Ostin 2-vaihteisen, mopon, johon on tehty moottoriremontti. Vaatii kuulemma sisäänajon. Olen ajanut ykkösvaihteelle noin 1000 km. Milloin voin vaihtaa kakkoselle?
Kakkosvaihde?
Aloittelija'
3513
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
No vaikka heti.
Sisäänajossa saa käyttää kaikkia vaihteita tai oikeastaan kannattaa käyttä.
Ainakin uusissa koneissa ongelma tulee, kun sisäänajajat luulevat että niitä loppuvaihteita ei saa käyttää. Eikä kierroksia.
Kun kone on muka sisäänajettu niin niillä vikoilla vaihteilla aletaan ajamaan koviakin vauhteja.
Mitä tapahtuukaan jos ihan koskemattomilla rattailla lähdetään painamaan hanaa. Jälki ei ole pakosti hyvä.
Sisäänajossa pitää käyttää kaikkia vaihteita, käyttää eri kierrosalueita ja kiihdytellä silloin tällöin.
Kaveri oli sisäänajamassa uutta, kallista korkeaviritteistä pyttyä. Hän oli sitä mieltä, että pitää olla kokoajan pienet kierrokset.
No hän ajeli pienillä kieroksilla ja jätti mopon tyhjäkäyntiin usein.
Kun sisäänajot olivat muka ajettu, lähti hän kokeilemaan huippuja ja kas kummaa. Pytty leipoi äkkiä sen jälkeen kun oli kääntänyt hanat auki.
Moposta hajosi tietenkin pytty mitättömäksi ja koko alakerta.
Eli ajaka melko tavallisesti, mutta pitkiä kiihdytyksiä älkää tehkö.
Mutta tehkää ne nopeat kiihdytykset vähän myöhempää, vaikka 100km kodalla ja niitäkin vaikka 20km välein.
Näin Tekniikan Maailmassa ehkä joskus 60-luvulla samanlaisen, pilaksi tarkoitetun kysymyksen...
Siihen vastattiin jotenkin näin: Jos ajo on sujunut mielestäsi hyvin, jatka samaan malliin.
Eihän tuo vitsi ole, vaan häiriköintiä. Turkulainen vakiohäirikkömme Kiki on saman kysymyksen täällä esittänyt jo kymmeniä kertoja.