hitaasti se uppoaa tajuntaan
vaikka en halua sitä tunnustaa.
yritin nähdä ja tuntea,
jokaiselta näkökulmalta
mutta koko ajan
sisälläni on ollut se tieto,
jota en tahtonut kohdata.
sinä menit jo aikaa sitten,
katsomatta kertaakaan taaksesi,
määrätietoisin askelin
hävitit minut mielestäsi
pyyhkäisten ärtyneesti minut
kuin eilisen pahat unet
pois silmistäsi,
pois sydämestäsi.
ja minä jäin kiinni suruun,
mielettömiin haaveisiin,
joissa et koskaan mennyt.
olisin halunnut ojentaa käteni,
tarttua hihaasi, kietoutua ihoosi
ja pyytää, ettet menisi.
kerjätä, anoa, alentua.
kuinka alas olisin voinut vajota.
olisin antanut sinulle kaiken,
yksinäisen sielun ja uskollisen sydämen,
mutta työnsit ne pois
kuin jonkin pilaantuneen.
olisin antanut sinulle ystävyyteni,
tukeni, olkapääni ja aikani,
mutta suljit minut elämästäsi
ulos yksinäisyyteen,
kohauttaen olkapäitäsi.
ja minä jäin kiinni suruun,
loputtomiin kyyneliin,
yön pimeisiin tunteihin kaivauduin.
ja se kipu raastoi, repi ja raapi.
sieluni verille, sydämeni repaleiksi
ja ulvoin tuskaani,
hiljaa sisälläni.
itkemättä itkujani,
kaiken pidin itselläni.
ja vieläkin se sattuu,
jokainen ajatus sinusta on suolaa,
valtameren verran kipua
näissä haavoissani.
ja vaikka käännän pääni,
suljen silmäni,
etten sinua enää näkisi,
en voi pysäyttää aaltoja
laskemasta rantaan yhä uudestaan.
ota pois kipuni,
anna takaisin sieluni ja sydämeni,
et sinä osaa niitä arvostaa.
tahdon elämältä jotain parempaa.
tahdon rakastaa.
vaikka en halua sitä tunnustaa.
yritin nähdä ja tuntea,
jokaiselta näkökulmalta
mutta koko ajan
sisälläni on ollut se tieto,
jota en tahtonut kohdata.
sinä menit jo aikaa sitten,
katsomatta kertaakaan taaksesi,
määrätietoisin askelin
hävitit minut mielestäsi
pyyhkäisten ärtyneesti minut
kuin eilisen pahat unet
pois silmistäsi,
pois sydämestäsi.
ja minä jäin kiinni suruun,
mielettömiin haaveisiin,
joissa et koskaan mennyt.
olisin halunnut ojentaa käteni,
tarttua hihaasi, kietoutua ihoosi
ja pyytää, ettet menisi.
kerjätä, anoa, alentua.
kuinka alas olisin voinut vajota.
olisin antanut sinulle kaiken,
yksinäisen sielun ja uskollisen sydämen,
mutta työnsit ne pois
kuin jonkin pilaantuneen.
olisin antanut sinulle ystävyyteni,
tukeni, olkapääni ja aikani,
mutta suljit minut elämästäsi
ulos yksinäisyyteen,
kohauttaen olkapäitäsi.
ja minä jäin kiinni suruun,
loputtomiin kyyneliin,
yön pimeisiin tunteihin kaivauduin.
ja se kipu raastoi, repi ja raapi.
sieluni verille, sydämeni repaleiksi
ja ulvoin tuskaani,
hiljaa sisälläni.
itkemättä itkujani,
kaiken pidin itselläni.
ja vieläkin se sattuu,
jokainen ajatus sinusta on suolaa,
valtameren verran kipua
näissä haavoissani.
ja vaikka käännän pääni,
suljen silmäni,
etten sinua enää näkisi,
en voi pysäyttää aaltoja
laskemasta rantaan yhä uudestaan.
ota pois kipuni,
anna takaisin sieluni ja sydämeni,
et sinä osaa niitä arvostaa.
tahdon elämältä jotain parempaa.
tahdon rakastaa.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Hei,
muuten hyvä runo,mutta lopussa runon kertoja syyttää toista ihmistä.Ei kukaan voi omistaa toisen ihmisen vapaata tahtoa eikä sielua,sydäntä.
