Heinolan kaupungin hallitus voisi ottaa selvityksen, että missä määrin täällä tarvitaan henkilöautoja. Olen sitä mieltä, että henkilöautoilu on saatava pois, sillä linkulla pääsee ja sitä varten ihmisillä on jalat. Ja jos nuo jalat puuttuu tai on muutoin estynyt liikkumaan voi aina jäädä kotia. Ei sieltä silloin tarvitse mihinkään päästä jos on huonossa kunnossa. Nuorena liikkuu paljon, niin vanhana ei paikkoja kolota ja pääsee menee juuri silloin kuin sitä eniten haluaa.
Heinolaan voitaisiin laatia oma bensiini / autoilu vero. Tämä voisi olla niin suuri, että ne jotka tuota peltilehmää tarvitsee voisi maksaa siitä sellaisen summan, että tuntuu. Samalla saataisiin kaupungin talous kuntoon ja maksettua asuntomessujen aiheuttamat tappiot.
Keskusta voitaisiin tehdä autottomaksi. Näin ei siellä keväisin leijailisi autojen saastepäästöjen lisäksi katupöly, koska ei tarvitsisi laittaa hiekkaa teille. Kävelytiet eivät muutoinkaan tarvitse edes jäiseen aikaan hiekoitusta, koska ei ulos ole pakko lähteä liukastelemaaan. Itse laitan aina syksyisin talvea varten kengät talvikuntoon. Tällä tarkoitan, että käyn rengasliikkeessä ostamssa noin 100 kappaletta auton renkaiden nastoja ja poraan kengän pohjiin reikiä, joihin sitten liimammalla istutan nämä nastat. Eikä ole pidosta puutetta. Isäni käytti nastojen sijasta sota aikana nauloja, joita hän itse takoi työpajassa.
Heinolaan voitaisiin laatia oma bensiini / autoilu vero. Tämä voisi olla niin suuri, että ne jotka tuota peltilehmää tarvitsee voisi maksaa siitä sellaisen summan, että tuntuu. Samalla saataisiin kaupungin talous kuntoon ja maksettua asuntomessujen aiheuttamat tappiot.
Keskusta voitaisiin tehdä autottomaksi. Näin ei siellä keväisin leijailisi autojen saastepäästöjen lisäksi katupöly, koska ei tarvitsisi laittaa hiekkaa teille. Kävelytiet eivät muutoinkaan tarvitse edes jäiseen aikaan hiekoitusta, koska ei ulos ole pakko lähteä liukastelemaaan. Itse laitan aina syksyisin talvea varten kengät talvikuntoon. Tällä tarkoitan, että käyn rengasliikkeessä ostamssa noin 100 kappaletta auton renkaiden nastoja ja poraan kengän pohjiin reikiä, joihin sitten liimammalla istutan nämä nastat. Eikä ole pidosta puutetta. Isäni käytti nastojen sijasta sota aikana nauloja, joita hän itse takoi työpajassa.
Vastaukset 26
Vanhimmat
vielä lisäksi Vuohkallion palvelualue, niin saadaan kaikki yritykset kuolemaan keskustasta!
Itse en ainakaan kanna perheen ruokaostoksia (=monta muovikassillista) kilometrikaupalla.
Onneksi on Sittari
sitä tarvitse niitä kantaakaan. Bussit ja taksit liikkuu. Heinola kohtaisella bensiini vero tai vois vaihtoehtoisesti olla heinola tie maksu niin korkea, että yksityis autoilu jää kerta kaikkiaan pois. Siten voisi taksitkin nostaa taksojaan. Eihän se tänä päivänä leipää kuljettajlle anna. noin 1 euro per kilometri antaisi taksille vasta jonkin laisen toimeentulon. Ja vanhukset joilla ei jalat enää toimi, niin onhan niillä varaa maksaa vielä hyvät palvelulisät. Nehän saa muutoinkin ilmaista rahaa valtiolta.
sinne sittariin menet, kun samaa mieltä hänen kanssaan olit?
Mitä luulet tapahtuvan kun keskustasta puuttuu yritykset? Mitä sinä sillä keskustalla sen jälkeen enää teet? Kuka sinne viitsii sen jälkeen enää edes mennä?
Ottakaa nyt hyvät ihmiset ne aivonne sieltä talviteleiltä alas.
jo järki sulanut teiltä täällä lumien mukana, huh huh! (vai onko sitä teillä milloinkaan ollutkaan?)
jätä teillä, jotka ette ajattele yhtään luontoa, ilmastoa, linja-autojakin on ihan liikaa samoin takseja. Kyllä ihmisellä pitää olla aikaa muutma tunti odottaa taksia.
ja niin myös sisäänpäin kääntyneiden Heinolalaistenkin pitäisi tehdä. Pitää olla mukana ajan tuomissa päästö tavoitteissa. Ei tuolla niin sanotulla keskustalla niinkään suurta merkitystä ole, sillä sopivampi kaupunki keskus olisi vuohkallio. Paikka sijaitsee keskellä Heinolaa. Sinne saisi todella hyvän matkakeskuksen. Se on ison moottoritien varressa. Tiellä on vilkas liikenne ympäri vuorokauden vuoden jokainen päivä. Yrittäjät voivat pidentää aukiolo aikojaan huomattavasti nykyisen päiväsulkemisien sijaan. Työllisyys lisääntyy. Ettekö te tajua, että tämän oli jossain vaiheessa pakko alkaa. Nyt se alkoi sitten ABC-ketjun aloitteesta, koska Heinolaiset ei osaa tehdä päätöksiä eikä liioin uskalla ryhtyä mihinkään uuteen. Tämä on kaikille ihmisille parhaaksi ja Heinolalaisetkin saa olla vielä ylpeitä siitä, mitä Heinolalle on tehty muiden toimesta. Ulkopaikkakuntalaiset parantaa meidän tulevaisuuta! Ulkopaikkakuntalaiset pitää teistä huolen! Ulkopaikkakuntalaiset tarjoaa teille työtä! Olkamme kiitollisia!!
en todellakaan ollut samaa mieltä ja ajan edelleen sitä "turhaakin" ajoa kun se on niin kivaa.
lakiin puree sinuunkin kohta. Ajele vielä kun voit, kohta se lysti on märkinä läikkinä yö unissasi. Katsotaan kuinka vitullisiin lukemiin Ritmosi käyttöverot nousee, kun tuleva valtionvarainministeri (kokoomus) vähän puristelee pallejasi. :))
odottaa taksia, eikö taxi olekaan auto?
Sinulla se järki jättää, kun tänne tuut vauhkoomaan aivan sekojasi.
kun en edes ole omasta mielestäni heinolalainen, vaikka täällä olenkin muutamanvuoden asunut, mut se siitä aiheesta.
Vai ei ole keskustalla merkitystä? Ja vuohkalliossa? No otahan lapio kauniiseen kouraan ja siirrä se keskusta sitten vuohkallioon, kyllä osaatkin olla naurettava noissa jutuissasi.
Onhan esimerkiksi Launeellakin abc, ei se siitä kuitenkaan lahden keskustaa ole tehnyt. :D
Löytyiskö sieltä töitä rekkakuskillekkin? Kun minä valmistun, niin minäpä huristelen kans tossa nykyisessä keskuksessa vaikka pillurallia sen rekkani kanssa, että saat sinä hengittää raikasta ilmaa ja maantiepölyä, tunnut olevan sen tarpeessa siellä vuohkalliossasi. Hahahaha
sellasta, sori en huomannut. :)))
siinä vielä. Mites niitten omies pallies luulet käyvän, kun ihmiset tulee ulkoiluttamaan koiriaan sitten sinne autottomaan nykykeskustaan ? :D
ymmärtäminen. Missä kohdassa tuossa viestissä on uhkaus? sitten siinä voisi olla jonkin sortin uhkaus, jos sanoisin, että mä puristan sun palleja niin kauan et sult ei enää lentäis kuuma ilmakaan. Mutta älä pelkää, mä en todellakaan sun visvakulliis koskis pitkällä tikullakaan. Siihen hommaan voit pyytää HauskanÄmmän avuksi. Tämä irstas pervertikko auttaa mielellään siinä hommassa!
Enhän minä ole mitään vitun Heinolaa mihinkään siirtämässä!! Mistä vitun takhikiältä sä sit oikein oot lähtösin. Ei edes tarkkailuluokalta tule tuollaisia aivottomia apinoita. Sulla ei ole yhtään hajua siitä mitä luet ja sen ymmärtäminen tökkii tosi pahasti. Jokainen sun viestis on täyttä ymmärrystä vailla tehty. Hesperiaan sut pitäis laittaa pakkohoitoon määräämättömäksi ajaksi :DD HaHaHaHa HeHeHeHe Naurua... HiHiHi.. hekotusta... HoHo.. HaHeHiHo.. voi vittu ku on HAUSKAA
Onkohan vähän turhan aikaista puhua sellaisesta mikä on vasta suunnitteilla. Kenties kahden vuoden päästä, kun saat amiksen loppuun vai?
eikö käy selvästi ilmi et tässä tarkoitan yksityis- autoilua? Minulla ei ole järjen kanssa mitään tekemistä... kun tänne kirjoittelen.. Se on voi voi, että toiset ottaa niinkin henkilökohtaisesti. Aina vain sama toistuu. Arvaas kuinka monta kertaa olen kuollut nauruun, kun luen noita viestejä, missä joku ottaa aivan tosissaan nämä keskustelut. Eihän tällaisia palstoja pitäisi edes olla olemassa, mutta mainoksillahan näitä servereitä pidetään yllä. Tällainen on ilmeisesti todellisuutta toisille. Tämä on hyvää vastapainoa. Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.. Tämä muuten pätee myös täällä palstalla. Ja koska tällanen palsta on luotu, niin pitäähän täällä jonkun välillä laittaa palstalle liikettäkin. Vittuilu toimii ainakin hyvin. Parempi sekin, kun olla vain olematta. :D
mulla on vielä hauskempaa kuin sulla. :D
amista enää käydä, tai joku ehkä käy, mut minä en. Ja mitä se sinulle kuuluu, koska valmistun? Toukokuussa, jos se nyt on pakko tietää.
en nimittäin omista kullia, enkä ole lesboksi vielä ryhtynyt. Mieliksesi en aio niin tehdäkkään. :D
kuulla. Hyvä et muutkin viihtyy. Ei tää itselleen niin väliksi olekkaan!
Voisihan samantien yli 70 vuotiaat lopettaa,
kai niitä virallisia paikkojakin on täällä heinolassa.
oot kasapaskaa
luontoa. Kyllä tuo raitis ilma sinullekkin kelpaa. Sinut pitäisi laittaa sinne kuppasen peltilehmäsi sisään ja ohjata pakokaasut sisätilaan. Rupeis pojan mulkerolla mieli muuttumaan. Autot pois Heinolan keskustasta!
"Ja jos nuo jalat puuttuu tai on muutoin estynyt liikkumaan voi aina jäädä kotia. Ei sieltä silloin tarvitse mihinkään päästä jos on huonossa kunnossa."
Et voi olla tosissasi? Olet todellakin sairaan itsekäs ihminen, jos tuossa tosissasi olit. Ajattele nyt välillä sillä yläpäälläsikin, jos siellä ois vaikka hernettä isommat aivot, kuin mitä se rusina siellä jossain alempana.
Sulla ja isälläsi on tainnut ne nastat ja naulat läpäistä muutakin kuin ne kengät.
tänne, niin enkö silloin ole tosissani? Kyllä olen! Eihän tässä muutoin mitään järkeä olisi. Tarkoitukseni on saada tämä sisäpiiri tajuamaan, että Suomessa on paljon muutakin kuin HEINOLA ja HEINOLALAISET!
Mitä itsekkyytä se on, jos patistaa ihmisiä liikkumaan paremman terveyden puolesta. Ei kait sekään minun vikani ole, jos joku on jättänyt liikkumisen nuorempana tekemättä. Ei kait sitä sitten tarvitse vanhempanakaan alkaa liikkumaan. Ei ne kintut enää siit parane. Juna on mennyt jo menojaan. Ei ihmekkään, että hautapaikoista on Heinolassa pulaa!
Ja mitä tuylee tuohon kengän nastoitukseen. Toimii hyvin. Suosittelen sinullekkin. Jos sinulla ei ole varaa ostaa nastoja, niin aina jostai lankusta muutaman naulan saa kiskaistua kengän pohjiin. Hyvää kesän odotusta ja liukkaita pääsiäiskelejä. Nastoilla pysyy pystyssä ja on kiva olla liikkeessä, toisin on asiat jalattomilla ja vajaa kuntoisilla. No, en anna itselleni mielipahaa, jos jotku on itselleen ongelmia aiheuttanut. Minä pääsen hyvin omin jaloin eteenpäin ja nautin siitä täisin rinnoin. Nautitko sinä?
ja enkä voi muuta kuin nauraa tuolle viestillesi, on se vaan niin uskomaton. :D