te jotka valitatte naapureistanne miksette muuta muualle? olisiko asenteessanne jotain pielessä!? lähtekää muualle, muuttakaa landelle sellaiseen paikkaan jossa ei naapuria tarvitse nähdä eikä kuulla. ettekö ymmärrä, että kerrostalot on tarkoitettu ihmisille jotka haluavat muita ihmisiä lähelleen, erakot menköön muualle. mikään laki ei pakota asumaan kerrostalossa! ja jollette saa itsestänne sen vertaa irti että muuttaisitte niin sitten on turha kitistä. näin on.
pakko kysyä
¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨
11869
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Tuo nyt on ihan täyttä puppua että kerrostalot ovat niitä varten jotka tykkäävät olla toisten lähellä, kun sitä että harvempi tuntee KT-naapureitaan on jankutettu vuosikaudet, ja syy tuohon saattaa hyvinkin olla että HARVEMPI EDES HALUAA TUNTEA NAAPUREITAAN! Maalla ei ole ihanaa ihmisten kanssa, siellä on kaikenmaailman juoppoja tussarikouria joita saa pelätä, milloin mikäkin piiritystilanne menossa kun ukko alkaa uhota ja pitää poliisit kutsua siihen naapuriin - nimittäin maallakin ON ne naapurit. Jos sellaiseen korpeen onnistut muuttamaan että siellä ei ole ristin sielua mailla halmeilla, niin saat olla rikas kuin Kroisos, että on varaa maksaa kaikki omat vesisysteemit ja mitä niitä onkaan, ja nykyään on kovat maksut siitä hyvästä että haluaa asua erillään, asemakaavan ja kunnallistekniikan ulkopuolella. Yksinäinen ihminen - mistä se repii ne tontti- ja talorahat ja ylläpitokustannukset jne. ja se yksinäinen siellä korvessa saa sitten pelätä vaikka mitä, kuten esim. karhuja ja susia (itse en tosin eläimiä pelkää, mutta aina moni kuitenkin...) Kaikilla kun ei sitä kumppaniakaan ole.
Lienet myös unohtanut että kaikki KT-asunnot eivät ole omistusasuntoja tai uusinta uutta, eli niihin joutuvat asettumaan syystä tai toisesta pienituloiset ihmiset vuokralle. Mikään lakihan ei tietenkään pakota ELÄMÄÄN, eli voihan köyhäksi päätynyt toki aina hypätä esim. parvekkeelta, jos hänellä ei kerta ole mitään oikeuksia kotirauhaan KT:ssa.
Mummonmökeistä jotkut jaksavat paasata, mutta ilmaisia eivät ole enää nekään ja kaikista ei taas ole kaatamaan puita halkoja varten tai kantamaan paskaista vettä pihakaivosta sisälle. Huonokuntoisemmat joutuvat sitten taas kerran asumaan niissä KT-asunnoissa, ja pitäisikö heidän sitten raihnaisuutensa vuoksi sietää öykkäröintiä ja mölinää klo 22 - 7 välillä, pattereiden potkimista, narulla hyppäämistä yms. "elämisen ääniä".
Oletko sinä itse joku bilettäjä joka tykkää elää kuin Robbie Williamsin videossa "Come Undone"?
en ole bilettäjä vaan maalle muuttanut, en ole myöskään rikas kroisos vaan yksinelävä nainen. niin on minullakin naapureita mutta välimatkaa on 5km. vuokrasin asuntoni kaupungista eläkeläiselle joka halusi kt asuntoon lähelle muita ihmisiä.
Ja tämän eläkeläisen perusteella teit päätelmäsi kaikista ihmisistä mitä kuunaan Suomi päällään kantaa. Ei kannattaisi yleistää.
Mutta kivat sulle jos on 5 km naapureihin, ei välttämättä ole kauaa kun joku lyö lihoiksi lähitienoot ja siihen kohoaa komea parakkikylä, oho ei kun "kauniita" kalliita omakotitaloja, tai pari rt-yhtiötä. Ellei peräti kt.
muuttanut naapureiden takia. Nyt taitaa olla parempi yhtiö kun saa jo yöllä nukkua. Mukavaa.
Muuttaminen ei ole niin mukavaa touhua kuitenkaan että ihan heti sitä lähtisi naapureiden vuoksi harkitsemaankaan!
ovat käytökseltään ilkeitä, röyhkeitä, kieroja.
Jos naapuri tupakoi, se olkoon hänen oma asiansa, kunhan polttaa siten, ettei siitä ole haittaa sairaille. Itseäni ei tosin tupakoitsijat häiritse.
