Onko teillä koskaan ollut mitään kriisiä tmv omasta seks.suuntauksesta?
Kun ...Mulla taitaa olla jonkinnäköinen kriisi itellä...Mutta en oo varma johtuuko se nyt täysin siitä, et mun on hankala hyväksyy itseeni.Oon nimittäin aina ajatellu, ettei siinä ois mitään pahaa tai moraalitonta, et pitää samasta sukupuolesta, mut silti musta tuntuu, et kohtelen itteeni iha paskamaisesti just sen takia.Oon jo parisen vuotta kärsiny syömishäiriöistä, ensin oli bulimia, nyt se taitaa olla enemmänkin nälkiinnyttämistä.Mulla on tosi paha olla itseni kans...Mietin välillä vaan, et oiskohan parempi heittää itteni sillalta alas.Kuitenkin haluan uskoa, että pystyisin joskus vielä tykkäämään itsestäni.En vaan jaksa tätä ainaista itsetunto ja syömishäiriöongelmaa.En tiedä sitten, johtuuko mun anoreksia/bulimia/mikälie mun seksuaalisesta suuntauksesta, vai mikä on...Pari vuotta sitten rakastuin palavasti yhteen tyttöön, joka tietenkin sattu oleen täysi hetero ja aikalailla imi mut kuiviin, kun huomas kuinka rakastunut olin siihen.Mun syömisongelmat paheni nimenomaan tänä aikana..Kävin tosi, tosi alhaalla sen vuoksi ja nyt täs pikkuhiljaa oon alkanut nouseen tästä lammesta.Kuitenkin vielä aika usein piiskaan itseeni siitä...Et tunsin sitä kohtaan mitä tunsin...
En tiedä rankaisenko mä itseeni siitä, et se ei tuntenut mua kohtaan mitään ja et itse ylipäätänsä rakastuin.
Haluaisin vaan kuihduttaa itseni pois pois pois.
En tiedä kestänkö tätä nöyryytystä.Sen jälkeen mä oon tuntenu itseni niin alastomaksi ja häväistyksi.Helpottais varmaan jos pystyisin itkeen.Oon vaan täynnä häpeää,itsevihaa ja katkeruutta.Miten mä pystyn enää olemaan "täysi"?
Miks mä teen itselleni näin??Miks mä kituutan itseeni syömättömyydellä?Mä en haluaisi tehdä itsemurhaa, mut en tiedä miten voisin ikinä antaa itselleni anteeksi, et menin ja rakastuin siihen ihmiseen, joka oli niin kauhee mulle.
Tuskin se sitä tahalleen teki...............Ei, kyl se teki sen nimenomaan tahalleen...
Pelkään ihan kauheesti, et joskus vielä meen ja rakastun johonkuhun, jos pysyn hengissä ja olettaen et saan itseni kasaan tästä edellisestä.
On niin hankala olla.Tää syö mua sisältä...En en en en en en halua kuolla, mutten myöskään elää tän kanssa.
Kun ...Mulla taitaa olla jonkinnäköinen kriisi itellä...Mutta en oo varma johtuuko se nyt täysin siitä, et mun on hankala hyväksyy itseeni.Oon nimittäin aina ajatellu, ettei siinä ois mitään pahaa tai moraalitonta, et pitää samasta sukupuolesta, mut silti musta tuntuu, et kohtelen itteeni iha paskamaisesti just sen takia.Oon jo parisen vuotta kärsiny syömishäiriöistä, ensin oli bulimia, nyt se taitaa olla enemmänkin nälkiinnyttämistä.Mulla on tosi paha olla itseni kans...Mietin välillä vaan, et oiskohan parempi heittää itteni sillalta alas.Kuitenkin haluan uskoa, että pystyisin joskus vielä tykkäämään itsestäni.En vaan jaksa tätä ainaista itsetunto ja syömishäiriöongelmaa.En tiedä sitten, johtuuko mun anoreksia/bulimia/mikälie mun seksuaalisesta suuntauksesta, vai mikä on...Pari vuotta sitten rakastuin palavasti yhteen tyttöön, joka tietenkin sattu oleen täysi hetero ja aikalailla imi mut kuiviin, kun huomas kuinka rakastunut olin siihen.Mun syömisongelmat paheni nimenomaan tänä aikana..Kävin tosi, tosi alhaalla sen vuoksi ja nyt täs pikkuhiljaa oon alkanut nouseen tästä lammesta.Kuitenkin vielä aika usein piiskaan itseeni siitä...Et tunsin sitä kohtaan mitä tunsin...
En tiedä rankaisenko mä itseeni siitä, et se ei tuntenut mua kohtaan mitään ja et itse ylipäätänsä rakastuin.
Haluaisin vaan kuihduttaa itseni pois pois pois.
En tiedä kestänkö tätä nöyryytystä.Sen jälkeen mä oon tuntenu itseni niin alastomaksi ja häväistyksi.Helpottais varmaan jos pystyisin itkeen.Oon vaan täynnä häpeää,itsevihaa ja katkeruutta.Miten mä pystyn enää olemaan "täysi"?
Miks mä teen itselleni näin??Miks mä kituutan itseeni syömättömyydellä?Mä en haluaisi tehdä itsemurhaa, mut en tiedä miten voisin ikinä antaa itselleni anteeksi, et menin ja rakastuin siihen ihmiseen, joka oli niin kauhee mulle.
Tuskin se sitä tahalleen teki...............Ei, kyl se teki sen nimenomaan tahalleen...
Pelkään ihan kauheesti, et joskus vielä meen ja rakastun johonkuhun, jos pysyn hengissä ja olettaen et saan itseni kasaan tästä edellisestä.
On niin hankala olla.Tää syö mua sisältä...En en en en en en halua kuolla, mutten myöskään elää tän kanssa.
Vastaukset 13
Vanhimmat
on. Kriiseillä on taipumus paisua. Varsinkin jos niitä omassa päässään päättelee ja ruoskii itseään. Jospa kertoisit jollekin, josta tiedät että 100% on myönteinen palaute? Ammattilaisistakin on apua. Voimia.
Tuntui tosi pahalta lukea sun kirjoitus..en pysty sua mitenkään auttamaan tai lohduttamaan,halusin vain vastata.
Uskon että sinunkin elämäsi kääntyy vielä hyväksi ja saat asiat itsesi kanssa selvitettyä.Se on raskasta ja vaikeaa,mutta kannattaa odottaa.Sillalta hyppääminen ei ole ratkaisu millekään.
Epätoivon hetket kuuluu elämään ja myös niistä selviäminen.Anna asioiden jäsentyä mielessäsi ja joku päivä voit katsoa taaksesi ja sanoa että selvisin.
Voimia ja vahvuutta toivon sinulle!
anoreksia vai bulimia????.........
sillä on eroa:
anoreksia: on sitä että vältelee rasvaa ja ja ei juurikaan syö mitään ...
bulimia: on taas sitä että ahmii kaikea mahdollista ja lopuksi laitaa sormen suuhun ja oksentaa kaiki ulos ...
siinä on ero !!!
netistä varmasi löytyy infoa sulle mistä voi hakea apua tohon ongelmaan
ja vamasti uskon että myös järjetetään rymiä missä on muitakin jotka kärsii samasta ongelmasta on varmaan helpomi rymässä päästä eteenpäin ..
no tuola on varmasit ihminen joka osaa antaa tukea sulle
http://www.yliopistonapteekki.fi/displayArticle.do?articleId=2048
http://www.cs.helsinki.fi/u/ruohomaa/oma/TV/index2.html
http://www.nettinappi.fi/mista_apua/anoreksia.html
http://www.apinat.fi/forum/16/4307/
http://www.oafinland.org/
http://www.mielenterveys-taimi.fi/mielekas/2005_1/47.htm
http://plaza.fi/ellit/liikunta-ja-terveys/terveys/voiko-syomishairiosta-parantua
eli googleen vaan hakusanalla niin tietoa ongelmaan löytyy monta eri sivua
anoreksian ja bulimian välillä laisinkaan aina eroa ole, vaan samat tyypit voi liukua syömishäiriöstä toiseen tai kärsiä molempien oireista.
