Puolikas haamu?

Asumme vanhassa omakotitalossa, jossa on usein sattunut kaikenlaista omituista, kuten valot sammuneet ja syttyneet itsestään, ja sähkölaitteet muutenkin temppuilleet omiaan.. Lisäksi on kuulunut selittämättömiä ääniä, joihin lemmikitkin toisinaan reagoivat.. Talon historiasta tiedän senverran, että talossamme on menehtynyt viime vuosisadan alkupuolella kaksi lasta, melko lyhyen ajan sisällä. Toinen heistä hukkui pihallamme sijaitsevaan kaivoon..
Mutta nyt siis itse tapahtumaan: Pariviikkoa sitten heräsin yöllä sängynvierestä kuuluvaan rapinaan, ja kun avasin silmät näin edessäni, aivan selvästi lapsen jalat, polviin asti. Lapsella oli päällään jokin hame, josta näkyi hieman helmakaistaletta. Hetken ajattelin, että oma tyttömme kävelee unissaan, mutta kun syöksähdin laittamaan huoneeseen valot, näin ettei huoneessa todellakaan enää näkynyt ketään.. Kävin vielä lastenhuoneessa tarkistamassa, ja siellä nukuttiin rauhallisesti.. Onko siis mahdollista, että hengestä näkyy vain osa? Onko kellään muulla saman kaltaisia kokemuksia? Olen kyllä kuullut noita kauhujuttuja ilmassa leijuvista päistä, mutta jaloista? Voihan olla, että näin untakin, mutta ainakin silmäni olivat auki:)
51029
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Isäni kertoi joskus vuosia sitten heränneensä yöllä...hän oli nähnyt juuri unta vastikään kuolleesta äidistään ja kertoi nähneensä heti herättyään käden sängyn päällä...ikään kuin siinä olisi istunut joku nojaten käteensä mutta vain käsi näkyi ja sekin näkyi vain lyhyen hetken...

Myös eräs tuttumme kertoi nähneensä kuolleesta miehestään puolet...tosin sen jutun todenperäisyydestä ei ole takeita...

Äänestä
  • Mieleeni, että minäkin näin kerran aikaisemmin pelkän käden, joka tuli seinän läpi.. Ja pelästyin tuota kättä paljon enemmän, kuin myöhemmin näkemäniäni jalkoja! Kädet on tosi pelottavia:) Mistähän tuo osittainen ilmestyminen mahtaa johtua? Onkohan noilla hengillä jotenkin vähemmän energiaa käytössään, vai ovatko ne vain aikojen saatossa enemmän haalenneita kuvia jostain? Kunhan tässä nyt mietin, aikani kuluksi..

    Äänestä

  • Mörkötypy kirjoitti:

    Mieleeni, että minäkin näin kerran aikaisemmin pelkän käden, joka tuli seinän läpi.. Ja pelästyin tuota kättä paljon enemmän, kuin myöhemmin näkemäniäni jalkoja! Kädet on tosi pelottavia:) Mistähän tuo osittainen ilmestyminen mahtaa johtua? Onkohan noilla hengillä jotenkin vähemmän energiaa käytössään, vai ovatko ne vain aikojen saatossa enemmän haalenneita kuvia jostain? Kunhan tässä nyt mietin, aikani kuluksi..

    ilmentyminen..vaatiikohan ilmestyminen tähän
    ulottuvuuteen/värähtelytasolle sitten energiaa,
    vaiko muuten vaan vähän vaikeampi
    juttu toteuttaa tai kenties tahaton ilmestyminen
    (osittain)..tuli tässä aiemmin sellaisesta
    osittaisesta ilmestymisestä kirjoitettua,eli
    se kun isoäitini (&ystävien) eteen ilmestyi
    tien yläpuolelle käsi osoittamaan ruumiinsa
    olinpaikan..

    Äänestä

  • Mörkötypy kirjoitti:

    Mieleeni, että minäkin näin kerran aikaisemmin pelkän käden, joka tuli seinän läpi.. Ja pelästyin tuota kättä paljon enemmän, kuin myöhemmin näkemäniäni jalkoja! Kädet on tosi pelottavia:) Mistähän tuo osittainen ilmestyminen mahtaa johtua? Onkohan noilla hengillä jotenkin vähemmän energiaa käytössään, vai ovatko ne vain aikojen saatossa enemmän haalenneita kuvia jostain? Kunhan tässä nyt mietin, aikani kuluksi..

    yksi ystäväni kertoma juttu myöskin samaisesta aiheesta...
    Lapsena he olivat olleet mummolassa ja leikkineet siellä piilosta! Ystäväni tiesi että talon yläkertaan oli joskus kuollut joku!
    Oli hänen vuoronsa etsiä ja silloin hän näki villasukat kävelemässä yläkertaan...pelkät villasukat vain jotka katosivat pian näkökentästä. Ystäväni ei mennyt kuitenkaan yläkertaan "etsimään" ja lopulta kävikin ilmi ettei sinne ollut kukaan mennytkään...
    Muistaakseni samaisen talon yläkerrasta kuului myös askelia usein...

    Äänestä

Tuskimpa "henget" voisi ihmisiltä näyttää JOS niitä olisi olemassa. Ja empä usko että ne vaatteita käyttää :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mörkötypy kirjoitti:

Asumme vanhassa omakotitalossa, jossa on usein sattunut kaikenlaista omituista, kuten valot sammuneet ja syttyneet itsestään, ja sähkölaitteet muutenkin temppuilleet omiaan.. Lisäksi on kuulunut selittämättömiä ääniä, joihin lemmikitkin toisinaan reagoivat.. Talon historiasta tiedän senverran, että talossamme on menehtynyt viime vuosisadan alkupuolella kaksi lasta, melko lyhyen ajan sisällä. Toinen heistä hukkui pihallamme sijaitsevaan kaivoon..
Mutta nyt siis itse tapahtumaan: Pariviikkoa sitten heräsin yöllä sängynvierestä kuuluvaan rapinaan, ja kun avasin silmät näin edessäni, aivan selvästi lapsen jalat, polviin asti. Lapsella oli päällään jokin hame, josta näkyi hieman helmakaistaletta. Hetken ajattelin, että oma tyttömme kävelee unissaan, mutta kun syöksähdin laittamaan huoneeseen valot, näin ettei huoneessa todellakaan enää näkynyt ketään.. Kävin vielä lastenhuoneessa tarkistamassa, ja siellä nukuttiin rauhallisesti.. Onko siis mahdollista, että hengestä näkyy vain osa? Onko kellään muulla saman kaltaisia kokemuksia? Olen kyllä kuullut noita kauhujuttuja ilmassa leijuvista päistä, mutta jaloista? Voihan olla, että näin untakin, mutta ainakin silmäni olivat auki:)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu