Kävi niin hyvä tuuri että mies voitti 5 päivän ulkomaanmatkan 2 hengelle. Noh, loma olisi aivan ihana ajatus ja tulisi todella tarpeeseen kun ollaan molemmat niin stressaantuneita ja väsyneitä. Ongelmana vain on että tyttömme on vasta 1v 3kk. Mummi ottaisi tytön kyllä enemmän kuin mielellään hoitoon, ja paikka on täysin tuttu ja turvallinen. Mummi myös jaksaa leikkiä uusia leikkejä, ja týttö nauttii mumminsa seurasta.
Kuitenkin tuo matka aika on suht pitkä tuon ikäiselle olla erossa. En niinkään pelkää että mitään sattuisi, vaan mietin lähinnä tytön ikävää/tunteita..
Olen jo valmis jäämään kotiin, mutta toisaalta tiedän mikä harmi itselläni jää käyttää ainutlaatuinen tilaisuus väliin.
Ollakko siis itsekäs ja miettiä omaa hyvinvointia, vaiko jatkuvasti venyä.
Lapsi tietysti on tärkein ja menee aina kaiken edelle, mutta..
Mitä olette mieltä?
Asiallisia vastauksia pyydän, kiitos.
Kuitenkin tuo matka aika on suht pitkä tuon ikäiselle olla erossa. En niinkään pelkää että mitään sattuisi, vaan mietin lähinnä tytön ikävää/tunteita..
Olen jo valmis jäämään kotiin, mutta toisaalta tiedän mikä harmi itselläni jää käyttää ainutlaatuinen tilaisuus väliin.
Ollakko siis itsekäs ja miettiä omaa hyvinvointia, vaiko jatkuvasti venyä.
Lapsi tietysti on tärkein ja menee aina kaiken edelle, mutta..
Mitä olette mieltä?
Asiallisia vastauksia pyydän, kiitos.
Vastaukset 23
Vanhimmat
ette ota lasta mukaan matkalle? Hän on vielä niin pieni, että menee lentsikassa sylissä, joudutte vähän lentoyhtiästä riippuen maksamaan jonkun nimellisen summan hänestä. Noin pienelle noin pitkä ero molemmista vanhemmista, etenkin äidistä, on haitallista. Ja tuleeko sitä sitten itsekään rentouduttua, jos ikävä ja huono omatuntokin vaivaa?
Kyllä on mietitty lapsen mukaan ottamista, mutta se ei ole hyvä idea, koska lennot kestävät 19h yhteen suuntaan, sekä aikaerorasitus on melkoinen, n. 10h. Eli kun tyttö alkaisi yö unille, olisi silloin tuolla aamu. Eikä nuin pientä voi venyttää vuorokausirytmiin. Ja melkein vuorokauden lennot, paikallaan oloineen ja nukkumisineen, sekä koneenvaihtoineen olisivat aika tuskaa. niin, matka olisi USA:an, siksi nuin pitkät lennot..
uskokaa tai älkää..parisuhdettakin on hoidettava.lapsenkin kannalta.jos lapsi viihtyy mummolla,miksei äiti ja isäkin voisi välillä päästä matkalle kahdestaan ja nauttimaan yhdessä olosta.ihan hyvääkin tekee,ettei oo kakara kokoajan kimpussa ja huollettavana..äidin pitää saada välillä vapautta ja tilaa itselleen.ei muuten jaksa.on loman jälkeen joku syy lähteä kotia,kun näkee oman tytön sit taas.kyllä se sinut muistaa vielä.menkää yhdessä matkalle..
tuollainen lomahan on oikeasti pienimuotoinen lottovoitto ja akunlatausreissu, ja varsinkin jos olette molemmat väsyneitä ja loman tarpeessa. Kyllä minä luulen, että jos lapsenne on ollut ennenkin mummin luona ja se on siis tuttu paikka, niin tuskinpa lapsen maailma siitä kaatuu. Lapsihan on kuitenkin sopeutuvainen, eikä kuitenkaan ymmärrä aikakäsitettä onko isä ja äiti poissa yhden päivän vai viisi. Voi olla että ensimmäisenä ja vielä toisenakin päivänä lapsi saattaa ikäväöidä vanhempiaan (tai sitten ei), mutta taatusti ei huuda peräänne koko poissaoloaikaanne.
Se on kyllä taas asia erikseen, etteikö äipällä ja isillä saattaisi mennä suurin osa lomasta lapsesta "hätäilemiseen", mutta yhtä kaikki, tulisittepahan entistä ehompina ja jaksavina takaisin!
"...eikä kuitenkaan ymmärrä aikakäsitettä onko isä ja äiti poissa yhden päivän vai viisi." Niinpä, lapsi ei todellakaan ymmärrä ajan kulusta tuon taivaallista, mutta ei myöskään sitä, että onko vanhemmat poissa yhden päivän, vai viisi vai tulevatko takaisin enää koskaan. Miettikääpä sitä pelon ja epävarmuuden tunnetta. Juuri tämän vuoksi tuon ikäsisiä ei vastauuntuntoisen äidin pitäisi jättää yksin, ettekö ymmärrä, että lapsenne maailma saattaa tuntua eron myötä hyvin turvattomalta, vaikka tutussa paikassa olisikin. Perusturvallisuus järkkyy. Päälle päin lapset toki saattavat vaikuttaa kovinkin sopeutuvaisilta tilanteeseen ja tähänhän sitä usein vedotaankin, kun eihän se itkenyt eikä ikävöinyt yhtään. Sitten mietitään, miten nuorista tulee turvattomia ja läheisriippuvaisia ja muuten onnettomia ihmissuhteissaan, kun aivan liian varhain vanhemmat lapsensa hylkäävät, ja vielä mitä itsekkäimmistä syistä. Kyllä nyt vastuu pitäisi osata kantaa ja etsiä siitä arkisesta elämästä niitä rentoutumiskeinoja, jos ei koko perheen voimin voi noin pitkälle lomalle lähteä.
Jos vanhemmat lähtevät viideksi päiväksi matkalle,
niin tuskin se nyt yhdenkään lapsen perusturvallisuutta järkyttää, onhan tämä kuitenkin hyvässä hoidossa isovanhempien tms. luona!
Puhumattakaan siitä, että tämän lyhyen ajan jälkeen lapsesta tulisi turvaton ja läheisriippuvainen nuori tai onneton ihmissuhteissaan...! Etköhän nyt kuule hieman dramatisoi asioita? Eihän nyt ole kysymys JATKUVASTA lapsen jättämisestä isovanhemmille viikkokausiksi, vaan VIIDESTÄ PÄIVÄSTÄ!Ja hei, on kysymys hieman yli vuoden vanhasta lapsesta.
Ei ole itsekkyyttä eikä vastuuntunnottomuutta antaa itselleen joskus lepotauko arjen pyörittämisestä, että jaksaa taas paremmin ja pirteämpänä. Minusta se on pikemminkin lapsen edun mukaista ajattelua.
Minäkin ilmeisesti olin menneenä viikonloppuna vastuuntunnoton lapseni itsekäs hylkääjä, kun lapseni oli koko viikonlopun mummolassa. Lapsi tykkää siellä olla mummon ja ukin keskipisteenä ja silmäteränä, joten miksi en antaisi häntä sinne välillä yökylään.
dramatisoin, kuin olen välinpitämätön. Mieluummin minä otan lapsen kehtysvaiheet huomioon häntä koskevissa päätöksissä, kuin olen niistä välittämättä. Mieluummin olen lapseni kanssa kuin annan hänet hänelle liian pitkäksi aikaa hoitoon, vaikkakin kuinka turvalliseen ja tuttuun paikkaan - tiedänähän olevani lapseni silmäterä, hänelle kaikki kaikessa. Silloin se, kenen silmäterä lapseni on, on toissijaista. Ja hei, 1v 3kk ikäinen lapsi alkaa elämään eroahdistusvaihetta, jolloin hylkäämiskokemukset ovat erityisen vahingollisia. Mutta hei, kukin tyylillään ja tavallaan. Itse pidän siitä säännöstä kiinni, että lapsi on turvallista tämän kehityksen kannalta jättää hoitoon niin moneksi tunniksi kerrallaan kuin tällä on ikää kuukausina. Viisi päivää on tuon ikäiselle aivan liian pitkä aika.
säännön repäisit, että voi jättää hoitoon niin moneksi tunniksi kuin ikää on kuukausina??
Sinulla taitaa olla nyt jonkin sortin päähänpinttymä tuosta "lapsen hylkäämisestä", on totta, että reilun vuoden ikäinen alkaa tuntea eroahdistusta, mutta jos sinun tavallasi ajatellaan, niin lapsi voi traumatisoitua jo siitä, kun sinä käyt vessassa, suihkussa, kaupassa, missä tahansa, ja lapsi kokee sinun hyljänneen hänet. Koska ei lapsi osaa ajatella niin, että äiti on poissa minuutin, tunnin, päivän tai viikon.
En tiedä tilannettasi, mutta ilmeisesti sinun on mahdotonta edes lähteä töihin, koska et voi olla erossa lapsestasi hetkeäkään koska hän traumatisoituu heti. Juuh.
No,kukin tyylillään.
Tampereen yliopiston psykologian laitoksen professori Niemisen luennolta, joka on alallaan johtavia tutkijoita. Sinä taas et kykene näkemään juuri tuota ongelmaa ajattelusi takana, kun vetoat jatkuvasti tuohon lapsen kykenemättömyyteen ymmrtää ajan tajua. Mm. tämän vuoksi äidin täytyy olla läsnä ja saatavilla, minusta tuon sanoo jo ihan maalaisjärkikin. Etkö ymmärrä tai tiedä sitä tosiasiaa, että lapsi tavallaan tankkaa turvallisuuttaan äidistä ja jos äiti ei ole saatavilla tarpeeksi usein, turvallisuus horjuu. Lapsi EI tarvitse tätä tankkausta sillä välin kun käyt vessassa tai suihkussa tai jos olet vaikkapa päivän töissä lapsen ollessa sen yhdeksän kuukautautta, lapsi tulee kyllä sen yhdeksän tuntia toimeen ilman "turvallisuuden tankkausta". Juuri tähän tuo sääntö perustuu, lapsen tarpeeseen. Mutta viisi päivää, sitä lapsi ei reilun vuoden iässä ole vielä valmis olemaan äidistään erossa, sano sitä päähänpinttymäksi, tai miksi tahansa, mutta näin sanoo kuitenkin uusin tutkimus alalta ja myös ainakin minun äidin vaistoni. Mutta kuten sanoit, kukin tyylillään, joku kykenee ottamaan lapsen hoidossa tosiasioitakin huomioon eikä nojata pelkästään mutuun ja omiin päätelmiin lapsen kehtyksestä. Huomaan, että sinulla ei ole näistä asioista minkäänlaita käsitystä tiedosta puhumattakaan. Surku.
kyllä se on selvää ihan ilman professori Niemisiäkin, että jos lapsen perusasiat ja turvallisuus, sekä suhteet vanhempiin ovat kunnossa, niin muutaman päivän ero ei ole haitaksi lapsen kehitykselle.
Väität, että lapsen turvallisuus horjuu, jos äiti ei ole tarpeeksi usein saatavilla. No, ymmärrän tuon pointin kyllä, jos äiti on jatkuvasti poissa, eikä lapsi saa tankattua sitä turvallisuuttaan silloin kun sitä tarvitsee, mutta jos äiti on poissa muutaman päivän ja muut ajat taas täysin lapsen saatavilla, niin ei se nyt hitto vie lapsen kehitystä murenna mihinkään suuntaan! Ja onhan se isovanhempikin samalla se turvallisuuden antaja silloin kun äiti on poissa, yhtä lailla lapsi saa turvallisuutta ja läheisyyttä sitäkin kautta.
Voin kertoa esimerkin omasta 2-vuotiaastani, hänellä on nyt kausi, että äidin pitäisi olla 24 h lähettyvillä kotona. Eli, jos menen vaikkapa kauppaan, suihkuun, roskia viemään, niin lapsi itkee perään, ja sylissä istutaan muutenkin hyvin paljon. Mutta, isovanhemmille jää hyvin mielellään, ei itke perään, ei itkeskele äitiä tai isiä siellä ollessaan. Johtuu siitä, että lapsella on turvallinen olo myös siellä mummolassa vaikkei äiti olekaan lähettyvillä.
Alan tutkimuksia tulee ja menee, hyviä ja huonoja. Joku toinen professori on taas toista mieltä, ja lastenhoito-oppaat kumoavat toinen toisensa jonkun asian suhteen. Eivät ne pfofessoritkaan jumalia ole,vaan ihmisiä, joilla on omat mielipiteensä asioista alaan nojautuen.
Minulla on ilmeisesti jäänyt huono kaiku lastenpsykiatreista ja alan ammattilaisista. Seurasin joskus nuorena tyttönä järkyttyneenä tapaus Nikoa, joka huostaanotettiin insestiepäilyn vuoksi syystä, että psykologin mielestä Nikon piirtämät sammakot kuvasivat yhdyntää, joka antoi taas aihetta epäillä Nikon isän käyttäneen poikaansa seksuaalisesti hyväksi. Tämäkin psykologi taisi olla alansa ammattilainen. Alkoi vuosien ajojahti ja kärsimys, joka loppujen lopuksi todettiin aiheettomaksi. Summa summarum.
Mielipiteemme meillä jokaisella, mutta ei kannata liikaa olla kirjanoppinutkaan.
asia on nimenomaan niin, että mitä pienempi lapsi on, sitä haitallisempaa tämän kehitykselle erot ovat, olipa perusasiat kunnossa tai ei, lapsihan ei sitä ajan kulkua ymmärrä ja TARVITSEE äitiään "säännöllisesti". Tämä on ihan tutkittua tietoa, jo vuosikymmenien takaa. Sama ilmiö on havaittu apinoillakin, joka lajina katsotaan olevan jokseenkin ihmisrotua alempana.
Lapsen ikä ja kehitysvaiheet täytyy ottaa huomioon, kun lapsi jätetään vieraan hoitoon. Äiti on ensisjainen turvallisuuden lähde ja lapsen ikään nähden liian pitkät poissaolot horjuttavat turvallisuuden tunnetta sekä luottamusta - muutaman päivän ero vuoden ikäiselle on liikaa. Ensimmäisen kolmen elinvuoden aikana tapahtuu ns. lapsen psykologinen syntymä, jona aikana, ja silloin etenkin, liian pikät erot äidistä ovat haitallisia.
Jos tuntisit alaa edes vähän tietäisit kyllä, että alalla tutkimukset eivät niinkään "tule ja mene", kuten väität. Alalla vallitsee melko suuri yksimielisyys äidin roolista ja hylkäämiskokemusten haitallisesta vaikutuksesta lapseen. Kyse ei edelleenkään ole kasvatusoppaista ja tänä päivänä tehty tutkimustieto nojaa vuosikymmenten tutkittuun tietoon alalta. Yksikään tutkija ei sitten Skinnerin aikojen ole todellakaan väittänyt, että lapsi on ihan hyvä jättää pienenä ilman äidin säännöllistä ja turvallista sekä luottamuksellista hoivaa ja läsnäoloa. Vai onko?
Mielipiteemme meillä on jokaisella, kyllä. Minä perustan mielipiteeni mielelläni johonkin muuhun kuin pelkkään maalaisjärjen käyttöön, kun on kyse niinkin tärkeästä asiasta kuin oman lapseni hyvinvointi. Jos sinusta on ihan ookoo olla välittämättä siitä, mitä alan tutkittu ja kiistaton tutkimustieto sanoo, niin siihen sinulla on toki oikeus. Mutta millä hinnalla? Ja tässähän ei lopultakaan ole kyse kenenkään mielipiteestä sinänsä. Itse en riskeeraa lapseni hyvinvoinnin suhteen mitään, jos tiedän että siitä saattaa olla tämän kehitykselle jotakin haittaa. Tiedän, että jotkut näin tekevät, perustellen toimintaansa milloin milläkin mielipiteellä.
Itse en muista tapaus Nikoa, mutta tiedän että näitä tapahtuu ja todetaampa joku syylliseksi tai ei, sitä edeltää aina ajojahti - tavalla tai toisella. Ja tätähän valitettavasti jotkut (yleensä naiset)hakevatkin, kun esim. syyttävät muiden keinojen puutuessa mm. avioerojen yhteydessä miehiään lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Mikähän lie ollut Niko-pojan äidin (?) motiivi, kun on prosessin liikkeelle laittanut? Lapsen etua näissä asioissa kuitenkin ammattilaiset ensisijaisesti ajattelevat.
Nikon tapauksessa prosessin alkuunpanijana ei ollut äiti, vaan epäily lähti liikkeelle päiväkodista. Psykologi joka poikaa tutki, oli vakaasti sitä mieltä, että pojan piirtämät sammakot ovat selvä "oire" insestin uhriksi joutumisesta. Vanhemmat taistelivat vuosia saadakseen aiheettomasti huostaanotetun lapsensa takaisin, mutta kuten arvata saattaa, vahinko oli jo ehtinyt tapahtua vanhemmistaan erotetun lapsen elämässä, vaikka lopulta isä todettiinkin syyttömäksi. Ammatti-ihmiset asialla, niinpä niin.
