A-ruotsi

Kuinkas on mennyt A-ruotsin ylioppilaskirjoitukset?!?

Mitä veikkaatte pisterajoista?!?

Mitä olitte mieltä aineiden otsikoista esimerkiksi siinä nelosessa jossa oli kuva jota piti tulkita?!kuinka sitä voidaan tulkita että sitä on tulkinnut väärin?
10652
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Mulle A-ruotsi oli tosi vaikea.Mitäs veikkaatte A:n rajaksi?

Äänestä

tyhmiä.
Mitä luulette tulevaisuudessa tekevän kielellä, jolla suurin osa ei tule tekemään yhtää mitään?
Sillä on puhujia vain 9 miljoonaa.

Äänestä
  • No, minä opiskelen sillä kielellä parhaassa lääkiksessä, joka pohjoismailla on tarjota, ihan maailmanlajuisesti arvostetussa koulussa. Siinä samalla ja sen jälkeen minä teen työtä sillä kielellä ja lisäksi sen avulla minulla on hyvät valmiudet asua Norjassa tai Tanskassa, jotka ovatkin Ruotsin jälkeen kivoimmat maat.
    Ennen kaikkea, ruotsi on kaunis kieli, ja haluan puhua sitä ja elää maassa, jossa sitä puhutaan. Turha varmaan mainitakaan, että paras musiikki tulee Ruotsista, ja useimmiten on ruotsinkielistä.

    Äänestä

  • suomea puhuvia ole läheskään edes noin monta? Mitä sillä luulee tekevänsä?

    Äänestä

  • eihän meitä kirjoitti:

    suomea puhuvia ole läheskään edes noin monta? Mitä sillä luulee tekevänsä?

    voi että on ihmisellä pieni maailmankuva! että mikä järkeä lukea ruotsia, olen täysin samaa mieltä edellisen kirjoittajan kanssa että mitä sitten suomen kielen osaamisella tekee jos ei ruotsilla :D Ruotsin kieli on kyllä vielä tietääkseni kansainvälisesti hyvinkin käypä kieli ja virkoja tähän kieleen liittyen löytyy runsaasti myös suomesta...

    Äänestä

  • tyckeromsvenska kirjoitti:

    voi että on ihmisellä pieni maailmankuva! että mikä järkeä lukea ruotsia, olen täysin samaa mieltä edellisen kirjoittajan kanssa että mitä sitten suomen kielen osaamisella tekee jos ei ruotsilla :D Ruotsin kieli on kyllä vielä tietääkseni kansainvälisesti hyvinkin käypä kieli ja virkoja tähän kieleen liittyen löytyy runsaasti myös suomesta...

    Suomessa 92 prosenttia puhuu suomea äidinkielenään ja vain 5 prosenttia ruotsia; ruotsia ei tarvita SUOMESSA.

    Äänestä

  • senkin ääliö kirjoitti:

    Suomessa 92 prosenttia puhuu suomea äidinkielenään ja vain 5 prosenttia ruotsia; ruotsia ei tarvita SUOMESSA.

    no tuolla logiikallahan SUOMESSA ei sitten tarvita mitään saksaa tai ranskaakaan...

    Lukioikäisillä tätä ruotsivastaisuutta vielä esiintyy niin tajuttomasti, mutta jotenkin ihmeellisellä tavalla sitten sitä vanhetessa ja aikuistuessa alkaa käsittämään maailman menoa. Jos ei kukaan huomannut, niin siellä hallituksessa se rkp on taaskin. Miksiköhän?

    Äänestä

  • senkin ääliö kirjoitti:

    Suomessa 92 prosenttia puhuu suomea äidinkielenään ja vain 5 prosenttia ruotsia; ruotsia ei tarvita SUOMESSA.

    Mutta monet muut kyllä tarvii. Esim. poliisit, lääkärit, kaikki hoitsut, kelan työntekijät, kaupan alan ihmiset, matkailualan työntekijät ja kaikki, jotka asuu tai on töissä kaksikielisillä alueilla. Ym. ym...

    Haluatko muuten välttämättä antaa esim. Vaasan, Helsingin tai Kokkolan työpaikat kielitaitoisille? No, jos sulla on vara valita, niin siitä vaan...

    Äänestä

ihan keskiverto oli mun mielestä A-ruotsin koe, että luulisin et suht. samaa pisterajaa mitä ennenki. Itellä lähti E:nä ja toivottavasti tulee myös takas.. en uskaltanu sitä kuvantulkinta tehtävää tehdä koska milloinkaan en ole sellaista harjoitellut, joten vaikee sanoo..

Äänestä
  • Kyllä ruotsi on aika vihattu kieli. Luokalamme on 19 oppilasta, joista 5 vaa tykkää sen opiskelusta ja loput marisee tunnilla hidastaen tuntia. Ite oon 9. luokalla ja oon aina tykänny kielien opiskelusta ja siinä se ruotsikin menee. On se kyllä maailman helpoin kieli ku vaa asenne on oiken. Mulla ruotsi on ollu aina 10.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


..ja...... kirjoitti:

Kuinkas on mennyt A-ruotsin ylioppilaskirjoitukset?!?

Mitä veikkaatte pisterajoista?!?

Mitä olitte mieltä aineiden otsikoista esimerkiksi siinä nelosessa jossa oli kuva jota piti tulkita?!kuinka sitä voidaan tulkita että sitä on tulkinnut väärin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu