Koira ja

Joku väittää yleistä koirista-palstalla että kasvattajalla säilyy määräysvalta koiraan jos kauppakirjaan on ehdot kirjattu.
Löytämäni lakitekstit väittävät päinvastaista.
Käsittääkseni ja kokemukseni mukaan kauppahinta kun on maksettu loppuu kasvattajan määräysvalta.
Kuinka se menee oikeasti?

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=102&conference=628&posting=22000000025159511
4426
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

koiraan jonka olen maksanut ja kuitin saanut.
Sellaista kauppakirjaa en edes allekirjoita, jossa on myyjälle suotuisia ehtoja. Vaikka ne ehdot eivät tuomioistuimissa toimisikaan.

Äänestä

mennä sellaisia kauppakirjoja allekirjoittamaan. Toisaalta tuskinpa se edes on pätevä lain edessä.

Jos ostat auton, ei entinen omistaja voi määrätä kauppakirjassa, että saa ajella autolla edelleen halutessaan. Ei kukaan edes allekirjoittaisi tuolla kauppakirjaa ja jäisi auto myymättä. Siis miksi tehdä samaa koirakaupassa? Eiköhän sitä löydy toinenkin saman rodun kasvattaja.

Vertasin siksi autoa ja koiraa, koska Suomen lain mukaan ne on molemmat tavaroita.

Äänestä

siis kuluttajansuojalaki esim. ei päde kahden yksityishenkilön tekemissä kaupoissa. lisäksi on varmasti olemassa jokin kohtuullisuus pykälä. jos myyjä käyttää kennelliiton kauppakirjaa, niin varmaankin vältytään tällaisilta myydän "oma lehmä ojassa" jutuilta?

Äänestä
  • Kauppalaki määrää vain kahden yksityishenkilön välistä kaupankäyntiä.

    Kasvattajan ja pennun ostajan välittä kauppaa määrää kuluttajansuojalaki. Kasvattaja näet katsotaan (useimmissa tapauksissa) elinkeinoharjoittajaksi, ja ostaja tavalliseksi kuluttajaksi. He ovat siis tiedoiltaan ja taidoiltaan eriarvoisessa asemassa.

    Kahden kasvattajan välistä koirakauppaa säätelee taas kauppalaki, koska heidät katsotaan tiedoiltaan saman vertaisiksi.

    Kennelliiton kauppakirjaan ei tule lisäillä mitään omia lisäpykäliä. Koira on kokonaisuudessaan ostajan omaisuutta, kunhan koko kauppasumma on maksettu. Ostaja saa täysin vapaasti päättää, mitä koira syö, alkaen päivästä yksi.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


kauppakirjan ehdot. kirjoitti:

Joku väittää yleistä koirista-palstalla että kasvattajalla säilyy määräysvalta koiraan jos kauppakirjaan on ehdot kirjattu.
Löytämäni lakitekstit väittävät päinvastaista.
Käsittääkseni ja kokemukseni mukaan kauppahinta kun on maksettu loppuu kasvattajan määräysvalta.
Kuinka se menee oikeasti?

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=102&conference=628&posting=22000000025159511

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu