kuusentaimet

Viimekevään laikkuihin istutetut kuusen pottitaimet kärsi viimekesän kuivuudesta, ja sitten syystalven vesisateet ja lumi painantu osan mutkalle että runko taittunut maatavasten.
Nyt olen käynyt lapiolla korjailemassa, ja pistämässä maata juurelle ja vääntelemässä suoraan ne mitkä vielä on kutakuinkin ehjiä ettei runko ihan irtipoikki.
Minkähänlainen selviämismahdollisuus niillä on, vieläköhän niistä tulee puita vai kuivuuk ne siihen vai tuleeko jo taimena lahovaurio kun rungot vääntyilleet lumenpainosta.

Ja osa on kuivuudesta kokonaan kuivahtanut, ja osa vaan harva neulasia, kuinkahan käy että vieläkö alkaavat kasvaan tulevanasuvena.
41836
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

katsoa vielä ainakin ensi kesä ennen uusien taimien istuttamista. Pienet taimet on aika hyviä toipumaan kun vain on eläviä neulasia tai silmuja olemassa. Pienten taimien vauriot kyllä ehtii korjaantua, muutaman vuoden päästä ei välttämättä huomaa mitään. Taimikoita työkseen kiertelevänä sitä aina ihmettelee, että miksi h.....tissä sitä vielä kuusen istutuskohteissa käytetään äestystä tai laikutusta, kun pitäs kaikkien tiedossa jo olla että paras muokkaus kuusen istutuskohteissa on mätästys. Tämä on tieteellisesti tutkittu ja kyllä tämän on tienneet kaikki istutusalueita paljon nähneet ilman tutkimistakin. Käykääpä huvikseen keväällä kun lumet on sulaneet kattoon mikä ero on sillä, että taimi on mättään nokassa eikä kuopan pohjalla.

Äänestä
  • mainittu palsta on vissiin sitten mätästetty jos se on oikea termi kaivuri laikutukselle. osa taimista on sen mättäänpäällä, mutta paikoitellen kaivurikuski ei saanut mättäitä aikaiseksi maapohjan takia joten taimet sitten jököttää siinä laikussa. Ja kyllä ne mättäälle istutetut on paremmassa kunnossa kun sille moreeni laikulle istutetut.

    No yksi hyväpuoli on että mäntyjä on ns. verhopuustona palstalla, joten niistä tulee siementä ja on jo sirkkataimiakin näkyvissä eli en ala täydennystaimia tilaileen ainakaan pariinvuoteen.

    Ja kaadettu metsä oli tervettä järteää kuusikkoa, eli senvuoksi tarkoituksena jatkaa kuusella, eikä männyllä vaikka niitä verho/siemenpuita jäikin pystyyn

    Äänestä

  • Mielenkiintoinen tieto mätästämisen eduista aina kuusen istutuksessa. Vuosi sitten uudistin vajaatuottoisen kuvion. MHY teki tukianomuksen ja määritteli maanmuokkausmenetelmäksi ojitusmätästämisen. Pidin sitä oikeana.

    Kun MHY:n koneet muokkasivat maata, mätästettiin alavat kohdet. Rinteet laikutettiin. Kyselin konemieheltä ja MHY:n neuvojalta, miksi ei noudateta Kemera-tuen hakulomakkeessa mainittua mätästämistä. Vastauksena sain tiedon, että mätästämistä ei käytetä kuivenmmilla mailla. Myös MHY:n toiminnanjohtaja kuuli vastauksen, eikä puuttunut asiaan, joten luulin tämän olevan yleistä. MHY:n laskussa oli tukihakemuksen vastaisesti määritelty osa alueesta laikutetuksi.

    Mikäli aina mätästys on oikeampaa, niin taas MHY ajoi jonkun muun etua kuin metsänomistajan.

    Äänestä

Pitää vielä kuulemma syyskulo poistaa,talouden 9 naiset jääkiekkomailla poistaa kuloa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kitukasvatusta kirjoitti:

Viimekevään laikkuihin istutetut kuusen pottitaimet kärsi viimekesän kuivuudesta, ja sitten syystalven vesisateet ja lumi painantu osan mutkalle että runko taittunut maatavasten.
Nyt olen käynyt lapiolla korjailemassa, ja pistämässä maata juurelle ja vääntelemässä suoraan ne mitkä vielä on kutakuinkin ehjiä ettei runko ihan irtipoikki.
Minkähänlainen selviämismahdollisuus niillä on, vieläköhän niistä tulee puita vai kuivuuk ne siihen vai tuleeko jo taimena lahovaurio kun rungot vääntyilleet lumenpainosta.

Ja osa on kuivuudesta kokonaan kuivahtanut, ja osa vaan harva neulasia, kuinkahan käy että vieläkö alkaavat kasvaan tulevanasuvena.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu