Imatran kaupunki päällystää katujaan tänä vuonna 750 000 eurolla. (= 4,459,ooo mummon markkaa,
lähes 4 ja puoli miljoonaa.)
Markka-aikaan, eli muutama vuosi sitten sillä rahalla olisi päällystänyt kaikki imatran tiet.
lähes 4 ja puoli miljoonaa.)
Markka-aikaan, eli muutama vuosi sitten sillä rahalla olisi päällystänyt kaikki imatran tiet.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Öljyn hinnan nousu on yksi tekijä, miksi rahalla ei saa enää niin paljoa aikaan. Viimevuonna oli tosi lähellä, että meidänkin katu olisi päällystetty. Se oli varakohteena, jos rahaa olisi jäännyt yli. Tänä vuonna sitä ei ollut edes mainittu enää, joten ohi tais mennä. Mutta, kun näitä katuja päällystetään, niin pyritään vuorollaan päällystämään aina eripuolilta kaupunkia, ettei tule sellaista tunnetta, että meidän kaupungin osa ei ikinä saa uutta pintaa. Virkamiehet tietää kaikkein parhaiten, mikä on oikea järjestys eli mitä kannattaa päällystää mitenkin, koska osalle pitäisi tehdä putkien uusinnatkin.
uusi ambulanssi samalla
ja hoitajia samaan syssyyn....