Miten kertoa pikkutytölle, joka on laajentamassa elinpiiriään yhä kauemmaks äitinsä silmän alta, että maailmassa on paljon pahaa, jota hänen pitäisi oppia varomaan. Miten selität, että ihmisiin täytyy suhtautua oman itsensä takia varoen, suorastaan epäluuloisesti, kun tähän mennessä hänen ympärillään on ollut vain ihmisiä,joihin on voinut luottaa. Mitä käsket tehdä, jos joku tuntematon tulee juttusille. Tiedän, että tämä on vasta alkua, mutta miten varjella lastaan, mutta silti antaa hänen tutustua maailmaan, tulematta raiskatuksi tai tapetuksi.
lapsuuden loppu ??
bluesound
12940
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
oon samaa mieltä miksei vanhemmat vois kertoo kaikki pahoja juttuja mitä ihmisen pitää varoo esim.tupakkaa sittekku lapsi rupee käyttään niitä niin sitten vanhempien on myöhästä torjuu sitä olis kertonut silloon joskus esim.12w??????
mä en haluaisi kertoa lapselleni kaikkia pahoja asioita, enkä kerro niitä yhtään sen enempää kuin on pakko,vain mahdollisimman pienen palasen kerrallaan, sillä mä en halua hänen ahdistuvan vielä tämän maailman pahuudesta. Tupakka on aika pikkujuttu sen rinnalla,että on niitä ketkä raiskaavat, tappavat, satuttavat pientä ihmistä itseään tyydyttääkseen, ja heitä pitäisi oppia varomaan. Kuusivuotiaan ei pitäisi olla tuon tiedon tarpeessa, mutta maailmassa missä mikään ei ole pyhää, ei edes lapsuus,joutuu väkisinkin tilanteeseen, ettei voi olla vaiti. Miten kertoa murskaamatta lapsen herkkää mieltä. Lohdutin järkyttynyttä lastani sanoen, että tämä kuulostaa ja on pahaa, ja tämä sattuu, mutta enemmän sattuu se, jos joku tekee pienelle ihmiselle pahaa.. Ahdistaa.
itse olen lapsilleni kertonut vain vähän siitä mitä kaikkea voisi sattua. Olen kertonut ettei vieraiden kanssa lähdetä minnekään koska voi sattua jotain pahaa, että kaikki ihmiset ei ole lapsille hyviä. Ei suinkaan kaikkia pedofiilisia yksityskohtia tai raiskausjuttuja ole tarpeen alle 10 v kertoa. Antaa lapsen itse miettiä, mitä on se paha. Eri asia on jos lapsi kohtaa itse jotain em juttuja, silloin on haettava ammattiapua, silloin ei äidinrakkaus riitä. Samoin kuin liikennejuttuja olen kertonut, että tulee "isoja pipejä" ja joutuu sairaalaan ja koskee kovasti, jos joutuu auton töytäisemäksi, eikä niin, että kallo halkeaa, suolet tulee pihalle, halvaantuu, jäsenet menee irtipoikki jne. Myöskään pultsareilla pelottelua en ymmärrä, tunnen äitejä, jotka lapsineen vaihtaa kadun toiselle puolelle päivänvalollakin puliukon kohdatessaan. Lapsille pitää luoda uskoa hyvään ja tervettä järkeä itsesuojeluun!!!
mutta MITEN? Miten neuvot ohittamaan vieraat murrosiänkynnyksellä seisovat kiusaamiseen valmiit pojat , joita lapsi pelkää niin, että mielummin kiertää talon takaovelle päästäkseen sisälle,kuin että menisi kohti tai miten hahmottaa paikat ja reitit, joissa on turvallista kulkea. Miten määrittelet turvallisen niin että pienikin pystyy sen arvioimaan. Mitä neuvoa, mitä tehdä jos jos jos.
Ainoastaan omissa helmoissa en "halua" enkä voi pitää, lapsi pursuaa intoa tutustua ympäröivään maailmaan,ja sinnehän hän on joka tapauksessa menossa, ja kauemmaksi.
joskus pitää vaan uskaltaa!! älä tartuta ilmeistä ahdistustasi lapseen!
oletko kuullut lapsille järjestettävistä Skidikantti -koulutuksista? On myös kirjallisuutta, etsipä skidikantti-asiaa vaikka netistä.
Mistäsinä muuten päättelet että murrosiän kynnyksellä olevat pojat ovat valmiina kiusaamaan? Ei meluisuus ole välttämättä siitä merkki, eikä hävytön huutelukaan. Voitkos joskus mennä lapsesi kanssa ko. paikan ohi ja jututtaa jätkiä? Nimen kysyminen esim karkottaa usein turhan jauhajat ja seisoskelijat kulmilta, ainakin jos on just 10 - 13 v hepuista kyse.
juu, tuota mä ajattelin tänään,nimien kysymistä, ja asiaahan voi oikeestikin jatkaa etsimällä näitten teinien vanhemmat käsiinsä. Pitänee toiste pohtia jossain muualla, täällä saa äkkiä hysteerisen maineen..
Anteeksi provosoiva otsikko mutta vastauksia ja sinun kommenttejasi lukiessasi tuli mieleen, että missä tynnyrissä olette eläneet tai elätte? Ja pumpuliin käärittynä, pelkkiä muumivideoita katsellen? Minkä ikäsestä lapsesta on kyse? Mistä te keskustelette? Ette mistään?
Jo pelkästään satukirjojen maailmassa on hyvät japahat, samoin lasten ohjelmissa ja elokuvissa. Päiväkodissa, kerhoissa, pihamaalla on monenlaisia ihmisiä, ilkeitäkin lapsia, riitoja, kavereita jotka vie lelun kädestä, on tänään kaveri ja huomenna ei, ei leikikään vaikka lupasi kun toinen kaveri tuli.... pulkkamäessäkin sattuu ja tapahtuu...
Näistä kaikesta pitää jutella lasten knssa. Pikkuhiljaa reviiri laajenee, ihmisiä tulee lisää ympärille. Miksi joku setä örisee ja puhuu sekavia ja haisee pahalle kauppakeskusksessa jne, siihen tyyliin.
Tämöisen normaalin elämän ja normaalin elämisen kautta kohtaa muita ihmisiä, hyviä, pahoja, pelättäviä, arvelluttavia, ja sitten jutellaan. Sen verran vain kuin lapsen ikätasoinen ymmärys sen vaatii ja pysytyy sulattamaan. Pitäähän sinun opettaa lapsellesi liikennesäännötkin ja se, että vaikka suojatie on, autoja tulee silti varoa!! Pitäähön sinun perustella, miksi sinun lapsellasi on pyöräkypärä, vaikka naapurin muksulla ei olekaan tai jotain muuta vastaavaa!!??
Joudut myös kertomaan lapsellsei, että keneltäkään tuntemattomalta ei saa ottaa makeisia tai ruokaa tms. vaikka toinen olisi uinka kiva ja mukava.. mutta tuntematon. Pitää vain vaistata, että kiitos, mutta äiti on kieltänyt ottamasta vieraalta. NÄin omani sanoivat. Vaikka kyseessä siis ei ollut mikään namusetä-tyyppi vaan kiltti täti..
Kait teillä on kontatit neuvolaan, kysy sieltä. Ilmeisesti sinä pelkäät pahaa maailmaa, haluat näyttää lapselle vain hyvän, mutta kun maailma ei ole vain hyvää täynnä. Pitää oppia terve itsetunto ja terve itsesuojeluvaisto. Se on eri asia kuin ahdistunut pelko kaikkea uutta ja vierasta ja erilaista kohtaan.
Ehkä sinä olet se, joka tarvitsee apua, juttele jonkun kanssa. Mitä pelkäät, miksi pelkäät, omat kokemuksesi, lapsuutesi?
Umpiossa voi lasta kasvattaa aika pitkälle,kun ei koskaan päästä minnekään, pitää tiukan ja pienen reviirin lapselle mahd. pitkään. Mutta joskus sen lapsen olisi pärjättävä omillaan kuitenkin... ja mites sitte? Ahdistunut, kaikkea pelkäävä aikuinen..?
totta, olet provosiva, ja toivon että pystyn pitkästä kirjoituksestasi poimimaan oleellisimmat ja vastaamaan niihin.
Meidän oma pikkutynnyrimme oli rauhallinen pieni asuntoalue kaupungin sydämessä. Siellä asui monenlaisia ihmisiä, varsinaisia persoonallisuuksia,teatteriväkeä, muusikko, taidemaalari, vaihtoehtoliikkeen kannattaja ja muita omantiensä tallaajia. Pihaa, jossa lapset saivat juosta ja temuta mielensä mukaan, en toki edes harkinnut meneväni heitä sinne suojelemaan, vaan sallin itselleni silmällä pidon vaivattomuuden kotimme ikkunoista, joista näki joka suuntaan. Vieressä kulkevalle junaradalle ei esimerkiksi saanut mennä, eikä isolle tielle sen takana, enkä koskaan joutunut lapsiani eikä muista kylän mukuloita sieltä pois hakemaan. Heille oli todellakin, hämmästytkö, kerrottu, kuinka vaarallisia paikkoja nämä ovat, ja jostain syystä kukaan tenava ei näitä neuvoja lähtenyt uhmaamaan.
Itse asutusalueen läpi kulki vain "oman porukan " autot, joiden kuskit tiesivät minkä talon kohdalla erityisesti varoa irrallaan olevia lapsia. Yhteisössä jokainen sai kokemuksia ihmisten erilaisuudesta, standardeihin kuulumattomuus oli melkeinpä tynnyrimme tyyppipiirre siinä missä levottomasti ilman vanhempiensa silmälläpitoa liikehtivien kiroilevien ja silmille pyrkivien teini-ikäisten puute.Kylämme teinit kunnioittivat ympäristöään, heitä ei tarvinnut pelätä, eikä heidän käyttäytymistään arvellen seurata, tervepäisiä nuoria, joitten elämänriemua oli mukava nähdä.
Myöskään siellä ei ollut kuin yksi toisiaan pieksävä juopotteleva pariskunta, jotka hekin olivat taltutetettavissa napakalla YHTEISÖN pitämällä puhuttelulla. Mieluusti vaiensimme tuon kaksikon yhteisvoimin, jotta - todellakin - lapsiemme ei tarvinnut nähdä ei kuulla humalaisten rötinöitä. Samaten olen esim. sairaalan ensiavussa ollessani vienyt lapseni kauemmaks, pois näkemästä esim. itsensä oksentaneita tai verissäpäin vuotavia humalaisia. OLEN TIETEN VARJELLUT LAPSIANI NÄKEMÄSTÄ LIIAN VARHAIN liian pahaa, koska minulla on siihen oikeus, suorastaan velvollisuus.
Tiedän maailmassa olevan paljon pahaa, olen sitä itse kokenut - luulen äkkisiltään Äiti, ettei sinun maailmasi ole samanlaisia pahuuksia edes sivunnut-mutta miksi tekisin saman lapsilleni.
Voitko kuvitella, meillä ei lapset katso telkkariakaan pikkukakkosta enempää, ja olen sanonut lapsilleni että siellä on niin paljon sellaista mistä heidän ei tarvitse V I E L Ä tietää. Tiedän ja tajuan,ja suorastaan T O I V O N heidän lähtevän maailmalle sen pahuudesta tai hyvyydestä huolimatta, mutta sen aika ei ole vielä, ja siksi vaalin erityisesti heidän mielenrauhaansa näiltä osin.
Jotta vielä saisit(-te) lisää ihmettelemistä ja aihetta osoittaa syyttävällä sormella, ja kenties röyhistellä rintaa ylemmyyden tunnossa, niin julkean kertoa senkin, ettei lapseni olen nähnyt minua tai isäänsä humalassa ikinä. Uskon että vielä joskus otamme kuppia kotona yhdessä Rammsteinin paukkuessa taustalla (meillä ei myöskään
koskaan ole laulettu hengellisiä lauluja, ei rukoilla eikä uskota jumalaan, ei käydä kirkossa, lapsia ei ole kastettu jne), mutta vielä ei heidän tarvitse olla bileitämme näkemässä. Heidän asia ei ole pitää toisistaan huolta, kun iskä ja äiskä on kännissä, heidän ei tarvitse kuunnella katsella kun heidän tuntemansa ihmiset muuttuvat omituisesti käyttäytyviksi oudoksi sediksi ja tädeiksi. Lapseni tietävät olevan sellaisia juomia ja aineita, mikä saa ihmisen pään sekaisin ja käyttäytymään jopa omituisesti, MUTTA heidän ei ole välttämätöntä nähdä vielä kuinka sekaisin tai omituiseksi. Tiedän heidän itsensäkin joskus olevan molempia näitä, en edes epäile muuta, mutta ei vielä, ei vielä.
Olen Äiti nähnyt lapsuudessani kummatkin, istunut pöydän alla ja odottanut tilaisuutta milloin turvallisesti paeta laittamaan pikkuveli nukkumaan, milloin voin kenteis itsekin asettua, oletko Sinä ?
Äiti, minä en ole pelännyt maailmaan, siinä arviosi osui todella harhaan. Voisinpa rohkeasti suositella sinua vaihtamaan osia kanssani: epäilemättä Sinä joutuisit maailmaan,jonka lainalaisuuksista sinulla ei ole samaa kokemusta ja käsitystä kuin minulla. Tiedän, että pystyn kasvattamaan lapseni vahvoiksi, terveiksi ilman liian varhaista realiteettiterapiaakin.
Katselimme todellakin myöskin muumvideoita, tosin säästelijäästi, sillä mielestäni pihalla ja sen viereisessä metsikössä temuaminen oli ehdottomasti tärkeämpää ja antoisampaa. Pumpulissa lapseni (5 ja 6) olivat sikäli, ettei ole ollut tarvetta lyhentää heidän lapsuuttaan sälyttämällä aikuisten murheita heidän kannettavakseen, vaan olen antanut heidän olla viattomassa olossaan jos se suinkin on ollut mahdollista. Huomaan Äiti sinun hyökänneen vasten oloja, joissa lapseni onnekseen saivat olla suurimman osan vielä pienestä iästään, ja jollaisessa soisi useamman tenavan saavan olla.
Olen lukenut lapsilleni paljon oikeita satuja.Suosikkejamme on Grimmin sadut, jotkut lasten kirjakerhojen amputoidut versiot ei ole meille päätyneet, WaltDisneystä tai näistä muista puhumattakaan. Käsitätkö Äiti, että tiedän satujen olevan sellainen elementti, minkä hyvän ja pahan taistelun lapsi pystyy käsittelemään, tapahtuuhan sadut jossain muualla, kaukana kaukana, kauan kauan sitten ja viimein niissä eletään onnellisena elämänsä loppuun asti. Näine elementteine lapsi kestää satujen hurjatkin tapahtumat, niitä ei tarvitse kokea itse, vaan on joku toinen jolle näin on käynyt. Mikään kunnon satu ei sisällä edes lapsen omaa nimeä, satua ei saa eikä voi personoida tapahtuvaksi juuri hänelle, joka sitä kuuntelee, se ei silloin enää ole satu, niinkuin ei nämä " NN menee hammaslääkäriin, NN:n vanhemmat eroavat jne missään tapauksessa sitä ole.
Osaan erottaa sadun ja toden, ja sen vuoksi olen halunnut tarjoilla lapsilleni pahutta juuri niin turvallisesti ja siedettävästi kuin mahdollista unohtamatta arkipäivän realismia. Lto on oikeilla jäljillä, ei tarvitse kertoa miltä näyttää kun on litsallaan auton alla, mitä lasten rallatus "muumipeikko pikkumyy auton alle litistyy" oikeastaan tarkoittaa, miltä muumi ja myy oikeasti sillon näyttävät.
Mieltäni painaakin nyt pahuus jota lapsi ei kohdatessaan pysty käsittelemään, ei suojautumaan eikä puolustautumaan. Minun ahdistukseni pedofiilejä kohtaan ei lie kovinkaan ainutlaatuista, luulen ettet sinäkään Äiti rauhallisin mielin mieti, miksi joku setä tuijottaa lasittunut katse silmissään kun pikkutyttösi .. EN USKO.
Seuraavaksi kysyt kai miksi en sitten jäänyt sinne tynnyriini lasteni kanssa. Sepä ei kuulu tähän, mutta voit rauhoitella itseäsi Äiti että senkin asian - muuton sieltä lintukodosta HARKITSIN hyvin tarkkaan riskit tietäen, joten mitäs muutitte - tyyliset kommentit ovat vieläkin turhempia kuin Äiti Sinun arvelusi,joista jokainen meni enemmän tai vähemmän harhaan. Kannattaisi Sinunkin muistaa, ettet edes Sinä ole kuin oman elämäsi asiantuntija, hyvä jos sitäkään.
jäin vielä pohtimaan sitä,mitä ja mistä tiedät kenenkään kiltteydestä ? Jonkun tädin, tai sedän ? Et todellakaan näe ihmisestä kuin pintasilauksen, ellet vietä hänen kanssaan aikaa, kuuntele mitä hän puhuu, kertoo, sanoo jättää sanomatta. En itse useinkaan ole mennyt tuohon halpaan,en ole luokitellut ihmisiä kiltiksi tai tuhmiksi ulkonäön perusteella. Kiltinkin näköinen täti saattaa olla mitä kamalin kissan tai puolisonsa rääkkääjä kaikkine permanettikiharoineen,hartaine ulkonäköineen, kaikkea vaan ei näe eikä tiedä jos tapaat hänet valintatalossa tai matkalla sunnuntaiaamukirkkoon.. Samaten vihaisen näköinen setä voi olla mitä korrektein ja sydämellisin, kun vain häneen pääsee tutustumaan. Nämäkin vain ovat vähän isomman kuin alle kouluikäisen arvioitavia asioita. Maailma ei ole joko tai, se on sekä että. Mitä ja kuinka paljon kohtaa, on asia erikseen. Lapsilleni yritän vielä tarjota pääasääntöisesti hyvää pahaa unohtamatta..
.. kommenttiisi.. siis se esimerkkini, jossa omat lapset sanoivat kiltille tädille ei kiitos, oli sillä tavalla väärin ilmaistu, että en muista mitä täti näytti, ulkonäkö/olemus, mutta kyseessä oli puolitutun puolituttu.. Kyse oli enemmänkin periaatteesta, koska emme tunteneet ko. henkilöä, emme ota häneltä missään leikkipuiston tai kaupan oven pielessä mitään vastaan, vaikka hän onkin tuttu kasvo ja siis puolitutun puolitutun tuttava...
Ei, en ole kokenut lapsuudessani kuvaamaasi aikuisten ryyppyremmi-juttua tai vastaakaan. Minulla on ollut aika turvallinen lapsuus, mutta kolhuitta elämä ei silti ole jättänyt. Tosin 70-luvun maailma oli tosi erilainen kuin nykyinen..
Ei, en paheksu sitä, että vanhemmat eivät halua ryypätä lastensa nähden, tiedän monia vanhempia jotka toimivat samoin ja se on ihailtavaa. En itsekään nähnyt äitiäni koskaan koko hänen elämänsä aikana humalassa. Yhden kerran hänellä oli viinilasi kädessä, olin jo murkkuiässä ja sillonkin se hämmästytti..
En ole itse koskaan mennyt siihen halpaan, vaikka sellaisen kuvan kirjeestäni saitkin, että luokittelisin ihmiset ulkoisen mukaan tai edes sen mukaan, jos he vaikkapa huutavat/riitelevät julkisella paikalla...
Jopa se "vanhanajan" peruspultsari, jota yleensä paheksutaan, on oikea herttainen herrasmies puistonpenkillään.. eri asia on nämä nykyajan sekakäyttäjät... esimerkkinä vain. Olen ollut teininä alkoholistien parissa töissä, joten suhtauminen on siltä pohjalta muuttunut ja olen pystynyt juttelemaan asiasta lasteni kanssa silloin kun tilanteita on tullut kohdalle. Esim. kesällä pusikossa makaava mies: pysähdyin lasteni kanssa, tarkistin että hän hengittää ja on asennossa, jossa ei tukehdu ym ( oli selkeästi alkoholisoitunut) Lapset ihmettelivät. Kerroin, että setä on ottanut liikaa alkoholia varmaankin, mutta katsoin että hänellä on kaikki hyvin mutta pitää olla varovainen; herätessään jotkut saattavat olla vihaisia ja lyödä. Lapset olivat kouluiän kynnyksellä.
Esimerkkinä siis vain.
Totta, maailma on sekä että. Siksi koululainen pääsi koulun diskoon, mutta hänet saatettiin ja tultiin hakemaan sieltä. Esimerkkinä vain. Leikki-ikäisen kanssa sitten toisella tavalla, toisia asioita.
kokemusten kautta ja kokemukset ovat elämää rehellisesti katsoen.
Vanhempien vastuulla on antaa lapselle turvallinen kasvuympäristö vaikka sitten asuisi keskellä "pahuutta" on oikein puhua avoimesti ja rehellisesti asioista mitä lapsi näkee ja kokee. Kun lapsi näkee jotakin kuten kerroit onnettomuudessa loukkaantuneen niin sano ja selitä, mutta kerro myös että ei sinun tarvitse sitä katso jos tuntuu kamalalta. Nämä ja muut ovat myös lapsen elämää.
Olen elänyt itse lapsuuteni rikkaasti ja siihen kuuluu siis kaikkea. Kuten ymmärsin että olet itsekkin elänyt rikkaan elämän. Mutta et ehkä ole oikein oivaltanut että sieltä sinä voit ammentaa voimaa omille lapsillesi kertomalla sinun omia kokemuksiasi.
Se on sitä historiaa joka antaa ihmiselle perustan josta ei tarvitse kantaa häpeää vaan se on voimaa vaikka joskus kallilla hinnalla lunastettua.
Lapsi tarvitsee johdonmukaisesti elämän eväitä ei niitä voi oppia sitten sanotaan vaikka 14 vuotiaana vaan ne täytyy juurtua ja kehityksen mukana kasvaa ymmärrettäviksi.
Anna lapselle mahdollisuus kokea elämyksiä niitä et voi opettaa.
Selvät säännöt ja rajat se on jo hyvä turva lapselle. On myös kerrottava miksi on olemassa säännöt ja lait joita meidän kaikkien kuuluu noudattaa. Itse elän lapsineni "pahan maailman" laidalla.
Lasten maailman kokee aikuinen kuin uhkana että lapsi menettää sen "oikean lapsuuden" mutta lapsuus on aivan toista se saattaa olla todella suloista kaikesta kurjan/pahan näkemisestä huolimatta. Lapsi tarvitsee ne turvalliset aikuiset ympärilleen jotka ohjaavat lapsen yli vaikeuksien, hankalien kokemusten ja näyttävät hyvyyden mallin. Ota huomioon! Se on tehtävä rehellisesti ei peitellen totuutta. On kyse luottamuksesta.On myös seurattava lapsen kehitys vaiheita mikä kulloinkin on otollista "kylvää".
On muuten hyvä asia mistä haluat että keskustellaan. Enkä kohdista sanomaani ainoastaan sinulle, annan vaan mielipiteeni keskusteluun.
Minäkin ajattelin samoja ajatuksia vielä vähän yli vuosi sitten, mutta elämämme tielle tuli yllättävä paha:lapsellamme ilmeni aivokasvain. Siinä joutui koko perhe ja eniten juuri lapsemme kohtaamaan sellaisen uhan, että ei ollut moista. Kadulla voi välttää rettelöitsijää, mutta yllättävää sairautta et pakoon pääse. Lapsuus loppui silloisella kuusivuotiaallamme siihen. Hän näki ja koki sellaista sairaalassa ollessaan, mitä kovin moni ei onneksi elämänsä aikana koskaan koe.
Lastaan voi varjella, mutta elämä tuo tullessaan, mitä tuo. Vastoinkäymisistään huolimatta lapseni on iloinen ja reipas ja haluaa isona lääkäriksi. Suuri rakkaus lapseen auttaa lasta kohtaamaan maailman pahan.