Tämä on jotain todella järkyttävää odotella eläinlääkäriä lopettamaan kissaa,joka on 15v ollut rakas perheenjäsen.Miten tästä selviää? No, tiedän,että selviää,on selvinnyt ennenkin.Tämä odotus on kamalaa,kun tulis jo niin olis ohi.Vanhus on niin kipeä,ei enää kehrää mulle.Mä en jaksa...
Viimeiset hetket
Kyynel vierii..
153527
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
voimia sinne. yritä ajatella positiivisesti. ajattele kuinka hyvän elämän se sai sinun luonasi. :)
Me maataan sängyllä,sain sen vielä kehräämään. Olen silittänyt sen kohta puhki. Karvat sängyllä muistona.
Itku meinaa tulla kun edes ajattelee tilannettanne. Voimia ja valoa teille molemmille! Näin kiertokulku menee, vaikka se tuskaista joskus onkin.
Kissalla on kuitenkin kohta kaikki hyvin, ei enää kärsimystä. Ja sinulle jää hyvät muistot.
Oma aikaisempi kissani jouduttiin lopettamaan 16 vuotiaana noin vuosi sitten. Muistot ovat kauniit ja kissalla nyt hyvä olo. Hänellä oli syöpäkasvain suussa eikä pystynyt enää edes syömään loppuaikoina. Mitään ei voinut tehdä.
Odottavan aika aina pahinta! Tiedän.
Meidän killen lähtö 15,v oli viime syksynä.
Molemmat varmasti nyt ollaan tyytyväisiä!
Sillä hetkellä itku tuli ,lääkäri laittoi pahvilaatikkoon ja teippasi kiini,antoi syliini!
Ihan kun arkku konsanaan! Toin ja hautasin, kuopan olin kaivannut edellisenä päivänä valmiiksi!
Vanhuus on kuin myrskyssä lentävä lentokone.
Kun on kyydissä ,mitään ei ole tehtävissä!
Hyvää kesää!
Hei sinulle! Olen kovin pahoillani kissasi tilasta, se on surun ja ikävän hetki. Mutta jos yhtään lohduttaa, nuo askeleet ovat oikeat ja kissojen enkelitaivaassa on hyvä olla. Tiedäthän sen?
Katsoin sinulle (toivottavasti lohduttavan runon) muutaman sanan kissasta - ehkä ne ovat teille olleet läheisiä (lähde: Eläinten runojen kirja, toim. Satu Koskimies):
"Suuressa hellyyden puuskassa
otan kissan syliini ja
supattelen sille somia sanoja,
silitän lämmintä turkkia ja
nuuhkin maidolta tuoksuvaa poskea,
se katsoo vihreillä silmillään
marjapuurokieli vilahtaa haukotellessa,
hymyssä suin me kuljemme keittiössä edestakaisin."
Paljon paljon lämmintä osanottoani!
Ajattele että läheinen kisuystäväsi on nyt rauhassa ja siellä on hyvä olla, enkelikissana!
Kuule, jos runot kiinnostavat, kysy kirjastosta kissarunokirjoja, minua ne aikoinaan lohduttivat kun oma kissai nukkui pois. Kokeile!
Kiitos teille kaikille ihanista viesteistä.Runo oli aivan ihanan hellyttävä,paitsi että sai taas itkun tulemaan.Vein äsken kissani tuhkaamoon Anttilan laatikossa,joita se eläessään rakasti,kuten kaikkia laatikoita.Mitä pienempi sen parempi.Kirjoitin vielä muistokirjoituksen:Melkein 15v tassuteltiin yhteistä matkaa,nyt tuntuu niin vaikealta ilman sua jatkaa....jne.Laitoin vielä muovikukan siihen päälle.Jonkun mielestä tuntuu ehkä tyhmältä.Mut se oli mun perheenjäsen,jonka kanssa elettiin eroa edeltävää aikaa.Eron jälkeistä aikaa ja sitten taas tätä "uutta elämää".Se kerkes kulkea monessa mukana.Nyt on aika rauhallinen olo,kunnes mieheni tulee kohta töistä.Onhan meillä täällä 2 kodittomista kissoista otettua ihanaa tyttöä.Nyt pitää alkaa tutustua niihin paremmin.Ne ei vielä ole kauan olleet meillä. Kaikille kissaihmisille aurinkoista kevättä ja pitäkää huoli kisuistanne.Ja vielä kerran KIITOS.
Osanottoni Sulle. Juuri runsaat tunti sitten tulin eläinlääkärin luota. Kahden viikon sisällä jouduin lopettamaan molemmat kissani. Tuntui tyhjältä tulla kotiin kun ei ollut ketään eteisessä vastassa....
Onneksi he nyt saavat leikkiä ja juosta vihreillä niityillä toistensa ja muitten enkelikissojen kanssa.
Voimia sinulle tosi paljon.Se onkin pahinta kun kukaan ei ole vastassa.Miehelleni sanoin eilen etten varmaan olisi pystynyt tulemaan sieltä tuhkaamolta kotiin,jollei nämä 2 uutta kissaneitiä olisi ollut odottamassa.Sen takia ne otettiinkin kun tiesin että näin tulee käymään,vaikken aavistanut,että näin pian.Sairaus oli pahempi kuin oletin.Ihan hyvin sain nukuttua ja migreenikin meni ohi,mutta ikävä on. Kuten varmaan sullakin vielä pahempi,koska sulta meni molemmat.Saanko olla utelias,että olivatko sairaita va jouduitko muuten luopumaan?Ehkäpä he ovatjo tavanneet siellä kissojen taivaassa sun Maija ja Alex ja mun Viki. Multa siellä on jo ennestään kolme kisua. Mutta eteenpäin se on mentävä tästäkin vastoinkäymisestä. Pikkuhiljaa ikävä helpottaa,vaikka nyt ei siltä tunnukaan. Aurinkoisia kevätpäiviä sulle ja muille vastanneille.
menetin äskettäin rakkaan poikakollini(6,5 v).aika kuulemma parantaa haavat..mutta kissaani en unohda koskaan."kulje kanssa enkelin,sinua paljon rakastin..."
"niin vaikeni ääni tassujen,
sammui liekki suuren sydämen,
poissa on katse tummien silmien,
lähdit luo pilvien valkeiden"
,...ja minua alkoi itkettää, oma 5v kissani on terve ei ole koskaan sairastelut, katsoin kissaani ja tuli jo ikävä ajatuksestakin, että joskus joudun luopumaan, olen muutenkin herkkä ihminen ja tunnen syyllisyytä, kun joudun työni vuoksi joskus olemaan aamusta iltamyöhään pois kotoa, eí hänellä mitään hätää ole aina tulee unisena vastaan, nukkunut sängylläni tyytyväisenä,mutta jos joskus en tulekaan, niin miten sitten käy, voimia teille kaikille rakkaan kissanne menettäneille, ei se että on vanha ja joutuu siksi luopumaan, tee sitä yhtään helpommaksi..
Sinä 5v kisun omistaja.Ota ihmeessä toinen kissa kaveriksi,niin ei omatunto kolkuta niin pahasti,yksinäisyyden takia.Niitä on muutenkin ihana katsella,kun ne ystävystyvät.Vaikkei se välttämättä silmänräpäyksessä käy.Ja vielä kun otat pentukissan, niin ei varmasti tule aika pitkäksi kissallasi.Se on vielä sen verran nuorikin,että innostuisi varmaan asiasta.Mulla itellä ei ole ongelmia uusien tulokkaiden kanssa ollut.Nyt vaan ei vanha vaari kerinnyt kunnolla tutustumaan näihin neiteihin,kun lähtö tuli niin yllättäen,vaikka tiedossa olikin.Ja tosiaan jos jommalle kummalle kissoista tapahtuu jotain,niin se toinen jää sua lohduttamaan.Niin täälläkin nämä neidit pökkii ja kehrää eikä anna hetken rauhaa.Silti se ikävä salakavalasti hyökkää kimppuun vähän väliä...
otettiin heti kisulle kaveri ja haettiin vielä muutaman viikon päästä toinen.nyt on vipinää ja huisketta,mutta ei se suru katoa :( ei meilläkään ollut mitään tietoa kissan sairaudesta(pahin mahdollinen sydänvika) vaikka käytiin säännöllisesti tarkastuksissa ja rokotuksissa.tuli ihan täytenä shokkina pojan kuolema..vietettiin molemmat sen viimeinen yö ja seuraava päivä,ikiuneen asti sen rinnalla.sain vielä viimeiseksi pojalle sanottua,"äiti rakastaa sinua,aina" ja siihen se nukahti..
Tämä tarina koskee kyllä koiraa joka minulla oli 15 vuotta kaverina ennen kissojen hankkimista.
Oli keäloma. Oltiin mökillä pohjosissa keskellä ei mitään. Kaikki oli mennyt ihan normaalisti. Rakas koirani oli vanha, mutta ollut ihan terve. Illalla se istuskellessamme rannalla halvaantui äkillisesti. Sen jalat eivät enää kantaneet ja se huusi pelosta. Se yritti ryömiä piiloon puskaan, rakenteiden alle, mihin vaan, mutta ei päässyt kunnolla eteenpäin. Se oli ihan hirveää. Yritin soittaa kaikkiin mahdollisiin paikkoihin, mutta en saanut ketään kiinni. Yön istuimme tuvan lattialla takkatulen äärellä. Siis minä istuin ja koira makasi pää polvieni päällä. Se oli kovin peloissaan ja katsoi koko yön minua silmiin. Välillä se itki ja pyysi apua. Sitten minä itkin ja se lohdutti minua. jos yritin nousta pois ja laittaa tyynyä sen pään alle ja jalkojeni tilalle, se aloitti kamalan huudon. Aamulla yritin soittaa lähimmälle eläinlääkärille, johon matkaa jo todella pitkästi. Vastaajassa oli vain viesti kesälomasta eikä koiraa saatu mihinkään eläinlääkärille.
Minä jouduin tekemään elämäni raskaimman päätöksen. Laitoin koiran autoon ja ajoin suolle. Juttelin koiralle silmät vetisinä niitä näitä ja asetin takamus itseeni päin ettei se nähnyt minua. PUM ja silmissä sumeni. Itkin kolme päivää sen jälkeen putkeen. Se on kamalinta mitä olen koskaan joutunut tekemään ja kokemaan. Minulla ons iitä edelleen jonkinlaisia traumoja ja se palaa silloin tällöin mieleeni. Se oli niin tuskissaan, en koskaan ollut varautunut siihen että joutuisin päästämään sen tuskistaan oman käden oikeudella.
Sinne se on haudattu kesämökin suuren vaahteran alle. Siellä minä käyn sitä aina moikkaamassa. Toivottavasti sinun on hyvä olla siellä jossain, ei ole kipuja eikä mitään. Annathan minulle anteeksi? Ikävä on kova!
menettäneille, lukekaa tämä ihana teksti. Ja vielä koskettavampi on nähdä tämä animaationa, mut en löytänyt linkkiä siihen. Itse jouduin luopumaan kissastani kuukausi sitten ja yhä itken joskus, varsinkin nyt tätä viestiketjua lukiessani. Kissat, koirat ja muut lemmikit, ne jättävät ison aukon sydämeen ja elämään kun lähtevät luotamme, mut joskus me ne vielä tavataan.
"Aivan taivaan tällä laidalla on paikka nimeltä Sateenkaarisilta.
Lemmikit, jotka ovat olleet täällä jollekulle erityisen läheisiä, menevät kuoltuaan Sateenkaarisillalle.
Siellä on kaikille rakkaille ystävillemme niittyjä ja kukkuloita, joilla ne voivat juosta ja leikkiä yhdessä.
Ruokaa, vettä ja auringonpaistetta on yllin kyllin, ja kaikilla ystävillämme on lämmintä ja mukavaa.
Kaikki eläimet, jotka ovat olleet sairaita ja vanhoja, saavat takaisin terveytensä ja elinvoimansa; loukkaantuneet ja vammautuneet parantuvat ja tulevat jälleen vahvoiksi, juuri sellaisiksi, kuin ne ovat muistoissamme ja unelmissamme menneistä päivistä ja ajoista.
Eläimet ovat onnellisia ja tyytyväisiä. On vain yksi pieni asia: kukin niistä kaipaa jotakuta hyvin rakasta, joka niiden täytyi jättää jälkeensä.
Ne kaikki juoksentelevat ja leikkivät yhdessä, mutta tulee päivä, jona yksi yhtäkkiä pysähtyy katsomaan kaukaisuuteen. Sen kirkkaat silmät ovat jännittyneen tarkkaavaiset; sen innokas ruumis värisee. Yhtäkkiä se alkaa juosta pois ryhmän luota lentäen yhä nopeammin yli vihreän ruohon.
Se on havainnut sinut, ja kun sinä ja rakas ystäväsi vihdoinkin tapaatte, te pysyttelette yhdessä riemukkaina jälleennäkemisestä ettekä koskaan enää eroa. Iloiset suudelmat satavat kasvoillesi, kätesi hyväilevät taas rakasta päätä ja katsot vielä kerran lemmikkisi luottavaisiin silmiin, jotka niin kauan olivat poissa elämästäsi, mutteivät koskaan poissa sydämestäsi.
Sitten te ylitätte Sateenkaarisillan yhdessä..."
Kirjoittaja tuntematon
Tiedän tunteen kyllä. Mun kissa oli muutama kuukausi sitten todella sairas mutta mitään ei löytynyt tutkimuksissa. Sitte vein sen vielä kerran koska pakko oli yrittää selvittää mikä on vaivana kun se ei ollut enää sosiaalinen, turkki oli rasvanen ja ei syönyt ja oksenteli ja oli vasta 1½v vanha. No lääkäri soitti sitten että kyllä se on nyt niin että vika löyty ja voidaan leikata mutta ei tästä kyllä todennäkösesti kissaa enää tule. Mitä tehdään? Sanoin että pitää yrittää ja maksan ihan mitä tahansa. Ne anto sen illaks mulle sitte kotiin ja sano että ei ehkä herää edes leikkauksesta ja jos herää ei se tarkota vielä mitään. Se heräs puolyheksältä illalla ja kehräs ja puski narkoosihumalassaan, ja aamulla se oli oma itsensä. Vein aamulla takas lääkärille sen nestehoitoon, niin ne olivat että ei helv.. eihän toi oo mahollista. Nyt siitä on n. pari kuukautta aikaa ja muistona on leikkausarpi ja kalju maha. Kissa on elämänintoa täynnä. Mutta se kun "tiesin" sen kuolevan just nyt.. Se tunne on jotain mitä en halua enää ikinä kokea, mutta valitettavasti se on silti joskus edessä.