Tehtaankadulle

Kävelykatuihin lisää turhaa rahaa, tyhmyys tiivistyy Kokkolan kävelykatu suunnitelmissa?
Tehtaankatu auki autoliikenteelle, palataan entiseen hyvään malliin, niin kaikki sujuu.
Ei mitään hyvää kävelykaduissa, ainoastaan selittelyjä, ilmeisesti jotkut saavat/kuluttavat verorahoja, rahoilla olisi parempiakin kohteita.
Visionäärit, käytäntö, eikä paikka tule koskaan olemaan tarkoituksenmukainen.
Lehmuksia Tanskasta saakka. Miksi Kävelykatu on/tehdään, vaikka suurin osa Kokkolalaisista ei sitä halua. Tässäkään ei se demokratia toimi, vaan suurella äänellä vouhottajat ajavat asiaa, jotta saavat itsensä julkkiksiksi.
582773
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 58

Vanhimmat

Ymmärtämätön moukka.Ole hiljaa ja mene bingoon.

Äänestä
  • TÄSSÄ ISOLLE MOUKALLE AJATTELIMISTA BINGO REISULLE.
    Ajelen autolla en pelaa bingoa, kävelen metsässä/luonnossa kun on tarve kävellä.
    Kaupoissa käyn tarvittaessa ostoksilla, en kävele ristii rastiin Kokkolan keskustassa on muutakin tekemistä.

    Äänestä

Tehtaankadun muuttaminen kävelykaduksi oli eräs parhaista päätöksistä mitä demokraattisesti valittu kaupunginvaltuusto on viime vuosina tehnyt. Suurin osa kaupunkilaisista odottaa innolla kadun tulevaa edelleenkehittymistä.

Toivottavasti saamme myös Isokadun muutaman vuoden sisällä ympärivuotiseksi kävelykaduksi, jolloin Kokkolan keskusta viimein puhkeaa täyteen loistoonsa.

Kaupunki on ihmisiä eikä autoja varten!

Äänestä
  • Samaa mieltä kaupunki on ihmisiä varten ei kävelykatuja varten, noin surkeaa aluetta on vaikea kehittää. Suurin osa Kokkolalaisista ei ole tyhjänpäiväiseen asiaan sekaantuneet, ovat luottaneet, mutta turhaan, ettei tyhmiä asioita viedä eteenpäin.
    Ainut tapa kehittää Kokkolan keskustaa on siirtää se, vaikkapa Kokkolan ja Lohtajan rajalle sitten kun ne yhdistyy. Tyhjän toimittajat ja tyhjän kävelijät odottavat innokkaasti loistoa, samallalailla kuin jotkut ovat odottaneet Jeesusta jo yli 2000 vuotta. ainut loisto tulee jouluvaloista.

    Äänestä

Minusta kävelykatu on erittäin hyvä idea ja täytyy toivoa, että päättäjillä on rohkeutta päättää myös Isokadun kävelykadusta. Keskustan ympärillä on runsaasi parkkitilaa autoilijoille.
Eli kaikki tuki näille rohkeille valtuutetuille, jotka uskalsivat tehdä hyvän päätöksen kävelykadusta.

Siinä olen samaa mieltä, ettei lehmuksia tarvitse Tanskasta asti tuoda; niitä kun löytyy suomalaisistakin taimistoista. Lehmus on kuitenkin sikäli hyvä valinta kadunvarsipuuksi, että se kestä suhteellisen hyvin kaupungin pölyjä ja ilman epäpuhtauksia.

Äänestä
  • Ihmisten pääseminen autolla paikasta A paikkaan B ilman turhia mutkia ja ruuhkia on aina ollut liikenne suunniteluissa tärkein asia. Kokkolassa se on unohdettu, kävelykatuja rakennetaan sinne minne ne eivät sovellu.
    Kävelykatuja en vastusta joissakin kaupungeissa on löydetty hyviä ratkaisuja, mutta siellä ne ovat luonnollisella tavalla soveltuneet kaupungin muihin toimintoihin. Kokkolaa ei voida rakentaa kävelykatu soveliaaksi ilman, että puretaan noin sata hehtaaria keskustaa ja rakennetaan uudelleen, niin että sinne tulee sitten niitä lorvailu katujakin.

    Äänestä

  • hajoitettava kirjoitti:

    Ihmisten pääseminen autolla paikasta A paikkaan B ilman turhia mutkia ja ruuhkia on aina ollut liikenne suunniteluissa tärkein asia. Kokkolassa se on unohdettu, kävelykatuja rakennetaan sinne minne ne eivät sovellu.

    Kuten olette huomanneet keskusteluun ottaa osaa lorvailijat/kävelijät ja minä, joka liikun aina asioillani autolla ja halun myös päästä turvallisesti ja liikenteellisesti, ilman turhanpäiväisiä mutkia ja ruuhkia sinne minne ennenkin olen tottunut menemään. En tarvitse viiden minuutin asiaa varten parkkihalleja. Kävelen muualla kuin keskustassa, niin tekevät kaikki terveitä elämäntapoja noudattavat ja sauna kaljatkin juon kotona ei kadunvarsilla.

    Äänestä

  • kulutusta kirjoitti:

    Joo, lisäisin tähän ajatukseen, että onko kukaan "viisas" laskenut polttoaineen kulunkia, kun seisoo tyhjissä risteyksissä, odottaen anovasti vihreätä valoa. Näin on ainakin Kokkolan kaapunktissa, onhan se komiaa, ison cityn meininkiä, liikennevalot ja kaikki! Ja vielä: kun tuota ns. vihreää aaltoa (mm.Vaasant.Rautatienk.) ei vaan saa Kokkolan suunnittelijat syntymään, vaikka isommissakin paikoissa sitä on, mutta ilmeisesti he eivät liiku, kuin kaupungintalolta, Kaarleen iltapäivä ryypille. Ei muuta kuin koko kylä kävelypoluiksi, hevoset kehiin....

    Äänestä

  • hajoitettava kirjoitti:

    Ihmisten pääseminen autolla paikasta A paikkaan B ilman turhia mutkia ja ruuhkia on aina ollut liikenne suunniteluissa tärkein asia. Kokkolassa se on unohdettu, kävelykatuja rakennetaan sinne minne ne eivät sovellu.
    Kävelykatuja en vastusta joissakin kaupungeissa on löydetty hyviä ratkaisuja, mutta siellä ne ovat luonnollisella tavalla soveltuneet kaupungin muihin toimintoihin. Kokkolaa ei voida rakentaa kävelykatu soveliaaksi ilman, että puretaan noin sata hehtaaria keskustaa ja rakennetaan uudelleen, niin että sinne tulee sitten niitä lorvailu katujakin.

    Keskusta on pullollaan parkkitaloja (Anttila, Chydenia, kirjaston alakerta, Halpa-halli) joihin auton saa ajettua ilman turhia mutkia ja ruuhkia. Keskustassa etäisyydet niin naurettavan pienet, että helposti ne kävellen käy läpi. Paljon mukavampaakin se kävellen on kuin autolla sukkuloiden.

    Äänestä

Ilmeisesti 200 m:n kävely on edellisen kirjoittajalle liikaa, joten suosittelen Inva-taksin käyttöä; sillä on oikeus kuljettaa teidät "jalattomat" kävelykadulle.

Toisaalta, eipä mikään kaupunki tuollaisia natisijoita kaipaakkaan, joten suosittelen vahvasti palaamista sinne kotiseudulle Perhon takametsiin.

Äänestä
  • En ole maaltulleitten jälkeläinenkään vaan paljasjalkainen Kokkolalainen joka liikun autolla tarvittaessa.
    Ilmeisesti te jotka olette metsästä Kokkolaan tulleet, luulette, että Kokkola on suurkaupunki, joka tarvii oikein oman metsä/kävelykatualueen keskustaan. Olette niin laiskoja ettette viitsi kävellä metsään katselemaan luontoa ja nyt olette sitä metsää polkuineen rakentamassa keskelle kaupunkia. Natisette kun teillä ei ole muuta maailmaa kuin pikkukaupungin keskusta, miten sitä kävelyä oikein harrastetaan muutaman sadanmetrin tyhjillä katupätkillä. Varmaan hienoa.

    Äänestä

  • Mä ainaskin ajan vaan sellaiseen kauppaan jonka eteen voi pysäköidä ja kävelykadulla en ole vuosiin käynyt enkä käy!
    Sehän se varsinaista bensansäästöä on kun ei tarvi sompailla ja etsiä parkkipaikkaa.
    Kävelkööt ne jotka haluavat, minä en. Sitäpaitsi kävelykadun varrella ei ole YHTÄÄN KORVAAMATONTA LIIKETTÄ SAATI KAUPPAA JONKA TUOTTEET OVAT NIIN UNIIKKEJA ETTEIKÖ NIITÄ SAIS ESIM. HALAPA-HALLYSTA!
    T. Vitun laiska, nuori, komea ja hoikka automies.
    ps, kerran viimekesänä kävelykadulla hortoilin erään naisen kanssa aamulla ihan päissään.

    Äänestä

  • Olen paljasjalkainen Kokkolalainen, ei edes maaltatulleiden jälkeläinen. Autolla käyn asioilla keskustassa en tarvitse tyhjää/tyhmää aluetta haitaamassa normaali ihmisten elämää.
    Metsästä tulleiden jälkeläiset natisevat ja haluavat nyt keskelle pikkukaupunkia metsää ja metsä polkuja. Kaikki terveet elämäntavat omaavat, kävelevät/kuntoilevat luonnossa ja saunakaljatkin juodaan muualla kuin kadunvarsilla. Kokkolan keskustasta purettava ainakin 100 hehtaaria, että sinne voi jotenkuten rakentaa sitä miljöötä jota joidenkin mielikuvissa, unelmissa ja unikuvissa näkyy.

    Äänestä

  • on niin pieni kirjoitti:

    En ole maaltulleitten jälkeläinenkään vaan paljasjalkainen Kokkolalainen joka liikun autolla tarvittaessa.
    Ilmeisesti te jotka olette metsästä Kokkolaan tulleet, luulette, että Kokkola on suurkaupunki, joka tarvii oikein oman metsä/kävelykatualueen keskustaan. Olette niin laiskoja ettette viitsi kävellä metsään katselemaan luontoa ja nyt olette sitä metsää polkuineen rakentamassa keskelle kaupunkia. Natisette kun teillä ei ole muuta maailmaa kuin pikkukaupungin keskusta, miten sitä kävelyä oikein harrastetaan muutaman sadanmetrin tyhjillä katupätkillä. Varmaan hienoa.

    Suurkaupungeissa onkin toimivat kävelykadut, siellä kun noudatetaan liikennesääntöjä paremmin. Ketä tuo parisataa metriä kävelykatua häiritsee! Ottakaapa kaupungin kartta ja arvioikaa montako kymmentä kilometriä katuja täällä on. Niin autolle luvallisia kuin pyörille ja jalkakäytävät päälle. Tää autoileva kansa on semmosta että ne menee punttisalillekin autolla ja vielä käyttävät hissiäkin siihen jos mahollista. Hivenen filosofiaa siis liikkumiseen niin katupöly vähenee, pakukaasut vähenee, kalorit vähenee jne. Mutta järki ei vähene.

    Äänestä

  • Käveltäviä katuja kirjoitti:

    Tyhmää, niin tyhmää etkö tiedä, että kaikkia katuja voi kävellä ei ainostaan niitä joille on annettu nimike kävelykatu, menetkö ehkä sivukyliltä ja haja-asutus alueilta keskustaan maleksimaan. Nukkumalähiöitä on muualla, ei niitä tarvita keskelle kaupunkia. Keskustan liikkeillä loppuu asiakkaat jos asiomista vaikeutetaan, tällaisia me ihmiset olemme. Kävelykatu ei häiritse, se estää luonnollista liikkumista, kun tullaan autolla sivukyliltä asioimaan ei maleksimaan.

    Äänestä

  • luonnollista liikkumista kirjoitti:

    Kävelykatu estää sen parisataa metriä autolla ajoa, eli ei estä mitenkään autolla tuloa keskustaan. Mulla oli kyllä lapsena postilaatikolle vähintään kolminkertainen matka, kun tulin autoiluikään en koskaan hakenut postia autolla. Mikä häpeä olisikaan kulkea sellainen matka fossiilisella aineella, mutta sitäkin porukkaa riittää. Opetettais ihmiset luonnolliseen liikkumiseen, eli lihasvoimilla kulkuun. Käytetään autoa suurempian ostosten teossa. Kävelykadun varrelle onkin muodostunut pienten tuotteiden myynti. Kyllä se digikamera kulkee kädessä sinne parkkihalliin asti. Kyllä mää ainakin opin kävelemään ennen autolla-ajo taitoa. Sekun on niin luonnollista.

    Äänestä

  • kitisette? kirjoitti:

    Mä ainaskin ajan vaan sellaiseen kauppaan jonka eteen voi pysäköidä ja kävelykadulla en ole vuosiin käynyt enkä käy!
    Sehän se varsinaista bensansäästöä on kun ei tarvi sompailla ja etsiä parkkipaikkaa.
    Kävelkööt ne jotka haluavat, minä en. Sitäpaitsi kävelykadun varrella ei ole YHTÄÄN KORVAAMATONTA LIIKETTÄ SAATI KAUPPAA JONKA TUOTTEET OVAT NIIN UNIIKKEJA ETTEIKÖ NIITÄ SAIS ESIM. HALAPA-HALLYSTA!
    T. Vitun laiska, nuori, komea ja hoikka automies.
    ps, kerran viimekesänä kävelykadulla hortoilin erään naisen kanssa aamulla ihan päissään.

    tiedäkään kuinka paljon naisia kävelykadulla lauantaisin pörrää ;-)

    Äänestä

Parasta olisi lämmitetty katu,katettu lasikupoolilla,aitoja palmuja,aitoja kebab kauppiaita,basaritori,itämaista musiikkia,napatanssia ym..

Äänestä

Itse en näe mitään järkeä pistää katutiiliin niin hillittömiä summia kuin niihin on käytetty. Nämä lehmukset näemmä menevät samaan kastiin.

Komiaa ja kaunista saadaan pienemmälläkin rahanpoltolla ja VARSINKIN jos valittaisiin pitkällä tähtäimellä lähialueelle suuntautuvaa rahaa ja ostettaisiin ne tilipehöörit paikallisilta eikä paukutettaisi otsonikerrosta tilaamalla muka-eksoottisia koristuksia...

Kävelykatu on hyvä idea, lasten ja perheiden kannalta ainakin. Jos ei yksinäiset ihmiset siellä viihdy, niin sen voi kiertää ja oviaukkoja on muuallekin kuin kävelykadulle...

Mutta ne tiilet mua juipii vieläkin. Ei siinä päällä voi mennä rullaluistimilla kun köröttää, ei voi mennä rullatuolilla, ei voi mennä lastenvaunuilla lapsen heräämättä. Tasainen ja vaikka lasten liiduilla piirtelemä tienpinta olisi palion mukavampi ja käytännöllisempi. Ja halvempi. Annas olla jos tuo vielä revitään auki, jotta saadaan ympärivuotinen lämmitys alle. Siinä hulluuden huippu olisi.

Äänestä

Autolla ajo voitaisiin kokonaan kieltää Rautatiekadun-Kaarlelankadun-Torikadun-Kustaa Aaadolfinkadun rajaamalta alueelta!

Tällöinkin autoton alue olisi vielä aivan täysin kohtuukokoinen, ja asiointi keskustan liikkeissä (huom laatu-sellaisissa)olisi nykyistäkin miellyttävämpää.

Kaiken koon-sukkahousujen ja pallogrillin ostajat tervemenoa marketteihin, minä ostan laatutuotteet keskustan asiantuntijaliikkeistä!

Äänestä
  • TORIN JA SUNTIN MAHDOLISUUTTA VIIHDEALUEENA EI OLE EDES KUNOLLA TUTKITTU, MIKSI EI TILATA "KONSULTTIA" TUTKIMAAN ASIAA, KOKKOLASSAHAN ON TAPANA TILATA AINA KONSULTTI MUUALTA KUN ITSE EI OSATA.
    Minä hyväksyn kävelykadut, kun ensin levennetään tehtaankatu kaksi kaistaiseksi autoille, silloin liikenne sujuu joustavasti ja normaalilla tavalla.
    Kokkolan on esi-isät rakentaneet, siten että ajoneuvoilla pääsee helposti asioimaan sinne mihin halutaan oli ne sitten hevosia tai autoja.
    Kävelyväyliä on suntin ja torin varrella ja niihin ympyröihin pitää rakentaa sitä kävelykatu miljöötä, sinne saa viihtyvyyttä ja luonnonmukaista kävelykatukulttuuria vaikka kuinka paljon. Miksi ei oikeata ympäristöä kehitetä, miksi estetään liikennettä siellä josta sitä ei voi muualle siirtää, ei ole mahdollisuutta rakentaa tehtaankadunsuuntaista liikennettä muualle. Ei kauppakeskukset ympäristöineen ole mitään viihtyvyyskeskuksia, vaan surkeita tyhjänpäiväisiä tarpeettomia alueita.

    Äänestä

  • Varakkaat eivät Kokkolan keskustaa käytä. Laatutietoiset hakevat tuotteensa muualta, nytkin rakennettussa "centterissä" on ihan samoja tuotteita kuin muualla, mutta hintaan on pantu centterilisää, sekö niistä tekee muoti ja merkki tuotteita.

    Äänestä

ei unohda, että liikkeitä löytyy myös muualta kuin chydeniasta tai anttilasta.... kannattaa avartaa maailmankatsomusta käymällä muuallakin kuin yhden kadun varrella. Yleensä se, mitä on etsimässä ei aina löydy yhdestä ja samasta paikasta...

Äänestä
  • Suntin varrelle basaarikujia, myyntikojuja ja kirppispaikkoja, etelän malliin, niin ei tarvitse lähteä lomalle kaukomaille.
    Torin voi kattaa ja yläpuolelle autoille parkkipaikat alapuolelle kävelyalue ja myyntipaikka alue.
    Sunttikin voidaan kattaa ja yläosaan lasitettu pyöräily/rullaluistelu katu suntinsuusta rautatiekadulle saakka.
    Keskustasta ei tarvitse poistaa autoliikennettä.
    Missä ne suunnittelijat sekä visionäärit piileksii?

    Äänestä

  • niitä ei nyt. kirjoitti:

    Suntin varrelle basaarikujia, myyntikojuja ja kirppispaikkoja, etelän malliin, niin ei tarvitse lähteä lomalle kaukomaille.
    Torin voi kattaa ja yläpuolelle autoille parkkipaikat alapuolelle kävelyalue ja myyntipaikka alue.
    Sunttikin voidaan kattaa ja yläosaan lasitettu pyöräily/rullaluistelu katu suntinsuusta rautatiekadulle saakka.
    Keskustasta ei tarvitse poistaa autoliikennettä.
    Missä ne suunnittelijat sekä visionäärit piileksii?

    Kesällähän on keskiviikkotorilla ihan mukavaa toimintaa, sais olla vaikka joka päivä, ihmiset pysyisivät "keskustasta pois ja autoilla voisi siellä hiljaisilla alueilla liikkua niinkuin ennenkin.
    Chydeniuksiin ja Centtereihin tulee sitten niitä rahakkaitakin asiakkaita kun autolla pääsee.

    Äänestä

Ihanko oikeasti kokkolalaisilla on mielessä, että kävelykeskustassa olisi kesäisin ihana kävellä auringonpaisteessa keskustan liikkeissä poiketen.

Entä jos tulee sateinen kesä? Kuinka moni silloin kävelee ostoksilleen keskustan liikkeisiin esimerkiksi Isollekadulle.

Jos itse olisit perustamassa yritystä, vuokraisitko toimitilat Isoltakadulta esimerkiksi Niemeä vastapäätä vai mieluummin Anttilan rakennuksesta, johon pääsee autolla sateisenakin päivänä.

Mielestäni tämä kävelykeskusta-kehitys ajaa keskustan yrittäjät muuttamaan toimitilansa järkevämpään paikkaan, ihmisten ilmoille.

Jossain vaiheessa keskusta sitten autioituu, toimitilat ovat tyhjillään ja mietitään, mikä meni vikaan.

Äänestä

Kävelykeskusta on lisännyt alueen kauppiaiden liikevaihtoa 10-20% jo tässä opetteluvaiheessa kertoo City-Kokkola!

Mm Kallentorilta kävelykadulle siirtyneet yrittäjät ovat kertoneet liiketoiminnan piristyneen huomattavasti verrattuna "kuolleeseen lahnaan" Kallentoriin.

Terve, normaali ihminen liikkuu mielellään pikku putiikkien ja asiantuntijaliikkeiden sekä oivallisten kahvila- ja ruokapaikkojen alueella, jossa eivät autojen pakokaasut häiritse vaan voit rauhassa kulkea, katsella, keskustella ja viihtyä omien mieltymystesi mukaan.

Se on kaupunkikulttuuria!

Autoilemaan voitte lähteä vaikkapa Oulun, Vaasan tai Jyväskylän suuntaan, siellä peltoa, metsää ja tietä riittää!

Äänestä
  • Kenenkä liikevaihto on kasvanut, moneltako vuodelta on tilastoja, odota ja katsotaan miten käy.
    Ison liikkeen varjossa voi ehkä pieni jonkun aikaa menestyä, mutta kun isot kuolee hiljenee koko alue.
    Juuri niin pikku, pikku putiikkien ja piku,pikku juttujen perässä kävelevät joutilaat lörpöttelijät hakevat kaltaistaan seuraa. Mitä katselemista on muutamassa kadun pätkässä, kyllä on halvat ja oikein asiantuntijoilla varustettuja huveja, kaupunkikulttuuri ei ole maleksimista parin korttelin alueella, jossa ei ole mitään oikeaa tekemistä, ainoastaan muutama näyteikkuna ja muovituoli rivejä istuskelua varten.
    Joutilaat, toimettomat lörpöttelijät eivät pidä keskustaa pystyssä.
    Kaupunkikulttuuriin kuuluu paljon autoja, joilla terveet normaalit ihmiset liikkuvat asioidessaan.
    Niin ja kävelemään voi lähteä Oulun,Vaasan ja Jyväskylän suuntaan, joka tien varessa on enemmän toimintaa kuin keskustassa.

    Äänestä

  • on vouhotusta kirjoitti:

    Kenenkä liikevaihto on kasvanut, moneltako vuodelta on tilastoja, odota ja katsotaan miten käy.
    Ison liikkeen varjossa voi ehkä pieni jonkun aikaa menestyä, mutta kun isot kuolee hiljenee koko alue.
    Juuri niin pikku, pikku putiikkien ja piku,pikku juttujen perässä kävelevät joutilaat lörpöttelijät hakevat kaltaistaan seuraa. Mitä katselemista on muutamassa kadun pätkässä, kyllä on halvat ja oikein asiantuntijoilla varustettuja huveja, kaupunkikulttuuri ei ole maleksimista parin korttelin alueella, jossa ei ole mitään oikeaa tekemistä, ainoastaan muutama näyteikkuna ja muovituoli rivejä istuskelua varten.
    Joutilaat, toimettomat lörpöttelijät eivät pidä keskustaa pystyssä.
    Kaupunkikulttuuriin kuuluu paljon autoja, joilla terveet normaalit ihmiset liikkuvat asioidessaan.
    Niin ja kävelemään voi lähteä Oulun,Vaasan ja Jyväskylän suuntaan, joka tien varessa on enemmän toimintaa kuin keskustassa.

