Olen aina ollut todella kiinnostunut siitä, miltä ympäristöni näyttää. Voisin tuijottaa pitkiä aikoja kauniita kuvia, rakastan vaatteita, muotia, sisustusta, rakennuksia ja maisemia. Olen hyvä valokuvauksessa, vaatteiden yhdistelyssä sisustuksessa, musikaalinen ja kielitaitoinen. Olen onnellinen, kun ympärilläni on kauniita asioita. Kuviksen numeroni oli 9, joskus 10, mutta koen että maalaus ja piirustustaitoni ei ole mitään Taik -tasoa kuitenkaan. Olen silti luova ja innostunut, ja tuntuu että oma juttu olisi juuri joku taideala.
Ongelma on, että en tiedä uskallanko opiskella jotain niinkin epävarmaa alaa kuin taide! Unelmana olisi toimia esim. kulttuurijohtajana, mutta kaupalliselle alalle en halua enkä välttämättä yliopistoonkaan lukemaan jotain teoreettista... Mitä minun siis kannattaisi opiskella? Haluaisin ehkä lähteä ulkomaille kouluun.
Mikä ala tämä olisi?
3
1883
Vastaukset
- hmm..
kulttuurialalle ole jotain ammattikorkeakouluopintoja? Kulttuurisihteeri tms. Muistelen vain.
Taik:iin päässeet muuten eivät välttämättä osaa piirtää. - BARE
Miten olisi taidekasvatuksen osasto. Sieltä valmisutuu kuvaamataidonopettajia. Ja monet hakeutuvat myös muualle kultuurialalle.
- dekodeko
Sulla on itseasiassa ihan samanlaiset ajatukset ja vahvuudet kun mulla. Olen itsekin äärettömän kiinnostunut kauneudesta, estetiikasta, designista, muodista... Kielet, musiikki ja kuvaamataito olivat koulussa vahvimmat aineeni, joten lähdin sen pohjalta miettimään, mitä haluaisin tehdä lukion jälkeen. Olen tullut siihen tulokseen, että todennäköisesti tähtään sisustusalalle, koska siinä voi kätevästi yhdistää luovuuden, estetiikan ja yritystoiminnan. Alana se ei ole läheskään yhtä epävarma kuin monet muut taiteen alat. Mietityttää vain se, että uskallanko pyrkiä Taikkiin vai tyydynkö esim. Evtekiin tai Lahden muotoiluinstituuttiin. Ulkomailla opiskelukin kiinnostaisi, mutta niiden kouluista tietoni ovat aika vähäiset...
Kiinnostaisi jutella sun kanssa aiheesta lisääkin, eli jos haluat, niin mailaile. ([email protected])
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1363822
- 1161490
Timo Soini tyrmää Tynkkysen selitykset Venäjän putinistileiristä
"Soini toimi ulkoministerinä ja puolueen puheenjohtajana vuonna 2016, jolloin silloinen perussuomalaisten varapuheenjoht2711350Sulla on nainen muuten näkyvät viiksikarvat naamassa jotka pitää poistaa
Kannattaa katsoa peilistä lasien kanssa, ettet saa ihmisiltä ikäviä kommentteja.691309Kalateltta fiasko
Onko Tamperelaisyrittäjälle iskenyt ahneus vai mistä johtuu että tänä vuonna ruuat on surkeita aikaisempiin vuosiin verr181194Nainen voi rakastaa
Ujoakin miestä, mutta jos miestä pelottaa näkeminenkin, niin aika vaikeaa on. Semmoista ei varmaan voi rakastaa. Miehelt791101Ikävöimäsi henkilön ikä
Minkä ikäinen kaipauksen kohteenne on? Onko tämä vain plus 50 palsta vai kaivataanko kolme-neljäkymppisiä? Oma kohde mie451078IS Viikonloppu 20.-21.7.2024
Tällä kertaa Toni Pitkälä esittelee piirrostaitojansa nuorten pimujen, musiikkibändien ja Raamatun Edenin kertomusten ku601061- 301046
- 56997