Vieras henkimaailma sitoo runon ihmistä,
eikä suinkaan "mennyt ihminen". Joka runosta
päätellen on jatkanut jo matkaa.
No runot ovat runoja.
Minun tulkinta on tällainen.
Lyhyempänä versiona toimisi paremmin ja
loppuosan toisen syyllistämisen jättäisin pois.
ja jos runo on totta, niin kannattaa jo jatkaa matkaa eri suuntaan . Elämä on liian arvokas tuhlata sitä katkeroitumiseen yms.
en koskaan ole ajatellut omistavani osaa kenestäkään. loppuosa on enemmän pyyntö, itselleni, kuin toisen syyttämistä. että ymmärtäisin. osaisin päästää irti.
tottahan tämä, mutta en ole enää katkera, kuin pahimpina hetkinä. tavallaan olen jo jatkanut elämääni, mutta osa asioista hiertää yhä. sielunhoitoa, pahan ulos purkamista.
sitä tämä vaan on.
huhtikuu alkaa hienoilla runoilla.
Tätäkin suorastaan ahmin. Saisko jatko-osan? Lukisin mielelläni.
Toisin kuin edellinen vastailija kommentoi runosi sanomaa, en minä siihen rupea.
Hieno, valtavan hieno runo.
kirjoitan, kun tunnen tarvetta siihen. tuskin se tarve tähän loppuu.
Minäkin häntä
rakastin
Pois tahtoi
kuitenkin,
säikähtäen
Tyhjä sydän
apea mieli
Uskallus kuoren alla
tovin makaa
tiedän tunteesi. voimia.
jota minulla ei ole koskaan ollutkaan. Olet edelleenkin naimisissa toisen kanssa.
Jää hyvästi!
väärässä.
enkä kommentoi enempää yksityiselämääni täällä. runot ovat runoja.
elämäni asia erikseen.
olen väärässä :)
koskettava runo...täynnä tunnetta! Toivottavasti löydät rakkautta tähän kevääseen :)
sielu ja sydän.
Tekojen ja puheiden perusteella niitä molempia ei ole kaikilla ihmisilläkään.
Runossa annetaan ymmärtää, että uskollista sydäntä olisi tarjolla ollut, mutta runon sinä työnsi pois.
Eipä ole samaistuspintaa.
Joskus näkee kirkkaalla päivänvalolla niin pahoja asioita, että ne riivaavat mieltä kuukausitolkulla.
Ei ota uskoakseen, millaista ilveilyä maa päällään kantaa.
Erosta toipuminen vie aikansa. Joskus viikkoja,kuukausia.
Toivottavasti löydät pian uuden valoisan suunnan ja uutta rakkautta on tulevaisuus tulvillaan , usko pois vaan.
Halit,t. sisko
Halpana piti
vilpitöntä sydäntäni
rakkauttani
Toinen hänet vei
sanoilla keveimmillä
Areena rakkauden
kova kyyneliä täynnä
reilua varsinkaan Häntä eikä myöskään minua kohtaan. En aio vastata.
ihan rauhassa kuvitella tunnistavasi minut tai tietäväsi jotain elämästäni. en hae runoillani vastauksia keneltäkään, enkä aio tästä edes vastata tämän kaltaisiin kommentteihin.
jos olisit ollut hän olisit tiennyt mitä vastaamisella tarkoitin. ei mitään kirjallista. Pitkä suhde ansaitsee arvoisensa lopun
huhtikuu on kuukausista julmin ja pakastetut tunteet ryöppyävät kevätpäivinä sulana yli äyräidensä. Mutta nyt on jo vähän liikaa paatosta!! ei kehenkään pitäisi takertua näin voimallisesti, raikku oli oikeassa. Tällainen ryöpytys ahdistaa jopa runoudessa, saati tosielämässä. Sitäpaitsi jälkeenpäin on hirvittävän kiusallista muistella näitä tunteiden valtameriaallokkoja joissa rakkauden tankkerit törmäilevät sumutorven mölinässä.