Asiatonta on jos kateuttaan, tai ilkeyttään haukkuu toisten valintoja, vaikka naapurista ei oikeasti hänelle olisi haittaa, häiriötä.
Kuten toisten asioihin tunkeminen, vaikka on jo tullut selväksi, ettei synkkaa yhteen, on hölmöä valittaa sellaisista, ja keksiä heistä kaikenlaista, jotka vain haluavat olla omassa rauhassa, omissa oloissaan.
Kun puhutaan muualle muuttamisesta, niin kyllä se on niin, että he jotka häiritsevät tahallisesti naapureitaan, he muuttakoon, eikä toisin päin, kuten monet ajattelevat.
Mitä ihmeen haittaa voi olla tupakoinnistani kaupungissa sairaille. Semmoinen pöly ja saaste leijuu ilmassa muutenkin. Sairaan pitää muuttaa pois jos saa jotain astmakohtauksia minun vähästä tupakoinnista.
...sijaitse kaupungissa.
Tupakka on haitallisuutensa lisäksi myös vastenmielisten sotkujen syy (natsoja viskataan ympäriinsä) ja kun joku hanttapuli polttelee pitkään sisätiloissa, hän laskee asunnon arvoa tekemällä siitä nokisen ja haisevan. Edes tapettien uusiminen ei välttämättä poista hajua (on muuten koettu!) Ihme että mikään vuokraaja enää sallii tupakointia yhtään missään.
Täysin samaa mieltä. Meitä ei tupakoinnit häiritse, eikä normaalit elämän äänet päivisin. Silti emme anna näille dilleille periksi, emmekä naapureiden vaatimuksesta muuta, koska emme itse aiheuta häiriöitä.
Jos pärstäni ei miellytä naapureita, muutakoot itse muualle hankkimaan sitä elämää, jota niin kovasti mainostavat ja haluavat elää.
Ei aloittaja missään maininnut että kyse olisi päiväsaikaan tapahtuvasta elämöinnistä mikä pitää sietää.
Aloittaja saa mainita ihan mitä haluaa. Kommentoin toista kirjoitusta.
Joo. Olen todellakin kanssasi samaa mieltä. Jos ei hermo kestä asua kerrostalossa niin muuttakaa muualle.. Olen itse vuorotyössä käyvä normaali duunari. Asuin edellisessä kämpässäni(vuokralla) viisi vuotta kärsien naapureiden piittaamattomasta käytöksestä. Jouduin syömään unilääkkeitä ja nukkumaan korvatulpat päässä joka yö. Naapurit eivät ottaneet asiaa kuuleviin korviinsa vaikka asiasta kävin sanomassa useasti. Eivät ymmärrä että kaikki eivät halua valvoa samassa rytmissä heidän kanssaan.
Viisi vuotta kärsittyäni olin saanut jo tarpeeksi säästettyä uuden kotini käsirahaan. Sitten pankkiin ja lainaa hakemaan. Sinkkuna elävä perusduunari ei vaan kauheita lainoja saa joten omakoti/rivitalo ei tullut vaihtoehdoksi. Tutkin eri asuinalueita ja taloyhtiöitä ja viimein löysin rauhallisen ihanan taloyhtiön mistä ostin ensimmäisen oman kodin.
Mutta eipä aikaakaan kun kyseisen yhtiön naapureista paljastui samanlaisia piirteitä kuin edellisistä. Yöllistä musiikinkuuntelua, kännisekoilua jne. Tuntuu että kun asiasta käy sanomassa niin häiriköinnistä tulee tahallista.
Tällä hetkellä olen siis asuntovelallinen seuraavat 25 vuotta ja olen jo nyt henkisesti raunio. Joka ikinen päivä parintunnin yöunilla duuniin ja sitten silmät punaisina kotiin lepäämään. Siellä on vaan niin kova kolina ja meteli että ei huvita enää sinne mennä ollenkaan.
Syön tällä hetkellä unilääkkeiden lisäksi masennuslääkkeitä ja elämä menee päin helvettiä koska en saa nukuttua kodissani rauhassa yli kolmen tunnin yöunia koskaan.
Mutta hyvä että sinunlaisillasi ihmisillä on hauskaa. On hyvä että löytyy kaltaisiasi hyviä tyyppejä ketkä tekevät muitten elämästä helpompaa. Kiitos teille kaikille ihanille naapureilleni ryyppyjuhlistanne, uusista kotiteattereistanne, pianoistanne, käytävässä juoruamisestanne ja parvekkeella ryyppäämisistänne.
Jatkakaa vaan samaan malliin niin saatte ehkä vielä muitakin lääkekierteeseen ja miettimään viimeisintä ratkaisua.