    Autollako se pienenpieni pätkä näyttäisi sitten kivemmalta ja helpommin lähestyttävältä. Tarkoitushan on rauhoittaa se jonninjoutavalta autoilulta ja tehdä siitä turvallinen kauppojen asiakkaille. Idea on sama kuin keskustan laitamilla olevilla marketeilla. Sinne kun kävelet sisälle voit löysätä pienet lapsesi käsiotteesta ja toisesta päästä voi kävellä hengissä ulos. Mutta voitko tehdä saman kadunvarrella joka kuhisee kiireisiä autoilijoita. Et voi. Kaupunkikulttuuri on sitä että voit juoda kahvikuppisi ilman subbarin jyrinää, ilman liikenteen nostattamaa pölyä. Näinhän se oli ennenkin. Kannattaa kysellä iäkkäiltä ihmisiltä. Niiltä joita ei juurikään näy keskustan möykässä ja räminässä.

    Äänestä

  • se vasta vouhotusta on kirjoitti:

    Tosi hyvin sanottu. Kävelykadut kunniaan.

    Äänestä

  • Upeaa kirjoitti:

    Tosi hyvin sanottu. Kävelykadut kunniaan.

    Asia on niin, että joutilaat kävelijät eivät tule pitämään pystyssä isoilla kustannuksilla pyöriviä liikeyrityksiä, vuokrasuhteita aletaan sanomaan irti, toiminta ei ole kannattavaa. Tiet on aukaistava autoilulle, muuten tyhjiä tiloja Ch.centterin alueelle alkaa tulemaan.
    Nyt kaupungin tumpeloporukalta odotetaan ihmeitä kuin kuuta taivaalata, aikaa ja rahaa menee hukkaan.
    Ei sille voi mitään, kadut ovat siinä missä ne ovat ja autolla pitää päästä liikkumaan. Kokkola kasvaa, ei tämä tälläinen liikkumisen estäminen ole mitään yhteiskunta suunnittelua.
    Nauravat muualla Kokkolan kävelykaduille.

    Äänestä

  • vai esteitä kirjoitti:

    Minä olen käynyt kaksi kertaa katsomassa City keskustaa ihan uteliaisuuttani, ei mitään sellaista minkä takia menisin sinne vielä.
    Toteamus oli,kauhealla mainostamisella paljon melua tyhjästä.
    Olisikohan siitä muodostumassa uusavuttomien alue. Lehmukset tuodaan Tanskasta, luodaanko Citykeskustaan samallainen epämääräisten huumeporukoiden keidasalue, kuin tanskastakin löytyy.

    Äänestä

  • vai esteitä kirjoitti:

    Asia on niin, että joutilaat kävelijät eivät tule pitämään pystyssä isoilla kustannuksilla pyöriviä liikeyrityksiä, vuokrasuhteita aletaan sanomaan irti, toiminta ei ole kannattavaa. Tiet on aukaistava autoilulle, muuten tyhjiä tiloja Ch.centterin alueelle alkaa tulemaan.
    Nyt kaupungin tumpeloporukalta odotetaan ihmeitä kuin kuuta taivaalata, aikaa ja rahaa menee hukkaan.
    Ei sille voi mitään, kadut ovat siinä missä ne ovat ja autolla pitää päästä liikkumaan. Kokkola kasvaa, ei tämä tälläinen liikkumisen estäminen ole mitään yhteiskunta suunnittelua.
    Nauravat muualla Kokkolan kävelykaduille.

    eikä pörrää autolla. Kysyppä nuorilta, jotka siellä tekevät ostoksensa paljonko he tarvitsevat autoa, käyttävät varmasti enemmän rahaa keskustan liikkeisiin kuin sinä.

    Mietippä esim. Helsinkiä, ei siellä autolla pörrätä. Ostelu on ostelua, ei autolla ajoa!

    Äänestä

  • shoppailee kirjoitti:

    Liikun paljon Helsingissä, siellä ostokset tehdään isoissa ostoskeskuksissa, jotka ovat pinta-alaltaan sen verran suuria, että ei kannata Kokkolan City parkkiin vertailla. Ainut keskustan liike jossa käytän rahaa, on alueella oleva pankki, taidan siirtyä muualle, niin en tarvitse sitäkään palvelua.

    Äänestä

  • se vasta vouhotusta on kirjoitti:

    Autollako se pienenpieni pätkä näyttäisi sitten kivemmalta ja helpommin lähestyttävältä. Tarkoitushan on rauhoittaa se jonninjoutavalta autoilulta ja tehdä siitä turvallinen kauppojen asiakkaille. Idea on sama kuin keskustan laitamilla olevilla marketeilla. Sinne kun kävelet sisälle voit löysätä pienet lapsesi käsiotteesta ja toisesta päästä voi kävellä hengissä ulos. Mutta voitko tehdä saman kadunvarrella joka kuhisee kiireisiä autoilijoita. Et voi. Kaupunkikulttuuri on sitä että voit juoda kahvikuppisi ilman subbarin jyrinää, ilman liikenteen nostattamaa pölyä. Näinhän se oli ennenkin. Kannattaa kysellä iäkkäiltä ihmisiltä. Niiltä joita ei juurikään näy keskustan möykässä ja räminässä.

    Juuri näin!

    Ei kai kukaan täysjärkinen ihminen halua suorittaa ostoksiaan autopaljouden keskellä?

    Äänestä

  • se vasta vouhotusta on kirjoitti:

    Autollako se pienenpieni pätkä näyttäisi sitten kivemmalta ja helpommin lähestyttävältä. Tarkoitushan on rauhoittaa se jonninjoutavalta autoilulta ja tehdä siitä turvallinen kauppojen asiakkaille. Idea on sama kuin keskustan laitamilla olevilla marketeilla. Sinne kun kävelet sisälle voit löysätä pienet lapsesi käsiotteesta ja toisesta päästä voi kävellä hengissä ulos. Mutta voitko tehdä saman kadunvarrella joka kuhisee kiireisiä autoilijoita. Et voi. Kaupunkikulttuuri on sitä että voit juoda kahvikuppisi ilman subbarin jyrinää, ilman liikenteen nostattamaa pölyä. Näinhän se oli ennenkin. Kannattaa kysellä iäkkäiltä ihmisiltä. Niiltä joita ei juurikään näy keskustan möykässä ja räminässä.

    kun suunnitellaan keskustaa ja eritoten kävelykeskustaa. On otettava huomion myös p-alueiden riittävyys lähialueella ja kulkutiet kauppappaikoille.Nyt linja-autoasemalla on iso p-alue joka on maksullinen. Se pitäisi ehdottomasti muuttaa p-kiekolla pysäköitäväksi. Chydenia centerin p-talo on täysi fiasko ja irvikuva p-talosta.Kapeat paikat ja jyrkät rampit.Ei ole elävää keskustaa jos ei ole kohta kauppiaitakaan.Kuka vuokraa kallista kauppapaikkaa, kun ei asiakkaita näy. Kävelykadun suunnitelukipailun voitti suunnitelma, jonka olisi voinut kuka tahansa paikallinenkin suunnitella.Ei vaan viitsinyt saattaa itseään naurunalaiseksi. Kuinkahan sen kunnossapito oikein onnistuu? Talvella voi olla aikamoisia hankaluuksia, jos ei nimittäin tehdä siitä kadusta lämmitettävää. No ei se olisi ensimmäinen kerta kun katu avattaisiin ja peruttaisiin vanhat päätökset. Että silleen...

    Äänestä

Nyt tietää selkeästi, missä tehdä ostokset ja missä on kaupungin keskusta. Ennen ei oikein tiennyt onko keskus Anttilan mäki vai jossakin Citymarketin maastossa. Nyt kaupungilla jopa viihtyy lauantaisin ja auton kun jättää yhteen paikkaan, niin helppo puikkelehtia kaikki kaupat läpi. Isoja ruokaostoksia varten voi sitten suunnistaa muualle.

Kerroppa muuten minkä kaupan läheisyyteen ei keskustassa pääse autolla? Samaan kortteliin pysäköinti kun on jo tosi lähellä... ;-)

Äänestä
  • Mitä ne ostokset ovat joiden takia keskustassa pitäisi puikkelehtia, jos sitten kuitenkin ne tavallisimmat eli ruokaostokset tehdään muualla. Mikä ihmeen tarve on tietää missä on maailman napa.
    Kaikilla jotka ovat jo vuosikymmeniä liikkuneet Kokkolan tavallisia katuja pitkin on katuihin tullut laillinen nautintaoikeus eli liikkumisoikeus ajoneuvoilla, nythän ei pyöräilijätkään saisi alueella pyöräillä. Katujen sulkemiset estävät läpiajo liikennettä, ei ole kysymys yksistään pysäköimisestä tyhjää katselemaan.
    Se että joku populaariryhmä kaupungin onnettomien suunnittelijoiden ja kaupunginvaltuuston laittoman päätöksen nojalla sulkee/estää Kokkolan perinteisiä kulkureittejä ei johda mihinkään sellaiseen, josta voi puhua kaupunkikulttuurin yhteydessä.

    Äänestä

  • laittomasti kirjoitti:

    Mitä ne ostokset ovat joiden takia keskustassa pitäisi puikkelehtia, jos sitten kuitenkin ne tavallisimmat eli ruokaostokset tehdään muualla. Mikä ihmeen tarve on tietää missä on maailman napa.
    Kaikilla jotka ovat jo vuosikymmeniä liikkuneet Kokkolan tavallisia katuja pitkin on katuihin tullut laillinen nautintaoikeus eli liikkumisoikeus ajoneuvoilla, nythän ei pyöräilijätkään saisi alueella pyöräillä. Katujen sulkemiset estävät läpiajo liikennettä, ei ole kysymys yksistään pysäköimisestä tyhjää katselemaan.
    Se että joku populaariryhmä kaupungin onnettomien suunnittelijoiden ja kaupunginvaltuuston laittoman päätöksen nojalla sulkee/estää Kokkolan perinteisiä kulkureittejä ei johda mihinkään sellaiseen, josta voi puhua kaupunkikulttuurin yhteydessä.

    Muutaman sadanmetrin kävelykadut ja muut esteet haittaavat tuhansien autojen joustavaa liikennettä.
    Rahaa, polttoainetta ja aikaa kuluu, sekä hermot menee, kun perinteinen liikenne estetään.
    Kokkolassa ei ole niin paljon kävelijöitä, eikä muutakaan sellaista tarvetta, että niitten takia täytyy tehdä liikenneruuhkia.
    Sehän on suorastaan lainvastaista, estää liikenteen sujuvuutta ja sumputtaa autot sammoihin ahtaisiin paikkoihin, joissa sitten kolarit ja muut vaaratilaanteet lisääntyvät.

    Äänestä

  • sumput kirjoitti:

    liikennesuunnittelijoiden asia järjestää liikennesuunnittelu niin, ettei sumppuunnu.

    Äänestä

Kävelykatu on sairasta! Kadut on tehty autoille, perkele! Toivottavasti tulee mielenosoituksia kävelykatua vastaan!

Äänestä

Jo kolmisenkymmentä Suomen kaupunkia on päättänyt rauhoittaa keskustansa ihmisten käyttöön.

Eräs ensimmäisistä, Oulu, laajentaa Rotuaarista alkunsa saanutta kävelykeskustaansa edelleen, samoin tekee toinen pioneeri Jyväskylä.

Helsinki kaavailee koko keskusta-alueen rauhoittamista autoilulta; Keskuskadun kunnostuksen myötä asia edennee siellä vahvasti.

Auto on apuväline pitkillä matkoilla,kaupungissa kuljetaan kävellen.

Äänestä
  • Kokkolassa yritetään vängällä tehdä keskustaa, eihän keskustan sijaintia ole edes ollut tiedossa, kuten vouhottajat itse kertovat, nyt kun se on oikein kylteillä osoitettu niin osaavat sinne pikkukaupunkilaiset.

    Se on vaan niin, että Kokkola on rakennettu siten, ettei Tehtaankatu/Isokatu/Rantakatu ole alue joka voidaan sulkea ja estää tarpeellinen liikenne.

    Joissakin kaupungeissa keskusta ja kävelykadut ovat luonnollisella tavalla muodostuneet, ei vängällä tehtyjä, käykää katsomassa.

    Helsingin keskustassa liikennetiheys on ongelma, Kokkolassa ongelma on liikenteen estäminen.

    Voi perseensuti noita vertailuja Helsinkiin, kohta varmaan verrataan Lontooseen.
    Eipä taida tulla aikaa jolloin kannattaa ottaa mallia Helsingistä.

    Äänestä

  • kävelykatuja kirjoitti:

    Kokkolassa yritetään vängällä tehdä keskustaa, eihän keskustan sijaintia ole edes ollut tiedossa, kuten vouhottajat itse kertovat, nyt kun se on oikein kylteillä osoitettu niin osaavat sinne pikkukaupunkilaiset.

    Se on vaan niin, että Kokkola on rakennettu siten, ettei Tehtaankatu/Isokatu/Rantakatu ole alue joka voidaan sulkea ja estää tarpeellinen liikenne.

    Joissakin kaupungeissa keskusta ja kävelykadut ovat luonnollisella tavalla muodostuneet, ei vängällä tehtyjä, käykää katsomassa.

    Helsingin keskustassa liikennetiheys on ongelma, Kokkolassa ongelma on liikenteen estäminen.

    Voi perseensuti noita vertailuja Helsinkiin, kohta varmaan verrataan Lontooseen.
    Eipä taida tulla aikaa jolloin kannattaa ottaa mallia Helsingistä.

    Naapurillakin on mersu pitääkö minunkin laittaa?

    Äänestä

  • kannata matkia kirjoitti:

    Naapurillakin on mersu pitääkö minunkin laittaa?

    Minun naapurilla on hiekkalaatikko kävelykatu, se riittää ihan hyvin, reunalla voi käydä juttemassa, istuskelemassa ja tehdä mielikuva puikkelus soppailua ja asiantintijoita naapureista löytyy.
    Eivät häiritse tarpeetomat autoilijat Hyi!!

    Äänestä

  • kävelykatu. kirjoitti:

    Minun naapurilla on hiekkalaatikko kävelykatu, se riittää ihan hyvin, reunalla voi käydä juttemassa, istuskelemassa ja tehdä mielikuva puikkelus soppailua ja asiantintijoita naapureista löytyy.
    Eivät häiritse tarpeetomat autoilijat Hyi!!

    Kautta aikojen tyytymättömät ja tietämättömät ihmiset ovat kokoontuneet keskustoihin etsimään jotakin?? esim. pakolaiset ym joutosakit.
    Oikeat Ihmiset joilla on varaa, viettävät aikaansa huviloillaan ja muitten harrastusten parissa, eivät tarvitse kävelykatuja, kadut auki, että päästään esteettömästi ja nopeasti läpi kaupungin.

    Äänestä

  • mökille saunomaan kirjoitti:

    kokkolalaiset boikotoimme,tästä päivästä lähtien ,kaikkia kävelykadun varrella olevia liikkeitä.jos et pääse autolla perheinesi,haluamaasi liikkeeseen,älä mene sinne,älä osta sieltä mitään,tee ostoksesi siellä missä autolla pääsee viereen.pitäköön,ne ihmiset noita kv.kadun liikkeitä pystyssä,jotka niitä haluaa.mennään me autokansa muualle.eikö tämä ois tasaarvoista kaikkia käyttäjiä kohtaan.valitse puolesi,autoile/kävele minne tykkäät,ja kommentoi ?

    Äänestä

  • sadat kirjoitti:

    Tulevat/nykyiset yrittäjät äänestänevät jaloillaan ihan samoin kuin asiakkaatkin.

    Äänestä

  • huono idea kirjoitti:

    Tulevat/nykyiset yrittäjät äänestänevät jaloillaan ihan samoin kuin asiakkaatkin.

    Kampusaluetta rakennetaan kaupungin toiseen laitaan, Heinolaan tulee automarketkeskus... Ketkä siitä kävelee nykyisellään läpi? Ehkä opiskelijat alkavat kävellä läpi, sitten kun uusi matkakeskus saadaan. Niin se kävelykatu Jyväskylässä kansoittuu.

    Kokkolassa ei ole oikeaa syytä trampata kävelyalueen läpi, ne joilla syy on kulkea paikasta A paikkaan B tekevät sen autolla.

    Hyvä se rauhoittaminen on, ainakin ikkunaostosten tekijöille, päiväkävelijöille. Mutta ei kannusta minua tuhlaamaan yhtään enempää kuin aikaisemminkaan, enpä tunne kuka tunnustaisi lisänneensä osteluaan Chydenian myötä.

    Äänestä

Suomessa on jo ainakin seuraavissa kaupungeissa siirrytty lopullisesti eurooppalaiseen kaupunkikulttuuriin eli luotu kävelykatuja/kävelykeskusta ihmisten parhaaksi:

- Rovaniemi
- Oulu
- Kajaani
- Raahe
- Pietarsaari
- Vaasa
- Joensuu
- Jyväskylä
- Pori
- Tampere
- Lahti
- Vääksy
- Kouvola
- Imatra
- Lappeenranta
- Turku
- Maarianhamina
- Parainen
- Tammisaari
- Rauma
- Hanko
- Kauniainen
- Helsinki
- Kerava
- Porvoo
- Järvenpää
- Riihimäki
- Valkeakoski
- Kuopio

ja nyt vihdoinkin Kokkola!!!!!!!!!

Jos joskus matkailette kotimaassakin niiden Viron ja Välimeren ryyppyreissujenne välissä, käykää perehtymässä näihin viehättäviin kotimaisiin kaupunkikeskusta-ympäristöihin!

Ja hyvää pääsiäistä!

Äänestä
  • KUINKA TYPERÄ VOI RESUKKA OLLA NOITA AKAS SOPII PÄÄSIÄISENÄ.
    Oppia ikä kaikki, esittämissäsi paikoissa on kaikki tehty autoliikennettä haittaamatta, siellä se on ollut mahdollista,
    Kokkolassa ei ole näkyvissä järkevää ratkaisua, jos on niin esitä ne?
    Tietysti voidaan rakentaa autobaanat kävelykatukeskustan yli niin kuin niissä euroopan suurkaupungeissakin on. Kummat oli ensin keskustassa autotiet vai kävälykadut.
    Pötyä että autoliikenteen estäminen on kaupunkikulttuuria, suurkaupungeissa rakennetaan puistot oleskelua ja naatiskelua varten, niitä Kokkolassa pitää kehittää, ei sulkea katuja.

    Äänestä

  • autottomalle kirjoitti:

    KUINKA TYPERÄ VOI RESUKKA OLLA NOITA AKAS SOPII PÄÄSIÄISENÄ.
    Oppia ikä kaikki, esittämissäsi paikoissa on kaikki tehty autoliikennettä haittaamatta, siellä se on ollut mahdollista,
    Kokkolassa ei ole näkyvissä järkevää ratkaisua, jos on niin esitä ne?
    Tietysti voidaan rakentaa autobaanat kävelykatukeskustan yli niin kuin niissä euroopan suurkaupungeissakin on. Kummat oli ensin keskustassa autotiet vai kävälykadut.
    Pötyä että autoliikenteen estäminen on kaupunkikulttuuria, suurkaupungeissa rakennetaan puistot oleskelua ja naatiskelua varten, niitä Kokkolassa pitää kehittää, ei sulkea katuja.

    apina,ei ymmärrä että kokkola on pikkukaupunki.ei tänne noin vain kyhätä kävely paskaa,niinkuin suurempiin kaupunkeihin.nuollaan porukalla,sun voimakkaalle tuoksuvaa persettä tuolla sokoksenmäen päällä,niin jospa sunkin orgasmikeskus heräis tällä vuosituhannella eloon,ja pääsisit jonkun auton kyytiin ?

    Äänestä

  • kitisevä kirjoitti:

    Voi kamala paikka, kun te ette enää saa nuolla toistenne p...että Tehtaankadulla kun pahat sedät ja tädit teki siitä kävelykadun! Hellan-lettas sentään!

    No, nuo kommentithan kertovat vain sen, että ainoat Kokkolassa kävelykeskustaa vastustavat ovat rundarit (= r..kkarit) ja heidän vanhempansa, jotka omina rundiaikoinaan valitettavasti onnistuivat joku ilta jopa "saamaan", mistä vitsauksena meillä nyt ovat nämä heidän perillisensä!

    Hyvä Kokkolan kaupunki; te päättäjät olette osoittaneet, että Kokkola kuuluu kehittyvien paikkakuntien joukkoon!

    Äänestä

  • Katso vanhempiasi ja itke! kirjoitti:

    kyllä halkokarilla,joku sultaki suihin ottaa?satasella? tai sitte ei! tätä aihetta et voi kokkolassa voittaa,vaikka ois kuinka ruotsalainen sukunimi!

    Äänestä

  • Katso vanhempiasi ja itke! kirjoitti:

    Voi kamala paikka, kun te ette enää saa nuolla toistenne p...että Tehtaankadulla kun pahat sedät ja tädit teki siitä kävelykadun! Hellan-lettas sentään!

    No, nuo kommentithan kertovat vain sen, että ainoat Kokkolassa kävelykeskustaa vastustavat ovat rundarit (= r..kkarit) ja heidän vanhempansa, jotka omina rundiaikoinaan valitettavasti onnistuivat joku ilta jopa "saamaan", mistä vitsauksena meillä nyt ovat nämä heidän perillisensä!

    Hyvä Kokkolan kaupunki; te päättäjät olette osoittaneet, että Kokkola kuuluu kehittyvien paikkakuntien joukkoon!

    täällä Kokkolassa? Yhdestä kävelykadusta on väännetty vuosikausia ja mitä tehtiin? Ihan täysi susi! Porukat kiertää autolla entistä enemmän ympäri keskustaa, kun ei pääse pysäköimään mihinkään!Rautatienkadusta tehtiin sumppu, jota sitten jälkikäteen korjaillaan, kun ei osattu ennakoida. Annetaan rakennuslupa grynderille joka rakensi kauppakeskuksen, mutta ei osattu ennakoida että siellä olisi kävijöitä.Voi voi!Keskusta kauppiaat on nyt kärsineet vuosia kävelykadun pompottelusta.Sekö on mielestäsi aplodien arvoista? Torilaivaa pompotellaan poikkeusluvilla ja tilapäisillä ratkaisuilla, samoin Suntinsuun leirintäaluetta, koulujen rakentamisia jne, jne. Hyvä Kokkolan kaupunki, tehkää päätöksiä jämäkästi ja ennakoiden ja suunnitelmallisesti sekä pysykää tehtyjen päätösten takana.

    Äänestä

  • reinoeno kirjoitti:

    Reinoenolle terveisiä, on seurannut asioita ja tietää mistä puhuu. Olisi hyvä, että muutkin kyseenalaistaisivat huonoja päätöksiä/ päätöksentekijöitä koska mehän loppujen lopuksi maksamme tehdyistä virheistä.
    Liian suppealla piirillä, jotka pitävät itseään asiantuntijoina tehdään jatkuvasti susia.
    Virkamiesten sanonta, tehdään kaikkia Kokkolalaisia varten, EPÄAMMATTIMAISTA..

    Äänestä

Laitappas seriffi tämä aihe pääsiäisen ajaksi keulille.

Äänestä

Lisää kävelykatuja ja heti!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Tanskasta lehmuksia kirjoitti:

Kävelykatuihin lisää turhaa rahaa, tyhmyys tiivistyy Kokkolan kävelykatu suunnitelmissa?
Tehtaankatu auki autoliikenteelle, palataan entiseen hyvään malliin, niin kaikki sujuu.
Ei mitään hyvää kävelykaduissa, ainoastaan selittelyjä, ilmeisesti jotkut saavat/kuluttavat verorahoja, rahoilla olisi parempiakin kohteita.
Visionäärit, käytäntö, eikä paikka tule koskaan olemaan tarkoituksenmukainen.
Lehmuksia Tanskasta saakka. Miksi Kävelykatu on/tehdään, vaikka suurin osa Kokkolalaisista ei sitä halua. Tässäkään ei se demokratia toimi, vaan suurella äänellä vouhottajat ajavat asiaa, jotta saavat itsensä julkkiksiksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu