Matkakertomus – Maharasthra
Reitti: Goa – Kolhapur – Panhala – Vishalgad - Ganpatipule – Malvan/Tarkarli – Goa
Noin 800 km
Aloitimme matkanteon klo 5.30 aamuhämärässä. Liikennettä ei ollut juuri lainkaan ja matka taittui joutuisasti. Reitti kulki kauniin vuoriston läpi ja tie oli hyvä mutta erittäin mutkainen. Pysähdyimme heti Maharasthran rajan jälkeen aamupalalle ja kahville. Bhajia ja paoa eli mausteista vihanneskeittoa, jossa herneitä sekä pehmeää paikallista leipää. Vuoristossa ilma oli viileää ja Goalaisilla matkakumppaneillani olikin villapuserot yllä.
Saavuimme väsyneinä puolilta päivin Kolhapuriin, joka on suuri kaupunki. Siellä on jopa liikennevalot mutta turisteja ei näkynyt. Taisin olla ainoa valkoihoinen pitkään aikaan ja varsinainen nähtävyys. Kyselemällä löysimme parkkialueen. Onneksi molemmat matkakumppanini puhuvat paikallista kieltä eli marathia. Se poikkeaa täysin Goassa puhutusta konkanin kielestä. Myöskin kirjoitus eroaa.
Parkkialueella meidät nappasi noin 10 vuotias poika, joka lupasi esitellä meille kaikki Kolhapurin ja Panhalan nähtävyydet Rs 200. Mietimme mitä tehdä ja päätimme ottaa babun (poika konkaniksi) oppaaksi. Ensin halusimme hotelliin. Poika vei meidät koulun pihalla, jonne hänen sanojensa mukaan oli turvallista jättää auto. Kävin katsastamassa hotellin mutta heillä ei ollut tarjolla delux huonetta mikä tarkoitti, että huoneet olivat kamalia. Eivät edes näyttäneet niitä ja joudun odottamaan ennen kuin paikalle löydettiin englantia puhuva henkilö. Kyselin mikä toinen hotelli olisi sopivampi. Poika ohjasi minut läheiseen Shivajirao Bhosale hotelliin. Kerroin englanniksi, elekielellä sekä vähäisellä hindilläni että meitä on kolme henkeä ja tarvitsemme 2 huonetta. Perille meni ainoastaan että meitä on kolme ja näyttivät delux huoneen. Se oli ihan ok ja hintakin oli erittäin edullinen eli Rs 350 per yö, puh (0231) 2545498, 2543454. Olin sielläkin ensimmäinen turisti joka yöpyi.
Nälkä oli kova ja halusimme lounasta mutta poika veikin meidät ensimmäiseen kohteeseen eli Rankalan järvelle. Järvi oli vihreä eli kauttaaltaan kasvuston peitossa. Kyselimme taas ravintolaa mutta esittelyvuorossa oli New Palace eli uusi palatsi. Siellä itse asiassa oli lounasravintola mutta valitettavasti lounasaika oli aikaa sitten mennyt ohi, joten jouduimme tyytymään ainoastaan juomiin. Vähällä oli ettei poika saanut selkäänsä. Uudessa Palatsissa on myös Shree Chhatrapati Shahu Museo eli entisten Maharathojen elämästä kertova museo. Kaikkein vaikuttavinta olivatkin koko huone täytetyillä elämillä, joita Maharasthat olivat ampuneet sekä asehuone. Minua ne eivät niinkään kiinnostaneet. Alueella on myös eläntarha.
Nyt oli sitten ruokailun aika. Poika vei meidän Kolhapurin suosituimpaan ravintolaan mutta siellä oli ns. lounaan ja illallisen väli eli saimme ainoastaan snacks. Itse söin dosan eli nostetun letun. Nälkä lähti mutta ns. lounas ei ollut mitenkään nautittava kokemus. Päätimme jatkaa samantien Panhalaan, joka sijaitsee noin 20 km Kolhapurista pohjoiseen. Jyotiban temppeli, jossa käy Holi-juhlan aikaan 2 laks eli 200.000 pyhiinvaeltajaa kerrallaan oli oikein kaunis temppeli. Koska oli juuri Holi –juhla, temppeli oli kauttaaltaan värin peitossa. Jatkoimme matkaa vuoristossa Panhala Fortille. Kun kyselimme matkan pituutta, poika vastasi että vähän vielä vähän vielä. Saavuimme juuri auringonlaskun aikaan linnoitukselle ja näkymät olivat mahtavat. Nautimme auringonlaskusta, maisemasta ja linnoituksesta. Auringonlaskun jälkeen ajoimme takaisin Kolhapuriin, hyvästelimme pojan joka tietenkin pyysi enemmän rahaa kuin oli sovittu. Emme kuitenkaan suostuneet.
