kenen syy

Erottiin ja lapset jäi minulle. Luulin, että olin kohtuuväleissä eksääni ja myös eksanoppiin. Puhuimme asioista ja homma sujui. Muutama kuukausi eron jälkeen isompi lapsista (silloin 4) alkoi oireilla. Yökastelua, tottelemattomuutta - tarhssa ja kotona. Ajattelin, että ratkotaaan yhdessä asiaa. Puhuin eksanopille asiasta, ja hänpä totesi, että mitäs siitä tänne valitat. Kenenköhän vika se on, ei hänen poikansa ainakaan voi olla syypää, kun ei ole paikallakaan, sinun kanssasihan ne lapset ovat.
Uskalsin vielä silloin sanoa, että ehkä se onkin juuri se ongelma, että ei olla yhdessä ja isä ei ole läsnä. Anoppihan ilmoitti ykskantaan, että kanna vaan vastuusi yksinhuoltaja.
4498
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

eron jälkeen,

Äänestä

on aina yh äidin syytä ja hän kantaa suuren vastuun ja taakan kaikista eron seuraamuksista, kuten myös lapsesta huolehtimisesta. sitä EI KUKAAN arvosta, usein lapsetkin reagoivat äitiä vastaan, koska äiti on itsestäänselvyys ja asettaa rajat ja kasvattaa, ja etät ja isovanhemmat ei aseta rajoja.

oon usein ajatellut ettei ole maailmassa kiittämättömämpää roolia kuin yhäitiys. lisäksi yksinäisempää ja raskaampaa ja väsyttävämpää. mutta lapset on loppupeleissä yksin meidän! niinhän tässä pakotetaan ajattelemaan ja niinhän se sit onkin. ei tosiaan ole kylää meillä lasta kasvattamassa!!!!! yksin ollaan ja vaikeeta on tehdä yhtään mitään oikein.

Äänestä

Jo sulla on anoppi! Mä en kyllä vilkasisi enää sinne päinkään. Onhan noita.

Kyllä se vastuu on kaikessa myös isällä, vaikkei luona enää asuisikaan. Eri asia on, ottaako mies vastuuta, vai onko raukka pelkuri. Meillä on pelkuri ja raukka, joka eikanna vastuuta mistään. Pakenee aina kun tiukka paikka tuli. Mutta tietää sen itsekin, että hulttio mikä hulttio.

Äänestä
  • Ex anopin kanssa paras väli anoppiin olisi ollut 500 km mutta nykyinen on kyllä ihan ok.

    Eron jälkeen sieltä ex perheestä ei ole tullut kuin sontaa ja niin näyttää sinullekin käyvän. Jätä tuollaiset kommetit omaan arvoonsa koska vanhemmat on aina oman lapsen puolella joten ei sinne kannata mennä mitään neuvoja / sympatiaa hakemaan.

    Mitä nopeammin saat rakennettua itsellesi oman elämän sekä uudet tukijoukot sen nopeammin pääset jaloillesi.

    Tsemppiä ja annetaan koirien haukkua syyllistymättä siihen itse... Hyvää kevättä ja vielä ihanampaa kesää...

    Anneli

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


äitinä kirjoitti:

Erottiin ja lapset jäi minulle. Luulin, että olin kohtuuväleissä eksääni ja myös eksanoppiin. Puhuimme asioista ja homma sujui. Muutama kuukausi eron jälkeen isompi lapsista (silloin 4) alkoi oireilla. Yökastelua, tottelemattomuutta - tarhssa ja kotona. Ajattelin, että ratkotaaan yhdessä asiaa. Puhuin eksanopille asiasta, ja hänpä totesi, että mitäs siitä tänne valitat. Kenenköhän vika se on, ei hänen poikansa ainakaan voi olla syypää, kun ei ole paikallakaan, sinun kanssasihan ne lapset ovat.
Uskalsin vielä silloin sanoa, että ehkä se onkin juuri se ongelma, että ei olla yhdessä ja isä ei ole läsnä. Anoppihan ilmoitti ykskantaan, että kanna vaan vastuusi yksinhuoltaja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu