Mitä kirjoja luet,

sellainen ihminen olet.
Jossakin olen kuullut tuollaisen määritelmän, pitäneekö sitten paikkansa.
Itse olen lähes kaikkiruokainen kirjojen suhteen.
Parhaita luen jopa useampaankin kertaan.
Siinä menee elämänkerrat, historialliset ja todelliset "hömppäkirjatkin" kuin tyhjää vain.
Nyt olen kasaamassa vanhaa Jalnasarjaa kokoon, enää puuttuu vain kaksi osaa.
Tässä voisimme vaihtaa mielipiteitä ja antaa vinkkejä toisillemme lukemisen suhteen.
984942
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 98

Vanhimmat

Minä olen kirjojen suurkuluttaja. Luen muuten laidasta laitaan, mutta rakkausromaanit- kiitos ei.
Lempilukemistoani ovat hyvät, kertovat romaanit. lempikirjailijoitani ovat mm Pat Conroy ja Maeve Binhcy. Vuorovetten prinssi on kertakaikkiaan uskomaton lukuelämys.

Luen myös paljon elämänkertoja, tällä hetkellä on meneillään Ford Dynastia, joka kertoo Fordin perheen alkuajoista ja Ford-automerkin synnystä.

Psykologiset dekkarit kelpaavat hyvin, samoin Agatha Christie pieninä annoksina, nimenomaan Hercule Poirotit.

Näistä mieltymyksistähän voisi kirjoittaa vaikka romaanin.

Äänestä
  • Aloittaja

    menee itseltäni ohitse juuri uutuudet.
    Nyt kuitenkin luen Kjell Westön: Missä kuljimme kerran. Sai muistaakseni Finlandia palkinnonkin.
    Olisin iloinen vinkeistä juuri uusien ja jos mahdollista kotimaisten kirjojen suhteen.
    Minulla on mahdollisuus ainoastaan kirjakerhon kautta päästä niihin käsiksi ja silloinhan valikoima on suhteellisen suppea.
    Jos kuitenkin tiedän täsmälleen mitä haluan, voivat ystävät auttaa asiassa.

    Äänestä

.. mutta miten kukakin lukee, siinäkin olisi valinnan varaa.

Minulla on eräs tuttava joka kehuu kuinka hän taas luki yhden kirjan pikavauhtia, että olen jo alkanut toisen. Mutta minä olin lukenut aivan saman kirjan paljon hitaammin. Huomasin kysyä häneltä erästä jännittävää kohtaa joka oli kirjan keskivälillä.

Hän siis ei muistanut mukamas sanakaan. Kysyin toisesta paikasta parisivua eteenpäin vaan eipä tiennyt yhtään mitään? Arvaa nauroinko hälle päin näköä joka ei minun luonteeseeni kuulu. Mutta voit uskoa miten minua sieppasi sen ihmisen kehut.

Näinhän minä että hän lukee kirjasta ensimmäisen kymmenen sivua ja viimeiset kymmenen sivua Minä kun luen niin aivan imen kirjan sisällön itseeni muistan vielä seuraavassakin kuussa miten se juoni meni. Muistan seuraavana vuonnakin jos joku kysyy jotain kirjasta jonka muistaa itse niin muistan varmasti lisää.

Kirjan nimi on (Den lilla fången..) Eli( Tämä pikku vanki) Kirjassa kerrotaan kuinka isäpuoli käytti hyväkseen sexuaallisesti vaimonsa tytärtä. Oli muutenkin kamalan ilkeä suorastaan psygobaattinen..

Äänestä
  • Aloittaja

    moneksi. Tuollaisesta tuttavasi tavasta lukea, muistuu mieleen kouluajat. Silloin tuli joskus läksyt luettua niin ettei seuraavana päivänä ollut mitään muistissa.
    En valitettavasti ole lukenut mainitsemaasi kirjaa, mutta täytyy katsoa miten saisin sen hankittua.
    Seuraavassa mahdollisessa tilanteessa (syksyllä)on otettava divarit taas tutkinnan kohteiksi.

    Äänestä

  • kirjat luen sitten uudelleen, jotkut useampaan kertaan. Mistä tietää onko kirja hyvä vai huono jos ei sitä lue. Tosin jotkut kirjat olen jättänyt kesken. Luin juuri uudelleen kirjoja, jotka olin lukenut vähän sisareni kuoleman jälkeen. Huomasin, että en muistanut niistä juuri mitään.Olin lukenut ne, mutta ajatukseni oli muualla, aivoni eivät ottaneet vastaan; oli kai black out.

    Äänestä

  • Vuosikymmenet kahlasin kaikki kirjat kannesta kanteen, pidin tai en. Kun olin kerran ruvennut lukemaan!
    Arvelin, että jos joku on nähnyt vaivaa ja kirjoittanut kirjan, niin mikä minä olen sen hylkäämään.
    Ihan kohteliaisuuttani raahustin läpi sellaisetkin, jotka olivat ihan samantekeviä ja suorastaan huonoja.

    Nyt olen havainnut, että on ihan helppo panna kirja kiinni, ja lopettaa lukeminen, vaikka kirja olsi saanut mitä palkintoja tahansa.
    Yritin aikanani lukea joitakin Nobel-palkittuja. Ajattelin, että sivistyn!
    Jepp.
    En jaksanut.
    Joku Finlandia-palkittukin on samaa. Irja Rane, esimerkiksi. Luin ja luin, mutta ei kirjan sanoma minulle avautunut.

    Viime vuonna oli Tervon "Myyrä" kovin puhuttu kirja. Lukiko sen joku?

    Äänestä

että olen hömppäkirjojen suurkuluttaja.
Danielle Steel, Catherine Cookson ja Nora Roberts on nimiä, joiden kirjat melkein aina saa tulla kirjakerhosta, tosin Robertsia vähän valikoiden.
Sitten on nämä australialaiskirjailijat Tamara McKinley ja Colleen McCullough, viimeksi mainitun Okalinnut on moneen kertaan luettu suosikkini. Niissä jollain lailla kiehtoo tämä australialaisuus.

Minulla on tapana lukea vanhoja kirjoja moneen kertaan, jos ei uusia ole saatavilla. Monasti olen päättänyt erota kirjakerhosta ja ruveta käymään kirjastossa, mutta kun on pieni sivukirjasto, sieltä ei tahdo uusimpia saada.

Suosikkejani on myös kotimaiset muistelmat.

Äänestä
  • olen ns."Hömppä kirjojen kuluttaja".Repertuaariini kuuluu muun muassa:
    Untinen-Auel
    Belva Plain
    Barbara Taylor-Bradfort
    Sitten kotimaisista Utrio,Joenpelto,Paasilinna ym.
    Muutama vuosi sitten kahlasin läpi koko Päätalon Ii-joki sarjan.Eihän nämä nyt kaikki ole hömppää.

    Äänestä

  • Aloittaja

    ensimäistä löytyy minunkin kirjahyllystäni huomattavat määrät.
    Ne ovat helppoa luettavaa ja kun tapanani on yhdistää kaksi asiaa, eli lukeminen ja neulominen, niin silloin ei saa olla mitään vaikeaa tekstiä.
    Harva kirja jää minullakin vain yhteen lukukertaan. Jotenkin sitä palaa vuosien jälkeen, kuin vanhan ystävän seuraan.
    Aloitetaan siitä, mihin viimeksi jäätiin!

    Äänestä

  • Aloittaja

    folk kirjoitti:

    olen ns."Hömppä kirjojen kuluttaja".Repertuaariini kuuluu muun muassa:
    Untinen-Auel
    Belva Plain
    Barbara Taylor-Bradfort
    Sitten kotimaisista Utrio,Joenpelto,Paasilinna ym.
    Muutama vuosi sitten kahlasin läpi koko Päätalon Ii-joki sarjan.Eihän nämä nyt kaikki ole hömppää.

    on minulle täysin vieras nimi. Mitä kirjoja häneltä on ilmestynyt?
    Voisin suositella Jackueline Briskinin kirjoja. Todellisia lukupaketteja. Ei mitään 160 sivun vihkosia.
    Olen tehnyt huomion, että jos kirjasta on tehty elokuva, kannattaa ensin lukea kirja, sillä filmiversio on useimmiten pettymys.

    Äänestä

  • old_profile_38321 kirjoitti:

    ensimäistä löytyy minunkin kirjahyllystäni huomattavat määrät.
    Ne ovat helppoa luettavaa ja kun tapanani on yhdistää kaksi asiaa, eli lukeminen ja neulominen, niin silloin ei saa olla mitään vaikeaa tekstiä.
    Harva kirja jää minullakin vain yhteen lukukertaan. Jotenkin sitä palaa vuosien jälkeen, kuin vanhan ystävän seuraan.
    Aloitetaan siitä, mihin viimeksi jäätiin!

    Ostin pienen lukupäiväkirjan, kun kerran näin sellaisen kirjakaupassa. En muuten muistaisi enää lukemieni kirjojen nimiä.
    Viimeksi kirjastosta sattui aivan sattumalta käsiini Markku Turusen Hyvä Joel. Se on romaanimuotoinen elämänkerta Joel Lehtosesta. Mielenkiintoisesti ja hyvin kirjoitettu. Sitä ennen halusin lukea nykyisen vanhimman kansanedustajan Claes Anderssonin Salto Mortale (myös kirjastosta). Andersson kirjoittaa miehen tunteista. Miehilläkin on siis tunteita! :)
    Nyt on kuitenkin se vaihe menossa, että vähemmän luen romaaneja. Mutta sekin tulee taas että voin paneutua ihan rauhassa lukuharrastukseen.

    Lukekaa myös Risto Isomäen Sarasvatin hiekkaa. On sen arvoinen kirja.

    Äänestä

  • old_profile_38321 kirjoitti:

    on minulle täysin vieras nimi. Mitä kirjoja häneltä on ilmestynyt?
    Voisin suositella Jackueline Briskinin kirjoja. Todellisia lukupaketteja. Ei mitään 160 sivun vihkosia.
    Olen tehnyt huomion, että jos kirjasta on tehty elokuva, kannattaa ensin lukea kirja, sillä filmiversio on useimmiten pettymys.

    Jean M Untinen-Auel Chicagossa 1936 syntynyt suomensukuinen kirjailija.Hän on kirjoittanut tälläisen sarja kuin Maanlapset.
    Luolakarhun klaani
    Hevosten laakso
    Mammutin metsästäjät
    Tasangon vaeltajat
    Luolien suojatit
    Nämä kaikki ovat kirjakerhosta tilattuja.Kirjat kertovat neandertalini ihmisistä.Minusta mielenkiintoista.

    tämä Untinen -Auel ja kuten sanoit, Jacqueline Briskinin kirjoissa hyvää luettavaa riittää,
    lopetin juuri joku viikko sitten lähes tuhat sivuisen kirjan "kultaiset unelmat".
    Kertoo -60 luvun nuorista ja heidän unelmistaan.
    Vastaan samalla tuohon alempaan kysykseesi,
    tunnustan että sivistyksessäni on aukko, sen Sinuhe Egyptiläisen suhteen, en ole lukenut sitä,
    erinäisistä syistä.

    Äänestä

  • folk kirjoitti:

    Jean M Untinen-Auel Chicagossa 1936 syntynyt suomensukuinen kirjailija.Hän on kirjoittanut tälläisen sarja kuin Maanlapset.
    Luolakarhun klaani
    Hevosten laakso
    Mammutin metsästäjät
    Tasangon vaeltajat
    Luolien suojatit
    Nämä kaikki ovat kirjakerhosta tilattuja.Kirjat kertovat neandertalini ihmisistä.Minusta mielenkiintoista.

    Ja jos tykkää näistä J M Untinen-Auel -tyypin tyylisistä kirjoista niin vähän samaa sarjaa on Linda Lay Shulerin Vain Aurinko Muistaa! Siitä onkin pitkä aika kun olen kyseisen kirjan lukenut, jokohan olisi aika taas ottaa hyllystä ja pyyhkiä pölyt!

    Äänestä

Minä luen ainoastaan käännöskirjallisuutta. Se ei ole epäluottamuslause kotimaisille kirjailijoille, mutta jostain syystä minua miellyttävät vain ulkomaiset kirjailijat.

Onko kukaan muu lukenut Pat Conroyta? Jos luit, piditkö?
Tosiaan, Jari Tervon aikaisempi tuotanto oli lukukelvollista, mutta pari viimeistä joutivat roskakoriin.
Finlandia-ahneus ohitti upean verbaliikan.

Äänestä
  • Aloittaja

    Jari Tervolta jotakin jo vuosia sitten. En kuitenkaan muista kirjan nimeä ja hyllystäni sitä ei löydy.
    Ns."Kotimainen" on minulle sattuneesta syystä (yli 30 vuotta ulkomailla)mieleistä. Pitää jotenkin ajan tasalla suomalaisessa yhteiskunnassa.

    Äänestä

  • luen minäkin...nykyisin melkein vain sitä,ei tarkoita ,että en olisi lukenut Waltaria,Lehtosta,Viitaa,Hietamiestä jne.mutta olen lukenut Pat Conroyta,pidin,todella paljon.Nyt on menossa Carlos Ruiz Zafon :Tuulen varjo.Myös psykologiset dokumentit mm.Torey Haydn:Nukkelapsi,Hiljaisuuden lapset ym.hänen kirjansa,Aavetyttö on tilauksessa.Liza Markulundin kirjat,dekkarit ja nämä dokumentit,Uhatut.Turvapaikka ja siihen Mian salaisuus jonka kirjoitti ed.päähenkilö Maria Eriksson...myös kaikki klassikot ovat ok.ps.Hervottoman iloinen murheessaan on irlantilainen Frank Mc...äh? Seitsemännen portaan enkeli,Amerikan ihmemaassa ja Liitupölyä,ovat dokumentterja.Kirja on aina sukellus uuteen seikkailuun.

    Äänestä

  • Aloittaja

    TyrNimaNteli kirjoitti:

    luen minäkin...nykyisin melkein vain sitä,ei tarkoita ,että en olisi lukenut Waltaria,Lehtosta,Viitaa,Hietamiestä jne.mutta olen lukenut Pat Conroyta,pidin,todella paljon.Nyt on menossa Carlos Ruiz Zafon :Tuulen varjo.Myös psykologiset dokumentit mm.Torey Haydn:Nukkelapsi,Hiljaisuuden lapset ym.hänen kirjansa,Aavetyttö on tilauksessa.Liza Markulundin kirjat,dekkarit ja nämä dokumentit,Uhatut.Turvapaikka ja siihen Mian salaisuus jonka kirjoitti ed.päähenkilö Maria Eriksson...myös kaikki klassikot ovat ok.ps.Hervottoman iloinen murheessaan on irlantilainen Frank Mc...äh? Seitsemännen portaan enkeli,Amerikan ihmemaassa ja Liitupölyä,ovat dokumentterja.Kirja on aina sukellus uuteen seikkailuun.

    minäkin jo tilannut.
    Käännöskirjallisuudesta sen verran, että olen muutamia englannin kielestä käännettyjä kirjoja lukenut, niin suomeksi kuin saksaksikin.
    Täytyy sanoa että suomenkieliset käännökset ovat poikkeuksetta olleet ehdottomasti parempia.
    Itävallassa asuva Maija Asunta-Johnston on parilla kirjallaan onnistunut saamaan minusta ihailijansa. "Onnellisen naisen vuosi" ja "Naiset eivät syö retiisejä" löytyvät kirjahyllystäni, mutta sarjasta puuttuu luultavasti se ensimäinen teos.
    Täytyykin laittaa puutoslistalle.

    Äänestä

  • TyrNimaNteli kirjoitti:

    Elsa Moranten kirja, josta tehty elokuva tuli TV:stäkin. Olikohan se sarjana? Claudia Cardinale joka tapauksessa pääosasa. Elokuvakin oli hyvä, vaikka tietenkin järkyttävä.
    Elokuva ehkä auttaa muistamaan kirjankin paremmin.

    Äänestä

  • old_profile_38321 kirjoitti:

    minäkin jo tilannut.
    Käännöskirjallisuudesta sen verran, että olen muutamia englannin kielestä käännettyjä kirjoja lukenut, niin suomeksi kuin saksaksikin.
    Täytyy sanoa että suomenkieliset käännökset ovat poikkeuksetta olleet ehdottomasti parempia.
    Itävallassa asuva Maija Asunta-Johnston on parilla kirjallaan onnistunut saamaan minusta ihailijansa. "Onnellisen naisen vuosi" ja "Naiset eivät syö retiisejä" löytyvät kirjahyllystäni, mutta sarjasta puuttuu luultavasti se ensimäinen teos.
    Täytyykin laittaa puutoslistalle.

    olen myös lukenut kyseiset kirjat.Täytyy myöntää,että pidin niistä.Onko se ensimmäinen kirja "Punaisen talon emäntä" tai sinne päin?.Kyllä kai minä suomalaistakin luen,kun vaan löytyy mieluisa.

    Äänestä

  • old_profile_38321 kirjoitti:

    minäkin jo tilannut.
    Käännöskirjallisuudesta sen verran, että olen muutamia englannin kielestä käännettyjä kirjoja lukenut, niin suomeksi kuin saksaksikin.
    Täytyy sanoa että suomenkieliset käännökset ovat poikkeuksetta olleet ehdottomasti parempia.
    Itävallassa asuva Maija Asunta-Johnston on parilla kirjallaan onnistunut saamaan minusta ihailijansa. "Onnellisen naisen vuosi" ja "Naiset eivät syö retiisejä" löytyvät kirjahyllystäni, mutta sarjasta puuttuu luultavasti se ensimäinen teos.
    Täytyykin laittaa puutoslistalle.