Mutta ei jakseta enää jauhaa asiasta. Sinulla on oma mielipiteesi, minulla omani. En ole huomannut vanhemmissakaan lapsissani kuvailemiasi traumoja, vaikka ovat olleet muuallakin hoidossa kuin kotona, ja ihan useampiakin öitä. Meillä on ihana mummo, jonka luona ovat aina tykänneet kyläillä.
Ps. Tunnen alaa sen verran, että opiskeluaikanani luin mm.kehityspsykologiaa, joten en ole ihan vieraalla maalla kuitenkaan. Ei siellä kyllä eroahdistustakaan käsitelty ihan tuolla tavalla :)
niin, että ei kannata viedä lasta päivähoitoon, kun siellä saatetaan ammatti-ihmisten toimesta tehdä aiheettomia epäilyksiä esim. hyväksikäytöstä? Hyvä luoja, eihän sitä lääkäriinkään lasta uskalla viedä, ammatti-ihminen saattaa tehdä hoitovirheen! Psykologeista nyt puhumattakaan.
Ovatko vanhemmat lapsesi jo niin vanhoja, että ovat muodostanet parisuhteen, jossa mahdolliset lapsuuden hylkäämiskokemukset tyypillisesti aktivoituvat? Traumoista minä en kylläkään ole puhunut missään vaiheessa yhtään mitään...
Etenkin kiinnostaa tietää, että mitenköhön sinun opinnoissasi eroahdistusta on käsitelty?
En ole missään vaiheessa puhunut siitä, etteikö lasta uskaltaisi viedä päivähoitoon tms., vaan heitin tämän kyseisen esimerkin sen vuoksi, kun niin kovasti toitotit tuon professorisi viisauksien perään, ja tunnut muutenkin tukeutuvan kasvatuksessasi psykologiaan ja ammatti-ihmisten tietämykseen.
Vanhemmat lapseni ovat teini-ikäisiä, mutta et sinä itsekään ole alunperin puhunut mistään aikuisiän ihmissuhteiden vaikeuksista, vaan kirjoitustasi lainaten:
"Sitten mietitään, miten nuorista tulee turvattomia ja läheisriippuvaisia ja muuten onnettomia ihmissuhteissaan, kun aivan liian varhain vanhemmat lapsensa hylkäävät"
Puhuit siis nimenomaan NUORISTA, et vanhemmista, ja vastasin tähän. Omani ovat nuoria, mutta eivät läheisriippuvaisia, eikä tämän hetken ihmissuhteissakaan tunnu olevan ongelmia.Seurustelua nyt ei hyvin paljon vielä kuvaan kuulukaan.
Sitä en tiedä, kuinka heidän ihmissuhteensa tulevat sujumaan aikuisina, mutta niiden mahdollisiin epäonnistumisiin ei kyllä tule olemaan syynä se, että minä olen heidän antanut vierailla isovanhempien luona. Jessus sentään!
Seuraavaksi tietysti heität, että avioerotilastot kasvavat sen vuoksi, koska avioliiton solmineet ovat lapsuusiässä joutuneet vanhempiensa hylkäämiksi isovanhempien luokse itsekkäistä syistä.
"Traumoista minä en kylläkään ole puhunut missään vaiheessa yhtään mitään", kirjoitit. Et niin, mutta traumaahan se on yhtä kaikki, jos joku varhaislapsuudessa koettu asia aiheuttaa ongelmia myöhemmällä iällä, eikö niin? Vai millähän termillä sinä sinä sitä sitten nimität? Lapsuuden hylkäämisestä johtuvan kokemuksen aktivoituminenko?
Taisin viheltää tuossa jo edellisessä viestissäni pelin poikki, koska tämä menee pelkäksi väittelyksi. Ei kannata kinata asiasta enempää, koska se ei johda mihinkään. Eikä minua oikeasti enää kiinnosta. Hyvää kevättä sinulle!
En ihan kylmiltään jättäisi tuon ikäistä hoitoon edes mummille. Harjoitelkaa ennen matkaa tytön hoitoon jättämistä ensin vaikka parin päivän ajan ja sitten lisäätte päiviä pikku hiljaa.Sitten näette miten tyttö suhtautuu asiaan.
Jos ja kun tyttö tykkää olla mummilassa, niin uskon, että 5 pvän ero on enemmän "ongelma" vanhemmille kuin lapselle. Minusta matka ei ole itsekäs teko, koska kuitenkin koko ajan, nytkin, ajattelet lapsesi parasta. Huonon omantunnon tunteminen on mielestäni kypsää aikuisuutta ja vanhemmuutta, mutta tosiasiassa tyttönne pärjää matkan ajan varmasti hienosti mummilassa.
Itse olemme viettäneet minilomia kahden mieheni kanssa. Meillä on poika 1 v 9 kk ja hän on ollut mummilla hoidossa maksimissaan 2 pvää (ja siis 2 perättäistä yötä). Kaikki on mennyt hienosti. Viimeksi lapsi ei edes olisi halunnut lähteä kotiin... Jos meille tulisi vastaava tilaisuus kuin teille, niin varmasti lähtisimme.
Jos lapsi viihtyy mummin kanssa eikä mummia stressaa ajatus viidestä päivästä niin menkää ihmeessä lomalle.
Ei lapsi siitä ole moksiskaan ja saahan hän takaisin rentoutuneet vanhemmat joilla on paljon enemmän annettavaa loman jälkeen.
Itselläni on juuri saman ikäinen lapsi ja lähtisin kyllä varmasti itse, vaikka tietäähän sen että ikävä tulee ja puhelinlangat laulaa.. mutta silti.
Lomalle lomps, heti!!!
Lähde ihmeessä sinne lomalle ja jätä hyvällä omallatunnolla vaan tyttö hoitoon. Voi kuule tehdä pieni ero teille kaikille hyvää jos siellä lomalla pystytte rentoutuun ja tuutte sit kotiin rentoina ja levänneinä. Tietty tyttö voi sen jälkeen osoittaa mieltään jonkin aikaa mut kyllä se siitä. Hyvää lomaa!!!
Menisin! Menkää ihmeessä! Ei viisi päivää ole niiin pitkä aika (tai tietysti se tuntuu siltä äidistä/vanhemmista). Jos mietit, niinkuin sanoit, lapsen ikävää, niin se voi olla hetkittäistä, jos äitiä ja isää mummilassa muistellaan. Pieni lapsi ei ikävöi vielä samallalailla kuin aikuinen. Kotiin tullessa voi kyllä varautua "koleaan" vastaanottoon lapsen puolelta, mutta se menee ohi.
ps.Tommoselta lomaltahan voi vielä tulla tuliaisena pikkusisko tai -veli! ;-)
Meidän lapsi oli mukana ulkomaan matkalla ollessaan 1v8kk. Ja nyt ollaan lähdössä reissuun miehen kanssa kahdestaan, lapsi on nyt 2v9kk. Mummolaan meidänkin lapsi pääsee viikoksi ja itsekkin tuntuu olevan innoissaan kun asiasta puhutaan. Mummin kanssa sovittiin että jos ikävä vaivaa niin voivat tulla tänne omaan kotiin ja vaikka nukkua äidin ja isin sängyssä...eihän sitä koko aikaa ole pakko mummolassa olla. Miehen kanssa päätettiin että nyt käydään yksi reissu rentoutumassa kahdestaan ja seuraavalla reissulla meillä toivottavasti on mukana sitten kaksi omaa lasta;)
jos ero tuntuu ylipääsemättömältä. Jos olet huolesta kipeä, se loma menee pilalle sillä huolehtimisella. Ton ikäinen lapsi matkustaa vielä lähes ilmaiseksi. Me käytiin kuukausi etelässä vaavin ollessa 2 kk ja maksettiin 50 euroa pojan lipusta.
ikävöi liikaa, niin ei muuta kun matkalle vaan=)! Itse ainakin mieluummin jättäisin lapsen mummolaan hoitoon, kun kuljettaisin noin pitkä matkan mukana. Lennot on aika pitkät ja raskaat. Ja niinkuin täällä on moni muukin sanonut, niin tarvitsevathan vanhemmatkin omaa aikaa ja lepoa! Mummolassa lapsella on hyvä ja turvallinen olla, veikkaisin, että te vanhemmat ikävöitte varmasti enemmän;). Mukavaa matkaa teille, jos päätätte lähteä!
koko ketjua, joten en tiedä ehdottiko joku muukin tätä. Eli mummo ja vauva mukaan. Mummo lähtee lapsenlikaksi. Tai sitten jätä lapsi kotiin mummon hyvään hoivaan! Ja ihan hyvällä omalla tunnolla. Ei siitä jää mitää traumoja lapselle jos mummo on kerta nuori ja jaksaa.