Menkkakipujako?

Olemme yrittäneet lasta jo useamman kuukauden ajan ilman tulosta. Pillerit jäi pois viime syksynä. Nyt menossa kp32 eikä menkkoja näy. Pari kolme päivää on kyllä ollut vastaavanlaisia kipuja kuin yleensä menkkojen alkaessa mutta menkat eivät vain ala. Nyt rinnat ovat olleet todella kipeät pari päivää ja reilu viikko sitten oli nännit todella arat. Yleensä ennen menkkoja rinnat vain hieman turpoavat mutta eivät ole olleet kipeät. Voisiko olla että olen vihdoinkin raskaana? Onko muilla ollut menkkamaisia kipuja niinä päivinä kun olisi menkkojen pitänyt alkaa vaikka olisikin ollut raskaana? Olipas hankalasti kysytty mutta toivottavasti ymmärsitte. Tein testin lauantaina mutta se oli selvä nega. Kierto on ollut yleensä n 29pv mutta kerran oli myös 35...
2399
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

No jokainen ihminen on tietysti yksilö, samoin jokainen raskaus on erilaisensa, mutta mulla on ollut kuitenkin nyt ihan vastaavia oireita. Eilen ja toissapäivänä oli niin rajuja menkkakipuja että olin ihan varma että nyt ne alkaa. Vaan eivät ole alkaneet ja nyt kipu on lievittynyt, melkein kadonnut jopa. Eli oletan että eilen oli se päivä jolloin menkkojen olis pitänyt alkaa kun kivut oli sellaiset.. Rinnat on kipeät ja turvonneet. Tein sunnuntaina negatiivisen testin, mutta tänä aamuna sain haamuntapaisen.

Hae ihmeessä apteekista testi ja kokeile testata jos normikiertosi on jo ylittynyt. Plussaonnea! :)

Äänestä
  • Viime yönä oli vielä lisäksi sen verran kova selkäkipu että ei oikein saanut kunnolla nukuttua ja nyt ei sitten ole oikeastaan taas ollenkaan selkäkipua. Vatsa on vain kipeä ja rinnat arat...tiedä sitten. Toivottavasti haamusi osoittautuu oikeaksi plussaksi :) Ajattelin vielä odotella pari päivää ennen testailua, mutta saas nähdä jaksanko niin kauan, kun testi odottelee jo kaapissa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


krrk kirjoitti:

Olemme yrittäneet lasta jo useamman kuukauden ajan ilman tulosta. Pillerit jäi pois viime syksynä. Nyt menossa kp32 eikä menkkoja näy. Pari kolme päivää on kyllä ollut vastaavanlaisia kipuja kuin yleensä menkkojen alkaessa mutta menkat eivät vain ala. Nyt rinnat ovat olleet todella kipeät pari päivää ja reilu viikko sitten oli nännit todella arat. Yleensä ennen menkkoja rinnat vain hieman turpoavat mutta eivät ole olleet kipeät. Voisiko olla että olen vihdoinkin raskaana? Onko muilla ollut menkkamaisia kipuja niinä päivinä kun olisi menkkojen pitänyt alkaa vaikka olisikin ollut raskaana? Olipas hankalasti kysytty mutta toivottavasti ymmärsitte. Tein testin lauantaina mutta se oli selvä nega. Kierto on ollut yleensä n 29pv mutta kerran oli myös 35...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu