Sairaslomaa km:n jälkeen?

ensimmäisellä kerralla viime syksynä olin saikulla kolmisen viikkoa, ja olisin saanut olla pidempäänkin mutta en tahtonut
toinen km oli maaliskuun puolenvälin aikoihin, saikulla olin vajaan viikon, koin saavani muutakin ajateltavaa kun menin töihin...

varmasti saat sairaslomaa jos tunnet tarvitsevasi, henkisesti km on kuitenkin mielettömän raskasta...
jaksamisia...

olen pahoillani keskenmenostasi.

Itse opiskelen ja keskenmeno sattui sillä tavalla "hyvään saumaan", jos nyt niin voi sanoa, että koulussa oli onneksi hieman rauhallisempi jakso meneillään. Elelin kuitenkin suunnilleen pyjama päällä kotona useamman viikon ajan. Sitten pikku hiljaa aloin käymään enemmän koulussa, vaikka vieläkin on joskus vaikeaa olla siellä.

Keskenmenon myötä heitin myös hyvästit opiskelun ohessa työskentelylle, kun en kokenut (enkä vieläkään koe) jaksavani mitään ylimääräistä. Kesätöitäkin otin vain kuutisen viikkoa tästä syystä. Keskenmenostani on siis nyt reilut 3kk.

Mutta sanoisin, että pidä sairaslomaa niin kauan, kuin tunnet tarvitsevasi. Kyllä varmasti saat sitä suunnilleen niin kauan kuin haluat. Jotkut kyllä sanovat, että töihin meneminen auttaa suruun. Oli miten oli, niin mielestäni ei ainakaan väkisin kannata sinne mennä, vaan käsitellä asioita kotosalla ensin. Asian työntäminen mielestä pois voi kostautua myöhemmin. Voimia sinulle!

Mulla oli keskenmeno viisi viikkoa sitten. en pystynyt tehdä muuta kuin itkeä. Olin todella hölmistynyt ku poliklinikan lääkäri sanoi, että sairasloma on kolme päivää. Kuka helvetti tollasen kolmen päivän määräyksen on keksinyt!! Lisäksi mulla oli kaikenlaista muutakin kivaa tiedossa niihin aikoihin. Oli siis monenmonta pettymystä päällekkäin.
Eikun terveysasemalle vaan. Äläkä tunne syyllisyyttä siitä, että pidät sairaslomaa. Mä olen palannut jo takas töihin. Välillä pännii. Kyllä näitä töitä saa elämässä tehdä.

Ite en ottanu sairaslomaa, kun tuntu, että haluan vaan töihin, että saan muuta ajateltavaa. Nyt jälkikäteen on tosi paska olla. Itkettää, muttei saa surua ulos. Mitään keskusteluapua ei tarjottu. Kaipais sitä niin kovasti, mutta esim. mieheltä en saa sitä tukea, mitä tarvisin. Koska oon kokoajan ollu töissä, en oo saanut itselleni aikaa surra. Jälkikäteen ajateltuna, sairaslomaa olisi kannattanut pyytää ainakin viikko.

Kiitos kaikille teille myötätunnosta ja vastauksista! Kyllä se niin on, ettei näitä tunteita voi ymmärtää, jos ei ole itse kokenut.
Mulle ei sairaalalääkäri ensin edes ehdottanut sairaslomaa, sitten yhtäkkiä muistikin asian ja pisti sen kolme päivää. Näytin kai niin "urhealta" siihen asti. Mutta sitten seurasikin romahdus, ja aloin pillittää siinä vastaanotolla. Mutta kyllä se 3 PÄIVÄÄ tuntuu lähinnä pilkkaamiselta. Vaikka valuminenkin jatkuu ties miten pitkään...!

Lääkärin mielestä raskaus oli vielä niin alussa, että pitäisi selvitä tästä "helpolla".
Aivan sama täällä, ei tässä muuta pysty tekemään kuin itkeä tihuuttamaan. Tiistaina pitäisi pystyä tikkana töihin. Mutta en oikein usko, että se on edes mahdollista, koska olo on niin arvaamaton. Kun kotonakin itkukohtaus voi tulla ihan odottamatta, niin kuinka sitten töissä. Enkä jaksa muiden vitsailua kuunnella.
Oikeassa olette, on pakko uskaltaa marssia työterveyslääkärin puheille! Itsestä kyllä tuntuu, ettei tästä pääse yli mitenkään muuten, kuin yrittämällä raskautua uudelleen sitten kun tämä on ohi... Jos tämä koskaan on...

Voimia kaikille teille saman kokeneet!

Ole sairaslomalla niin kauan kun tuntuu, itse olen saanut 2 keskenmenoa ja en kummallakaan kerralla saanut päivääkään sairaslomaa, lääkäri sanoi että ei kuulemma ole tarvetta kun sikiö jo tullut ulos... Jollakin menee jopa kuukausia toipua! Jaksamisia!

Hei, viime viikolla alkoi ensin lievä verenvuoto, ja olokin oli jotenkin kuollut, myös raskausoireet katosivat, siin rintojen turvotus yhtäkkiä katosi ja rintojen kipeys hävisi - se oli ehkä ensimmäinen merkki, jota ihmettelin, ja aloin jo miettiä, että ko. keskenmeno ja oikeassa olinkin. Verenvuoto lisääntyi, ja menin naispolille, jossa vastahakoisesti ottivat tutkittavaksi, mutta sanoin, että haluan varmuuden. En joutunut kaavintaa tms, merkkejä raskaudesta ei enää ollut. n. kolmas vuotopäivä oli todella runsas, ja tuli myös iso hyytymäpallo ja neljäs pv tuli myös kiinteä pala. Ja minä tietysti hullu tutkin kaikki. Ja olo on paitsi fyysisesti poikki, erityisesti henkisesti tosi uupunut ja paha olo, pettynyt ja vihainenkin, ja masentunut, todella masentunut. Toisaalta myös fiilikset menee vuoristorataa. Vuoto on lähes tyrehtynyt, tai sanotaan että pahinta vuotoa oli parisen päivää ja lopulta tuli uloskin. Fiilikset on sekavat, vaikea tästä on selviät, ja on niin väsynytkin. Eivät edes kysyneet naistenklinikalla, että tarvitsetko sairaslomaa, naislekuri oli todella kylmä, kysyi vain, että onko jotain kysyttävää, ei näyttänyt olevan edes pahoillaan, pikemminkin päinvastoin -sitä varmaan vitutti, että joutui tutkimaan minut, kun asia oli jo selvä. Ja alkoi heti kiireessä puhumaan siihen sanelukoneeseensa. Tietysti normaalia elämää pitäisi pystyä jatkamaan, mutta helpolta se ei heti perään tunnu, kun on niin rikki, kuitenkin raskaus itsesäänkin vei jo voimia ja väsytti, ja sitten km päälle. En onneksi ehtinyt töissä kertoa, koska sitten olisi kahta kauheampi palata töihin. Mulla oli varattu jo eka käynti lääkärille, vasta nyt itse asiassa, ja nyt menen sinne, ja ajattelin pyytää sairista, vaikka toisaalta miettii, että pitäisi jatkaa normaalia elämää, mennä töihin jne. On ritiriitainen olo. Toivottavasti vain pääsen näistä itsesyytöksistä, ja taas ei tiedä, saako lekurilta mitään tukea. Tietysti kun tämä tapahtuu itselle, kärsimyksen määrää ei voi toinen ymmärtää. Ja sama olo on itselläkin, voimaton, väsynyt ja masenunut. Silti on vielä pelko, että tulee jotain jälkitulehduksia, toivon, että tämä on tällä ohi - ainakin fyysisesti, ettei joutuisi mihinkään kaavintaan. Ei mitkään sanat lohduta, olo on vain niin puhki, onhan tämä elimistölle rankka koettelemus, saati psyykelle.

Minulla todettiin kesken meno 19 joulukuuta ja olen edelleen sairaslomalla. Tehtiin kaavinta joka ei onnistunut. Vieläkin jäänteitä keskenmenosta ja joudun odottamaan toukokuun toiseen päivään gynekologin aikaa että saan kuulla vastauksen mitä he tekevät minulle! Olen ollut sairaslomalla joulukuusta asti.

Kiitos, ihania ihmisiä olette, kun jaksoitte omat tarinanne kirjoittaa ja vielä tukea ja kannustaa! Viikon olen nyt ollut sairaslomalla, ja vielä tietysti viikonloppu. On helpottanut, kun on voinut yksikseen olla ja asioita miettiä, eikä ole tarvinnut "ihmisten ilmoille" mennä. Ensimmäinen kaupassakäyntikin km:n jälkeen tuntui kamalalta.

Toivon teille kaikille hyvää, rauhallista viikonloppua! Ja sitä, ettei kenenkään teistä enää koskaan tarvitsisi kohdata näitä niin julmia kokemuksia!!!