Opiskelu Pietarissa

Onko kukaan ollut Pietarin yliopiston järjestämillä kielikursseilla? Millaisia ne ovat? Entäpä asunut ulkomaalaisten asuntolassa? Jos jollain on kokemuksia tai tietoa, kerro! =) Itse olen suunnittelemassa Pietarin kielikurssia ensikesäksi.
2450
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

En ole ollut yliopiston kursseilla, mutta pari kertaa eri instituuttien kursseilla. Hyviä ja tehokkaita ovat olleet ainakin minun kielienopettajat. Yleensä ulkomaalaiset, varsinkin maksavat laitetaan ihan hyviin asuntoloihin.

Äänestä
  • Minkälaisten instituuttien kautta olet ollut kielikursseilla Pietarissa? Itse tässä nimittäin mietin lähtöä ensi kevääksi kahdeksi kuukaudeksi ja toivoisin todellakin niin hyvää ja intensiivistä opiskelua kuin vain on mahdollista. Olen opiskellut venäjää lukiossa kolme vuotta ja kirjoittanut lyhyestä venäjästä peräti E:n, mutta vuodet ne vain vierivät, ja viidessä vuodessa olen unohtanut lähes kaiken oppimani.... tai ainakin se on painautunut syvälle aivojeni syöveriin etten sitä löydä, :).

    Mutta tosiaan, olisin kiitollinen eri oppilaitoksen nimistä ja kursseista, Suomesta olen oikeastaan vain nähnyt EF:n ja sen lisäksi olen katsonut ruotsalaisia kurssinjärjestäjiä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


-Lisa- kirjoitti:

Onko kukaan ollut Pietarin yliopiston järjestämillä kielikursseilla? Millaisia ne ovat? Entäpä asunut ulkomaalaisten asuntolassa? Jos jollain on kokemuksia tai tietoa, kerro! =) Itse olen suunnittelemassa Pietarin kielikurssia ensikesäksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu