Tässä mä istun kirjoittamassa tänne palstalle ja toivon, että te surkeat ihmispolot luette tämän. Mun kallisarvoinen aikani kuluu tähän, mutta halusin nyt kuitenkin sanoa jotain...eli asiaan:
Varmaankin monet ovat huomanneet kuinka tämä osasto, nuoret, tulvii itsemurhaa koskevia juttuja. Kamalaa luettavaa, kieltämättä. Noh, mikäs minä olen saarnamaan, itselläni on samainen vaihe. En jaksa elää. En ole menettänyt ketään rakasta henkilöä, ei mene koulu hullummin, kotonakin saan leipää ja on oma huone(sitä kautta oma rauha), on netti ja TV...on kaikki mitä ylipäänsä voin tarvita, mutta joo...Siitä huolimatta, mä en näe mitään mitään syytä elää. Haluisin vaan kuolla pois, ei tarvitsisi enää herätä ja raahautua kouluun...saisi nukkua ikuista unta. Yksinkertaisesti olen vain menettänyt elämän haluni. Viimeset reilut kymmenen vuotta olen koittanut päästä pois täältä, mutta olen liian heikko vahingoittamaan itseäni, ja tiedän ettei mun aikani ole kuitenkaan vielä käsillä...
Juh...mun pitäisi varmaan hakeutua hoitoon, tiedän omaavani ns. mielenterveys ongelman ja muuta, mutta huoltajani sanoo asian olevan vain osa murrosikää, eli mun murrosikäni on siis kestänyt huikeat 10 vuotta? Njaa...no tiedä häntä. Ihan sama, ei kai mulla ole siis tarvetta ammattiapuun...:/
Mutta...odotellaan, ehkä se kuolema pian tulee ja päästä mut näistä maallisista olemattomista kärsimyksistäni. Jos mulla on jonkin sortin kohtalotovereita, niin kirjoitelkaa ihmeessä mulle jotain palautetta. Päättyykö tällainen elämänvaihe ikinä?
P.s. Pahoittelen kirjoitusvirheitä...Hätäisesti kirjoitettu...
Varmaankin monet ovat huomanneet kuinka tämä osasto, nuoret, tulvii itsemurhaa koskevia juttuja. Kamalaa luettavaa, kieltämättä. Noh, mikäs minä olen saarnamaan, itselläni on samainen vaihe. En jaksa elää. En ole menettänyt ketään rakasta henkilöä, ei mene koulu hullummin, kotonakin saan leipää ja on oma huone(sitä kautta oma rauha), on netti ja TV...on kaikki mitä ylipäänsä voin tarvita, mutta joo...Siitä huolimatta, mä en näe mitään mitään syytä elää. Haluisin vaan kuolla pois, ei tarvitsisi enää herätä ja raahautua kouluun...saisi nukkua ikuista unta. Yksinkertaisesti olen vain menettänyt elämän haluni. Viimeset reilut kymmenen vuotta olen koittanut päästä pois täältä, mutta olen liian heikko vahingoittamaan itseäni, ja tiedän ettei mun aikani ole kuitenkaan vielä käsillä...
Juh...mun pitäisi varmaan hakeutua hoitoon, tiedän omaavani ns. mielenterveys ongelman ja muuta, mutta huoltajani sanoo asian olevan vain osa murrosikää, eli mun murrosikäni on siis kestänyt huikeat 10 vuotta? Njaa...no tiedä häntä. Ihan sama, ei kai mulla ole siis tarvetta ammattiapuun...:/
Mutta...odotellaan, ehkä se kuolema pian tulee ja päästä mut näistä maallisista olemattomista kärsimyksistäni. Jos mulla on jonkin sortin kohtalotovereita, niin kirjoitelkaa ihmeessä mulle jotain palautetta. Päättyykö tällainen elämänvaihe ikinä?
P.s. Pahoittelen kirjoitusvirheitä...Hätäisesti kirjoitettu...
Vastaukset 3
Vanhimmat
...olen samantyyppisessä tilanteessa, kaikki on hyvin. Mutta jokin osa mussa ei jaksa vaan. Mutta tiiän että itsemurha ei ole koskaan oike ratkaisu, ja ei oo sullekkaan, ei kenellekkään!!!!!
Jos mä jotenki saan auttaa sua niin, etsi uusia haasteita, tavotteita ja unelmia, ja toteuta ne!!!!! Ei huomena vaan NYT!!!!! Mitä sitä oottamaan... tsemppiä
Niin. Elämä ei aina tunnu elämänmakuiselta, vanhoihin kuvioihin puutuu ilman mitään syytä. Silti, itsemurhaa mä en ole koskaan pitänyt vaihtoehtona, ehkä siksi, että se loppujen lopuksi on läheisiä ihmisiä kohtaan todella itsekästä, ehkä siksi, ettei voi tietää, mitä sitten seuraa tai siksi, että olen nähnyt yhden ystävän/kaverin/minkälie yrittävän. Ja epäonnistuvan. Sen jälkeen elämä vasta onkin kivaa.
Kai se kuuluu murrosikään, tai johonkin, maailman murheiden kasautuminen ja sellainen, mutta sen pitäisi mennä ohi. Kun teiniagnsti alkaa helpottaa, niin näyttää se maailma valoisammalta täälläkin, osaksi kyllä muutaman ihanan ihmisen ansiosta. Ja kun mä en ole vielä liian lähellä katakymppiäkään, niin elämässä ehtii.
Vastaus kysymykseesi on ehkä, kaikki riippuu vain sinusta itsestäsi. Haluatko sinä sen päättyvän? Jos vastaus on ei, ei se koskaan pääty, eikä kukaan voi auttaa sinua.
Jos vastaus on kyllä, sinulla on paljon toivoa. Muista vain, että kaikki lähtee sinusta itsestäsi. Jos todella haluat parantua, silloin sinä pystyt siihen. Ensimmäinen askel kohti valoisampaa tulevaisuutta on: opettele nauttimaan pienistä, arkipäivän asioista ja tilanteista. esim. "pelkästä" auringon paistamisesta. Toinen asia on, että etsi itsellesi syitä elää. Muista, että olet monelle ihmiselle tärkeä ja kuolemasi aiheuttaisi vain paljon surua muille. Kolmanneksi, aseta itsellesi tavoitteita ja tee niistä totta. Muista, että tavoitteiden tulee olla realistisia. Tavoitteet voivat olla ihan pieniäkin, esim hyvä numero kokeesta, tärkeää vain on, että huomaat kuinka mahtavaa on, kun on suoriutunut tavoitteidensa mukaisesti. (tai ainakin melkein) Jos epäonnistut, yritä vain uudelleen, mutta kovemmin ja tarvittaessa eri tavalla!
Toivottavasti noista oli edes jotain apua, edes jollekin...