Koska illalla oli tarkoitus mennä viereiseen Mahalaxmi temppeliin, joka on omistettu jumalattarelle Amba Bai, kävimme pesulla. Goalaiset ystäväni kertoivat, että temppeliin voi mennä joko aamulla tai illalla ennen ruokailua. Jos ei ole mahdollisuutta käydä suihkussa, täytyy ainakin pestä jalat, kädet ja kasvot. Monissa pyhiinvaellus temppeleissä onkin mahdollisuus pesuun. Temppeli kierretään aina myötäpäivään, myöskin sisällä. Temppeliin mennessä kosketetaan oikealla kädellä sisääntulo askelmaa ja sitten molemmilla käsillä sielua. Kuvan edessä rukoillaan, otetaan vettä oikealla kädellä brahminilta, juodaan pieni määrä vettä ja loput viedään pään päälle. Goalaiset ystäväni eivät uhranneet kookoshedelmää tai ostaneet garland kukkia ennen temppeliin menoa. He tekevät näin omaan temppeliin mennessä. Yleisesti temppeleissä suhtaudutaan turisteihin ystävällisesti, annetaan tikka otsalle ja turistin oletetaan noudattavan paikallisia tapoja. Myös temppelistä poistuttaessa kosketaan oikealla kädellä askelmaa ja molemmilla käsillä sielua.
Mahalaxmi temppeli loisti valossa yön pimeydessä. Kultaa oli joka paikaissa, patsaita ja ihmisiä rukoilemassa. Temppeli oli valtava ja kiertämiseen kului aikaa. Itse menin jo ihmisvilinässä sekaisin minne piti mennä ja mistä piti tulla ulos. Vaikka ihmisiä oli paljon, oli temppelialueella kuitenkin rauha ja puhdas ilmapiiri. Monet jäivät istuskelemaan temppelialueelle vähäksi aikaa.
Nyt oli sitten taas nälkä ja kyselemällä löysimme läheltä ravintolan. Söimme suosikkiruokaamme eli gobi manchurian eli kukkakaalia mausteisessa valkosipulikastikkeessa. Ihmeekseni omistaja puhui englantia. Taisi olla paikkakunnan toinen henkilö, joka sitä osasi.
Meillä oli ongelma, koska poliisi temppelin vieressä oli sanonut, että ei ollut turvallista jättää autoa parkkipaikalle eikä hotellilla olut parkkipaikkaa. Goalaiset ystäväni päättivät vuorotellen vartioida autoa.
Aamulla oli ihana herätä temppelirukoukseen, joka alkaa klo 6 ja on hento naisen laulu. Olen kokenut saman Karnatkassa. Laulu kesti tunnin ja aurinko ehti nousta sillä välillä. Päätimme syödä aamiaisen matkan varrella ja lähdimme matkaan kun olin ostanut kuuluista Kolhapur chappals eli kamelinnahasta valmistetut sandaalit, Rs 100.
Olin katsonut oppaista, että matkanvarrella on Vishalgadin linnoitus. Löysimme tienhaaran kyselemällä ja matka jatkui ylös vuoristoon erittäin kiemuraista ja kapeaa tietä. Olisi pitänyt tietää, että linnoitukset sijaitsevat vuoristossa ja yleensä hankalan matkan päässä. Tie kapani ja huononi aina vaan ja lopuksi jouduimme kävelämään osan matkasta kuljettajan ajaessa autolla. Olisin luovuttanut jo monta kertaa mutta matkakumppanini sinnittelivät loppuun asti. Pääsimme linnoituksen juurelle, josta oli vielä matkaa riippusiltaa pitkin ja huonoa polkua pitkin ylös linnoitukselle. Minulle riitti pelkkä riippusillan näkeminen enkä uskaltanut ylös paikallisten kehoituksesta huolimatta. Ystäväni kertoivat, että paikalliset olivat suunnitelleet jos jonkinnäköistä kantotuolia, kiertotie ja muuta vastaavaa minulle. Onneksi en ymmärtänyt. Odottelin kiltisti vettä juoden. Litra meni pelkästään nälkään koska emme olleet ehtineet nauttia aamiaista. Ystäväni tulivat noin tunnin päästä ja jatkoimme samaa huonoa tietä takaisin. Linnoitus ei ollut minkään arvoinen ja siellä ehdottomasti ei kannata käydä. Laskimme leikkiä koko loppumatkan tästä paikasta, jota ei siis kannata mainita.
Löysimme iltapäivällä vihdoinkin ruokapaikan pienessä ulkoilmaravintolassa. Olisihan näitä ruokapaikkoja ollut pilvin pimein mutta matkakumppaneiden mielestä niiden hygieniataso oli erittäin kyseenalainen. Ravintolaan mentiin keittiön kautta, joten suoritimme hygieniatarkastuksen samalla. Ruoka oli taivaallista ja kyllä me söimmekin. Levähdyshetki varjossa teki hyvää, erikoisesti kuskillemme.
Saavuimme illalla Ganpatipulen rannalle väsyneinä, nälkäisinä ja onnellisina ettei mitään ollut sattunut meille tai autolle. Auto parka oli selvinnyt matkasta erittäin hyvin. Kävin kyselemässä huonetta MTDC (Maharasthra Tourism Department Corporation) –hotellista. Koska oli vielä Holi –juhlapyhä oli hotelli täynnä Intialaisia turisteja. Ohjasivat Hotel Shrisagar, josta löytyivät huoneet Rs 520 per yö, puh (02357) 235145, 235345. Suihkun jälkeen suunnistimme rannalla sijaitsevaan Ganesh –temppeliin. Temppelissä matkakumppanini antoivat pienen lahjoituksen, joka laitettiin kirjekuoreen. Kirjekuoreen merkittiin osoite ja temppelissä rukoilijat tulevat lähettämään pienen lahjan matkakumppaneilleni. Temppeli on pieni mutta erittäin kaunis ja sijaitsee ihan hiekkarannalla. Auringonlaskua ihailtaessa tuli yksi Intilainen nainen kysymään saisiko ottaa valokuvan minusta. Minulla oli Salwar Kameez päällä ja onnistuihan se valokuvaaminen.
Nälkä oli kova ja olimme haaveilleet koko matkan paikallisesta hyvästä kalasta. Opaskirjojen mukaan MTDC oli hyvä ravintola mutta kyselimme vielä paikallisilta huonolla menestyksellä. Pitkän kävelylenkin jälkeen voivuimme MTDC ravintolaan ja että olut olisi maistunut mutta oli ns dry day eli kuiva päivä Holi pyhän vuoksi. Fish Thali eli lautanen, jossa on erilaisia ruokia valmistettu kalasta oli odottamisen, hyttysten ja kuivan päivän väärtti. Todella hyvää!
Aamulla matka jatkui, taas tyhjin vatsoin, etelää ja Malvania kohti. Söimme aamiaisen matkalla ja kohteena oli Saiba-ravintola Malvanin rannalla, jossa olin käynyt aikaisemmin. Sinne saavuimme juuri lounasaikaan. Kaupunki oli yltä päältä Holi väreissä ja koska ravintolassa tarjottiin olutta olivat juhlijat juhlahumussa. Tilasimme taas Fish Thalit ja Fish Rawa Dry eli kalaa, joka on suolattu, kierritetty chilissä ja riisijauhossa ennen paistamista. Taivaallista ja olutkin maistui, vihdoin ja viimein.
Malvanin edustalla on saari ja saarella Sindhudurg Fort, johon pääsee veneellä. Linnoitus muistuttaa ehkä meidän Suomenlinnaa. Saarella asuu ihmisiä linnoituksen keskellä ja siellä kannattaa ehdottomasti käydä. Itse olin jo siellä käynyt joten ajoimme Tarkarli –rannalle ja majoituimme Gajanan -hotelliin, Rs 600 per yö puh (02365) 253021, mob 9422488055. Gajananin lähellä sijaitsee myös MTDC, jossa yöpyminen maksaa Rs 700.
Oli ihana sukeltaa siniseen, kirkkaaseen veteen ja kävellä valkoista hiekkarantaa pitkin väsymykseen asti. Rannalla en tavannut kuin yhden kalastajan. Vaikka olimme täynnä, kävimme vielä syömässä Fish Thalit MTDC –ravintolassa. Siellä Fish Curry Rice eli kalaa currykastikeessa ja riisiä maistuu aivan kuin Goan vastaava. Eli matkakumppaneillani oli jo koti-ikävä.
Aamulla, ja taas ilman aamiaista, aloitimme paluumatkan Goalle. Tie oli jo tuttu ja kulki lähellä merenrantaa. Tarkarlista pääsee myös pikatietä pitkin suoraan Mapusaan mutta päätimme vältellä check pointteja ja poliiseille maksamista. Rantatiellä ainoa check point oli juuri ennen Tirakolia ja lauttaa. Pysähtyminen maksoi, kuten tavallista, muutaman sata rupiaa.
Oli ihmeellistä tulla takaisin Goalle turistien pariin ja itselläni palautuminen kesti jonkin aikaa. Olin nauttinut autossa istumisesta ikkunat auki, hiukset hiekkapölyssä, hikisenä. Olin nähnyt paljon uusia paikkoja, temppeleitä, oppinut kulttuurista ja ystävistäni uusia asioita. Olimme nauttineet toistemme seurasta, nauraneet ja syöneet hyvin. Haikeana jätin Maharasthra-osavaltion taakseni.
Reitti: Goa – Kolhapur – Panhala – Vishalgad - Ganpatipule – Malvan/Tarkarli – Goa
Noin 800 km
Aloitimme matkanteon klo 5.30 aamuhämärässä. Liikennettä ei ollut juuri lainkaan ja matka taittui joutuisasti. Reitti kulki kauniin vuoriston läpi ja tie oli hyvä mutta erittäin mutkainen. Pysähdyimme heti Maharasthran rajan jälkeen aamupalalle ja kahville. Bhajia ja paoa eli mausteista vihanneskeittoa, jossa herneitä sekä pehmeää paikallista leipää. Vuoristossa ilma oli viileää ja Goalaisilla matkakumppaneillani olikin villapuserot yllä.
Saavuimme väsyneinä puolilta päivin Kolhapuriin, joka on suuri kaupunki. Siellä on jopa liikennevalot mutta turisteja ei näkynyt. Taisin olla ainoa valkoihoinen pitkään aikaan ja varsinainen nähtävyys. Kyselemällä löysimme parkkialueen. Onneksi molemmat matkakumppanini puhuvat paikallista kieltä eli marathia. Se poikkeaa täysin Goassa puhutusta konkanin kielestä. Myöskin kirjoitus eroaa.
Parkkialueella meidät nappasi noin 10 vuotias poika, joka lupasi esitellä meille kaikki Kolhapurin ja Panhalan nähtävyydet Rs 200. Mietimme mitä tehdä ja päätimme ottaa babun (poika konkaniksi) oppaaksi. Ensin halusimme hotelliin. Poika vei meidät koulun pihalla, jonne hänen sanojensa mukaan oli turvallista jättää auto. Kävin katsastamassa hotellin mutta heillä ei ollut tarjolla delux huonetta mikä tarkoitti, että huoneet olivat kamalia. Eivät edes näyttäneet niitä ja joudun odottamaan ennen kuin paikalle löydettiin englantia puhuva henkilö. Kyselin mikä toinen hotelli olisi sopivampi. Poika ohjasi minut läheiseen Shivajirao Bhosale hotelliin. Kerroin englanniksi, elekielellä sekä vähäisellä hindilläni että meitä on kolme henkeä ja tarvitsemme 2 huonetta. Perille meni ainoastaan että meitä on kolme ja näyttivät delux huoneen. Se oli ihan ok ja hintakin oli erittäin edullinen eli Rs 350 per yö, puh (0231) 2545498, 2543454. Olin sielläkin ensimmäinen turisti joka yöpyi.
Nälkä oli kova ja halusimme lounasta mutta poika veikin meidät ensimmäiseen kohteeseen eli Rankalan järvelle. Järvi oli vihreä eli kauttaaltaan kasvuston peitossa. Kyselimme taas ravintolaa mutta esittelyvuorossa oli New Palace eli uusi palatsi. Siellä itse asiassa oli lounasravintola mutta valitettavasti lounasaika oli aikaa sitten mennyt ohi, joten jouduimme tyytymään ainoastaan juomiin. Vähällä oli ettei poika saanut selkäänsä. Uudessa Palatsissa on myös Shree Chhatrapati Shahu Museo eli entisten Maharathojen elämästä kertova museo. Kaikkein vaikuttavinta olivatkin koko huone täytetyillä elämillä, joita Maharasthat olivat ampuneet sekä asehuone. Minua ne eivät niinkään kiinnostaneet. Alueella on myös eläntarha.
Nyt oli sitten ruokailun aika. Poika vei meidän Kolhapurin suosituimpaan ravintolaan mutta siellä oli ns. lounaan ja illallisen väli eli saimme ainoastaan snacks. Itse söin dosan eli nostetun letun. Nälkä lähti mutta ns. lounas ei ollut mitenkään nautittava kokemus. Päätimme jatkaa samantien Panhalaan, joka sijaitsee noin 20 km Kolhapurista pohjoiseen. Jyotiban temppeli, jossa käy Holi-juhlan aikaan 2 laks eli 200.000 pyhiinvaeltajaa kerrallaan oli oikein kaunis temppeli. Koska oli juuri Holi –juhla, temppeli oli kauttaaltaan värin peitossa. Jatkoimme matkaa vuoristossa Panhala Fortille. Kun kyselimme matkan pituutta, poika vastasi että vähän vielä vähän vielä. Saavuimme juuri auringonlaskun aikaan linnoitukselle ja näkymät olivat mahtavat. Nautimme auringonlaskusta, maisemasta ja linnoituksesta. Auringonlaskun jälkeen ajoimme takaisin Kolhapuriin, hyvästelimme pojan joka tietenkin pyysi enemmän rahaa kuin oli sovittu. Emme kuitenkaan suostuneet.
Koska illalla oli tarkoitus mennä viereiseen Mahalaxmi temppeliin, joka on omistettu jumalattarelle Amba Bai, kävimme pesulla. Goalaiset ystäväni kertoivat, että temppeliin voi mennä joko aamulla tai illalla ennen ruokailua. Jos ei ole mahdollisuutta käydä suihkussa, täytyy ainakin pestä jalat, kädet ja kasvot. Monissa pyhiinvaellus temppeleissä onkin mahdollisuus pesuun. Temppeli kierretään aina myötäpäivään, myöskin sisällä. Temppeliin mennessä kosketetaan oikealla kädellä sisääntulo askelmaa ja sitten molemmilla käsillä sielua. Kuvan edessä rukoillaan, otetaan vettä oikealla kädellä brahminilta, juodaan pieni määrä vettä ja loput viedään pään päälle. Goalaiset ystäväni eivät uhranneet kookoshedelmää tai ostaneet garland kukkia ennen temppeliin menoa. He tekevät näin omaan temppeliin mennessä. Yleisesti temppeleissä suhtaudutaan turisteihin ystävällisesti, annetaan tikka otsalle ja turistin oletetaan noudattavan paikallisia tapoja. Myös temppelistä poistuttaessa kosketaan oikealla kädellä askelmaa ja molemmilla käsillä sielua.
Mahalaxmi temppeli loisti valossa yön pimeydessä. Kultaa oli joka paikaissa, patsaita ja ihmisiä rukoilemassa. Temppeli oli valtava ja kiertämiseen kului aikaa. Itse menin jo ihmisvilinässä sekaisin minne piti mennä ja mistä piti tulla ulos. Vaikka ihmisiä oli paljon, oli temppelialueella kuitenkin rauha ja puhdas ilmapiiri. Monet jäivät istuskelemaan temppelialueelle vähäksi aikaa.
Nyt oli sitten taas nälkä ja kyselemällä löysimme läheltä ravintolan. Söimme suosikkiruokaamme eli gobi manchurian eli kukkakaalia mausteisessa valkosipulikastikkeessa. Ihmeekseni omistaja puhui englantia. Taisi olla paikkakunnan toinen henkilö, joka sitä osasi.
Meillä oli ongelma, koska poliisi temppelin vieressä oli sanonut, että ei ollut turvallista jättää autoa parkkipaikalle eikä hotellilla olut parkkipaikkaa. Goalaiset ystäväni päättivät vuorotellen vartioida autoa.
Aamulla oli ihana herätä temppelirukoukseen, joka alkaa klo 6 ja on hento naisen laulu. Olen kokenut saman Karnatkassa. Laulu kesti tunnin ja aurinko ehti nousta sillä välillä. Päätimme syödä aamiaisen matkan varrella ja lähdimme matkaan kun olin ostanut kuuluista Kolhapur chappals eli kamelinnahasta valmistetut sandaalit, Rs 100.
Olin katsonut oppaista, että matkanvarrella on Vishalgadin linnoitus. Löysimme tienhaaran kyselemällä ja matka jatkui ylös vuoristoon erittäin kiemuraista ja kapeaa tietä. Olisi pitänyt tietää, että linnoitukset sijaitsevat vuoristossa ja yleensä hankalan matkan päässä. Tie kapani ja huononi aina vaan ja lopuksi jouduimme kävelämään osan matkasta kuljettajan ajaessa autolla. Olisin luovuttanut jo monta kertaa mutta matkakumppanini sinnittelivät loppuun asti. Pääsimme linnoituksen juurelle, josta oli vielä matkaa riippusiltaa pitkin ja huonoa polkua pitkin ylös linnoitukselle. Minulle riitti pelkkä riippusillan näkeminen enkä uskaltanut ylös paikallisten kehoituksesta huolimatta. Ystäväni kertoivat, että paikalliset olivat suunnitelleet jos jonkinnäköistä kantotuolia, kiertotie ja muuta vastaavaa minulle. Onneksi en ymmärtänyt. Odottelin kiltisti vettä juoden. Litra meni pelkästään nälkään koska emme olleet ehtineet nauttia aamiaista. Ystäväni tulivat noin tunnin päästä ja jatkoimme samaa huonoa tietä takaisin. Linnoitus ei ollut minkään arvoinen ja siellä ehdottomasti ei kannata käydä. Laskimme leikkiä koko loppumatkan tästä paikasta, jota ei siis kannata mainita.
Löysimme iltapäivällä vihdoinkin ruokapaikan pienessä ulkoilmaravintolassa. Olisihan näitä ruokapaikkoja ollut pilvin pimein mutta matkakumppaneiden mielestä niiden hygieniataso oli erittäin kyseenalainen. Ravintolaan mentiin keittiön kautta, joten suoritimme hygieniatarkastuksen samalla. Ruoka oli taivaallista ja kyllä me söimmekin. Levähdyshetki varjossa teki hyvää, erikoisesti kuskillemme.
Saavuimme illalla Ganpatipulen rannalle väsyneinä, nälkäisinä ja onnellisina ettei mitään ollut sattunut meille tai autolle. Auto parka oli selvinnyt matkasta erittäin hyvin. Kävin kyselemässä huonetta MTDC (Maharasthra Tourism Department Corporation) –hotellista. Koska oli vielä Holi –juhlapyhä oli hotelli täynnä Intialaisia turisteja. Ohjasivat Hotel Shrisagar, josta löytyivät huoneet Rs 520 per yö, puh (02357) 235145, 235345. Suihkun jälkeen suunnistimme rannalla sijaitsevaan Ganesh –temppeliin. Temppelissä matkakumppanini antoivat pienen lahjoituksen, joka laitettiin kirjekuoreen. Kirjekuoreen merkittiin osoite ja temppelissä rukoilijat tulevat lähettämään pienen lahjan matkakumppaneilleni. Temppeli on pieni mutta erittäin kaunis ja sijaitsee ihan hiekkarannalla. Auringonlaskua ihailtaessa tuli yksi Intilainen nainen kysymään saisiko ottaa valokuvan minusta. Minulla oli Salwar Kameez päällä ja onnistuihan se valokuvaaminen.
Nälkä oli kova ja olimme haaveilleet koko matkan paikallisesta hyvästä kalasta. Opaskirjojen mukaan MTDC oli hyvä ravintola mutta kyselimme vielä paikallisilta huonolla menestyksellä. Pitkän kävelylenkin jälkeen voivuimme MTDC ravintolaan ja että olut olisi maistunut mutta oli ns dry day eli kuiva päivä Holi pyhän vuoksi. Fish Thali eli lautanen, jossa on erilaisia ruokia valmistettu kalasta oli odottamisen, hyttysten ja kuivan päivän väärtti. Todella hyvää!
Aamulla matka jatkui, taas tyhjin vatsoin, etelää ja Malvania kohti. Söimme aamiaisen matkalla ja kohteena oli Saiba-ravintola Malvanin rannalla, jossa olin käynyt aikaisemmin. Sinne saavuimme juuri lounasaikaan. Kaupunki oli yltä päältä Holi väreissä ja koska ravintolassa tarjottiin olutta olivat juhlijat juhlahumussa. Tilasimme taas Fish Thalit ja Fish Rawa Dry eli kalaa, joka on suolattu, kierritetty chilissä ja riisijauhossa ennen paistamista. Taivaallista ja olutkin maistui, vihdoin ja viimein.
Malvanin edustalla on saari ja saarella Sindhudurg Fort, johon pääsee veneellä. Linnoitus muistuttaa ehkä meidän Suomenlinnaa. Saarella asuu ihmisiä linnoituksen keskellä ja siellä kannattaa ehdottomasti käydä. Itse olin jo siellä käynyt joten ajoimme Tarkarli –rannalle ja majoituimme Gajanan -hotelliin, Rs 600 per yö puh (02365) 253021, mob 9422488055. Gajananin lähellä sijaitsee myös MTDC, jossa yöpyminen maksaa Rs 700.
Oli ihana sukeltaa siniseen, kirkkaaseen veteen ja kävellä valkoista hiekkarantaa pitkin väsymykseen asti. Rannalla en tavannut kuin yhden kalastajan. Vaikka olimme täynnä, kävimme vielä syömässä Fish Thalit MTDC –ravintolassa. Siellä Fish Curry Rice eli kalaa currykastikeessa ja riisiä maistuu aivan kuin Goan vastaava. Eli matkakumppaneillani oli jo koti-ikävä.
Aamulla, ja taas ilman aamiaista, aloitimme paluumatkan Goalle. Tie oli jo tuttu ja kulki lähellä merenrantaa. Tarkarlista pääsee myös pikatietä pitkin suoraan Mapusaan mutta päätimme vältellä check pointteja ja poliiseille maksamista. Rantatiellä ainoa check point oli juuri ennen Tirakolia ja lauttaa. Pysähtyminen maksoi, kuten tavallista, muutaman sata rupiaa.
Oli ihmeellistä tulla takaisin Goalle turistien pariin ja itselläni palautuminen kesti jonkin aikaa. Olin nauttinut autossa istumisesta ikkunat auki, hiukset hiekkapölyssä, hikisenä. Olin nähnyt paljon uusia paikkoja, temppeleitä, oppinut kulttuurista ja ystävistäni uusia asioita. Olimme nauttineet toistemme seurasta, nauraneet ja syöneet hyvin. Haikeana jätin Maharasthra-osavaltion taakseni.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Mukava matkakertomus. Juuri noin se Intia avautuu.
Itse ihmettelin Goalla erityisesti englantilaisten turistien massaa, joiden päivät kuluvat rannalla, aurinkoa otetaan vaikka väkisin ja suoraan kasvoille, hikipisarat noruen, ja sama porukka jatkaa ilta illan jälkeen omassa Molly Malone -pubissa halpaa viinaa ja olutta litkien. Tätä 2-3 viikkoa ja sitten lento kotiin. So boring, boring!
Mutta näkemällä vähän vaivaa, matkustamalla oman matkasuunnitelman mukaan ja tutustumalla paikallisiin saa paljon enemmän, vaikka rasittavalta joskus tuntuukin, kun kaikki ei mene suunnitelmien mukaan. Koskaan ei tiedä mitä edestään löytää, ja usein ne yllätysmomentit, joskus negatiivisetkin, ovat matkan koskettavinta antia, jotka muistaa myöhemmin.