Tuonti muuttua hiukan kalliimmaksi:
"Ruuan hinta jatkaa nousuaan kesän ja syksyn aikana, Pellervon taloudellinen tutkimuslaitos (PTT) ennustaa. Erityisesti maito- ja viljatuotteiden kysyntä on kasvanut enemmän kuin tuotanto.
- Olemme siirtyneet historialliseen vaiheeseen, jossa voivuoret ovat sulaneet, PTT:n tutkimusjohtaja PERTTU PYYKKÖNEN toteaa.
Voista on jopa pulaa, sillä hyvässä taloussuhdanteessa eurooppalaiset ovat alkaneet arvostamaan voita yhä enemmän ruuanlaitossa. Maitotuotteet ovat muutoinkin kasvattaneet suosiotaan.
Rehuviljaa kaivataan Kiinassa ja Afrikassakin
Myös viljan maailmanmarkkinahinta on noussut kuluneen vuoden aikana ainakin kolmesta eri syystä ja PTT ennustaa nousun taittuvan vasta syksyllä.
Bioenergiatuotannon kasvu on lisännyt ohran kysyntää Suomessa ja maissin ostoa Pohjois-Amerikassa. Ohrasta ja maissista tehdään etanolia biopolttoainetta varten. Tämä on myös vähentänyt soijan viljelyä, mikä puolestaan on nostanut soijapavun hintaa.
Toinen tärkeä tekijä on viime vuoden kuivuus. Euroopan ja Australian sekä Uuden-Seelannin viljasadot olivat viime vuonna pienemmät kuin edellisinä vuosina keskimäärin.
Kolmas syy on Aasian ja Afrikan maiden ruokakulttuurien muutokset. Kehittyvissä maissa syödään yhä enemmän lihaa, jonka kasvattaminen vaatii rehuviljaa.
Suomessa hinnannousu maltillista
Pyykkönen kuitenkin arvelee, että Suomessa kuluttajahinnat eivät nouse yhtä runsaasti kuin muualla Euroopassa, sillä Suomessa lähtöhinta on ollut suurempi. Maitotuotteiden hinnan pitää kurissa myös kova kilpailu.
Viljelijöiden ja maitotilallisten yrittäjätulo ei myöskään kasva Pyykkösen ennusteen mukaan hyvästä markkinatilanteesta huolimatta, sillä tuottajien menot kuten energialaskut kasvavat

Vastaukset 3
Vanhimmat
uutislähetystä, jossa haastateltiin tulevaa maatalaousministeri Virrankoskea. Kyösti oli sitä mieltä, että muutaman vuoden sisällä elintarvikkeiden hinta tulee nousemaan niin paljon että tukien määrää voidaan alentaa.
Suomeksi sanottuna se tarkoittaa hintojen rajua nousua kaupoissa. Odotamme mielenkiinnolla millä tukiarvostelijat alkavat sen jälkeen viljelijöidä mollata.
myötä tukiaiset poistuu ja alkutuotanto astuu kilpailuttamiseen jolloin ruuan hinta laskee kaupan kassalla , jolloin tuki pummit joutuu laskeutumaan uunionpangolta työelämään jättäen haisevan tuki pankonsa taakseen....alkaa siinä polvet notkua ....
jotka elävät työllistämis- ja toimeentulotuilla. Voi mennä tiukaksi myös eläkeläisillä ja matalapalkkaisilla.