pelottavat neljä tuntia

hämillään ja peloissaan

Tästä on nyt kohta kaksi vuotta, kun kodissani tapahtui kaasuräjähdys. Olin viettämässä rauhallista lauantai iltaa työkaverini kanssa, istuimme olohuoneessa ja nautimme saunan jälkeisestä ajasta oluen kera, meillä oli hauskaa juttelimme kaikenlaista ja naureskelimme päättömille jutuillemme, olimme jossain vaiheessa iltaa menneet nukkumaan minä nukuin makuuhuoneessa omassa sängyssäni ja työkaverini nukkui viereisessä huoneessa joka minulla on vierashuoneena. Heräsin jossain vaiheessa yöllä mennäkseni wc;hen, eteisessä haistoin oudon hajun mutta en kiinnittänyt siihen siinä vaiheessa mitään huomiota koska olin viellä niin uninen, tultuani wc;stä ihmettelin tuota kummaa hajua ja aloin tarkastella paikkoja, mitään kummallista en havainnut siinä vaiheessa, menin istumaan olohuoneeseen koska uni oli jo mennyt ohitse eikä minua enää nukuttanut. Kului ehkä noin puolisen tuntia kun minulle tuli hieman nälkä ja ajattelin mennä syömään jotain, keittiössä laitoin pahaa aavistamatta valot päälle ja hellan päälle silloin kuului vain valtava suhahdus ja kaikki pimeni. Tultuani tajuihini makasin lattialla romun ja kaiken muun seassa, ihmettelin mitä oli tapahtunut kunnes tajusin että kotini oli melkein tuhoutunut, en ymmärtänyt heti mistä oli kyse mutta kun palomiehet tulivat sisälle ymmärsin että jotain vakavaa oli tapahtunut, kuulin heidän puhuvan räjähdyksestä mutta en jaksanut kysyä siitä. Olin loukkaantunut pahasti mutta kipuja minulla ei ollut. Myöhemmin sairaalassa minulle kerrottiin että kotonani oli tapahtunut kaasu räjähdys, kysyin ensimmäiseksi mitä työkaverilleni oli tapahtunut ja että selvisikö hän, sain vastaukseksi että hän taistelee hengestään teho-osastolla. En ensiksi halunnut uskoa kuulemaani mutta vähitellen aloin hyväksyä asian. Noin kaksi viikkoa tapahtuman jälkeen sain valokuvia kodistani tai siis mitä siitä oli enää jäljellä, en kyennyt sanomaan sanaakaan kuvia katsellessani, tuntui vain niin suunnattoman tyhjältä, kaikki mitä minulla oli, oli nyt poissa tuhkana ja palasina. Toivuttuani ja sairaalasta pois päästyäni aloin työstämään tapahtunutta pienin hitain "askelin", menin katsomaan kotiani ja kävin tapahtuman läpi sen mitä siitä muistin se oli hyvin raskasta mutta tein sen kuitenkin.

Jälkeenpäin sain tiedon että työkaverini oli menehtynyt sairaalassa, vammat olivat olleet liian pahoja.

Asun edelleen samassa talossa jossa räjähdys tapahtui.

9

5081

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • .......

      Pienestä on ihmisen elo kiinni. Elämä on haurasta.

    • miettii vaan.

      Siis jossain Britanniassako asut...? Missä päin Suomea muka käytetään kaasua keittiön helloissa...?

      • tiedoksi vaan

        Ihan Helsingissäkin on joissain taloissa kaasuhellat edelleen.


      • ......

        Kyllä Suomessakin ainakin tosiaan Helsingissä käytetään edelleen kaasuhelloja!


      • kantakaupungissa

        on varsin paljon kaasuhellatalouksia. Monet kokkausta harrastavat myös käyttävät kaasu/sähköhellan yhdistelmää. Ravintoloissa on useimmiten kaasuhella, koska sen kuumuutta on helpompi säädellä kuin sähköhellan.

        Suomessa sallitut kaasuhellat ovat kuitenkin turvallisia. Kaasun tulo katkeaa heti, jos liekkiä ei ole ollut kymmeneen sekuntiin. Vastaavaa ei siis voisi tapahtua Suomessa.


      • LPolku

        Asun Helsingin Kalliossa ja täällä lähes kaikissa taloissa on kaasuhella. Kaasun toimittaa Helsingin Kaupunkikaasu Oy.

        Enkä usko että ovat täälläkään kovin turvallisia: meidänkin kämpässä hella on ollut paikoillaan jostain vuodesta yks ja kaks... eli yhtä kauan kuin talokin. Ja sen huomaa.


      • hämillään ja peloissaan
        kantakaupungissa kirjoitti:

        on varsin paljon kaasuhellatalouksia. Monet kokkausta harrastavat myös käyttävät kaasu/sähköhellan yhdistelmää. Ravintoloissa on useimmiten kaasuhella, koska sen kuumuutta on helpompi säädellä kuin sähköhellan.

        Suomessa sallitut kaasuhellat ovat kuitenkin turvallisia. Kaasun tulo katkeaa heti, jos liekkiä ei ole ollut kymmeneen sekuntiin. Vastaavaa ei siis voisi tapahtua Suomessa.

        Tämä kyseinen kaasuhella oli vuodelta kivi ja keppi, eli todella vanha, sitä ei oltu uusittu viellä.


      • hämillään ja peloissaan

        Talouksissa muun muassa helsingissä vanhemmissa taloissa onedelleen kaasuhella.


    • aino11

      Olen sitä mieltä että muuta!!Olet ollut shokissa ja vieläkin olet siinä samassa tilanteessa,vaikka tietämättäsi kuinka syvällä se sinussa on.Ajan myötä voit sairastua todella vakavasti.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      188
      1305
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      138
      893
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      842
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      748
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      50
      711
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      250
      609
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      311
      590
    8. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      579
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      564
    10. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      7
      560
    Aihe