Pienessä kylässä asuu eräs perhe joka omistaa Basset Houndin, tämä basset on 1-vuotias uros ja saanut nimekseen Ykä, perheeseen kuuluu äiti, isä, 14-vuotias tyttö Minna ja 11-vuotias tyttö Iiris. Perheen isä ei harrasta metsästystä, mutta perhe käyttää melkein joka päivä Ykää metsälenkillä ja Ykää voi pitää melkein huoletta irti, se ei lähde yleensä minnekään perheensä luota, muutaman kerran kylläkin Ykä on nähnyt oravan tai jonkun muun eläimen niin se on lähtenyt joskus perään, mutta kyllästyttyään se palaa aina kotiin. Kerrankin Ykä oli nähnyt jäniksen ja juossut perään, se oli kuitenkin jo ennen perhettä kotona, kun perhe pääsi pihalle, se käveli rauhallisesti heitä vastaan ja odotteli perhettään kotipihalla.
Oli kaunis talvinen lauantai aamu, Ykä heräsi äidin munakellon pirinään, ja suuntasi kohti ihanaa tuoksua keittiöön, äiti teki jotain hyvää mutta mitä. - Nam! Pullia, kumpa minäkin saisin, pikkuisen pullan palan kun ne jäähtyy, tai sitten yritän ajatuksen voimalla siirtää tuo ison makoisan pullan suoraan nenäni eteen. Ykä mietti istuessaan äidin vieressä kun hän oli ottamassa pullia uunista, Ykä istua napotti ja katsoi yhtä suureksi paistunutta pullaa ja sanoi mielessään koko ajan sanaa ”tänne, tänne, tänne” mutta jonkin aikaa yritettyään se huomasi ettei pulla tullut, niin se luovutti ja meni odottamaan kunnes äiti ottaisi ja antaisi Ykälle pikku palasen tuota ihanaa pullaa. - Huomenta äiti! Ja huomenta Ykä, sinäkin taisit herätä tuohon pirinään ja tuoksuun. Iiris sanoi silmiään hieroen ja käveli istumaan tuolille pöydän ääreen lukemaan aamu lehteä. - Huomenta! Niin se tuli tänne ihailemaan noita pullia. Kuolakin ihan valuu kun se katselee pullia, inhottavaa... Äiti naureskeli ja meni istumaan Iiristä vastapäätä. Ykä siirtyi makaamaan Iiriksen jalkojen juureen pöydän alle. - Kun Iiris ottaisi pullan, niin minä saattaisin saada pikku palasen, en kylläkään saisi kerjätä mutta... Ykä ajatteli ja silmät painui takaisin kiinni.
Ykä näki unta, hyvin omituista jota se ei ollut eläissään nähnyt. Se näki itsensä juoksemassa oravan perässä, orava nauroi sille ja juoksi lumella, se ei kiivennyt mihinkään puuhun kuten oravat yleensä, vaan aivan kuin se olisi halunnut että Ykä seuraa sitä. Oravan nauru ei ollut sellaista että oravan mielestä olisi hauskaa kun joku ajaa sitä takaa vaan hyvin häijyä ja pelottavaa, kimeää naurua. Ykää alkoi pelottaa, mutta se vaan juoksi ja haukkui vaikka ei olisi halunnut. Orava hyppäsi ojan yli puuhun ja Ykä perässä mutta maa petti sen alla ja se tippui syvään kuiluun, Ykä kuuli vielä oravan häijyn naurun, tätä se oli halunnut. Ykä säpsähti hereille painajaisestaan, Ykä katsoi ynpärilleen varmistaakseen että oli turvallisessa ympäristössä eikä mitään pelottavia oravia olisi lähellä, se huomasi makaavansa pöydän alla, yksin. - Missä ne muut ovat, mikäs se tässä? Pullaa!! Ykä otti pullan palan vierestään ja hotkaisi sen kerralla. Ykä lähti ääntä kohti, olohuoneeseen, siellähän muut olivatkin katselemassa televisiota. Minnakin oli herännyt ja luki parasta aikaa kirjastosta lainaamaansa kirjaa. Isä taas katsoi televisiota äidin ja Iiriksen kanssa. Ykäkin päätti mennä katsomaan telkkaria ja hypähti sohvatuolille, - No mitäs toosasta tulee. Ahaa, joku eläin ohjelma. Kivaa! Ykä sanoi mentyään makuulleen sohvatuolille, Ykä rakasti katsella televisiota, varsinkin jos sieltä tuli joku eläin aiheinen missä on koiria ja kissoja.
- Voitasko me Ykän kanssa mennä metsälenkille? Iiris kysyi kun oli ohjelmaa tarpeeksi katsellut, - Juu mene vaan, minkä lenkin teet? Äiti kysyi ohimennen katsellessaan telkkaria, - No vaikka se pitin, eihän se nyt kuitenkaan ole itse Ykälle edes pitkä niin aattelin jos mentäs sinne. Iiris vastasi ja meni laittamaan lämmintä päällensä, Ykä lähti mukaan koska oli kuullut sanat ”Ykä” ja ”lenkille”. Pitin lenkki tarkoitti muutaman kilometrin pituista kelkkareittiä, heillä oli joka talvi metsässä monta eri kelkkareittiä jotka isä oli tehnyt, niin he saisivat erillaisia lenkkejä tehtyä ettei Ykä kyllästyisi siihen alituiseen samaan. Kun Iiris oli päässyt kelkkareitille, hän päästi Ykän irti, Ykä lähti hölkkäämään edellä. - Ihanaa, taas täällä. Täällä on niin ihanaa kulkea, varsinkin talvella, ei tule ainakaan liian kuuma juostessa.Ykä ajatteli itsekseen kulkiessaan reitillä häntä heiluen. Alku matkassa eräässä puussa on lintulauta ja lyhteitä pikkulintuja varten, viereisessä puussa roikkuu oraville myös oma syöttöpullo jossa on pähkinöitä. Ykä kulkee sen kohdan aina hyvin valppaasti jos vaikka sattuisi näkymään joku mielenkiintoinen eläin tai jokin. Pieni rasahdus kuului lumisen kiven takaa, Ykä valpastui niinkuin Iiriskin, hän ei halunnut että Ykä lähtisi taas jonkun eläimen perään, mutta hänestä oli myös mielenkiintoista minkä eläimen nyt näkisi, hän oli ottamaisillaan Ykää kaulapannasta kiinni kun kiven takaa hypähti jänis, se oli säikähtänyt kun Ykä oli haukahtanut säikytykseksi ja se oli tehonnut, jäniksen mennessä Ykä meni perään, Iiris ei ollut saanut otetta pannasta - Et mene! Tule takaisin Ykä!! YKÄ!! Mutta Ykä ei välittänyt, käskyt tuntuivat menevän kuuroille korville. Ykä kuuli kutsut muttei välittänyt, eikä katsonut taakseen, se piti tiiviisti näkö piirissään jänistä joka säntäili milloin minnekkin, - Jos saan tuon kiinni minä vien sen Iirikselle. Hän tulee olemaan ikionnellinen kun näkee tuon tosi muhkean saaliin! Ykä ajatteli mielessään. Jänis katosi, se varmaan oli sännännyt jonnekkin piiloon. Ykää harmitti kun ei ollut voinut hillitä itseään niiltä ajatuksilta, - Voi itku! Siinä meni hyvä lahja sivu suun...! Pitää lähteä takaisin, taisin juosta aika kauas, tuon jäniksen perässä. Ykä sanoi ja lähti kävelemään takaisin päin, se seurasi jälkiään, niinkuin aina, jos oli lähenyt samalla tavalla jonnekkin. Lunta alkoi sataa, ensin sitä satoi vähän, sitten tuli oikea kaatosade, Ykä ei nähnyt oikein hyvin ympärilleen ja oli vaikea kulkea tällaisessa lumipyryssä. Ykä päätti mennä lähimmän suojaisen puun viereen ettei jäisi lumen alle, sellaisen se löysikin, kuusen jonka alaoksat olivat tehneet pienen kolon ja sinne pystyisi menemään sisään, Ykä sopi sinne mainiosti, se meni makuulleen ja jäi katsomaan lumen satamista sieltä suojasta, - Mullapa onnisti kun löysin tällaisen suojan, täällähän ihan viihtyy, on ihanan suojaisaa. Kun sade loppuu niin jatkan matkaa kotiin. Ykä sanoi ja rupesi nukkumaan siinä toivossa että kun heräisi niin tuo sade olisi loppunut.
Herätessään sade oli tosiaankin loppunut, lunta oli vain tullut enemmän, Ykän piti kaivaa aukkoa isommaksi että sopisi pois, mutta kaivamisessa ei ollut vaikeuksia koska lumi oli niin tuoretta ja pehmeää. - Ihana ilma, ja nyt kotiin. Mutta... Ykä havahtui nähdessään tuoreen lumen peittäneen sen jäljet, minkäänlaisia jälkiä ei näkynyt, - Voi ei! Oon pahemmassa pinteessä kun luulenkaan. Se on varma! No, jos yrittäisin vaikka mennä tuonne suuntaa niin tiedä vaikka jonkinlaisia johtolankoja löytyisi. Ykä sanoi hyvin toiveikkaana ja lähti kävelemään kohti jotain mitä Ykä ei osaa kuvitellakaan.
- Äiti ja isä, Ykä lähti jäniksen perään! Ja nyt ku sato luntakin niin…. Osaako se takasin!? Iiris valitti päästyään kotiin, - Voi ei kai! No katsotaan jos sitä ei ala näkyä ennen pimeän tuloo niin meidän pitää mennä etsimään sitä. Äiti yritti vastata rauhallisesti ja toivoi että Ykä todellakin osaisi takaisin kotiin. Sillä aikaa Ykä tarpoi metsässä täysin toivottomana, - Vitsi mitä teen!!? En osaa takaisin se on varmaa, pitäs olla sen verran onnee et pääsisin sille reitille edes. Ykä valitti hieman peloissaan, se ei ollut ikinä ollut näin pitkään yksin isossa metsässä talvella. Alkoi hämärtää, kohta tulisi pimeä nimittäin yleensä pilkkopimeä tulee yllättävän nopeasti. Kotona isä, äiti, Minna ja Iiris valmistautuivat menemään metsään etsimään Ykää, - Jos sitä ei ala näkyä niin meidän täytyy sit oottaa huomiseen, ja sit jatkaa etsintöjä, kyllä me se vielä löyetään. Isä sanoi rohkaistakseen muita.
Ykä käveli pimeässä metsässä toivottomana mutta yritti olla menettämästä sitä, - Kohta olen perillä, kai… Se puheli hiljaa itsekseen, silloin sen eteen tuli hahmo, Ykä ei ollut koskaan nähnyt vastaavaa. Se oli aika iso, eikä Ykä nähnyt kunnolla mikä se oli, sitten hahmo alkoi ulvoa kovaa ja pitkään. – Äh, moi vaan! susikos se siinä. Ei mulla sen kummempaa kun ööö… Mä tästä taian suunnistaa kotiin, moro! Ykä sanoi hiljaa ja lähti juoksemaan toiseen suuntaan, niin kovaa kun pääsi, se tiesi ettei susiin ollut tutustumista, vaikka olikin itse suden sukulainen, mutta se aate ei lohdutellut. Ensin ei kuulunut mitään, mutta sitten kuului juoksevaa ääntä takaa, seuraako se, Ykä ei ehtinyt edes vilkaista kun se juoksi jo vierellä ja pysäytti Ykän menemällä sen eteen jotta Ykä törmäisi suden jalkoihin. Ykä sai jarruteltua ennen kun ehti törmätä päin pitkiä honteloita jalkoja. – Mitä ihmettä sinä minusta haluat!? Ykä kysyi peloissaan vaikka tiesi jo vastauksen ja sitten Ykä näytti sudelle hampaitaan ja nosti niska karvat pystyyn. Susi katsoi Ykää ruskehtavilla silmillään, sitten se lähti kävelemään poispäin, ja tuli taas takaisin, - Ai siis pitäskö mun seurata muka sua suoraan surman loukkuun? En ikinä seuraa ventovieraita! Se nyt on minulta kielletty ajat sitten! Ykä ärisi, ja perääntyi hieman taaksepäin. Susi tuli lähemmäs se hyökkäsi päälle, Ykä huusi suoraa kurkkua ja ärisi, susi otti sen niskasta kiinni ja kuljetti tätä nyt sillä tavoin. Ykä ei tajunnut, muttei antanut periksikään, se rimpuili minkä ehti, jonkin ajan päästä se ei enää jaksanut rimpuilla, - Hyvä on luovutan, tee minulle mitä haluat, mutta sitä en anna enää ikinä sinulle anteeksi! No en kyllä pystyisikään… Ykä ulisi hiljaa, vaikka susi ei puhunut Ykälle, niin se silti tuntui ymmärtävän, jospa se ei osannut puhua koirille tai sitten ei osannut puhua lainkaan muulla tavoin kuin viittoilemalla ja ulvomalla. Vähän aikaa kuljettuaan Ykä huomasi jotain tuttua, kelkkareitin, se oli kylläkin lumen peitossa, mutta siitä näki kuitenkin jonkinlaiset kelkan jäljet. Susi laski Ykän maahan, - Ai siis… Sinä yritit viedä minut tänne? Kiitos paljon, kiitos. Ykä sanoi, ja lähti hölkkäämään reittiä pitkin, susi ulvahti kerran ja lyhyesti ja otti Ykästä taas kiinni ja käänti sen toiseen suuntaan, - Hups! Juu ymmärrän väärä suunta siis, tätä kautta on lyhyempi. Jospa tulisit saattamaan minut metsän reunaan asti, niin säästyn kaikilta virheiltä, tietenkin jos se sulle käy… Ykä sanoi hieman nolona, sillä ei nimittäin ollut mikään paras suuntavaisto näin talvella. Niin susi käveli Ykän vierellä metsän reunalle asti, - Kiitos tosi paljon, kotini näkyy jo, asun tuolla nimittäin, perheeni varmaan on jo huolissaan, oli hauska tavata. Ykä sanoi ja heilutti häntäänsä kiitoksen merkiksi, susi ulvoi taas ja silläkin heilahti häntä, sitten se lähti pimeään metsään, ja jonkin ajan päästä siitä ei näkynyt jälkeäkään. Ykä meni pihaansa ja katsoi ikkunasta, valot olivat mutta kukaan ei ollut kotona. – Ykä! Katsokaa, se on tullut ihan omin päin takaisin! Minna huusi Ykän takaa, he olivat juuri tulleet kotiin, koska eivät olleet löytäneet Ykää mutta se olikin jo pihalla. – Miten se on osannut tänne ihan itse, sepäs on tosi hieno koira! Iiris sanoi iloisena ja juoksi Ykää päin, jonka häntä heilui.
Illalla sisällä kun kaikki muut perheestä nukkuivat, Ykä nousi olohuoneen lattialta sohvalle katselemaan kirkasta kuuta, sitä askarrutti susi jonka se oli nähnyt ja kun se oli auttanut pääsemään Ykää pois metsästä, Metsästä kuului ulvontaa, enemmän kun yhden suden, siellä oli varmaan pieni lauma johon se hiljainen susi kuului. Sen teki mieli mennä ulvomaan kuuta susilauman kanssa, mutta tiesi sen olevan mahdoton ajatus. - Tämä asia jääköön kertomatta kamuilleni, Ykä kuiskasi itsekseen ja kääntyi lähteäkseen takaisin nukkumaan...
Noniin, kommentteja. Okei, onhan tää vähä ihmehörhö novelli. Mut entä sitten. Älkää kiemurrelko ja kaamurrelk mielipiteitäne, sanokaa ihan suoraan sen mitä ajattelette.
Ja tulihan tosta myös aika pitkä.. Toivottavasti jaksoitte lukea!
Hyvää kevättä kaikille!