Ap:lle sanoisin, että ei se missään nimessä ole häpeä, että rakastaa, Päinvastoin. Vaikka se toinen ei ollutkaan hyvä sinulle ja olet siitä surullinen, niin mielestäni voit olla ylpeä siitä että olet herkkä ja tunteva ihminen! Älä koveta ja nälkiinnytä itseäsi, vaan yritä tehdä joka päivä jotain sellaista, mistä pidät ja mikä on oikeasti hyväksi sinulle! Liikuntaa suosittelisin ainakin, ja syö ruuan lisäksi apteekin vitamiinivalmisteita. Rutkasti tsemppiä!
että ei olis eri häiriö vaan sitä mitä eroa silla on kummatin on syömis häiriöitä vaa käytäntö on eri tapa toimia ...
ihmistä joka ei tiedä suosittelen ihan ammatti ihmiseltä neuvoja tohon ongelmaan ei nää täälä
tajuu mitään !!!!
ja muuten, kyllä minäkin suositan lääkärille menoa, vaikken sitä erikseen kirjoittanutkaan aiempiin viesteihini. Hammaslääkärille myös.
Kiitos kaikille viesteistänne.
Kyllä tiedän eron anoreksian ja bulimian,jmuidenkin syömishäiriöiden välillä, tarkoitin että itsellä se on ollut välillä JOKO yhtä TAI toista, mutta aina kuitenkin jotakin.
Apua oon jo hakenu, muttei se tunnu auttavan.JOhtunee varmaan, etten pysty oleen edes rehellinen mun psykiatrille...Hävettää niin kauheesti.En pysty sanoon sille, mistä se johtuu...Teeskentelen et voin paremmin, kun voinkaan.
Sikshän mä ehkä olenkin jo niin epätoivonen, kun ammattiapukaan ei auta, tai en "anna " sen auttaa, en tiiä...Oon vaan jo niin sekasin kertakaikkiaan, et tahtosin vaan lopettaa tän koko sotkun kerralla, kun velloa tässä loppuikäni.
Niinhän se usein on, että bulimia ja anoreksia usein vaihtelevat, jompi kumpi on vaiheista on pinnalla ja toinen odottaa vuoroaan. Niin ainakin minulla aikoinaan. En usko, että anoreksiasta vapautuu kokonaan koskaan, mutta kyllä sen kanssa oppii pärjäämään. Minä ainakin olen pärjännyt vuosikymmeniä ;-) Joskus vaikeina aikoina ruokahalu joksikin aikaa katoaa ja peilikuvaani suhtaudun edelleen hieman epärealistisesti. Oksennellut en ole yli 20 vuoteen ja muuten olen terve.
Omasta kokemuksestani tiedän, miten repivää jatkuva salailu ja häpeän tunne ovat. Ja millaiseksi teeskentelyn mestariksi anorektikko kehittyy, siinä koulutuksessa oppi kyllä pettämään muiden lisäksi itseäänkin. Mutta mietipä nyt, hyvä Niiina, ei se anoreksia niin kauhea asia ole. Anoreksia on vain yksi tauti muiden joukossa ja jossain taidetaan jopa kirjottaa, että anorektikot ovat usein fiksuja... Eikä homoseksuaalisuuskaan niin kauhea asia ole, nykyään sekin hyväksytään eri tavalla kuin vuosia sitten ja todennäköisesti tilanne muuttuu ajan myötä paremmaksi. Ja ensisijaisesti me olemme ihmisiä, seksuaalinen suuntautuminen on vain yksi pieni osa meitä. Ja anoreksia vain yksi tauti.
Usko vaan tulevaisuuteen! Minä en suinkaan ole ainoa, joka on selvinnyt anoreksiasta, bulimiasta ja vielä "epämääräisestä seksuaali-identiteetistä tai seksuaalisesta suuntautumisestakin". Elämää tämä vaan on!
että mitkä sun syyt on siihen että pelkäät olevasi homseksuaali. Onko sun ympäristö osoittanut ettei se ole hyväksyttävää.
Mutta ehkäpä siis kaikki ongelmat on lähtöisi siitä ettet hyväksy itseäsi kokonaisuutena, edes heterona.
Jos et uskalla olla terapiassa rehellinen suuntatumispeloistasi, aloita olemalla rehellinen jossain muussa asiassa. Kasvata ja ruoki luottamustasi henkilöön joka sinua koittaa auttaa ja ehkä piankin rohkaistut kertomaan asioita joita luulet että sinun ei pidä uskaltaa puhua.
Sun täytyy alkaa ymmärtää ensin pieniä asioita itsessäi, hyväksyä ne ja siirtyä seuraaviin. Sun ei tarvitse olla valmis hyväksymään itseäsi heti kaikkinesi vaan kasvaa siihen pikku hiljaa.
Sun elämästä on kyse itsemrhassakin, sun elämä loppuu, sinä loput. Se ei ratkaise sinun ongelmia, se vain päättää sinut. Minä en usko että sinun elämä on nyt nähty ja koettu, minä en usko etteikö tulisi päivää kun sinä tunnet että elämä on ihanaa .
Sun itsetunto saadaan kohdalleen, kun annat edes aluksi pienenkin mahdollisuuden sille. Sinun ei tarvitse aloittaa suurin harppauksin.
Elämä ei ole vaikeaa, kun löytää sen omana tavan sitä elää. Ja sillä polulla sinä olet nyt, se ei johda mihinkään mihin sinä et halua kulkea, sinä määräät suunnan ja tahdin.
Mutta sinun on haluttava kulkea sitä, annettava itsestäsi saadaksesi. Luovuttaminen ei ole vastaus mihinkään, se mitä sinä tarvitset on pieniä annoksia uskallusta ja minä uskon että sinä ne löydät itsestäsi.
Kun seuraavaan terapiaan menet, mieti jokin asia missä olet rehellinen, puhu siitä ja huomaat ettei se rehellisyys sattunutkaan. Siitä se lähtee, yksi askel oikeaan on aina askel eteenpäin kohti paremaa.
kokenut kovia, joten ei ihme että kärsit. Kuulostaa varmasti lattealta, mutta ajan kanssa nuokin asiat paranevat. Opit näkemään seksuaalisuutesi ja lämpimät tunteesi kauniina ja hyvinä, pääset yli ihastuksestasi, ja varmasti saat syömisenkin vielä säännölliseksi ja voimistut!
Todella monilla on nuorena vaikeaa, mutta ihan oikeasti se helpottaa kun ikää tulee vähän lisää.
luet tämän? Miten sinä nyt jakselet, ja onko vastauksista ollut mitään apua tai haittaa? Olen aikaisempien kanssa samaa mieltä, että varmasti vielä voitat vaikeutesi. Olethan kärsinyt syömishäiriöistä "vasta" suht. vähän aikaa, joten et ainakaan ole kroonikko. Itsellänikin on sh-taustaa ja voin vakuuttaa, että kyllä sen hallintaan saa.
Kurjia hetkiä elämässä tulee, ja silloin voi tulla taas repsahduksia terveydenkin suhteen, mutta liian ankara ei saa olla itselleen. Kaikilla ihmisillä on omat kremppansa, ja itse ainakin olen iloinen, etten ole esim. alkoholismiin tai huumeidenkäyttöön sairastunut. Niistä varmaan olisi vielä vaikeampaa pyristellä kuiville.