Ajatukset noidankehässä

Heips siskot ja veikat ;-)

Kertokaa omista kokemuksistanne, olisi hyvä kuulla. Itse olen miettinyt, että onko minulla jokin aivovaurio, kun ajatukset vain kiertävät kuukausikaupalla kehää. Olen ihan onnellinen 4kybänen nainen, mutta perheetön ja sinkku. Asun vielä työn takia peräkylän rymättylässä, joka on kuin hautausmaa. Työni luonne on eristävä. Itsestäni tuntuu, että nämä tekijät vaikuttavat siihne, ettei pysty keskittymään mihinkään, vaan jää seiniä tuijottelemaan viikonloppuna ja pyöritän samaa ajatusta (suren epäonnistunutta suhdetta) ja elän toiveajattelussa. Itsestäni tuntuu, että jos asunnossa olisi joku toinen tai olisi vähän elämää ympärillä, niin sitä nousisi toiselle tasolle itsessään ja aktivoituisi. Ettei aamusta iltaan ole kuin eristyssellissä, hiljaista kun herää. Positiivisena käyn ulkoilemassa ja suunnittelen päivän ohjelmaa, mutta into laantuu, kun ympärillä on kuollutta, ei ihmisiä, ei seuraa, sitten en saa mitään tehtyä ja tekemistä kyllä olisi. Masennun tästä, koska omilla teoillaan voi muuttaa elämäänsä. Mutta puolustan itseäni, että helvetti, kuka tahansa tulisi hulluksi tässä hautausmaa- elämässä, ympäristössä.

Ravintoloihin en viitsi juoppoja mennä katselemaan, edessä on kyllä tietosen valinnan kautta tehty muutos, muutan täältä pois! HAllelujah. Mutta itseään ei karkuun pääse. Auttaa se, että ei ole ihan kuollutta ympärillä. Ihmisen solut reagoivat kyllä siihen, jos aina on yksin, yksin, nuori ja viriili, iloinen ihminen.

Sitten vielä, onko muilla kokemuksia siitä, että vielä vuodenkin jälkeen mietin vanhaa suhdetta, rakastin miestä, hän lähti toisen luo. En kadehdi häntä, koska hänellä on tuo kaava, eikä se hyvin pääty. Mutta kaikesta järkiajattelusta huolimatta ikään kuin takerrun tuohon suhteeseen, koska se oli minulle hyvä, olisin hyvin voinut jatkaa ja kykenin rakkauteen. Hän ei. Missään suhteessaan kovin pitkään. En vain tajua, että miksi enää kierrätän tätä mennyttä juttua päässäni, on kai tullut hyvin selväksi, että se mies ei enää palaa. TAI MUUTU. Päässäni unelmoin että hän tulisi takasin, koska hänestä niin pidin. Tuntuu, että olen kahjo, kun kierrätän tätä päässäni. Tarkoitus on lähteä seuraelämään, kun pääsen tästä vankilastani. Uusi ihminen kun tulee, niin kai se tuo h-pukkikin mielestä unohtuu. Onko siinä takana jokin laspuuden pettymys, haavat, että ei voi ikään kuin unohtaa sitä, että toinen petti vilpittömän rakkauteni ja luottamukseni, ja sitä vieläkin velloo tuossa surussa ajoittain ja kokee itsensä epäonnistuneeksi. Vaikka järki sanoo muuta, ja elämä on edessä. Ólen kaunis, älykäs ja herttainen ihminen. Mutta ihmisen sisin on mitä on. Kai meillä kaikilla on näitä omia kipupisteitä. Lähinnä halusin kuulla, että onko toisilla vastaavia juttuja? Vellotteko kuukausikaupalla vanhoissa jutuissa ja oma elämä jää elämättä? Se pukkimies on varmaan ollut jo parinkin naisen kanssa, eikä minua ikävöi. Mutta minä hyväuskoinen ihminen täällä suren menetettyä rakkautta ja mitä lie. Onko täällä muita yhtä kahjopäisiä kuin minä?
5469
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

...ns. pikaterapian juuri , kun kirjoitit tuon tekstin. Eikö tullutkin edes hiukan kevyempi olo , kun sai kaiken "paperille".Kun on taito kirjoittaa , sitä kannattaa hyödyntää kriisiaikoina. Ympäristön vaihtaminen olisi tosiaankin ensimmäinen askel kohti eheytymistä. Ympärilläsi pitää olla elämää ja ihmisiä ja sitä kautta löydät taas oman positiivisen itsesi.
Oikeastaan vastasitkin itse moniin kysymyksiisi joten totean vain , että ns. kesken jääneet suhteet (kun ero tapahtuu puhumatta asiat halki tai toisen pettämisen takia toinen jää elämään draumaattiseen tilaan) voivat jäädä päälle ja sopeutuminen uuteen tilanteeseen vaatii pidemmän ajan kuin ns. luonnollisempi ero. (hullu sanavalinta , sori)
Et ole kahjo , kuten sanoit , vaan elät suruaikaa. Olen itse käynyt saman läpi ja voin kertoa , että siitä selviää voittajana :)

Tsemppiä !!!!

Äänestä

ilmoille sinun on päästävä. Et ole ainoa nainen, joka rakastuu saamatta vastarakkautta. Etkä ole tehnyt siinä mitään pahaa, mutta itsestään pitää pitää myös huolta! Ei kannata rypeä muistoissa, ja haikailla ihmisen perään joka ei ole ehkä ollut sen arvoinenkaan, kun jätti sinut toisen takia. Onneksi sinulla on kuitenkin työ! Mutta, etkö voisi asua muualla?

Äänestä

Eihän ihmistä voi omistaa ja varmaan oma vikani, kun mies lähti.

Mutta, elämä jatkuu =)

Äänestä

itsellesi aika synkeän maasiilmankuvan. varmasti paikkakunta on hiljainen ja kuollut, mutta voithan kutsua ystäviä/sukulaisia kylään, sillä tuo yksinäisyytesi vaikuttaa aivan varmasti mielialaan, ja kun mieli on maassa ni siitähän on vaikea nousta riemuitsemaan upeasta keväästä, tai ajatuksesta uudesta paikkakunnasta ja uuden ystäväpiirin/elämän alusta alkamista. jätäppä tuo itsesäälissä rypeminen ja idiootin miehen perään parkuminen ja rupeappa etsimään uutta kämppää vaikka netin kautta. itse olen myös muuttamassa toiselle paikkakunnalle eron myötä, kiva kutina uudesta ja tulevasta vatsanpohjassa, se voittaa siellä jäätävän pelon yksinäisyydestä. hyvää jatkoa sinulle, toivottavasti uskallat avata uuden sivun elämänkirjastasi =)

Äänestä
  • Kiitos vain kaikille myötäelämisestä, jokainen puhuitte asiaa. Fiilis on aina parempi, kun on tuolla ihmisten ilmoilla tällä piip-paikkakunnallakin liikkunut. Viikonloppu on ilmeisesti raskas, kun aamusta seuraavaan aamuun on ympärillä hiljaista kuin kusi sukassa. Ja wot, mitä turhia haikailemaan miehen perään, joka ei ole sen haikailun arvoinen. Usein mies lähteekin hyvän ja rakastavan naisen luota, jos on itse niin rikkinäinen, ettei uskalla antautua tunteilleen ja rakastua: ottaa riskin. Helpompi mennä suhteesta toiseen, liikkua pinnalla ja pysyä itselleenkin vieraana. Minä olen elämässäni uskaltanut rakastua ja aion uskaltaa vastakin, elämä on sen arvoista. Joo, mutta esni kerralla en rakastu nilkkiin. Nilkki saa kyllä joskus takaisin kainen sen sydänsurun, jonka on monelle naiselle aiheuttanut. Tämä on lainalaisuus, jota kukaan ei pakene. Ja sanotaan, että kaikki se rakkaus, jota toisille antaa, niin jostain se tulee takaisin. Iloa vain kaikille! On totta, että ihmisen pitää uskaltaa lähteä pois ympäristöstä, joka ei rohkaise elämää. Suomessa alkaa pikkuhiljaa olla paljon paikkakuntia, jotka ovat "kuolleita" ja eläkeläisten täyttämiä. Ihminen sairastuu ja masentuu, kun ympäristöstä puuttuu sosiaalisen kasvun ja ihmisten/seuraelämän tuomien virikkeiden mahdollisuus. - Kaikki samassa tilanteessa rohkeasti muuttamaan! Itse olen muuttamassa pian!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


IlonaAlina kirjoitti:

Heips siskot ja veikat ;-)

Kertokaa omista kokemuksistanne, olisi hyvä kuulla. Itse olen miettinyt, että onko minulla jokin aivovaurio, kun ajatukset vain kiertävät kuukausikaupalla kehää. Olen ihan onnellinen 4kybänen nainen, mutta perheetön ja sinkku. Asun vielä työn takia peräkylän rymättylässä, joka on kuin hautausmaa. Työni luonne on eristävä. Itsestäni tuntuu, että nämä tekijät vaikuttavat siihne, ettei pysty keskittymään mihinkään, vaan jää seiniä tuijottelemaan viikonloppuna ja pyöritän samaa ajatusta (suren epäonnistunutta suhdetta) ja elän toiveajattelussa. Itsestäni tuntuu, että jos asunnossa olisi joku toinen tai olisi vähän elämää ympärillä, niin sitä nousisi toiselle tasolle itsessään ja aktivoituisi. Ettei aamusta iltaan ole kuin eristyssellissä, hiljaista kun herää. Positiivisena käyn ulkoilemassa ja suunnittelen päivän ohjelmaa, mutta into laantuu, kun ympärillä on kuollutta, ei ihmisiä, ei seuraa, sitten en saa mitään tehtyä ja tekemistä kyllä olisi. Masennun tästä, koska omilla teoillaan voi muuttaa elämäänsä. Mutta puolustan itseäni, että helvetti, kuka tahansa tulisi hulluksi tässä hautausmaa- elämässä, ympäristössä.

Ravintoloihin en viitsi juoppoja mennä katselemaan, edessä on kyllä tietosen valinnan kautta tehty muutos, muutan täältä pois! HAllelujah. Mutta itseään ei karkuun pääse. Auttaa se, että ei ole ihan kuollutta ympärillä. Ihmisen solut reagoivat kyllä siihen, jos aina on yksin, yksin, nuori ja viriili, iloinen ihminen.

Sitten vielä, onko muilla kokemuksia siitä, että vielä vuodenkin jälkeen mietin vanhaa suhdetta, rakastin miestä, hän lähti toisen luo. En kadehdi häntä, koska hänellä on tuo kaava, eikä se hyvin pääty. Mutta kaikesta järkiajattelusta huolimatta ikään kuin takerrun tuohon suhteeseen, koska se oli minulle hyvä, olisin hyvin voinut jatkaa ja kykenin rakkauteen. Hän ei. Missään suhteessaan kovin pitkään. En vain tajua, että miksi enää kierrätän tätä mennyttä juttua päässäni, on kai tullut hyvin selväksi, että se mies ei enää palaa. TAI MUUTU. Päässäni unelmoin että hän tulisi takasin, koska hänestä niin pidin. Tuntuu, että olen kahjo, kun kierrätän tätä päässäni. Tarkoitus on lähteä seuraelämään, kun pääsen tästä vankilastani. Uusi ihminen kun tulee, niin kai se tuo h-pukkikin mielestä unohtuu. Onko siinä takana jokin laspuuden pettymys, haavat, että ei voi ikään kuin unohtaa sitä, että toinen petti vilpittömän rakkauteni ja luottamukseni, ja sitä vieläkin velloo tuossa surussa ajoittain ja kokee itsensä epäonnistuneeksi. Vaikka järki sanoo muuta, ja elämä on edessä. Ólen kaunis, älykäs ja herttainen ihminen. Mutta ihmisen sisin on mitä on. Kai meillä kaikilla on näitä omia kipupisteitä. Lähinnä halusin kuulla, että onko toisilla vastaavia juttuja? Vellotteko kuukausikaupalla vanhoissa jutuissa ja oma elämä jää elämättä? Se pukkimies on varmaan ollut jo parinkin naisen kanssa, eikä minua ikävöi. Mutta minä hyväuskoinen ihminen täällä suren menetettyä rakkautta ja mitä lie. Onko täällä muita yhtä kahjopäisiä kuin minä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu