Rosen terapiasta

Tutustuin hiljattain tähän terapiamuotoon, ja kiinnostaisi kuulla kokemuksia. Oliko hoidosta hyötyä, jos oli, minkälaista? Miltä käsittely tuntui? Miksi päätit kokeilla tätä hoitoa?

Menikö rahat hukkaan?

Myönteisiä kokemuksia tai pettymyksiä, luen mielenkiinnolla.
3566
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Olen käynyt rosenissa jo puoli vuotta säännöllisen epäsäännöllisesti. Päätin kokeilla hoitoa, koska olen aiemmin pettynyt keskusteluterapiaan ja kokenut sen riittämättömäksi hoitomuodoksi. Kokemukseni on, että Rosen terapia käynti vaikuttaa aina jollain tavalla, koskaan en ole hoidossa käynyt tai sieltä lähtenyt niin ettei hoidolla olisi ollut mitään vaikutusta. Vaikutukset ja seuraukset ovat olleet monenlaisia... niin hyviä kuin huonojakin. Niitä on vaikea lyhyesti eritellä. Kai tässä on plussan puolelle aina jääty kokemuksissa, kun olen niin uskollisesti varannut aina uuden ajan :) Mut siis joo... Ne negatiivisetkin jälkivaikutukset, itkut ja epämääräiset, oudot ja huonot olot kuuluvat asiaan ja ovat loppupeleissä hyvia asioita, vievät "kehitystä" eteenpäin. :) Niin ainakin olen ymmärtänyt.. Se vähän lohduttaa ja helpottaa tietää. Olen Rosenin avulla oppinut itsestäni edes vähän enemmän, jos en muuta niin edes sen että minulla on kuin onkin (en ole aikaisemmin täysin uskonut niiden olemassaoloon) kaikenlaisia jännityksiä ja jäykkyyksiä kehossani ja niistä olisi varmaan hyvä päästä eroon. Uskon ja toivon, että rosenin avulla voin pikkuhiljaa päästäkin niistä irti eli käynnit todella kannattaa. Tosin joskus tuntuu, että prosessi on ainakin minun kohdalla aika hidas, eli aikaa tähän voi mennä (rahaa myös, mutta uskon että tämä on kannattava satsaus eivätkä rahat mene hukkaan).

Äänestä
  • Mä olen käynt rosenissa nyt 2 kertaa ja molemmat oli erilaisia.
    Mä olen käynyt keskustelemasssa psykologin kanssa, mutta tuntui että tarvitsen jotain kehollista hoitoa myös.
    Eka kerralla nousi mieleen tunteita lapsuudesta ja mielikuvia lapsuudenkodista hoidon aikana. Se tuntui kuitenkin turvalliselta hoitopaikalla. Mutta totta kai kotona sitten piti käsitellä ne esiin nousseet asiat itse.
    Toisella kerralla oli tyhjä hyvä olo, päässä ei ollut mitään ajatuksia ja lähtiessä oli tosi hyvä olo.
    Hoitoa on vaikea kuvata, se on erittäin hellävaraista, mutta sen tuntee silti kehossa ja mielessä.
    Mutta kaikki hoidot ei sovi kaikille eikä tehoa kaikkiin.
    Mutta helppo hoito se ei välttämättä ole, sillä siinä ei hoidon jälkeen keskustella esiin tulleista ongelmista, eli jos on akuutteja pahoja ongelmia, kannattaa mennä ensin lääkäriin/psykologille ja vasta sitten roseniin.
    Mutta mua on auttanut ja jatkan varmasti

    Äänestä

olen kerran käynyt terapiassa ja se vaikutti erikoisella tavalla, tavallaan mitään ei tapahtunut mutta jälkeenpäin tunsin kehoni jännityksen helpottuneen. aion mennä uudestaankin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kokemuksia? kirjoitti:

Tutustuin hiljattain tähän terapiamuotoon, ja kiinnostaisi kuulla kokemuksia. Oliko hoidosta hyötyä, jos oli, minkälaista? Miltä käsittely tuntui? Miksi päätit kokeilla tätä hoitoa?

Menikö rahat hukkaan?

Myönteisiä kokemuksia tai pettymyksiä, luen mielenkiinnolla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu