viikonloppu

lapset tuli lomalle kotiin. Ruokarahan sijasta oli paketti mannaryyniä, maitojauhetta ja suolaa, etten juo rahoja. Ei nvoi sanoa ihmisarvoiseksi kohteluksi
14596
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

olisi saanut 'maksettua' itseään ulos tilanteesta.

Vaikka olisi ihan oikeasti kyseessä alkoholisti-äiti, on tuollainen käytös tosi asiatonta, nöyryyttävää ja loukkaavaa!

Jos ei toiseen voi luottaa niin, että antaa lapsille kuuluvan ruokarahan, niin silloin asia on sovittava sossun kanssa ja sovitaan esim. valvotut tapaamiset tai mikä nyt tilanteeseen katsotaan parhaiten sopivaksi. Mutta jos sossu on katsonut kotiloman olevan mahdollista, ei sijaishuoltajalla ole mitään oikeutta asiattomaan nokkailuun asiasta.

Äänestä
  • sossuille asiasta.

    Pahimmassa tapauksessa sijaishuoltaja raportoi sossuille jälkeenpäin, miten 'lapset olivat syöneet mannavelliä koko kotiloman ajan'.

    Näin raadollista tämä touhu viime kädessä on!

    Äänestä

  • tapahtuu, jos kerrot kirjoitti:

    sossuille asiasta.

    Pahimmassa tapauksessa sijaishuoltaja raportoi sossuille jälkeenpäin, miten 'lapset olivat syöneet mannavelliä koko kotiloman ajan'.

    Näin raadollista tämä touhu viime kädessä on!

    mutta lapset kertoivat sossun käskeneen antamaan ruokana

    Äänestä

  • sossuille kirjoitti:

    mutta lapset kertoivat sossun käskeneen antamaan ruokana

    rahan sitten olisi kuulunut olla.
    Vastaako pussi mannaryynejä ja suolaa sitä rahamäärää?

    Äänestä

  • Paljonko sen kirjoitti:

    rahan sitten olisi kuulunut olla.
    Vastaako pussi mannaryynejä ja suolaa sitä rahamäärää?

    10/e/vrk/lapsi. En tiedä mannaryynin hintaa, koska saan ruokapaketeja ja niissä on mannaryyniä (nytkin kaapeissa entisiäkin).

    Äänestä

  • lukee kirjoitti:

    10/e/vrk/lapsi. En tiedä mannaryynin hintaa, koska saan ruokapaketeja ja niissä on mannaryyniä (nytkin kaapeissa entisiäkin).

    pussissa kalleinta on, mutta en sitäkään nykyhintaa tiedä, kun en ole ostanut muutamaan vuoteen. Mutta kyllä pussin pakkaajakin on himmeä, jos joka kerran mukaan on pakattu samat tuotteet.

    Äänestä

  • maitojauhe siinä kirjoitti:

    pussissa kalleinta on, mutta en sitäkään nykyhintaa tiedä, kun en ole ostanut muutamaan vuoteen. Mutta kyllä pussin pakkaajakin on himmeä, jos joka kerran mukaan on pakattu samat tuotteet.

    siinä voisi lukea että vain ruokaa ei juomia tai tupakkaa, ehdotä tätä niin satte edes syödä. toisaalta huostaanoton perimmäinen tarkoitushan on juuri nöyryyttäminen...

    Äänestä

  • suostunevat?, kirjoitti:

    siinä voisi lukea että vain ruokaa ei juomia tai tupakkaa, ehdotä tätä niin satte edes syödä. toisaalta huostaanoton perimmäinen tarkoitushan on juuri nöyryyttäminen...

    eväänä kahvipaketti, 2 mämmiä, 1 maito ja näkkäriä

    Äänestä

Itse kun aikoinaan vein päiväksi, pariksi, lapsen toiselle huoltajalle, annoin myös ruokarahaa, jotka tuo vanhempi uuden kaverinsa kanssa joi. Kaksi kertaa hain lapsen örisevien juoppojen keskeltä, siitä on pian 3 vuotta.
Sitten tein sen, että ostin evästä kaupasta koko sakille, kerran ottivat lapsen vuorokaudeksi, sitten loppui oman lapsen tapaamiset.
Olisiko minun pitänyt juottaa vanhempaa, olisi edes juonut sitten kun lapsi ei ollut hänen luonaan, mutta joi päänsä täyteen lapsen aikana.
Kyllä juopon pitää tyytyä ruokaan kun itse ei tajua tilannettaan.

Äänestä
  • kun tiedän etten ole kunnossa tulevana viikonloppuna. Kertaakaan en ole ollut juovuksissa huostaanoton jälkeen lasten kotiviikonloppuina. Sijarit vain pelkäävät että olisin jos saisin rahaa.

    Äänestä

  • että juoppoa pitää rueta juottamaan?
    Lue ensin, mitä on kirjoitettu, ennen kuin avaat typerää naamaasi!

    Kyse on siitä, että jos ruuat annetaan mukaan, niin järkeä pitäisi olla sen verran, että ei esim. parin viikon välein laita aina uutta maitojauhetta ja mannaryynejä... Ja eikös sen kassin sisällön pitäisi vastata sen ruokarahan suuruutta.

    Kurkkua myöten täynnä tuollaisia örkki-sijareita, jotka eivät tajua, että on sossuun ilmoituksen paikka, jos vanhempi on lapsen tapaamisessa päihtynyt. Turha siitä on rutkuttaa jälkeenpäin! Tuntemattomilta ihmisiltäkin odotetaan vastaavassa tilanteessa ilmoituksen tekoa, mutta ääliösijari nauttii vain päänsä aukomisesta.

    Äänestä

  • sijareille heti kirjoitti:

    kun tiedän etten ole kunnossa tulevana viikonloppuna. Kertaakaan en ole ollut juovuksissa huostaanoton jälkeen lasten kotiviikonloppuina. Sijarit vain pelkäävät että olisin jos saisin rahaa.

    Sossu vai sijari?

    Asioista päättäminen kuuluu lain mukaan sossulle, mutta tuossa vieressä kirjoittavan sijarin tyyliset ääliöt tietysti pystyvät puhumaan sossuille ihan mitä tahansa.

    Asiasta kuuluu ilmoittaa sossuun, jos sijari on työnsä oikein hoitava, mutta valehtelu tai asiaton huutelu 'pitääkö juoppoja juottaa' -tyyliin on sijarin järjen köyhyyttä.

    Äänestä

  • Kuka on sanonut, kirjoitti:

    että juoppoa pitää rueta juottamaan?
    Lue ensin, mitä on kirjoitettu, ennen kuin avaat typerää naamaasi!

    Kyse on siitä, että jos ruuat annetaan mukaan, niin järkeä pitäisi olla sen verran, että ei esim. parin viikon välein laita aina uutta maitojauhetta ja mannaryynejä... Ja eikös sen kassin sisällön pitäisi vastata sen ruokarahan suuruutta.

    Kurkkua myöten täynnä tuollaisia örkki-sijareita, jotka eivät tajua, että on sossuun ilmoituksen paikka, jos vanhempi on lapsen tapaamisessa päihtynyt. Turha siitä on rutkuttaa jälkeenpäin! Tuntemattomilta ihmisiltäkin odotetaan vastaavassa tilanteessa ilmoituksen tekoa, mutta ääliösijari nauttii vain päänsä aukomisesta.

    kerta, kun lapset tuli eväiden kanssa (3 viikkoo sitten). Saas nähdä onko pääsiäisenä munia ja mämmiä.

    Äänestä

  • ensimmäinen kirjoitti:

    kerta, kun lapset tuli eväiden kanssa (3 viikkoo sitten). Saas nähdä onko pääsiäisenä munia ja mämmiä.

    Ajattele, et takotus oli estää sua alottamasta juomaputki. Kestele.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


eväiksi kirjoitti:

lapset tuli lomalle kotiin. Ruokarahan sijasta oli paketti mannaryyniä, maitojauhetta ja suolaa, etten juo rahoja. Ei nvoi sanoa ihmisarvoiseksi kohteluksi

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu