Miksi ihmeessä hankkia esim: 6-12 lasta?On aivan hirveän suuret ruokakulut,lapsia talo täynnä ja tuskin omaa aikaa melkein koskaan. Itse en milloinkaan hankkisi suur perhettä. On ystävä jolla on 6 sisarusta ja veljeä. Hän on kärsinyt tästä. Ei tarpeeksi huomiota vanhemmilta,Ei omaa rauhaa kun on joutunut aina jakaamaan huoneen toisen sisaren kanssa,sitten muutenkin aina joutunut jakamaan lähes kaiken. Kertokaa,miksi haluta todella paljon lapsia?Okei lestaadiolaiset ei käytä kondomia niin ei ihme että niitä lapsia on aina tuhansia.
kyssä
`pakko tietää
91348
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
jos haluaa. meillä 6 lasta 2-19v. jokaisella on oma huone, eikä tavaroita tarvitse jakaa. omaa aikaa emme varmaankaan kaipaa kun viihdymme kotona lasten kanssa sen mitä emme ole töissä. meillä on siksi monta lasta kun olemme lapsirakkaita. yksi asia mikä varmaankin on vaikuttanut ratkaisuumme on hyvat tulot eli jos joutuisin laskemaan rahaa kaupassa tai muualla perheemme olisi pienempi. onhan heillä sitten vanhempana ns.turvaverkko jota meillä kummallakaan ei ole koskaan ollut. nyt jo huomaa , että koulussakaan ei niin kiusata sellaisia lapsia joilla on sisaruksia.
uudessa kotivinkissä oli juuri juttua isoista perheistä. Lueppa sieltä vaikka alkuun juttua..
Tuo on kyllä usein toistettu väite ettei aikaa riitä, mutta kun harva vanhempi istuu nokikkain sen jälkikasvunsa kanssa vaikka aikaa olisi kuinka ja itseasiassa se ei ole edes kovin tervettä nyhjätä koko ajan siinä kyljessä kiinni. Huomiotahan saa myös toisilta perheen jäseniltä..
Vaikka ystäväsi valittaa asemastaan perheessä niin mikä takaa sen, että hän ainoana lapsenakaan olisi saanut tarpeekseen huomiota? Luonteissa on eroja ja jotkut ovat kateellisia ja tyytymättömiä syystä tai toisesta ja toiset tyytyy kaikkeen ja sopeutuu.
Itse kyllä ohmettelen mikä saa ihmisen tekemään kodistaan periaatteessa kuin laitoksen erilaisine suurtalouslaitteineen jne kun porukkaa on tusinan verran. Kun tekee työtä hoiva-alalla niin aina kuulutetaan kodinomaisuutta, mutta suurella perheellä saattaa se kodinomaisuus olla kyllä ihan jotain muuta kun esim syödään kahdessa osassa jne. Ei olisi mun elämää..
Niin ja ihan vain vertailuksi meilläkin on yksi lapsi jolle mitään ei koskaan ole tarpeeksi. Oli asia ihan mikä tahansa niin aina olisi parannettavaa, lisättävää jne eli niinsanotusti nälkä kasvaa syödessä. Tilanne ei riipu perheen koosta eikä mistään vaan hän on ollut sellainen aina ja varmasti tulee olemaankin vaikka iän kanssa on oppinut itse rajoittamaan tuota luonteen piirrettään jo aika mukavasti.
Monessa kaksilapsisessakin perheessä jaetaan huoneet yms mistä ystäväsi valittaa. Ei se ole automaatio että kahdella lapsella on omat huoneet yms se on mielikuva.
kahdessa vuorossa, vaan pyritään siihen, että perhe on aina yhdessä koolla aterialla. Ainoastaan aamiainen voi olla poikkeuksena säännöstä, jos myöhään kouluun menevä koululaiset haluavat joskus nukkua vähän pitempään.
Yhteiset ateriat ovat perhe-elämän selkäranka, ja kokemukseni on, että pienperheissä niistä tingitään paljon enemmän kuin suuremmissa perheissä.
Suurperheen elämää ei myöskään tee "laitosmaiseksi" se, että perheessä on astianpesukone ja talopesuloita varten valmistetut suuret pyykinpesukoneet ja rumpukuivaimet. Kyllähän pienperheissäkin on nykyään kodinkoneita.
Minusta lapselle on ihan hyvä, jos hän joutuu jakamaan huoneen suunnilleen samanikäisen sisaruksensa kanssa. Se kehittää kovasti hänen sosiaalisuuttaan. Suurperheissä lapset saavat kaikki tarpeen mukaan vaatteita, leluja ja urheiluvälineitä tai soittimia, mutta kukaan ei saa mitään ylimääräistä. Se on lapselle vain hyväksi.
siis kannattaa lukea tätäkin palstaa muista puhumattakaan niin huoma ayhtä sun toista..
Juuri tuolla joku kirjoitti kuinka ruokapöytään ei tarvitse mahtua kaikkien vaan voi syödä kahdessa osassa. Itse en moiseen alkaisi vaan pöytiä tupa täyteen!
Vilkasta keskustelu aon ajoittain ollut siitä kuinka kaksi pesukonetta on paljon näppärämpi kuin yksi ja minkä kokoinen jne.
Jakaminen ja oma rauha on kovin suhteellista. Oman perheeni kohdalal teimme käytännön testin eli asuimme vuoden niin että lapsia oli kaksi samassa huoneessa ja tila aoli muutenkin nirkoisesti. Aiemmin oli ollut yhteinen huone, mut aomiin osiin huonekaluilla rajattuna. Kun muutimme ja kaikilla oli omat huoneet loppui tietty pieni kinastelu ja nahistelu kuin seinään. Kaikki viihtyivät useita kuukausia omissa oloissaan pääasiassa huoneissaan. Sitten vähitellen alettiin tulla esiin ja olla yhdessä. Oma tila ja oma rauha on todella tärkeää onpa se järjestetty kuinka tahansa. Meillä on mukavampaa kun kaikilla on oma huone. Sosiaalisuuden en usko kehittyvän sen paremmin jakaa huoneen tai ei vaan se on paljon isompi juttu.
Ensin perheessä on yksi lapsi. Kun toinen syntyy, aletaan miettiä, riittääkö hoivaa ja huolenpitoa molemmille. Kun kolmas sitten tulee, ollaan taas saman kysymyksen edessä...
Aina on kumminkin todettu, että syliä riittää. Joku lapsi, jolla ei ole sisaruksia ollenkaan, voi saada vähemmän huomiota kuin 7-lapsisen perheen yksi keskimmäisistä lapsista. Ei lapsimäärä automaattisesti säännöstele huomion määrää.
Usein nämä uravanhemmat juuri, jotka hankkivat vain yhden lapsen jotta voi jatkossakin matkustella, elää leveästi ja muuttaa kaupungista toiveen ilman suurempaa vaivaa, ovat niitä jotka lähtevät aamulla kello 6.30 töihin ja vievät lapsensa tarhaan.
Lapsi on tarkoitus hakea kello 16, mutta ylitöitä on "pakko" tehdä (ettei tarvitse haudata haaveita loma-asunnosta maalla meren rannalla) ja lapsen haku viivästyy 17.30:een. Lapsi sanoo heihei hoitotädille, jota on tottunut jo kutumaan äidikseen...
Sitten viedään lapsi kotiin, lyödään video pyörimään ja TV lapsenvahdiksi, kun itse huolletaan itseä rankan työpäivän päätteeksi.
Puoliso tuo kenties lapselle lastenaterian mäkkäristä töistä tullessaan, ja toinen vanhemmista lähtee kuntosalille. Lapsi leikkii yksikseen valtavalla Braz-kokoelmallaan yläkerrassa kun isi hoitaa vielä "muutaman työjutun". Tulee lapsen nukkumaanmenoaika ja vanhemmat huomaavat puhuneensa lapsen kanssa koko päivän aikana alle kymmenen sanaa...
Suurperheiden äidit ovat useimmiten kotiäitejä suurimman osan ajasta, joten heillä on aikaa ja HALUA puuhastella lastensa kanssa. Hehän ilmiselvästi rakastaat lapsia, kun hankkivat niitä yli "vaaditun" määrän, eli vanhuuden päivien turvaajan.
Suurperheissä lapset kasvavat usein kotona, eivät päiväkodissa. He ovat sisarustensa parhaita ystäviä, ja pitävät toistensa puolia kun naapurin lasten kanssa tulee riitaa.
Kuvitellaan, että olet kahden lapsen äiti.
Viet lapset tarhaan klo 7.
Miehesi hakee lapset tarhasta klo 17.
Sinä palaat kotiin klo 17.30.
Lapset menevät nukkumaan klo 20, ja tuossa välissä ehdit piipahtaa joogassa ja käydä ruokakaupassa. Niihin kuluu aikaa n. 1,5 h.
Suoritin pienen laskutoimituksen, ja sen mukaan yksi lapsesi saisi päivän aikana jakamatonta huomiota puoli tuntia.
----
Kuvitteelanpas sitten, että olet kuuden lapsen kotiäiti. 3 alle kouluikäistä lasta, 3 koululaista.
heräätte kello 7, koululaiset lähtevät kouluun kello 8.30, ja herätät nuoremmat sen jälkeen.
Puuhastelet koko päivän lasten kanssa, käytte yhdessä ruokakaupassa ja käytte keinumassa puistossa. Lapset auttavat siivouksessa ja ruoanlaitossa.
Klo 12 lapset nukkuvat tunnin päiväunet.
kello 14 koululaiset palaavat, autat heitä läksyissä ja kyselet koulusta.
Illalla miehesi tultua kotiin käyt tunnin joogassa.
Koululaiset menevät nukkumaan klo 21, pienemmät kello 20.
Koululainen saa päivän aikana jakamatonta huomiota
2,5h.
Alle kouluikäinen saa huomiota n. 3 h.
Siis, suurperheen lapsi saa periaatteessa melkein kolminkertaisen määrän jakamatonta huomiota "pienperheen" lapseen verrattuna.
Kuvitellaan, että olet kahden lapsen äiti.
Viet lapset tarhaan klo 7.
Miehesi hakee lapset tarhasta klo 17.
Sinä palaat kotiin klo 17.30.
Lapset menevät nukkumaan klo 20, ja tuossa välissä ehdit piipahtaa joogassa ja käydä ruokakaupassa. Niihin kuluu aikaa n. 1,5 h.
Suoritin pienen laskutoimituksen, ja sen mukaan yksi lapsesi saisi päivän aikana jakamatonta huomiota puoli tuntia.
----
Kuvitteelanpas sitten, että olet kuuden lapsen kotiäiti. 3 alle kouluikäistä lasta, 3 koululaista.
heräätte kello 7, koululaiset lähtevät kouluun kello 8.30, ja herätät nuoremmat sen jälkeen.
Puuhastelet koko päivän lasten kanssa, käytte yhdessä ruokakaupassa ja käytte keinumassa puistossa. Lapset auttavat siivouksessa ja ruoanlaitossa.
Klo 12 lapset nukkuvat tunnin päiväunet.
kello 14 koululaiset palaavat, autat heitä läksyissä ja kyselet koulusta.
Illalla miehesi tultua kotiin käyt tunnin joogassa.
Koululaiset menevät nukkumaan klo 21, pienemmät kello 20.
Koululainen saa päivän aikana jakamatonta huomiota
2,5h.
Alle kouluikäinen saa huomiota n. 3 h.
Siis, suurperheen lapsi saa periaatteessa melkein kolminkertaisen määrän jakamatonta huomiota "pienperheen" lapseen verrattuna.
Tarkoitukseni oli kirjoittaa kahteen viestiin mitä sanottavaa minulla oli, mutta tulipahan nyt molempiin tuo sama "laskelma".
Siis, Riisiriina ja Maisukki ovat sama henkilö, en ole vieras joka kopsasi tuon jutun Maisukilta.
tavallaan. Sallittakoon sinulle pieni perhe, en tule ratkaisujasi kyseenalaistamaan.
Meillä on kaikilla viidellä lapsella omat huoneet ja vielä vierashuone kaiken kukkuraksi.
Mutta olen aivan varma että lapset voivat kasvaa tyytyväisiksi kunnon kansalaisiksi vaikka huoneensa joutuisivat jakamaankin (tässä yksi esimerkki) - tämä vaatimus omasta huoneesta jokaiselle lapselle on meidän aikuisten keksimä juttu.
Omaa aikaa minulla on riittämiin, mutta tällaisena "hoivasiskona" nautin perheeni ja taloni hoitamisesta. Vietti on selkäytimessäni niin syvällä, että turha siihen olisi puuttuakaan, ei onnistuisi minäkuvani muuttaminen. Olen onnellinen että saan tehdä juuri sitä mitä haluan. Voisinpa sanoa että terveellä tavalla kateellisiinkin olen useasti törmännyt.
Voin puhtaalla omalla tunnolla myös kertoa, että lapsilleni olen aina jakanut ajastani tarpeeksi ja tämä hyvinvointi heissä myös näkyy ja kuuluu.
Tunnen ehtaa onnea siitä että pesäni ja sen asukkaat ovat hoivattuja ja hoidettuja - ja vaikka meitä olisi enemmän tai vähemmän asia olisi samoin.
Oma asenteemme on aikamoinen tukipilari perheen hyvinvoinnille.
Jos joutuu kärsimään vanhempien huomion puutteesta niin vika löytyy vanhemmista, lapsimäärä ei välttämättä ole syy.
Olen itse suurperheen vanhin. Minulla on kolme pikkuveljeä ja kuusi pikkusiskoa. Jokainen on ihana ja erityisen tärkeä omalla tavallaan. En vaihtaisi koskaan sisaruksiani pois vaikka olisikin enemmän rauhaa rahaakin. Kotona isän jä äidin syli on aina ollut vapaa. Äiti hoiti kotona meitä kunnes kuopus tuli päivähoito ikään. Nyt äiti on palannut taas opiskelujen kautta työelämään.
Me ollaan aina saatu kaikki tarpeellinen ja esim. koulun käyntiin ovat vanhemmat taanneet isommille lukurauhan erillisellä kaksiolla läheltä keskustaa. Minä ja minusta kaksi seuraavaa veljeäni olemme saaneet nauttia esim. kirjoituksiin lukemisesta ja muutenkin opiskelurauhasta siellä.
Suurperheessä on ollut mukavaa kasvaa. Eipä ole ollut pulaa leikkikavereista ja mökilläkin saatin omalle kentälle jalkapallo/sählypelit kokoon oman perheen voimin!