Kävin tossa 80-90 luvun vaihteessa pariin kertaan tutustumassa Turun Lääninvankilan vieraanvaraisuuteen.
Olin parikymppinen ja odotin, että heti pääportin jälkeen pääsee jonkun korston "tyttöystäväksi";)
Aika äkkiä huomasin, että talossa pärjää ihan hyvin, jos ei vittuile tuntemattomille, eikä ala velaksi polttelemaan mitään Smarttia vahvempaa.
Valehtelematta voi sanoa, että vangeista n.60% oli surkeita rappioalkoholisteja...
Joku hienohelmamoralisti voi sanoa linnaa lepokodiksi, mutta kusisiko se muutaman neliön kopissä ämpäriin sellikaverin istuessa takana?
Luksuskalustoon kuului mm. kerrossänky, toi ämpäri, pöytä/tuoli ja kaappi kahdella ovella.
Varsinainen hotellihuone;)
Sellikaverit oli varsinaisia koomikoita... Toinen oli "muoviraha" spesialisti ja toinen oli myynyt autoja, joita ei luonnollisestikaan ollut olemassakaan;) Nauroin vatta kippurassa niiden juttuja...))))))
No, meikäläiselle riitti ainoastaan sen verran, että koitin kuitenkin vielä rattia ja olin yhdyskuntapalveluksessa muutaman kuukauden.
Vanhainkodissa "hipahuuko-osastolla" 95-vuotiaan mamman vaippojenvaihto on, varsinkin, miehelle aika kasvattava kokemus;)
No, siitä on aikaa kohta 16-vuotta ja alan hiljalleen kasvamaan aikuiseksi. En mä vieläkään tietyistä auktoriteeteista erityisemmin pidä, mutta on pakko ollut oppia sopeutumaan.
Nakkarijonosta pari kertaa rautoihin, mutta ei sen kummempaa. Hommissa 14-vuotta.
Ai niin, tuli ihan ufojuttu mieleen... Pääseeköhän sieltä Hämeenlinnasta nettiin ja jos pääsee, niin oiskohan kellään halua kirjoitella? [email protected]

Vastaukset 2
Vanhimmat
on kylläkin niin ettei niissä vanhainkodeissa yhdyskuntapalvelua suorittava joudu mitään perseitä pyyhkimään,sitä varten siellä on ammattilaiset.Jos sinulle näin on käynyt niin veikkaampa että hoitsut ovat tahallaan kokeilleet pojan kanttia.
Itte asiassa koitin täällä Turussa Runosmäen vanhainkodissa kahteen kertaa;)
Ensimmäisellä kerralla toi mammojen vaipanvaihto pikkasen nykitytti;) Mutta toisella kerralla meni ihan rutiinilla...
Aluksi vähän pelkää, että otteet on turhan ronskeja ja toinen loukkaa. Sitten kun oppii systeemin, niin homma käy lennossa;)
Mun mielestäni toi keveästi rikollisten yhdyskuntapalvelu esm. vanhainkodeissa on ihan mahtava juttu.
Mä muistan ikuisesti ton yhden 93-vuotiaan "kasviksen", jonka henkilökunta pisti mut rikollisena hoitamaan. Ei kuulema ollut puhunut kymmeneen vuoteen(äidinkielen lehtori) ja oli muutenkin "tillintallin"
Joka kerta kuin menin huoneeseen, niin höpötin kuin papupata... Pistin peiton korville ja sanoin "hyvää yötä"
Heh, ei mennyt kuin pari viikkoa, niin tää täysin toivoton idiootti vastasi samalla mitalla.
Tää on vähän kaukaa haettu, mutta kun olen varsinkin koirien opettamisessa aika haka, niin enemmän tai vähemmän siirryin seuraavaan vaiheeseen. Paskassa tilanteessa kaikki eläväiset toimii samalla tavalla(?)
Runosmäen vanhainkodin sisustus on aika lähellä lääninvankilan vastaavaa... Tällä kasviksella oli kirjahylly, jossa oli lastenlapsien ja lapsien kuvia. Kyselin jatkuvasti ja loppujen lopuksi kysymykseen, "onko tää teidän lapsenlapsi?" tuli myönteinen vastaus ja vielä jatkoa: "ihan ihana mukula"
Mä en viittinyt hoitsuille kertoa, ei ne ois uskonut tai halunneet uskoa... Tää lyyli oli niille pelkkä olio, joka pitää työntää jossakin G-tuolissa kerran päivässä, "kattomaan" telkkaria.
Jos mä joskus täytän yli 75-vuotta ja olen vaarassa joutua Runosmäen vanhainkotiin, nin antakaa mulle haulikko tai armosta ampukaa henki pois.
Käsittämätön keskitysleiri!