavun kautta sain kuin sainkin lapseni jatkotutkimuksiin. Päivystävän lääkärin mukaan näin massiiviset raivokohtaukset ovat aina oire jostakin. Pidä puolesi aloittaja.
Luin koko ketjun. Järkyttävää. Uskaltaako sitä apua sittenkään hakea?
mitä erään toisen sairaanhoitopiirin lastenpsykiatrian ylilääkäri kirjoitti siitä yksiköstä, josta lapseni huostaanotettiin:
"Kuvaamanne ongelma liittyy nimenomaan siihen hoitoyksikköön, jossa
lapsenne on ollut hoidettavana; sitä ei tule yleistää koskemaan
lastenpsykiatriaa muualla Suomessa eikä edes kotipaikkakunnallanne
muissa yksiköissä. Myös paikkakuntanne asiantuntijat ovat tietoisia
ongelmasta ja sitä on pyritty ratkaisemaan monin tavoin. Ottakaa
yhteyttä potilasasiamieheen ja tehkää valitus hoidosta (esim.
kiinnipitotilanne). Tästä voi olla hyötyä myös muille samankaltaisiin
ristiriitoihin joutuneille.
Asperger-erityisosaamista löytyy tästä maasta hyvin monista
lastenpsykiatrisista yksiköistä ja mm. Oulussa siitä on tehty
kansainvälisestikin ajatellen korkeatasoista tutkimusta.
Erityisosaamista on myös muilla yliopistopaikkakunnilla kuten
Tampereella (jossa on neuropsykiatrisiin häiriöihin erikoistunut
osasto), Turussa (neuropsykiatrinen yksikkö ja Kuopiossa. Myös
useimmilla keskussairaalapaikkakunnilla löytyy osaamista ja tietoa
Aspergerin oireyhtymän hoidosta. Yhteystiedot löytyvät internetin
kautta."
Meillä nyt kaikki meni Murphyn lain mukaan. Ensin surullisen kuuluisa psykiatrinen yksikkö, ja sitten vielä lastenkoti kauheimmasta päästä ja sielläkin vielä omahoitaja, vaikka talosta varmaan parempiakin tyyppejä olisi löytynyt. Koko tuon rumban jälkeen oli todella ihanan helpottava tunne päästä juttelemaan sairaalan neurologian osastolle, jossa YMMÄRRETTIIN puolesta sanasta.
Rohkeasti vain apua hakemaan!
useaan otteeseen. Ei mitään poikkeavaa." niin mitä tutkimuksia tarkoitit? Oliko se jotain psykologista testausta vai mitä?
minä kerroin poikani tilanteesta sos.tt:le ja poikani piirteli, pelasi ja jutteli psykologin kanssa. Loppupalavereissa minulle aina kerrottiin pojan olevan normaalisti kehittynyt. Ainoa psykologinen testi, joka minun tietääkseni tehtiin oli koulukypsyystesti, koska sitä pyysin. Siinäkin palaute oli, että 7-v kouluun. Tosin poika täytti vasta Joulukuun lopulla 7 v.
normaalisti kehittyneeksi, jos kuitenkin tapahtuu tuollaisia raivareita, että tarvitaan ambulanssi paikalle!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Mihin niistä perheneuvoloista lopulta on?
Eikö heillä päässä raksuta yhtään itsellä, mihin tutkimuksiin lapsi kannattaisi lähettää, jos heillä ei tutkimusta pystytä tekemään? Miten he selittivät raivarit, jos kerran väittivät, että kaikki on hyvin - koulukypsyystestin (uskomattomia "ammatti"ihmisiä) perusteella?!
Nehän on perustettu sossulan jatkeeksi, siitäkö tuollainen asenne johtuu? Vai ihan vilpittömästi rahan puutteesta? Yritetään tutkimuksissakin säästää niin pitkälle kuin mahdollista. Jos niin on, niin päättäjät pitäisi nostaa TAAS seinää vasten.
Sen kuitenkin sanon omasta kokemuksesta, että älkää lähtekö mukaan psykologien ja sossujen tulkintoihin lapsen käytöksestä, jos ne tuntuvat teistä väärältä. Aina kannattaa avata suunsa ja vaatia lapselle sitkeästi niitä tutkimuksia, jotka itsestä tuntuvat parhaalta lapsen kannalta.
Oma tunteeni palautetilaisuuksissa (joita eri vuosina yht.3) oli, että valehtelen. "Olemme kokoontuneet tänne siksi, että M..... kertoo poikansa V.....n saavan toistuvia raivokohtauksia, joiden edessä äiti tuntee voimattomuutta. Psykologin ja V.....n kahdenkeskisissä keskusteluissa on ilmennyt pojan olevan ikätasoaan kehittyneempi kongnitiivisella osa-....... .................jne.
Lopuuksi voimme todeta äidin toleranssin alentuneen."
Ellei teillä ole ongelmaa perheessänne parisuhteessa, lasten kanssa tai ylipäätään missään tervetuloa tutkimuksiimme. Me olemme ammattitaitoinen tiimi, joka keksii perheellenne vakavan, akuuttia hoitoa vaativan ongelman tai diagnoosin. Mieluummin palvelemme henkilöitä, jotka eivät tilaansa tiedosta ja hae oma-aloitteisesti apua kauttamme.
diagnoosit hoituvat, äidit ja isät saavat lepoaikaa, yhteiskunta maksaa mielellään, onhan kyse sentään lastenSUOJELUSTA ,tosin sapen ulos saamiseksi aikanaan tarvitaan lakimies, mutta sehän teillä jo on?
arvopohjan suojelevan väärikäytöksiltä
lapsessa ei vikaa. Ambulanssikyyti perhekodin ja sairaalan juoni lapsen kaappamiseksi pitkäaikaiseen sijoitukseen.
meillä päätös- ja huoltosuunnitelmasopimus, jossa sijoituksen alkamis- ja päättymispäivä. Saan tavata lasta ja soittaa hänelle rajoituksitta. Minulla myös päätös minulta perittävistä maksuista Toukokuun loppuun. Perhekoti on palauttanut jo tässä vaiheessa lapseni paksuimmat talvivaatteet, -jalkineet, sukset, monot, lumilaudat ym. talvivarusteet. Miksi vaivautua, jos olisi suunniteltu pojan pitempiaikaista sijoitusta. Poikani luona vieraillessani perhekodin pitäjä on vastannut kuulteni puhelimeen heillä tulevan paikan avoimeksi Kesäkuun alussa. Kaikki viittaa siihen, että olet erehtynyt.
Onko teidän tapauksenne nyt tyyppiesimerkki siitä, että riittävää tutkimusta ja hoitoa ei löydy, mutta huostaanotto järjestyy hyvin liukkaasti kun lasta ei muuten osata auttaa.
Kyllä lääketieteellisin perustein pitäisi selitys löytyä pojan käytökselle, koska niin ei ole tapahtunut, niin jo pelkkä tutkimus on ollut riittämätöntä.