vai millä sanalla voi kuvata kokonaisvaltaista suhtautumista esim.musiikkiin,säveltämiseen,taiteisiin tai ylipäätänsä(?)johonkin asiaan,joka täyttää ihmisen kokonaan?Onko sinulle tuttua tällainen?
Intohimoako
TyrNimaNteli
291159
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 29
Vanhimmat
minulla on läheinen,joka on koko sielustaan sisällä ja kiinni musiikissa,niin soittamisessa kuin säveltämisessä.Hän unohtaa kaiken ajan,syömiset ja tapaamiset kun istuu ja keskittyy luomaan.Mielestäni siinä on todellista luomisen riemua,kipua ja elämää.
Olen joskus saanut olla ns.muusana,mutta vain joskus.Musiikki tulee jostain,kulkee ikäänkuin hänen lävitseen ja siinä on sitten useimmiten teos,joka vakuuttaa kokeneemmatkin.Näen ja koen sen eräänlaisena intohimona.
luulen olevan hurmiota ja intohimoa kaipuun lisäksi.Kaipuu on se suurin voima ja rakkaus.
Rakkaudesta syntyy luomisen kautta taidetta.Muusan osan tiedän tiedän että soittajalle se antaa tietyn tunteen soittoon ja laulajalle uuden säveleen.
Itse olen mies joka tavallaan tekemisistään
kantaa vastuun.Eli sanoisinko että vastuun kantaminen ihmisenä siitä,mihin ryhdyn,on minulle
jotenkin intohimo.Oli se nyt vaikka kirjeenvaihto
naisen kanssa,jota esimerkiksi tukee hänen avio
kriisissään.Niin kannan tuestani vastuun ja en poistu ajatellen,että mitä tuo juttu minulle
kuuluu.Minulla on muutama harrastus ja en niidenkään anna kuljettaa elämääni,vaan kannan vastuun siten,että harrastuksista ei tule liian tärkeä osa elämää..Ystävät on tärkeitä,mutta kannan jälleen vastuun,enkä jää ystäviin riipuksiin ja pidän huolta ettei he minuun.
Rajoittaako sitten vastuun ottaminen nautintoa,
intohimoa? Ei minusta.Voihan ikkunan huolella pestä puhtaan kirkkaaksi särkemättä sitä.Voihan
naistakin rakastaa,olla silti jumaloimatta tätä!
Melkein pääsisi munkiksi luostariin noilla vaatimuksilla.Eikös ole kaikista vaikein toteuttaa tuo ettei anna jäädä riippivaiseksi itsestään.
Pitäiskö ystävältä yritää hävittää tai muuttaa se kuva mikä hän on minusta saanut.Tehdä niin häijyä etä varmasti lopettaa haikailemiset ystävyydestäni.
Ei minusta vastuun kantaminen tekemisistään ole minkään kuvan muuttamista tai ystävyyden tappa-
mista.Ja toisaalta parisuhdehan pitää olla ihmis
suhde,ei riippuvuus suhde.Se että vain munkit ovat vastuun ottavia ihmsiä,on minulle aika uusi ajatus.
Mutta toki kunnioitan ajatusrakennelmaasi,vaikka
en kyllä siihen voi yhtyä.
intohimoinen vastuu???
En tiedä ymmärränkö?Ymmärrän kyllä,jos on läheisriippuvuudesta kyse ihmisuhteessa,että pyrkii olemaan roikkumatta ja seisoo jaloillaan itse ja toinen toivottavasti myös.Mutta?Mitähän sinä tarkoitat?