Oli kaunis talvinen lauantai aamu, Ykä heräsi äidin munakellon pirinään, ja suuntasi kohti ihanaa tuoksua keittiöön, äiti teki jotain hyvää mutta mitä. - Nam! Pullia, kumpa minäkin saisin, pikkuisen pullan palan kun ne jäähtyy, tai sitten yritän ajatuksen voimalla siirtää tuo ison makoisan pullan suoraan nenäni eteen. Ykä mietti istuessaan äidin vieressä kun hän oli ottamassa pullia uunista, Ykä istua napotti ja katsoi yhtä suureksi paistunutta pullaa ja sanoi mielessään koko ajan sanaa ”tänne, tänne, tänne” mutta jonkin aikaa yritettyään se huomasi ettei pulla tullut, niin se luovutti ja meni odottamaan kunnes äiti ottaisi ja antaisi Ykälle pikku palasen tuota ihanaa pullaa. - Huomenta äiti! Ja huomenta Ykä, sinäkin taisit herätä tuohon pirinään ja tuoksuun. Iiris sanoi silmiään hieroen ja käveli istumaan tuolille pöydän ääreen lukemaan aamu lehteä. - Huomenta! Niin se tuli tänne ihailemaan noita pullia. Kuolakin ihan valuu kun se katselee pullia, inhottavaa... Äiti naureskeli ja meni istumaan Iiristä vastapäätä. Ykä siirtyi makaamaan Iiriksen jalkojen juureen pöydän alle. - Kun Iiris ottaisi pullan, niin minä saattaisin saada pikku palasen, en kylläkään saisi kerjätä mutta... Ykä ajatteli ja silmät painui takaisin kiinni.
Ykä näki unta, hyvin omituista jota se ei ollut eläissään nähnyt. Se näki itsensä juoksemassa oravan perässä, orava nauroi sille ja juoksi lumella, se ei kiivennyt mihinkään puuhun kuten oravat yleensä, vaan aivan kuin se olisi halunnut että Ykä seuraa sitä. Oravan nauru ei ollut sellaista että oravan mielestä olisi hauskaa kun joku ajaa sitä takaa vaan hyvin häijyä ja pelottavaa, kimeää naurua. Ykää alkoi pelottaa, mutta se vaan juoksi ja haukkui vaikka ei olisi halunnut. Orava hyppäsi ojan yli puuhun ja Ykä perässä mutta maa petti sen alla ja se tippui syvään kuiluun, Ykä kuuli vielä oravan häijyn naurun, tätä se oli halunnut. Ykä säpsähti hereille painajaisestaan, Ykä katsoi ynpärilleen varmistaakseen että oli turvallisessa ympäristössä eikä mitään pelottavia oravia olisi lähellä, se huomasi makaavansa pöydän alla, yksin. - Missä ne muut ovat, mikäs se tässä? Pullaa!! Ykä otti pullan palan vierestään ja hotkaisi sen kerralla. Ykä lähti ääntä kohti, olohuoneeseen, siellähän muut olivatkin katselemassa televisiota. Minnakin oli herännyt ja luki parasta aikaa kirjastosta lainaamaansa kirjaa. Isä taas katsoi televisiota äidin ja Iiriksen kanssa. Ykäkin päätti mennä katsomaan telkkaria ja hypähti sohvatuolille, - No mitäs toosasta tulee. Ahaa, joku eläin ohjelma. Kivaa! Ykä sanoi mentyään makuulleen sohvatuolille, Ykä rakasti katsella televisiota, varsinkin jos sieltä tuli joku eläin aiheinen missä on koiria ja kissoja.
- Voitasko me Ykän kanssa mennä metsälenkille? Iiris kysyi kun oli ohjelmaa tarpeeksi katsellut, - Juu mene vaan, minkä lenkin teet? Äiti kysyi ohimennen katsellessaan telkkaria, - No vaikka se pitin, eihän se nyt kuitenkaan ole itse Ykälle edes pitkä niin aattelin jos mentäs sinne. Iiris vastasi ja meni laittamaan lämmintä päällensä, Ykä lähti mukaan koska oli kuullut sanat ”Ykä” ja ”lenkille”. Pitin lenkki tarkoitti muutaman kilometrin pituista kelkkareittiä, heillä oli joka talvi metsässä monta eri kelkkareittiä jotka isä oli tehnyt, niin he saisivat erillaisia lenkkejä tehtyä ettei Ykä kyllästyisi siihen alituiseen samaan. Kun Iiris oli päässyt kelkkareitille, hän päästi Ykän irti, Ykä lähti hölkkäämään edellä. - Ihanaa, taas täällä. Täällä on niin ihanaa kulkea, varsinkin talvella, ei tule ainakaan liian kuuma juostessa.Ykä ajatteli itsekseen kulkiessaan reitillä häntä heiluen. Alku matkassa eräässä puussa on lintulauta ja lyhteitä pikkulintuja varten, viereisessä puussa roikkuu oraville myös oma syöttöpullo jossa on pähkinöitä. Ykä kulkee sen kohdan aina hyvin valppaasti jos vaikka sattuisi näkymään joku mielenkiintoinen eläin tai jokin. Pieni rasahdus kuului lumisen kiven takaa, Ykä valpastui niinkuin Iiriskin, hän ei halunnut että Ykä lähtisi taas jonkun eläimen perään, mutta hänestä oli myös mielenkiintoista minkä eläimen nyt näkisi, hän oli ottamaisillaan Ykää kaulapannasta kiinni kun kiven takaa hypähti jänis, se oli säikähtänyt kun Ykä oli haukahtanut säikytykseksi ja se oli tehonnut, jäniksen mennessä Ykä meni perään, Iiris ei ollut saanut otetta pannasta - Et mene! Tule takaisin Ykä!! YKÄ!! Mutta Ykä ei välittänyt, käskyt tuntuivat menevän kuuroille korville. Ykä kuuli kutsut muttei välittänyt, eikä katsonut taakseen, se piti tiiviisti näkö piirissään jänistä joka säntäili milloin minnekkin, - Jos saan tuon kiinni minä vien sen Iirikselle. Hän tulee olemaan ikionnellinen kun näkee tuon tosi muhkean saaliin! Ykä ajatteli mielessään. Jänis katosi, se varmaan oli sännännyt jonnekkin piiloon. Ykää harmitti kun ei ollut voinut hillitä itseään niiltä ajatuksilta, - Voi itku! Siinä meni hyvä lahja sivu suun...! Pitää lähteä takaisin, taisin juosta aika kauas, tuon jäniksen perässä. Ykä sanoi ja lähti kävelemään takaisin päin, se seurasi jälkiään, niinkuin aina, jos oli lähenyt samalla tavalla jonnekkin. Lunta alkoi sataa, ensin sitä satoi vähän, sitten tuli oikea kaatosade, Ykä ei nähnyt oikein hyvin ympärilleen ja oli vaikea kulkea tällaisessa lumipyryssä. Ykä päätti mennä lähimmän suojaisen puun viereen ettei jäisi lumen alle, sellaisen se löysikin, kuusen jonka alaoksat olivat tehneet pienen kolon ja sinne pystyisi menemään sisään, Ykä sopi sinne mainiosti, se meni makuulleen ja jäi katsomaan lumen satamista sieltä suojasta, - Mullapa onnisti kun löysin tällaisen suojan, täällähän ihan viihtyy, on ihanan suojaisaa. Kun sade loppuu niin jatkan matkaa kotiin. Ykä sanoi ja rupesi nukkumaan siinä toivossa että kun heräisi niin tuo sade olisi loppunut.
Herätessään sade oli tosiaankin loppunut, lunta oli vain tullut enemmän, Ykän piti kaivaa aukkoa isommaksi että sopisi pois, mutta kaivamisessa ei ollut vaikeuksia koska lumi oli niin tuoretta ja pehmeää. - Ihana ilma, ja nyt kotiin. Mutta... Ykä havahtui nähdessään tuoreen lumen peittäneen sen jäljet, minkäänlaisia jälkiä ei näkynyt, - Voi ei! Oon pahemmassa pinteessä kun luulenkaan. Se on varma! No, jos yrittäisin vaikka mennä tuonne suuntaa niin tiedä vaikka jonkinlaisia johtolankoja löytyisi. Ykä sanoi hyvin toiveikkaana ja lähti kävelemään kohti jotain mitä Ykä ei osaa kuvitellakaan.
- Äiti ja isä, Ykä lähti jäniksen perään! Ja nyt ku sato luntakin niin…. Osaako se takasin!? Iiris valitti päästyään kotiin, - Voi ei kai! No katsotaan jos sitä ei ala näkyä ennen pimeän tuloo niin meidän pitää mennä etsimään sitä. Äiti yritti vastata rauhallisesti ja toivoi että Ykä todellakin osaisi takaisin kotiin. Sillä aikaa Ykä tarpoi metsässä täysin toivottomana, - Vitsi mitä teen!!? En osaa takaisin se on varmaa, pitäs olla sen verran onnee et pääsisin sille reitille edes. Ykä valitti hieman peloissaan, se ei ollut ikinä ollut näin pitkään yksin isossa metsässä talvella. Alkoi hämärtää, kohta tulisi pimeä nimittäin yleensä pilkkopimeä tulee yllättävän nopeasti. Kotona isä, äiti, Minna ja Iiris valmistautuivat menemään metsään etsimään Ykää, - Jos sitä ei ala näkyä niin meidän täytyy sit oottaa huomiseen, ja sit jatkaa etsintöjä, kyllä me se vielä löyetään. Isä sanoi rohkaistakseen muita.
Ykä käveli pimeässä metsässä toivottomana mutta yritti olla menettämästä sitä, - Kohta olen perillä, kai… Se puheli hiljaa itsekseen, silloin sen eteen tuli hahmo, Ykä ei ollut koskaan nähnyt vastaavaa. Se oli aika iso, eikä Ykä nähnyt kunnolla mikä se oli, sitten hahmo alkoi ulvoa kovaa ja pitkään. – Äh, moi vaan! susikos se siinä. Ei mulla sen kummempaa kun ööö… Mä tästä taian suunnistaa kotiin, moro! Ykä sanoi hiljaa ja lähti juoksemaan toiseen suuntaan, niin kovaa kun pääsi, se tiesi ettei susiin ollut tutustumista, vaikka olikin itse suden sukulainen, mutta se aate ei lohdutellut. Ensin ei kuulunut mitään, mutta sitten kuului juoksevaa ääntä takaa, seuraako se, Ykä ei ehtinyt edes vilkaista kun se juoksi jo vierellä ja pysäytti Ykän menemällä sen eteen jotta Ykä törmäisi suden jalkoihin. Ykä sai jarruteltua ennen kun ehti törmätä päin pitkiä honteloita jalkoja. – Mitä ihmettä sinä minusta haluat!? Ykä kysyi peloissaan vaikka tiesi jo vastauksen ja sitten Ykä näytti sudelle hampaitaan ja nosti niska karvat pystyyn. Susi katsoi Ykää ruskehtavilla silmillään, sitten se lähti kävelemään poispäin, ja tuli taas takaisin, - Ai siis pitäskö mun seurata muka sua suoraan surman loukkuun? En ikinä seuraa ventovieraita! Se nyt on minulta kielletty ajat sitten! Ykä ärisi, ja perääntyi hieman taaksepäin. Susi tuli lähemmäs se hyökkäsi päälle, Ykä huusi suoraa kurkkua ja ärisi, susi otti sen niskasta kiinni ja kuljetti tätä nyt sillä tavoin. Ykä ei tajunnut, muttei antanut periksikään, se rimpuili minkä ehti, jonkin ajan päästä se ei enää jaksanut rimpuilla, - Hyvä on luovutan, tee minulle mitä haluat, mutta sitä en anna enää ikinä sinulle anteeksi! No en kyllä pystyisikään… Ykä ulisi hiljaa, vaikka susi ei puhunut Ykälle, niin se silti tuntui ymmärtävän, jospa se ei osannut puhua koirille tai sitten ei osannut puhua lainkaan muulla tavoin kuin viittoilemalla ja ulvomalla. Vähän aikaa kuljettuaan Ykä huomasi jotain tuttua, kelkkareitin, se oli kylläkin lumen peitossa, mutta siitä näki kuitenkin jonkinlaiset kelkan jäljet. Susi laski Ykän maahan, - Ai siis… Sinä yritit viedä minut tänne? Kiitos paljon, kiitos. Ykä sanoi, ja lähti hölkkäämään reittiä pitkin, susi ulvahti kerran ja lyhyesti ja otti Ykästä taas kiinni ja käänti sen toiseen suuntaan, - Hups! Juu ymmärrän väärä suunta siis, tätä kautta on lyhyempi. Jospa tulisit saattamaan minut metsän reunaan asti, niin säästyn kaikilta virheiltä, tietenkin jos se sulle käy… Ykä sanoi hieman nolona, sillä ei nimittäin ollut mikään paras suuntavaisto näin talvella. Niin susi käveli Ykän vierellä metsän reunalle asti, - Kiitos tosi paljon, kotini näkyy jo, asun tuolla nimittäin, perheeni varmaan on jo huolissaan, oli hauska tavata. Ykä sanoi ja heilutti häntäänsä kiitoksen merkiksi, susi ulvoi taas ja silläkin heilahti häntä, sitten se lähti pimeään metsään, ja jonkin ajan päästä siitä ei näkynyt jälkeäkään. Ykä meni pihaansa ja katsoi ikkunasta, valot olivat mutta kukaan ei ollut kotona. – Ykä! Katsokaa, se on tullut ihan omin päin takaisin! Minna huusi Ykän takaa, he olivat juuri tulleet kotiin, koska eivät olleet löytäneet Ykää mutta se olikin jo pihalla. – Miten se on osannut tänne ihan itse, sepäs on tosi hieno koira! Iiris sanoi iloisena ja juoksi Ykää päin, jonka häntä heilui.
Illalla sisällä kun kaikki muut perheestä nukkuivat, Ykä nousi olohuoneen lattialta sohvalle katselemaan kirkasta kuuta, sitä askarrutti susi jonka se oli nähnyt ja kun se oli auttanut pääsemään Ykää pois metsästä, Metsästä kuului ulvontaa, enemmän kun yhden suden, siellä oli varmaan pieni lauma johon se hiljainen susi kuului. Sen teki mieli mennä ulvomaan kuuta susilauman kanssa, mutta tiesi sen olevan mahdoton ajatus. - Tämä asia jääköön kertomatta kamuilleni, Ykä kuiskasi itsekseen ja kääntyi lähteäkseen takaisin nukkumaan...
Noniin, kommentteja. Okei, onhan tää vähä ihmehörhö novelli. Mut entä sitten. Älkää kiemurrelko ja kaamurrelk mielipiteitäne, sanokaa ihan suoraan sen mitä ajattelette.
Ja tulihan tosta myös aika pitkä.. Toivottavasti jaksoitte lukea!
Hyvää kevättä kaikille!
Vastaukset 2
Vanhimmat
Nyt en millään tahtoisi olla lannistava, mutta mielestäni tekstisi on melkoisen yksinkertaista. Ei millään pahalla. Kehottaisin lukemaan kaunokirjallisuutta hieman ihan noin kielellisen kehityksen vuoksi - ellet sitten tarkoituksella aio kirjoittaa lastenkirjallisuutta. Sitähän minä en voi tietää. Myös kieliopissasi on parantamisen varaa.
Tyvestä puuhun, niin kuin sanotaan. Älä tästä ainakaan lannistu.
Kiitoksia! Arvostan suuresti mielipidettäsi ja voin "parantaa" novelliani neuvojesi perusteella.
Olen vasta aloittelija ja kirjoitustaidoilani ei ole kehumista, joten en yhtään ihmettele jos novelleistani tulee vähän sitä ja tätä. Mutta en usko että novellini tästä koskaan parantuisi. Sillä kirjoitustaito on "kehno" ja pysyy..
Kiitoksia vielä kerran suuresti! Ihme kun edes joku jaksoi lukea tämän. :)