seksistä..

Olisin kiitollinen jos vastaisitte näinkin arkaan kysymykseeni: Miten lapsettomuus on vaikuttanut teidän seksielämäänne? Koulutehtävää varten kyselen ettei sen suuremmasta tutkimuksesta ole kysymys..=)
101158
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

samoin me pupuillaan kun ennenkin...

Äänestä

ja vähentävästi siis...

Ensin oli se aika kun piti kalenterin kanssa touhuta ja sitte ku ns pakko seksi oli ohi, oli ihana levähtää ja olla asiaa miettimättä..

Nyt ivf hoitojen yhteydessä on vähentynyt tuoresiirroissa munisten kasvaessa ei ole voinut kun sattuu, ja kun siirto on tehty, molemmat vähän jännää että onnaako eikä uskalla about viikkoon touhuta.....
ehkä jos kyse on vaan ns lievemmistä hoidoista, voi olla vaikuttamatta, mutta kyllä ivf:ässä se on hetkeen aika mahdotontakin..
ja eipä ole mukava alkaa pupuilemaan lugestronit sisuksissa..=/

Äänestä

kuten meillä kävi. Puoli vuotta nyt kulunut viimeisestä hoitoyrityksestä, joka ei tuottanut tulosta.

Ja siihen loppui siis myös seksielämämme!
Taitaapi loppua koko yhteiselo kohtapuolin... :(

Äänestä

selvästi huonontavasti. Lasta on yritetty hankkia yli kolme vuotta ja viimeisen vuoden aikana ollaan saatu neljä inseminaatiohoitoa. Meillä teoriassa pitäisi olla chanssi tulla normaalilla tavalla raskaaksi (kun meillä on selittämätön lapsettomuus) ja se on johtanut sitten suorituspaineisiin. En voi sille mitään, että muistan aina, mikä kierron päivä on kulloinkin menossa ja sitten ei haluaisi heittää taas kuukautta menemään vaikka ovulaatioaika sattuisikin keskelle kiireistä ja stressaavaa työviikkoa. Sitten alan vonkua seksiä vaikka ehkä oikeasti mieluummin nukkuisin univelkoja pois...Ja miehelle on tietysti tullut suorituspaineita ja aina ei edes toimi. Tää on meille todellinen ongelma enkä keksi, miten pääsisi tästä noidankehästä pois. Jos jollakin olisi hyviä ehdotuksia niin vinkit olisi todella tervetulleita! Siis jotakin muuta kuin vain "relatkaa älkää ajatelko asiaa" koska sitä olen yrittänyt mutta en ole onnistunut. Miten oikeasti saisi asian pois mielestä?

Äänestä
  • En tiedä olenko paras ihminen jakamaan vinkkejä, koska sama ongelma ollut aikoinaan meilläkin! Nyt tosin "helpottanut" koska tiedämme, ettei voida lapsia tavalliseen tapaan saada vaan se tapahtuu laboratoriossa... Mutta miehesi jännitystä voisi lievittää ettet kerro hänelle koska on PAKKO sekstailla. Ovulaation aikaan osta vaikka seksikkäitä alusvaatteita ja loihdi ihana illallinen ja näin yllätä miehesi. Jospa hän tällä tavoin unohtaisi suorituspaineet ja osin jopa sinäkin! =) Valitettavasti en parempaa keksi, mutta kannattaa edes tätäkin yrittää! Parempaa onnea ensi kiertoon!!!

    Äänestä

"Kiva" lukea, että muillakin on ollut samaa ongelmaa! Kun on ensin kalenterin ja kaikenlaisten tikkujen mukaan ajoittanut seksin pitkän aikaa ei koko touhu enää huvita kun tutkimuksissa on todettu ettei sillä ainakaan todennäköisesti lasta tule! Nyt käydään hoidoissa ja yritetään olla ottamatta seksistä mitään lisäpaineita..

Äänestä

Suurkiitos kaikille vastanneille, lisää kommentteja vastaanotetaan edelleen! Aurinkoista kevättä kaikille! =)

Äänestä

sen verran,että nyt on pongailtava ovulaatiota ja ajoitettava seksin harrastaminen sen mukaan,jotta ei menisi tilaisuus hukkaan. Muuten ei kyllä ole vaikuttanut mitenkään.

Äänestä

seksi ei toki ole enää niin spontaania kuin ennen vauva yritystä, mutta määrä on alkanut näkyä minun(nainen) halussani. seksihaluni on kasvanut huomattavasti. oman teoriani mukaan ahkera sekstailu on herättänyt uinuvat seksihalut liekkiin.

ollaan oltu ehdessä 10 vuotta, mutta tuntuu kuin menossa olisi ensimmäinen vuosi. minä katson miestäni onnellisena ja ylpeänä siitä että olen hänet saanut pyydystettyä. liekö syynä sitten seksi vai parisuhteen laatu ylipäätään, mutta meillä seksi on nykyisellään runsaudesta huolimatta hyvin kiihkeää.

Äänestä

No ensinnäkin huonontavasti.. Seksiin on liittynyt suorituspaineita. Ja välillä on iskenyt paha haluttomuuskin, kun ainoastaan ovulaatioita pongataan.
Sitten toisaalta on hirveän vapaata, kun ei tarvitse minkäänlaista ehkäisyä. Ei tarvitse pelätä ei-toivottua raskautta.
Luulen, että lapsettomuuden tajuttuamme seksi ei enää merkitse meille lasten tekoa. Se on sellaista yhteistä aikaa enemmänkin, se on irrottautunut asiayhteydestään, mikä on tietysti myös ikävääkin.
Eli nämä samat asiat olisivat voineet tapahtua myös ilman lapsettomuuttakin, mutta meillä se oli lapsettomuuden myötä tulevaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mie vaan kirjoitti:

Olisin kiitollinen jos vastaisitte näinkin arkaan kysymykseeni: Miten lapsettomuus on vaikuttanut teidän seksielämäänne? Koulutehtävää varten kyselen ettei sen suuremmasta tutkimuksesta ole kysymys..=)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu