Mummot on kivoja.
Niillä on elämäntarinoita.
Jos aiot kirjoittaa romaanin, jututa mummoja.
Niillä on elämäntarinoita.
Jos aiot kirjoittaa romaanin, jututa mummoja.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
En ole kylläkään kirjoittamassa romaania tai mitään muutakaan , mutta mummojen ja vaarien muistojen kuuntelu ja tietojen saaminen heiltä on aina antoisaa.(siis myös niiden muiden kuin omien sukulaisten) Tuntuu joskus , ettei kertomukset lopu koskaan ja tietoa/taitoa riittää jaettavaksi joka lähtöön.
Yleensäkin vanhuksien arvostaminen ja heidän äänensä kuuluville saaminen tulisi ottaa paremmin huomioon. En ala paasata asiasta enempää , vaikka se sydäntäni lähellä onkin. :) (Huh , kerrankin itsehillintä pelasi)
tai itseasiassa olen sellaisen jo tehnytkin ja se kertoo vanhoista ajoista ja sen ajan ihmisten elämästä. Huumoria, seksiä, ihmiskohtaloita jne, mielenkiintoisesti kerrottuna.
Olen jututtanut mummoja ja lukenut vanhoja, sen ajan kirjeitä.Siitä idea kirjoittamiseen.
Pari tuttuani on lukenut tekeleeni ja ovat sitä mieltä, että olisi julkaisukelpoista, mutta....
Löytyisikö lukijoita sellaiselle?
Itse luen miellelläni tarinoita, jotka käsittelevät lähimenneisyyttä, luulisi olevan muitakin.
Pumaski on nyt kustantajalla.
Saa nähdä kuinka äijän käy?
Olen täysin varma , ettei kannata epäillä sitä , ovatko tuttavasi olleet rehellisiä arvioissaan "tekeleesi" suhteen. Et kuitenkaan olisi antanut arvioitavaksi ihan kenelle vaan , eikös niin , joten luota heidän mielipiteisiinsä ja luota itseesi kirjoittajana. Myös aiheelle on taatusti nykypäivänä tilaus olemassa. Olen saanut kuvan , että varsinkin meitä ns. keski-ikäisiä kiinnostaa kovastikin menneet ajat ihan arjen tasolla. Toivon todellakin , että kustantajasi näyttää vihreää valoa kirjallesi ! :))
hyvälle tuulelle viestistäsi.
Olen kirjoittanut tekstini noin vuosi sitten ja nyt sain idiksen ruveta sitä korjailemaan, tein lisää värityksiä ja vahvistin tunnekuohuja, kunnes olin itsekin siihen tosi tyytyväinen.
Nyt vain odottelen "suurta menetystä".
Ei vaineskaan, tärkeintä oli kirjoittaminen ja muut syyt tulevat viimeisenä.
Kiitos kannustuksesta:)
"Tosi tyytyväinen" kuullosti hyvältä. Vaistoni sanoo , että menestys tulee vielä kirjasi myötä koputtelemaan ovellesi.
T.Ennustaja-Ewita :)
vieläkin paremmalta, sillä minun kristallipalloni on just viety korjaamolle,enkä näe tulevaisuuteen , mutta kyllä minä sinua uskon, ihan mielelläni.
Ja kakkukahvit on tulossa kaikille kannattajille, erikseen mainittuna ajankohtana (kunhan niin pitkälle päästään , niin ilmoittelen sitten).
Ettei se rompsun ryökäle nyt vaan palanut tuolla kirjapaino talossa, Hälssingissä?
Onko siellä palanut kirjapaino , vai käsitinköhän väärin. No jos näin , niin sun rompsu on niin fiksu , että osasi juosta turvaan.
Juu luota vaan minun kristallipallooni , se on juuri tullut huollosta ja pelaa paremmin kuin uusi.
Kakkukahvit , Jee !
Aurinkoista keskiviikkoa sinne missä ikinä oletkin. :)
onneks, se on mun koneen ja tikun muistissa ja tulostan sen heti uudelleen tarvittaessa.
Sä oot kuule pirtee tyyppi!
Sinne lisää aurinkoo, täällä sataa räntää, mut mieli on iloinen:)
Pirteä tyyppi olet itsekin :)
Onneksi rompsu on tallessa ja turvassa. Sillä on vielä odotettavissa suuri tulevaisuus.
Vai sataa siellä räntää. Yäk. Iloinen mielesi onneksi kompensoi tilanteen.Täälläkin alkoi nyt illan tullen kova tuuli ja jotain valkoista leijuu ilmassa...