Senkin käsitän,olen itse samanlainen siinä,kun ryhdyn johonkin,yleensä teen sen intohimolla.Minua ei oikeastaan muu tekeminen kiinnostakaan,siksi arjen rytmi on joskus rasittavaa.Mutta...harrastuksesta vastuu....niin?Tarkottanet,että olet harrastaja,etkä harrastuksen orja?Kö?.Käsitinkö oikein?
ihmisiä vikoineen.En tarkoita parisuhdetta vaan suhdetta jossa pidetään toisista.Toisen riippuvuudesta itseen.Miten en tee toista itsestäni riippuvaksi.Se on vaikein siinä luettelossa toteuttaa.
intohimo on sellaista mitä ei voi harrastaa.Intohimo ottaa enneminkin valtaansa eikä vastuu tule ensimmäisenä mieleen.Esim.tauluakin voi maalata intohomoisesti.Kirjaa voi kirjoittaa intohomoisesti.Tietenkin se suurin intohimo voi olla rakkaudessa.Kysymykseen mitä on intohimo jokaiselle tulee mieleen omat intoh.Toisen riippivuutta itseen sanoin olevan vaikein estää.Itse pitää ottaa siitä vastuu tuleeko riippuvaiseksi.
Avoimuus ja keskustelu on tietenkin tärkein väline,
jolla tukee toista ihmistä niin,ettei hän jää
riipuksiin.Ystävyyshän parhaimmillaan on toisen
ihmisen maailman avartamista.Ei vain sitä,etsä itse muodostutaan hänelle tärkeäksi.Miten helppoa tai vaikeaa se on? Silloin kun aidosti välittää toisesta,keinot on helppo löytää ja oikeat sanat.
Kun kuitenjin kyseessä on hyvin yksilökohtainen tila,jossa ei saa edes pyrkiä tekemään yleistyksiä.
Pitää toimia vain sydän herkkänä.Olla tukena ja
kannustajana.
olla ystäväsi tai enemmänkin!
Tarkoitin lähinnä,että vaikka pitää erilaisista harrastuksista ja suhtautuu niihin intohimolla.
Niin pitää toisaalta muistaa tietty moraali.
2 lapsen isänä minä esimerkiksi joudun huomioimaan lapset.En voi harrastaa asioita vain omista lähtökohdista.Samoin on lähes kaikessa teke-
misessä pohdittava tuo,ettyä emme ole yksin.
Itsekkyyshän on juuri asioiden näkemistä vain omalta kohdalta.Onko intohimo sitten itsekkyydes erän osa alue?Asioiden toteuttamista vain omista
lähtökohdista?Sitä kannattaa pohtia.Joka
tapauksessa isänä ajattelen,että vastuukysymys,moraali,on iso asia.Miten pitkälle
perheiden pahoinvointi sitten näistä asioista?
Onko itsekkyys lopulta aika iso tekijä ja
kykenemättömyys käsitellä intohimoa?Minusta
tätä asiaa pohditaan liian vähän.
nähdä suhteessa sen vastuun.Nuorempana kaikki suhteet pääättyi ellei katasrofin niin sitten se jatkui.Nyt osaa nähdä paremmin pitemmälle miten ystävyyden kummallekkin osapuolelle käy.
On turvallisempaa ystävystyä kun pystyy ohjailemaan tekemisiään.Kun tarpeeksi on lyönyt päätänsä seinään niin alkaa valjeta että ystävän pitää kokea iloa lähtiessä.On rakentunut suhteesta.
Kun alkaa kaikessa ajattelemaan vain toista.Silloinhan toiset kulttuurit väkivaltaisemmat jyräävät ylitse.Lapsien kanssa olemme aseettomia .Lapsille pitää tehdä aina oikeudenmukaisesti.
Miksi on niin paljon avioeroja vaikka on vastullisia isiä ja äitejä.Herpaantuuko vastuu kun lapset kasvavat isommiksi.avioerot ovat itsekkäiden ihmisten taidonnäyte gradu.
Voit kirjoitella ja mielelläni vastaan.
[email protected]
toisen naisen loukkuun.Noin se vain helposti käy.Kunnon miehet kyllä kiinnostaa mutta naiset koittaa horjutta juuri sellaisten uskollisuutta.
Hyvä pysy vastuullisena miehenä.Ei se ruoho ole sen parempa toisellakaan naisella.
Olen kahta lastani yksin huoltava aikuinen mies,
joten kahden tai yhden naisen loukku on minulle
vieras.Olen rakastanut lapsiani ja kaiken aikani
antanut heille.Omatunto on puhdas siinä mieles-
säkin.kun lapset ovat aikuisia,voin vilpittömästyi ajatella antaneeni lapsilleni rakkauteni ja aikani.
Enkä edes koe uhrautuneeni.olen vain ollut mies
ja isä.Miehen ja naisen suhde on minulle iso ja hieno kokonaisuus.Seksin perään kukaan ei saa minua juoksemaan.On tämä isyys ja isänä olo
siinä mielessä minua myös kasvattanut.
Itse olen valtavasti kasvanut ihmisenä,isänä
ja miehenä lasteni mukana.Tärkeänä olen pitänyt
kunnioittaa lasteni persoonallisuutta,enkä ole
sitä koittanut lannistaa liialla komentelulla
tai kuritytamisella.Minusta kun vahvan persoonan omaava ihminen on aina valmiimpi vastaanaan ympäristön haasteisiin,kun nöyräksi kuritettu lapsi.Miksi hirmuisen moni parisuhde hajoaa ja
voi hyvin pahoin?Puuttuu varmaan luova kyky
rakastaa,tehdä rakkaudesta joka päiväinen jän-
nittävä juttu.Tehdään kaikki liiaksi rutiinilla.
Tiedetään aamulla,mitä sinä päivänä tapahtuu.
Rakastamisessa,rakastelemisessa ,pitäisi olla luovuutta.Tekemistä joka päivä uudella tavalla,
Rakastelu ei saisi olla betonikärryhen työntä-
mistä lyhyen matkaa kerran huokaisten.Se pitäisi
olla läpi yön kestävä seikkailu luovuudessa.
Uskon ettei osaamisesta ole kiinni,vaan uskalta-
misesta.Jos ei rakkauden vuoksi uskalla,ei ole rakkautta!
- mikä mies!
taiteeseen tai intohimolla elämiseen.Kokonaisvaltaisesti silti voi lapsiaan ja puolisoaan rakastaa.Vuosien varrella rakkaus kasvaa,kypsyy ja muotoutuu saman ihmisen kanssa,lapset lähtevät itsenäisinä kodista,jossa heitä on kohdeltu tasavertaisina ja kuunneltu omina personinaan.
Juuri lapseni,nuori aikuinen,tekee intohimolla,täydellä sydämellä kaikkensa antaen omaa taidettaan.Tietty itsekkyys ja vahva itseys täytyy olla,että voi antaa lahjansa myös muitten kuultavaksi tai luettavaksi.
Kylklä perhe jossa on lapsia,rakkauden merkitys on suurija rakkauden kestävyys.Lapsien kasvaessa ja kypsyessä myös rakkauden pitää kypsyä.Sehän lapsille on voima elämässä.Mikään ei anna lapsen maailmaan enempää uskoa kuin kodin aidon rakkauden
tunteminen ja kokeminen.
Mikä lapsesta aikuisena tuleekin,hän on valmiimpi uskomaan itse siihen mitä tekee ja uskaltaa hyödyntää lahjakuutensa positiivisella tavalla.
Taiteilijan on vaikea tehdä taidetta,jos ei ensinnä itse usko siihen.Lääkärin on vaikea olla
lääkäri,ellei itse usko diagneeseihinsa.Ihmiset
jotka itse uskovat itseensä,herättävät aina kiinnostusta.Ja kiinnostus on elämämme positiivi-
sina yhteistyötä toistemme kanssa.
on elämässä kaiken pohja ja se paljolti luodaan kotona,myös tietenkin kaikki muu vaikuttaa,perinnöllisyyskin tekee töitänsä,mutta rehellinen,aito rakkaus,sitä ei voita mikään.Ehdollistettu rakkaus lapseen on järkyttävää ja se miten se voi tuhota osan lapsen elämää.
Minusta lapsen rakkaudessa meille aikuisille
on terve ja puhutteleva viesti.Lapsen rakkaus
antaa niin suunnattomasti ja pyytää niin vähän.
Kun jotain siitä voisimme omaksua,oppia,oivaltaa,
osaisimme paljon rohkeammin rakastaa.Lapsihan ei ehdollista mitään.Hänelle rakkaus on sydämen ja
sielun leikki vapaassa tuulessa.Me aikuiset etsimme
ihanteita ja sopivaa tilannetta,tilaa,rakakas-
taa.Tajuamatta ettemme hae rakkautta vaan oi-
keutusta itsekkyydellemme.Kuljemme elämämme,us-
kaltautumatta kertaakaan rakkaudelle.Lapsi
rakastaa äitiä,kun hän on aamulla laittanut
lämpöistä kaurapuuroa.me emme rakasta mistään
hinnasta.Emme ole ison kysymyksen äärellä,olem-
me elämämme äärellä!
olemme itse saanneet sieltä lapsuudesta sitä voi ammentaa.Nykyään jo ymmärretään kuunella lasta ja esim.venäläisessä kulttuurissa on vieläkin koko sukupolvien ketju rakastamassa lasta.
Suuri virhe on erottaa lapset isovanhemmista.
Sitten äkkiä lppuu rakastaminen erotessa.Lapsia ei ajatella vaan riennetän omien halujen perään.
Olet oikeassa että lapselle kaikki rakkaus on
tärkeää.Mitä enemmän lapsi saa rakkautta,siten terveempi hänen suhde rakkauteen on aikuisenakin ja luontevampi.Uskallus rakastaa koko sydämellä,kyllä se varmaan on lapsuuden perua.Isovanhemmilta saatu rakkaus ja turvallisuus on myös tärkeä.Mummola ja sen turvallinen ilmapiiri,on meille monille lapsuudesta tavattoman rakas ja tärkeä muisto.
Kotona äidillä ja isällä on töitä ja kiirettä,
mutta isovanhemmilla on aikaa rakastaa.varmaan se on eräs tärkeä tekijä.Omat halut jokaisella
isällä ja äidillä on,mutta kyllä lapsi toki
pitää asettaa aina etusijalle jo luonnostaan.Ja minusta lapsen rakkaus on elämän hienoin koke-
mus.Lapsi antaa niin paljon ja pyytää niin vä-
hän.Siinä meille aikuisille on suuri sanoma!
ovat lapseni joutuneet elämään.Ukit ja mummot,kaikki neljä, olivat jo menneet "paikkaan parempaan" ..näin ei olisi suonut käyvän,vaan se ei ole itsestä kiinni.Jokaisella on aikansa.
Sitä mitä itse ei ole kokenut ei luonnollisesti osaa kaivatakaan ainoastaan kuvittelemalla ja kuuntelemalla toisten kertomuksia.Haikeata,mutta näin on eletty.Sattuu aina tuo isovanhempien rakkaudesta puhuminen.Itselläni oli neljät isovanhemmat.
Oikeassa olet,ettei elämää voi ajatella ihanteel-
lisena.On elettävä,kasvatettava lapset,rakastettava heitä,niissä olosuhteissa mitä on.Rakastaminen
lapsille kuitenkin tärkein turvallisuuden tuojs
on.Lapsi jota rakastetaan,on aina valmiimpi
myös itse aikuisena rakastamaan.Samoin oli itselläni isovanhemmat,mummolat ja olihan se jo
silloin rikkaus.Oli paikat mihin pääsi tuttujen ihmisten luo.Ei oole minunkaan lapsilla enään mummolaa,ei mummoja tai pappoja.Kyllä se kosket-
taa.Mieluusti soisi lapsille saman tilanteen
kuin oli itsellä,mutta tämä on juuri sitä,että
pitää elää näillä ehdoilla mitä on.Ja ei aina-
kaan isän rakkautta minun lapsilta puutu.
enemmän itsstään kun ei ole isovanhempia tukena.Minunkaan lapsilla ei ollut mutta minulla oli kakasi mummulaa.Se vähän auttoi isän puuttumisena.Mutta vanhempana kun olisi pitänyt kouluttaa ammattiin se puute näkyy.
Voi se olla astmaakin.
ei kaikki intohimo ole vinkumista eikä taidetta.Veli hyvä.