    Jotkut amerikkalaiset kirjailijat kertovat niin oudosta elmänmenosta, että ihan selkäpiitä karmii.

    Tuolla aikaisemmin oli jo puhetta esim. "Vuorovetten prinssistä", jossa siinäkin koko perheen alkuasetelma on niin erilainen kuin mitä suomalainen lukija voisi ajatella, että jo siinä on sulattelemista. On Amerikka iso maa.

    Luen juuri lainakirjastosta Melanie Rae Thon´in kirjaa "Pelon lapset", joka kertoo nykypäivän intiaaniyhteisön kadotetuista sukupolvista.
    Miten raaka ja kohtuuton on ison maan politiikka, ei siinä pienet intiaanilapset mitään merkitse. Eikä heidän kohtalonsa, ei kohtelunsa. Sama hylkääminen ja huono kohtelu on ollut lapsia edeltävissäkin sukupolvissa.
    Huonosti kohdellut ihmiset eivät osa enää kohdella omia lapsiaankan hyvin. He vajoavat epätoivon ja välinpitämättömyyden suohon.

    Äänestä

olen kerännyt kirjoja hyllyt täyteen, makuni on monipuolinen, mutta suosikeista joitakin,
Alistair Mac Clean, hermoja kutkuttavan jännittäviä, kuten myös Wilbur Smith, jännittävää,
sekä samalla Afrikan tuntemusta opettavaa.
Löytyy myös "hömppää" Sidney Sheldonia Nora Robertsia, Jagueline Brinskins,iä.
Elämänkerroista parhaat mielestäni, jota hyllystäni löytyy, ovat Henri Charrier, in
"Papillon", Edith Piaff,in "Varpunen", sekä Anthony Qinin "Yhden miehen tango".
Niin että mitä olisi elämä, ilman kirjallisuutta ja musiikkia, kysyn vaan?

Äänestä
  • Aloittaja

    osastolta toiselle? Olen vielä sen verran uusi, että en tunne kaikkia systeemin kiemuroita.
    Olet oikeassa, nuo Wilbur Smith´n kirjat ovat mukavaa luettavaa.
    Niin on kyllä Waltarin Sinuhekin. Tosin elokuvana oli pettymys. Tietääkseni Waltari ei koskaan käynyt Egyptissä, mutta ilmeisesti pohjustustyö oli perusteellista.

    tosiaan vallan eri palstalle!

    Kirjoista vielä, löytyy minunkin hyllystäni muutama Briskin "tiiliskivi" ja jokunen kahdessa osassakin. Diane Chamberlain on myös minun makuuni, samoin Barbara Taylor Bradford.

    Luen kyllä kotimaistakin kirjallisuutta mutta mitään erikoista suosikkia ei ole.
    Tuntematon on luettu moneen kertaan ja Täällä pohjantähden alla sekin on tullut luettua.
    Päätaloa en jaksa lukea.

    Pirjo Tuomisen Satakunta-sarja Suuren joen maa ja pari muuta siihen kuuluvaa kiinnostivat , kun aihe liippasi niin läheltä.

    Äänestä

  • Mummu-65v. kirjoitti:

    Mitenkä tänne löysitkin.
    Tuntematttoma sotilaan, olen myöskin ahminut,
    moneen kertaan, jä niistä kotimaisista "hömpistä", pidän Anni Polvan ja kaari Utrion kirjoista.

    Äänestä

  • marjapensas kirjoitti:

    Mitenkä tänne löysitkin.
    Tuntematttoma sotilaan, olen myöskin ahminut,
    moneen kertaan, jä niistä kotimaisista "hömpistä", pidän Anni Polvan ja kaari Utrion kirjoista.

    ja kirjailijoista saisi kivan ketjun aiheen, mutta ei tietenkään tuonne "omaan huoneeseen" voi sitä tehdä, kun aihe on siellä tabu.
    Tuli mieleeni, kun muistin vanhan, vanhan kirjan Sally Salmisen Katariina, se on myös niitä moneen kertaan luettuja.

    Tv-sarjoista tehtyjä kirjoja olen myös lukenut, Metsolaa, Puhtaat,valkeat lakanat ja Kun taivas repeää sekä Taivas sinivalkoinen.

    Musta tuntuu, että olen väärässä paikassa kirjoittamassa...

    Hyvää luettavaa ja takapuoli kiinni sohvassa,
    tv,n ääressä joka ainoan osan aikana.
    Käväisin sielläkin "omassa huoneessa" aamulla lukaisemassa, mutta tuntuu "kuin tuhat kipinää iskis tulta"??

    Äänestä

  • marjapensas kirjoitti:

    Mitenkä tänne löysitkin.
    Tuntematttoma sotilaan, olen myöskin ahminut,
    moneen kertaan, jä niistä kotimaisista "hömpistä", pidän Anni Polvan ja kaari Utrion kirjoista.

    on lyömätön. Keräilen hänen kirjojaan ja ahmin ne yhä uudelleen.

    Äänestä

  • Mummu-65v. kirjoitti:

    ja kirjailijoista saisi kivan ketjun aiheen, mutta ei tietenkään tuonne "omaan huoneeseen" voi sitä tehdä, kun aihe on siellä tabu.
    Tuli mieleeni, kun muistin vanhan, vanhan kirjan Sally Salmisen Katariina, se on myös niitä moneen kertaan luettuja.

    Tv-sarjoista tehtyjä kirjoja olen myös lukenut, Metsolaa, Puhtaat,valkeat lakanat ja Kun taivas repeää sekä Taivas sinivalkoinen.

    Musta tuntuu, että olen väärässä paikassa kirjoittamassa...

    Sally Salminen kirjoitti sarjan kirjoja kalastajan vaimosta, Katriinasta. Muistan, kuinka haikein mielin niitä luin rippikouluikäisenä.

    Päätaloa en ole jaksanut lukea. Ihan tosissani yritin, mutta eipä kolahtanut. Muutaman kirjan Päätalon lapsuusajasta luin.

    Yhtä raskasta varmasti oli hänenkin perheensä elämä kuin Katriinan aikanaan.

    Äänestä

  • mirjamarja kirjoitti:

    se olikin, tuli pieni lapsus. Onko niitä tosiaan useampi kirja? Itselläni on Katriina ja siinä kerrotaan koko Katriinan elämä Pohjanmaalta Ahvenanmaalle aina kuolemaan saakka.

    Äänestä

Miten jokin väärä muoto voi noin kasvaa kiinni jopa lukevaan väestöön?

Äänestä
  • Elämäkerta t. elämänkerta. Taitaa molemmat sanat olla hyväksyttyjä - tällaisia rinnakkaismuotoja löytyy....

    Äänestä

  • ketjumme kanssa kuuskymppisten palstalta eikä olla niin tarkkoja kieliopista - tai me jouduttiin lähtemään sieltä.

    Äänestä

  • suosittu... kirjoitti:

    Elämäkerta t. elämänkerta. Taitaa molemmat sanat olla hyväksyttyjä - tällaisia rinnakkaismuotoja löytyy....

    Vaikka olisi kuinka yleinen, niin ei se silti ole hyväksyttävä muoto.

    Äänestä

  • Aloittaja

    suosittu... kirjoitti:

    Elämäkerta t. elämänkerta. Taitaa molemmat sanat olla hyväksyttyjä - tällaisia rinnakkaismuotoja löytyy....

    kai on, että tulee ymmärretyksi. Ja kaikkihan meistä saattaa tehdä kirjoitusvirheitäkin.
    Minulle niitä sattunee tuhkatiheään, kun innoissani en muista aina huolella tarkastaa henkeni tuotteita.
    Mutta oikeitten kirjailijoitten tuotteistahan tässä ollaankin selittämässä, joten suotakoon anteeksi pienet kömmähdykset.

    Äänestä

  • Aloittaja

    tultu kirjoitti:

    ketjumme kanssa kuuskymppisten palstalta eikä olla niin tarkkoja kieliopista - tai me jouduttiin lähtemään sieltä.

    ulos juuri siitä syystä, että emme osaa omaa äidinkieltämme oikein kirjoittaa.
    Mutta odottakaas, kunhan me valloitamme tämän palstan ja harjoitelemme oikein ahkerasti, niin eiköhän jo meidänkin seuramme ala kelvata ;-D

    Äänestä

  • old_profile_38321 kirjoitti:

    ulos juuri siitä syystä, että emme osaa omaa äidinkieltämme oikein kirjoittaa.
    Mutta odottakaas, kunhan me valloitamme tämän palstan ja harjoitelemme oikein ahkerasti, niin eiköhän jo meidänkin seuramme ala kelvata ;-D

    olit tänne heti löytänyt?
    Mulla vei ensin vähän aikaa ennen kuin sytytti, että ketjuja voidaan siirtää niille "kuuluville"
    paikoille.
    En tosin ymmärrä vieläkään tätä juttua!

    Äänestä

  • old_profile_38321 kirjoitti:

    kai on, että tulee ymmärretyksi. Ja kaikkihan meistä saattaa tehdä kirjoitusvirheitäkin.
    Minulle niitä sattunee tuhkatiheään, kun innoissani en muista aina huolella tarkastaa henkeni tuotteita.
    Mutta oikeitten kirjailijoitten tuotteistahan tässä ollaankin selittämässä, joten suotakoon anteeksi pienet kömmähdykset.

    ei ole sattumanvarainen kirjoitusvirhe enää, vaan osaamattomuutta.

    Joissakin maissa opetusta ei anneta kuin harvoille ja valituille. Tietääkseni kaikille suomalaisille on jo pitkään järjestetty ilmainen kouluopetus. Ilmeisesti sitä eivät teidänkaltaisenne "pääasia että tulee ymmärretyksi" -tyypit arvosta tippaakaan. Sitten kiukutellaan, kun eteen sattuukin juttu, jota ei ymmärretä. Mistä mahtaa silloin kiikastaa?

    Äänestä

  • ännää kirjoitti:

    Kuinka nyt voi yhdestä ännästä nousta noin suuri haloo. Maailmassa on paljon suurempiakin asioita, joihin kannattaisi puuttua.
    Tuskin tässä ketjussa tulee eteen sellaista asiaa mistä kiukuteltaisiin.

    Kiukutteluun meillä on tänään ollut ihan eri palstat!

    Mä ymmärrän tasan tarkkaan, mitä mä luen ja oon myöskin lukenut, joskus aikoinaan Tytti Parrasta,
    Kirjakieltäkö?

    Äänestä

  • Aloittaja

    ännää kirjoitti:

    ei ole sattumanvarainen kirjoitusvirhe enää, vaan osaamattomuutta.

    Joissakin maissa opetusta ei anneta kuin harvoille ja valituille. Tietääkseni kaikille suomalaisille on jo pitkään järjestetty ilmainen kouluopetus. Ilmeisesti sitä eivät teidänkaltaisenne "pääasia että tulee ymmärretyksi" -tyypit arvosta tippaakaan. Sitten kiukutellaan, kun eteen sattuukin juttu, jota ei ymmärretä. Mistä mahtaa silloin kiikastaa?

    minusta tuntuu, että tämä asia on tullut kaikille jo harvinaisen selväksi.
    Mehän emme liene syyllisiä Sinun huonoon päivääsi, joten ota iisisti ja hellitä vähän.
    Tiedän kyllä kaikki Suomessa saatavat etuisuudet, joita myöskin lottovoittoon verrataan.
    Muistan kylläkin koulussa kirjoitustunnilla opetetun, ettei saisi jauhaa samaa asiaa, kerta toisensa jälkeen.
    Niinpä en puutu enää tähän "kirjoitusvirhe" probleemaan tämän enempää.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Mummu-65v. kirjoitti:

    olit tänne heti löytänyt?
    Mulla vei ensin vähän aikaa ennen kuin sytytti, että ketjuja voidaan siirtää niille "kuuluville"
    paikoille.
    En tosin ymmärrä vieläkään tätä juttua!

    omat palvelut ja sieltä nimimerkkini kohdalta sen mitä olin viimeiseksi kirjoitellut. Siinäpä sitten näkyikin heti tämä osasto, johon meidät oli heitetty.
    Ei mennyt sentään ihan arvailun puolelle.

    Äänestä

  • old_profile_38321 kirjoitti:

    omat palvelut ja sieltä nimimerkkini kohdalta sen mitä olin viimeiseksi kirjoitellut. Siinäpä sitten näkyikin heti tämä osasto, johon meidät oli heitetty.
    Ei mennyt sentään ihan arvailun puolelle.

    Aika uusi minäkin, mutta oppia ikä kaikki.
    Kuuluuko muuten suosikkeihisi, Bronten sisarukset?

    Äänestä

  • Aloittaja

    marjapensas kirjoitti:

    Aika uusi minäkin, mutta oppia ikä kaikki.
    Kuuluuko muuten suosikkeihisi, Bronten sisarukset?

    tietämätön, kerrotko mistä on kysymys?!

    Äänestä

  • old_profile_38321 kirjoitti:

    tietämätön, kerrotko mistä on kysymys?!

    romantikkona mielestäni aikoinaan
    Emily Bronten "Humiseva harju" ja Charlotte Bronten "Kotiopettajattaren romaani",
    oli vertaansa vailla.
    Onhan niistä tehty elokuviakin.
    Nekin sellaista "hömppää", mutta ikivihhreitä.

    Äänestä

  • marjapensas kirjoitti:

    romantikkona mielestäni aikoinaan
    Emily Bronten "Humiseva harju" ja Charlotte Bronten "Kotiopettajattaren romaani",
    oli vertaansa vailla.
    Onhan niistä tehty elokuviakin.
    Nekin sellaista "hömppää", mutta ikivihhreitä.

    Tuli yksi "h" liikaa ikivihreisiin, onneksi ei ollut "n"

    Äänestä

  • Aloittaja

    marjapensas kirjoitti:

    romantikkona mielestäni aikoinaan
    Emily Bronten "Humiseva harju" ja Charlotte Bronten "Kotiopettajattaren romaani",
    oli vertaansa vailla.
    Onhan niistä tehty elokuviakin.
    Nekin sellaista "hömppää", mutta ikivihhreitä.

    taitaa vain pätkiä, joskus välillä.
    Jokos joku on maininnut Ursula Pohjolan-Pirhosen?
    Luettavia olivat hänenkin tarinansa.
    Muistui tuossa mieleen vielä sellainenkin kuin Robin Cook, kirjoillaan: Virus ja Tuomio. Sopivan värisyttäviä juuri ennen nukkumaan menoa.

    Äänestä

  • marjapensas kirjoitti:

    romantikkona mielestäni aikoinaan
    Emily Bronten "Humiseva harju" ja Charlotte Bronten "Kotiopettajattaren romaani",
    oli vertaansa vailla.
    Onhan niistä tehty elokuviakin.
    Nekin sellaista "hömppää", mutta ikivihhreitä.

    lukee paljon,myös hömpät ja vähän kevyemmätkin kirjat,noin sanoi meidän äidinkielenopettaja joskus aikoinaan,Ei nuo "Huumiseva harju" ja "Kotiopettajatteren romaani" mitään hömppää ole,ajatellaan sitä aikakautta milloin ne olivat uusia.
    Pidän ruotsalaisesta Henning Mankellista myös,dekkareistaan ja niitä muista,siinä on sopivan tavallinen,inhimillinen rikospoliisi ,joka saavuttaa kuitenkin älylllään voittoja.

    Äänestä

  • Mummu-65v. kirjoitti:

    Kuinka nyt voi yhdestä ännästä nousta noin suuri haloo. Maailmassa on paljon suurempiakin asioita, joihin kannattaisi puuttua.
    Tuskin tässä ketjussa tulee eteen sellaista asiaa mistä kiukuteltaisiin.

    Kiukutteluun meillä on tänään ollut ihan eri palstat!

    Kirjailijat kirjoittaa. Opet opettakaa oppilaitanne. Penninfiilaajat kärsikööt!

    Äänestä

  • ei kirjailla! kirjoitti:

    Kirjailijat kirjoittaa. Opet opettakaa oppilaitanne. Penninfiilaajat kärsikööt!

    Tarkoitatko, että meidän pitäisi vain lukea eikä kirjoitella tänne - jättää kirjailijain tehtäväksi ne kirjoitushommat vai.

    Ja me kun odotetaan kohta jo "Noopelin" palkintoa!

    Äänestä

  • TyrNimaNteli kirjoitti:

    lukee paljon,myös hömpät ja vähän kevyemmätkin kirjat,noin sanoi meidän äidinkielenopettaja joskus aikoinaan,Ei nuo "Huumiseva harju" ja "Kotiopettajatteren romaani" mitään hömppää ole,ajatellaan sitä aikakautta milloin ne olivat uusia.
    Pidän ruotsalaisesta Henning Mankellista myös,dekkareistaan ja niitä muista,siinä on sopivan tavallinen,inhimillinen rikospoliisi ,joka saavuttaa kuitenkin älylllään voittoja.

    romanttisia romaania haluaa "hömpäksi" kutsua, mikäpäs siinä, olen joka tapauksessa, lukenut ne useammankin kerran.
    Mannkelia en muista lukeeneeni, mutta ruotsalaisen Jan Guilloun joitakin teoksia olen lukenut ja pitänyt niistä.

    Äänestä

  • marjapensas kirjoitti:

    romanttisia romaania haluaa "hömpäksi" kutsua, mikäpäs siinä, olen joka tapauksessa, lukenut ne useammankin kerran.
    Mannkelia en muista lukeeneeni, mutta ruotsalaisen Jan Guilloun joitakin teoksia olen lukenut ja pitänyt niistä.

    että lehahditte tänne vierailemaan meidän vakituisten hapannaamojen iloksi.
    Kuten huomasitte "n"-oikaisusta, täällä huomautellaan ja nälvitään ihan porukalla.

    Mukava palsta, etenkin jos jaksaa säilyttää hermonsa ja huumorintajunsa, mutta teillä tuntuu molemmat olevan kunnossa.

    Käykää täällä, teistä ei näy olevan edes vaaraa, että kärtätte valmista esseetä äikäntunnille.

    Äänestä

  • Kynsis kirjoitti:

    Kai tiedät miksi täällä ollaan, meidät ajoi eräs nimeltä mainitsematon virkamies evakkoon.
    Teillä ei taida ko. virkamiestä ollakkaan?

    Ei me aina olla teidän ilonanne - harrastetaan muitakin aiheita , joten ei sitä tiedä mihin palstalle lehahdetaan vierailulle (lue siirretään).

    Ihan kivaa on ollut, eikä mitään hapannaamoja olla huomattu, joten jatkoja vaan sullekkin.

    Kyllä sen sitten kuulee, kun me saadaan se "Noopelin" palkinto.

    Lukemisiin!

    kirja palkinnoille päästä, mutta voin suositella luettavaksi.
    Kirjan nimi on:Hiljaiset sillat ja kirjailija on nimeltään Robert James Waller.
    Sopivaa luettavaa meille aikuisille jotka pitävät romantiikastakin, sopivina annoksina.

    Äänestä

  • Kynsis kirjoitti:

    että lehahditte tänne vierailemaan meidän vakituisten hapannaamojen iloksi.
    Kuten huomasitte "n"-oikaisusta, täällä huomautellaan ja nälvitään ihan porukalla.

    Mukava palsta, etenkin jos jaksaa säilyttää hermonsa ja huumorintajunsa, mutta teillä tuntuu molemmat olevan kunnossa.

    Käykää täällä, teistä ei näy olevan edes vaaraa, että kärtätte valmista esseetä äikäntunnille.

    lämpimistä tervetuliais toivotuksista.
    Mukava kuulla, että, tälle palstalle mahtuu, myös teidän nuorempien seuraan.
    Hermot ja huumorintaju pysyy kunnossa, kun ei niistä oikaisuista välitä.
    Pistäydyppä kylään meidän palstalle, niin saat todeta, miten muutamat "aikuiset" käyttäytyvät.
    Asiasta toiseen, me jotka lensimme tälle palstalle, emme pure, joten rohkeasti mielipiteitä ilmaisemaan
    ja mukaan keskusteluun.

    Äänestä

  • ännää kirjoitti:

    Vaikka olisi kuinka yleinen, niin ei se silti ole hyväksyttävä muoto.

    Perukirja - ei perunkirja.
    Sen olen oppinut sukututkimuskurssilla tänä talvena.

    Eipä kuulu tähän kirjaketjuun millään tavalla, mutta kun tuli tuo ännä puheeksi, niin...

    Äänestä

  • marjapensas kirjoitti:

    romantikkona mielestäni aikoinaan
    Emily Bronten "Humiseva harju" ja Charlotte Bronten "Kotiopettajattaren romaani",
    oli vertaansa vailla.
    Onhan niistä tehty elokuviakin.
    Nekin sellaista "hömppää", mutta ikivihhreitä.

    Ei ole hömppää!
    Klassiset tarinat, joita on matkittu sitten hömppäkirjoissa kohta pari vuosisataa.

    Muistatteko lapsuuden ajan tyttöjenkirjan "Salainen puutarha"? Taattua englantilaista tarinaa, kuten nuo Bronten sisarustenkin kirjat. Ja Jane Austen.

    Äänestä

  • Aloittaja

    mirjamarja kirjoitti:

    puutarha oli niitä parhaimpia lukemiani kirjoja silloin hamassa lapsuudessa.
    Muistin sen muuten tänään tuolla ulkona kun katselin, josko jostakin vielä löytyisi edes yksi paikka, jollekin uudelle kasville.
    Luulen että puutarhani näyttää yhtä kirjavalta kuin kirjahyllynikin. Löytyy joka lajissa, laidasta laitaan.

    Äänestä

  • old_profile_38321 kirjoitti:

    minusta tuntuu, että tämä asia on tullut kaikille jo harvinaisen selväksi.
    Mehän emme liene syyllisiä Sinun huonoon päivääsi, joten ota iisisti ja hellitä vähän.
    Tiedän kyllä kaikki Suomessa saatavat etuisuudet, joita myöskin lottovoittoon verrataan.
    Muistan kylläkin koulussa kirjoitustunnilla opetetun, ettei saisi jauhaa samaa asiaa, kerta toisensa jälkeen.
    Niinpä en puutu enää tähän "kirjoitusvirhe" probleemaan tämän enempää.

    halusit kuitenkin eh-dot-to-mas-ti sanoa viimeisen sanan tähän mielestäsi turhaan näkökulmaan? ;-)

    Äänestä

  • ännää kirjoitti:

    halusit kuitenkin eh-dot-to-mas-ti sanoa viimeisen sanan tähän mielestäsi turhaan näkökulmaan? ;-)

    täällä on ollut ja joku huomauttikin, että nälviä täällä osataan, mutta se ei enää tässä iässä paljon hetkauta.

    Eikä myös yksi ylimääräinen ännä!

    Äänestä

  • Aloittaja

    ännää kirjoitti:

    halusit kuitenkin eh-dot-to-mas-ti sanoa viimeisen sanan tähän mielestäsi turhaan näkökulmaan? ;-)

    eipä päivää voisi miellyttävämmin aloittaakaan ;-D

    Äänestä

Ollaanpa päästy ihan ilman lisämaksua aivan uudelle palstalle.
Mikäs siinä, kirjoitetaan nyt sitten tämä kirjaketju tänne, kun meidän sheriffimme (60 -palstalla) ei anna meidän kyseisellä palstalla puhua kirjoista (eikä meikkaamisesta, naurakaa vaan, tämän ketjun lukijat!).

Niin, kirjoista. Miten olemme voineet unohtaa iki-ihanan Jane Austenin? Minä palaan niihin kirjoihin yhä uudestaan ja uudestaan, filmatisointeja en kyllä katso, yleensä niissä pilataan hyvä kirja. Tai sitten pilataan minun näkemykseni hyvästä kirjasta.
Esim. Vuorovetten prinssi elokuvana oli valovuosien päässä kirjasta, samoin on käynyt (mielestäni) monelle muulle kirjalle. En katso edes kirjoista tehtyjä tv-sarjoja.

Kävin tänään kirjastossa ja otin seuraavat kirjat:
Charles Bukowski: Naisia
Jonathan Coe: Suljettu piiri
Imre Kertész: Kohtalottomuus
Onko kukaan näitä lukenut?

Äänestä
  • Sisko Istanmäki tuttu kirjailija?
    Liian paksu perhoseksi,
    Viimeiset mitallit
    Näistä molemmista on tehty myöskin televisio versiot.Luin kyllä kirjat ensin ja odotin mielen kiinnolla niiden telkkari versiota.Eikä tarvinnut ollenkaan pettyä,hyvää huumoria ja ennenkaikkea hyvät näytelijät.Nyt tässä tuli mainostettua telkkariakin toivottavasti ei ole etiketti virhe.Lukemisiin!

    Äänestä

  • Aloittaja

    folk kirjoitti:

    Sisko Istanmäki tuttu kirjailija?

    on kirjana minulle tuntematon, mutta sen tv-version olen kylläkin nähnyt.
    Pidin kovasti. Ehkä olikin parempi etten ollut sitä kirjana lukenut, koska useimmiten filmiversio ei tasoltaan ole kirjan veroinen.

    Äänestä

  • Mielestäni filmatisointi pilasi myös aikoinaan Papillonin ja monen muun.oletko lukenut Okalinnun?

    Äänestä

  • Martin Gray.Tässä taas eräs koskettava dokumentti ...."väkevä dokumentti".....
    tuskaa tuottaa ja ihmetystä miten psyyke kestää noissa kokemuksissa.

    Äänestä

  • TyrNimaNteli kirjoitti:

    Mielestäni filmatisointi pilasi myös aikoinaan Papillonin ja monen muun.oletko lukenut Okalinnun?

    kirjoittajalla on pari muutakin hyvää kirjaa Kullan kosketus ja Morganin matka.
    Okalinnut olen lukenut moneen kertaan ja katsonut videolta.

    Äänestä

  • TyrNimaNteli kirjoitti:

    Martin Gray.Tässä taas eräs koskettava dokumentti ...."väkevä dokumentti".....
    tuskaa tuottaa ja ihmetystä miten psyyke kestää noissa kokemuksissa.

    sekä Okalinnut, että tuon Kaikkien rakkaitteni puolesta. Okalintua aloittelin pariinkin kertaan, ennenkuin pääsin siihen sisään. Sitten osoittauikin ihan mukavaksi lukuelämykseksi.

    Kaikkien rakkaitteni puolesta oli todella järkyttävä. Vielä nytkin, monen vuoden jälkeen, muistan sen tunteen, minkä vallassa kirjaa luin.

    Meillä kotona tuettiin lukuharrastusta vaikka oli paljon lapsia ja tekemätöntä työtä. Jouluisin ja merkkipäivinä sain aina kirjoja lahjaksi ja heti kun lupa oli, aloin käydä kirjastossa.

    Muistui mieleeni hupaisa juttu. Poikani oppi lukemaan 4-vuotiaana, luki tietysti sarjakuvia ja satukirjoja.
    Kun hän ensimmäisen kerran meni yksin kirjastoon, ei varmaan ollut vielä seitsemää vuotta, hän toi kotiin kirjan "Miten teen vaimoni onnelliseksi".
    Oli kuulema niin kauniit kannet;) En muista, lukiko, jos luki, on ottanut opikseen ja tekee nyt vaimonsa onnelliseksi.

    Äänestä

  • folk kirjoitti:

    Sisko Istanmäki tuttu kirjailija?
    Liian paksu perhoseksi,
    Viimeiset mitallit
    Näistä molemmista on tehty myöskin televisio versiot.Luin kyllä kirjat ensin ja odotin mielen kiinnolla niiden telkkari versiota.Eikä tarvinnut ollenkaan pettyä,hyvää huumoria ja ennenkaikkea hyvät näytelijät.Nyt tässä tuli mainostettua telkkariakin toivottavasti ei ole etiketti virhe.Lukemisiin!

    oli todella hyvä tv-näytelmä. Kirjaa en ole lukenut, enkä aiokaan. En usko, että kirja on yhtä hyvä.
    En toki väitä, että näin olisi, mutta harvoin kirja ja siitä tehty taltiointi ovat toistensa veroisia. Kumma juttu, mutta näin minusta on.

    Äänestä

  • TyrNimaNteli kirjoitti:

    Martin Gray.Tässä taas eräs koskettava dokumentti ...."väkevä dokumentti".....
    tuskaa tuottaa ja ihmetystä miten psyyke kestää noissa kokemuksissa.

    on tainnut tulla tv-sarjana, lukenut en ole.
    Mulla on tapana ostaa kirja kun ensin olen nähnyt sarjan tv:stä - usein siinä sitten pettyy.

    Äänestä

  • OliviaKoo kirjoitti:

    oli todella hyvä tv-näytelmä. Kirjaa en ole lukenut, enkä aiokaan. En usko, että kirja on yhtä hyvä.
    En toki väitä, että näin olisi, mutta harvoin kirja ja siitä tehty taltiointi ovat toistensa veroisia. Kumma juttu, mutta näin minusta on.

    erimieltä,mutta niinhän saa ollakin.Tv-näytelmässä on kirja tietenkin tiivistetyssä muodossa, monta mehevää kohtaa jää pois.Ja sitten se Viimeiset Mitallithan oli myöskin Tv-näytelmänä.Birgit Ulfson ja Seela Sella pää osissa.Nyt täytyy oikein mennä etsimään tietoja,että oliko se Viimeiset Mitallit ollenkaan kirjana vai oliko kirjoitettukin näytelmäksi.

    Äänestä

  • OliviaKoo kirjoitti:

    sekä Okalinnut, että tuon Kaikkien rakkaitteni puolesta. Okalintua aloittelin pariinkin kertaan, ennenkuin pääsin siihen sisään. Sitten osoittauikin ihan mukavaksi lukuelämykseksi.

    Kaikkien rakkaitteni puolesta oli todella järkyttävä. Vielä nytkin, monen vuoden jälkeen, muistan sen tunteen, minkä vallassa kirjaa luin.

    Meillä kotona tuettiin lukuharrastusta vaikka oli paljon lapsia ja tekemätöntä työtä. Jouluisin ja merkkipäivinä sain aina kirjoja lahjaksi ja heti kun lupa oli, aloin käydä kirjastossa.

    Muistui mieleeni hupaisa juttu. Poikani oppi lukemaan 4-vuotiaana, luki tietysti sarjakuvia ja satukirjoja.
    Kun hän ensimmäisen kerran meni yksin kirjastoon, ei varmaan ollut vielä seitsemää vuotta, hän toi kotiin kirjan "Miten teen vaimoni onnelliseksi".
    Oli kuulema niin kauniit kannet;) En muista, lukiko, jos luki, on ottanut opikseen ja tekee nyt vaimonsa onnelliseksi.

    ihan lyhyesti tuohon poikasi hupaisaan juttuun.Samoin oma poikani oppi lukemaan paljon ennen kouluikää.Eka luokalla opettaja veti minut sivuun,kun olin hakemassa poikaa koulusta kotiin."Onko mahdollista,että ette antaisi lapsen lukea Ilta-Sanomia,kun puhuu asioista koulussa eikä tule ymmärretyksi."Maailmantapahtumia seurasi.Edelleen hän on tyylilleen uskollinen,tietoinen lähes kaikesta mitä missäkin tapahtuu./
    Samoin minä lapsena sain kirjoja aina lahjaksi jouluna ja syntymäpäivänä.

    Olen oppinut lukemaan viiden vanhana ja minulle on kerrottu, että olin alle kouluikäinen mennessäni tätini kanssa kylään. Siellä tietysti haluttiin kuulla kuinka luen ja lykättiin joku lehti eteen ja minä olin sanonut, etten lue mitään poliittisia lehtiä. Arvatkaa oliko täti ollut nolona. Sitä ei ole kerrottu, oliko kyseisessä paikassa eri puoluekanta kuin tädilläni, minä kun en tälläkään hetkellä ole politiikasta kiinnostunut.

    Äänestä

  • TyrNimaNteli kirjoitti:

    Mielestäni filmatisointi pilasi myös aikoinaan Papillonin ja monen muun.oletko lukenut Okalinnun?

    olen täydellisesti samaa mieltä, että "Papillon" ei todellakaan yltänyt elokuvana siihen, mitä kirja antoi.
    Kaikki kunnia kuitenkin, suosikki näyttelijälleni Steve Mac`Qinille, joka teki hyvän suorituksen, kuin myös Dustin Hofman.
    Niinhän se on, että jos luet ensin kirjan ja sitten katsot elokuvan, niin tulet pettymään elokuvaan.

    vastaus.
    Okalintuja en ole lukenut, kylläkin nähnyt tv sarjan, jopa pariin kertaan.
    Austraaliaisista tv sarjoista puheen ollen, oletko nähnyt, tai lukenut, sellaista joka on nimeltään: "Viisi mustaa kanaa"?

    Okalinnut TV-sarjana ei yllä lähellekään kirjaa. Katsoi ensin sarjaa ja sitten sain käsiini kirjan.

    Luen muuten laidasta laitaan. Christie kuuluu suosikkeihin ja luulisin että minulla on kaikki hänen kirjoittamansa teokset. Myös salanimellä kirjoitetut. Divareista olen niitä löytänyt.

    Parast´aikaa luen Premchand´in Pyhä Lehmä teosta. Hyvinkin värikäs kertomus 1936-luvun intialaisesta kylästä ja sen asukkaista. Divarista senkin hankin. Hauska kokeilla joskus jotain itselleen tuntematonta kirjailijaa.

    Äänestä

  • Kohtalottomuus on ensimmäinen osa Nobel-palkitun Imre Kertészin neljän kirjan sarjaa, johon kuuluvat myös teokset Kaddish syntymättömälle lapselle, Tappio ja Lopetus. Kertész palaa kirjoissaan uudelleen ja uudelleen nuoruutensa keskitysleirikokemuksiin, joita hän tarkastelee erikoisella, viileän toteavalla, lähes tunteettomalla tavalla, joka ensin hämmentää, sitten ihastuttaa.

    Kertészin kirjoitustyyli voi sivun mittaisine virkkeineen (varsinkin Kaddishissa) tuntua aluksi vaikealta, mutta kun siihen pääsee sisälle, tuntuu, ettei mitään näin mahtavaa ole tullut luettua aikoihin.

    Äänestä

  • räätäli-halme kirjoitti:

    Kohtalottomuus on ensimmäinen osa Nobel-palkitun Imre Kertészin neljän kirjan sarjaa, johon kuuluvat myös teokset Kaddish syntymättömälle lapselle, Tappio ja Lopetus. Kertész palaa kirjoissaan uudelleen ja uudelleen nuoruutensa keskitysleirikokemuksiin, joita hän tarkastelee erikoisella, viileän toteavalla, lähes tunteettomalla tavalla, joka ensin hämmentää, sitten ihastuttaa.

    Kertészin kirjoitustyyli voi sivun mittaisine virkkeineen (varsinkin Kaddishissa) tuntua aluksi vaikealta, mutta kun siihen pääsee sisälle, tuntuu, ettei mitään näin mahtavaa ole tullut luettua aikoihin.

    Tämä Kohtalottomuus oli minulle täysin uusi tuttavuus, kirjailija sekä kirja.

    Hämmennyin vähän ensi sivujen jälkeen. Pelkkää monologia, ei paljon kappalejakoja, ei oikein paikkaa, johon lopettaa aloittaakseen uudelleen.
    Silti, luin kirjan, en päässyt siitä irti vaikka yritin. Kaikin ajoin, tunnustan, en edes ymmärtänyt lukemaani, oli se niin erilainen kuin muut tähän asti lukemani.

    Mutta kirja vangitsi minut omituisuudellaan. Täysin erilainen keskitysleirikertomus kuin mikään tähän asti lukemani.
    Raskas ja jotenkin ajasta irrallinen, en osaa selittää.

    Kiitos, että kerroit kirjailijan muista teoksista. Aion lukea nekin, tästä kummallisesta tunteesta en pääse irti.
    Nyt on Bukowski meneillään, uusi tuttavuus hänkin ja ohhoh, miten...Niin, miten sen nyt sanoisi.
    On kuin olisi vahingossa kääntynyt oikealta vasemmalle, huomaamattaan.

    Äänestä

  • marjapensas kirjoitti:

    vastaus.
    Okalintuja en ole lukenut, kylläkin nähnyt tv sarjan, jopa pariin kertaan.
    Austraaliaisista tv sarjoista puheen ollen, oletko nähnyt, tai lukenut, sellaista joka on nimeltään: "Viisi mustaa kanaa"?

    Luin vieläkin näitä kirjoituksia. Oli toisaalta ihan hyvä, että jouduttiin tänne, taisi tulla lisäpuhtia kirjoittamiseen. Olen käynyt täällä muissakin ketjuissa.

    Niin se Viisi mustaa kanaa - olen katsonut sarjan ja kirjan lukenut moneen kertaan.

    Lukeeko muut samoja kirjoja useampaan kertaan?

    Äänestä

  • KristaTee kirjoitti:

    Okalinnut TV-sarjana ei yllä lähellekään kirjaa. Katsoi ensin sarjaa ja sitten sain käsiini kirjan.

    Luen muuten laidasta laitaan. Christie kuuluu suosikkeihin ja luulisin että minulla on kaikki hänen kirjoittamansa teokset. Myös salanimellä kirjoitetut. Divareista olen niitä löytänyt.

    Parast´aikaa luen Premchand´in Pyhä Lehmä teosta. Hyvinkin värikäs kertomus 1936-luvun intialaisesta kylästä ja sen asukkaista. Divarista senkin hankin. Hauska kokeilla joskus jotain itselleen tuntematonta kirjailijaa.

    Minuakin kiehtoo kirjat eri kulttuureista ja historiasta.
    Löysin monta kirjaa, kirjaston poistomyynnistä,
    niistä nyt luen parast`aikaa kirjaa: "Samurai", jonka on kirjoittanut Shusaku Endo,
    en eläissäni ole kuullut kirjailijasta aikaisemmin.
    Vaikuttaa erittäin mielenkiintoiselta.

    Äänestä

  • Mummu-65v. kirjoitti:

    Luin vieläkin näitä kirjoituksia. Oli toisaalta ihan hyvä, että jouduttiin tänne, taisi tulla lisäpuhtia kirjoittamiseen. Olen käynyt täällä muissakin ketjuissa.

    Niin se Viisi mustaa kanaa - olen katsonut sarjan ja kirjan lukenut moneen kertaan.

    Lukeeko muut samoja kirjoja useampaan kertaan?

    saatan lukea jonkun hyvän kirjan, jonkun vuoden kuluttua uudelleen. Ainahan niistä jotain unohtaa,
    joka sitten lukiessa palaa taas muistiin.
    Sama kuin joku hyvä elokuva, haluaahan senkin nähdä uudestaan, jonkun ajan kuluttua.
    Elikkä et ole ainoa.

    Äänestä

kun kerroit. Minä olin jo pari päivää ihmetellyt miksei kuuskymppiset saa edes kirjoista jutella.

Niin siitä lukemisesta, kiinnostaisi tietää miten paljon tämänikäiset lukevat vieraskielisiä kirjoja. Minä kun olen muutaman vuoden opiskellut espanjaa ja venäjää aivojumppana, olen ostanut matkoiltani kirjoja, joita sitten sanakirjan kanssa tavailen.

Saa nauraa vapaasti, mutta aloitin lastenkirjoilla, jotka olen lukenut moneen kertaan ja joka kerralla olen tarvinnut vähemmän sanakirjaa. Lastenkirjoja lukemallahan me kaikki kaiketi olemme äidinkielemmekin oppineet.

Äänestä
  • Tällä hetkellä luen iltaisin Susanna Alakosken Svinalängorna -kirjaa. Ruotsin kieli on ollut kyllä melko tavalla ns. hakusessa, mutta toistaiseksi olen selvinnyt lähes sanakirjatta. Jos en jotain ymmärrä, niin kenties sitten ymmärrän, kun tarpeeksi monta kertaa tulee vastaan.

    Muutaman englanninkielisen helpon kirjan ja lasten kirjoista historiaa käsitteleviä oppikirjojen tapaisia olen myös lukenut. Aivojumppaa tällainen on!

    Äänestä

  • Aloittaja

    saksankielen opintoni aloitin Asterixilla. Sitä pidetään Saksassa joissakin kouluissa jopa opetusmateriaalina. Hyvää ja selkeää kieltä.
    Luen noin puolet puolet, saksan- ja suomenkielistä. Mutta se johtuu siitä että olen suuren osan aikuisiästäni elänyt saksankielisessä ympäristössä.
    Mutta jos todella haluan rentoutua, luen ehdottomasti suomenkielistä tekstiä.

    Äänestä

  • Anna* kirjoitti:

    Tällä hetkellä luen iltaisin Susanna Alakosken Svinalängorna -kirjaa. Ruotsin kieli on ollut kyllä melko tavalla ns. hakusessa, mutta toistaiseksi olen selvinnyt lähes sanakirjatta. Jos en jotain ymmärrä, niin kenties sitten ymmärrän, kun tarpeeksi monta kertaa tulee vastaan.

    Muutaman englanninkielisen helpon kirjan ja lasten kirjoista historiaa käsitteleviä oppikirjojen tapaisia olen myös lukenut. Aivojumppaa tällainen on!

    olen tällä foorumilla.
    Olen saanut lukuinnon lapsena..äiti kyllä väitti etten tee mitään kun aina luen,"hiutupsu näkyy vaan kirjan takaa",kun olisi pitänyt tehdä käsitöitä tai tiskata.Isä oli erimieltä,"anna tytön lukea".

    Äänestä

  • Aloittaja

    TyrNimaNteli kirjoitti:

    olen tällä foorumilla.
    Olen saanut lukuinnon lapsena..äiti kyllä väitti etten tee mitään kun aina luen,"hiutupsu näkyy vaan kirjan takaa",kun olisi pitänyt tehdä käsitöitä tai tiskata.Isä oli erimieltä,"anna tytön lukea".

    joilla olisi ollut lapsena ja nuorena parempaakin tekemistä kuin tiskaamiset ja rikkaruohojen kitkennät.
    Juuri kun olin onnistunut tekemään katoamistempun kirjani kanssa, alkoi kuulua jostain lähistöltä: "No mihinkäs se tyttö taas katosi, olisi niin paljon haravoimista heinäpellolla"
    Joo joo, jos rikkaruohot tulikin kitketyksi, niin rakkautta lukemiseen ei saatu juurittua pois.

    Äänestä

  • TyrNimaNteli kirjoitti:

    olen tällä foorumilla.
    Olen saanut lukuinnon lapsena..äiti kyllä väitti etten tee mitään kun aina luen,"hiutupsu näkyy vaan kirjan takaa",kun olisi pitänyt tehdä käsitöitä tai tiskata.Isä oli erimieltä,"anna tytön lukea".

    minäkin, heti kun lukemaan opin luin läpi ensin kaikki kodin kirjat, sitten koulukirjaston kirjat. Kaikkia en varmaan edes ymmärtänyt, enkä muista niistä paljoakaan, mutta lukeminenhan kannattaa aina. Aina ne jotenkin maailmankuvaa avartaa.

    Äänestä

  • old_profile_38321 kirjoitti:

    saksankielen opintoni aloitin Asterixilla. Sitä pidetään Saksassa joissakin kouluissa jopa opetusmateriaalina. Hyvää ja selkeää kieltä.
    Luen noin puolet puolet, saksan- ja suomenkielistä. Mutta se johtuu siitä että olen suuren osan aikuisiästäni elänyt saksankielisessä ympäristössä.
    Mutta jos todella haluan rentoutua, luen ehdottomasti suomenkielistä tekstiä.

    Espanjanmatkoilta kaksi osaa Harry Potter- sarjaa ja toista osaa lukiessani ihmettelin, miten paljon enemmän jouduin käyttämään sanakirjaa, kuin ensimmäisessä osassa. Siinä oli paljon myös sellaisia sanoja, joita ei sanakirjastani löydy.

    Tyylikin oli jotenkin erilainen ja toden totta, kun katsoin kääntäjän nimen, niin eri nimihän siellä oli, kuin ensimmäisessä osassa.
    Huvitti vaan, kun kieltä kunnolla osaamatonkin huomaa tuollaisen asian.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Abuela kirjoitti:

    puheen ollen. Lapset olivat vielä melko pieniä muuttaessamme pois Suomesta.
    Kielitaito oli, niin lapsilla kuin meillä aikuisillakin, sanoisinko lähes nolla.
    Mutta lapsethan oppivat tunnetusti erittäin nopeasti. Sieltä sitten tulivat ulkoa leikkimästä ja kysyivät että mitäs tämä tai tämä sana tarkoittaa.
    Jos en löytänyt sanakirjasta, niin sanoin ettei tarvitse käyttää, ennenkuin olemme varmoja käännöksestä.
    Ihmme kyllä, kaikkialla on ne samat vakisanat, mitkä lapsille pihapiirissä ensimäisenä tarttuvat.

    Äänestä

  • Abuela kirjoitti:

    Espanjanmatkoilta kaksi osaa Harry Potter- sarjaa ja toista osaa lukiessani ihmettelin, miten paljon enemmän jouduin käyttämään sanakirjaa, kuin ensimmäisessä osassa. Siinä oli paljon myös sellaisia sanoja, joita ei sanakirjastani löydy.

    Tyylikin oli jotenkin erilainen ja toden totta, kun katsoin kääntäjän nimen, niin eri nimihän siellä oli, kuin ensimmäisessä osassa.
    Huvitti vaan, kun kieltä kunnolla osaamatonkin huomaa tuollaisen asian.

    Ne olivat minulle pettymys, samoin lapsenlapselleni, jolle ostin niitä aluksi 3-4 kpl-
    Kysyin, mitä piti. Nolona sanoi, ettei jaksanut lukea kuin ne pari ensimmäistä.

    Samaa sanon minäkin. Kaava on niin ilmiselvä.
    Kyllähän englantilainen kirjailija keksii vaikka mitä omituisia olentoja, onhan Englanti kummitustarinoiden luvattu naa. Jokaisessa linnassa on kummitus tai pari ja hyytäviä juttuja kerrotaan.

    Suomalaista maatiaista ne vain haukotuttavat.

    Todella pitää olla ihmisen tylsä, jos ei tykkää Pottereista. Itse olen lukenut kaikki Potterit pariin vuorokauteen. Minusta sinulta puuttuu mielikuvitusta, jos et ymmärrä Potterita.
    Voi tätä maailman masennusta ja ikävystymistä, se on länsimaiden pahin synti, olla tylsä.

    Haloo, herätkää laittakaa ne aivosolut liikkeelle!!!!!!!! Itse olen 37 vuotta ja todella odotan viimeistä Potteria.

    Kaikesta muusta kirjaa voi kritisoida, mutta ei pitkäveteisyydestä. Ainoita kirjoja, joita esim. tarkkispojat ovat vaivautuneet lukemaan.

    Todella kunniamaininnan ansaitsevia kirjoja, koska lisänneet lastenlukuharrastausta.

    Äänestä

Tännehän on syytä muuttaa isommallakin joukolla, koska ei ole pelkoa karkoitustuomiosta.

Menin juttu jutulta koko rimpsun läpi. Hauskoja huomioita monista kirjoista! Pitää ottaa vinkiksi mukaan kirjastoon.
Omaan kirjahyllyyni en enää halua kirjan kirjaa. Vanhoistakin pyrin eroon.

Äänestä

Oli mukava lukea palstan kirjoituksia! Kiva huomata myös, etten ole ainoa Brontesta ym. vanhoista kirjailijoista pitävä.
Viime talvena kuuntelin äänikirjoina Helvi Hämäläisen "Säädyllisen murhenäytelmän" ja "Kadotetun puutarhan". Vaikuttavaa kuvausta!Niiden jälkeen oli luettava Tyyni Tuulion muistelmasarja, koska Hämäläinen on kuvannut Tuulion perheen elinympäristöä kirjoissaan. Tuulion muistelmien loputtua olivat vuorossa hänen suomentamansa Tomasi di Lampedusan "Tiikerikissa" ja Fredrika Runebergin "Piirroksia ja unelmia". Hyviä kirjoja olivatkin. Olen jotenkin nyt tykästynyt "vanhoihin" kirjailijoihin(mm. Bronten sisarukset, J.Aho, A.Järventaus, Kauppis-Heikki, M. Canth). Kieli ja kirjailijan näkemykset ovat sidoksissa aikaansa, joten niitä on kiinnostavaa lukea ihan viesteinä ajoilta, jolloin vaikkapa ukkini äiti oli nuori. Toisaalta voi huomata, että ei mitään uutta auringon alla ihmissuhteissa, asenteissa ym. elämän kirjossa.
Lukuiloa teille kaikille!

Äänestä

ei tiedä, millainen kirja on.
Kirjasarjat tietenkin ensimmäisen jälkeen.
Jotkut hankkivat hyllylle kirjoja rekvisiitaksi, vaikka lukevat muita kirjoja. Minulla on kirjahyllyssä nykyään vain käsikirjoja yms. kaunokirjallisuus, jota aion vielä lukea olen siirtänyt varastoon. Sinne sitten aina joskus löytöretkelle.

Äänestä
  • todettu olevan suurelta osin fiktiota, osin kirjailijan ei-omaa kokemusta!!

    Äänestä

tai no... olen elänyt yli neljäkymppiseksi ja löysin itselleni uuden kiehtovan klassikon: luin Robert Penn Warrenin Jokin tässä elämässä. Suosittelen! Oli hyvä ja kolahti.

Doris Lessingit tuli nuorena kahlattua kaikki tyynni. Jotenkin kolahtaa vieläkin, mutta en ole varma kolahtaako enemmän sentimentaalisista syistä.

Ja F. Dostojevski on suosikkini, kestosellainen.

Agatha Christien kanssa rauhoitun. On mukavaa kun kuolema ei olekaan ahdistava tapaus perhepiirissä ja pelon aihe, vaan pelkkä arkilooginen viettelys harmaille soluille.

Ja Aku Ankan lehdet on kans hyviä, parempia kuin taskukirjat.

Lisäksi keräillään mökille ihania vanhoja viihdekirjoja tyyliin Lindan kuolema, Miksi valehtelit minulle, Zorilla?, Mies ilman muistia, Neiti Aurinkoinen.

Että millainenkohan ihminen sitten olen...

Äänestä
  • Aloittaja

    UTELIAS ihminen. Ei sitä muuten noin laajalta alalta mielilukemisia löydy.
    Keräilyasteelle itselläni ovat päässeet keittokirjat ja erilaiset kasvi- ja puutarhanhoito ooppukset.
    Tahtoo vain käydä niin, ettei niitä reseptejä tule kuin murto-osa kokeiltua ja sittenkin vielä menee maustamisen kanssa sooloiluksi.
    Toisaalta jokaisella omakoti tontilla on rajat olemassa, joten kaikkia kasvejakaan jotka haluaisin, ei voi hankkia!
    Onneksi sentään on vielä hyllyssä pikkuisen tilaa, uusille kirjoille.

    Äänestä

Onko kukaan lukenut Melanie Rae Thonin kirjaa Pelon lapset? Millainen kirja on/ millainen juoni?
kiitos jo etukäteen :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta

old_profile_38321 kirjoitti:

sellainen ihminen olet.
Jossakin olen kuullut tuollaisen määritelmän, pitäneekö sitten paikkansa.
Itse olen lähes kaikkiruokainen kirjojen suhteen.
Parhaita luen jopa useampaankin kertaan.
Siinä menee elämänkerrat, historialliset ja todelliset "hömppäkirjatkin" kuin tyhjää vain.
Nyt olen kasaamassa vanhaa Jalnasarjaa kokoon, enää puuttuu vain kaksi osaa.
Tässä voisimme vaihtaa mielipiteitä ja antaa vinkkejä toisillemme lukemisen suhteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu