Mies läpi lattian!

Nuoripari osti vanhemman omakotitalon. Tukevammanpuoleinen tuleva "isäntä" humahti mädäntyneen lattian läpi kellarin puolelle! Ei voinut kun nauraa.
61942
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Niinpä niin. Mutta Siporex-talot kelluvat.

Äänestä

reikä lattiassa ei ole piilovika.

Äänestä

olen nähnyt myytävänä olevan okt:n, jossa yhdessä kamarissa oli pöydänjalat uponneet lattiaan, jotenkin katosi mielenkiinto koko asiaan:)

Äänestä

Kannattaa olla varovainen kun noihin vanhoihin puutaloihin menee tallustelemaan:

Kävin yhtä katsomassa. Tuntui sellainen vanhan mökin ja maan tuoksu. Lattia oli joustavan oloinen, vähän kuin jäykällä trampoliinilla olisi kävellyt. No ei kun kellariin ja sieltä ryömimällä perimmäiseen osastoon. Lattiapalkkien katkenneet päät repsottivat alaviistoon ja sahajauhoja valui alas kostean laudoituksen ja tervapahvien takaa. Sienet ja kuoriaiset tekivät väjäämätöntä työtään palauttaakseen talovanhuksen luontoon takaisin. Hyvä niin.

Äänestä

oliko kivijalan räppänät tukittu villoilla ja siitä alapohja lähtenyt homehtumaan

Äänestä
  • kaikki reiät umpeen ja kunnolla. Onhan ne lävet niin rumatkin. Jos ja kun se tukkiminen tehdään niin se kannattaa tehdä ihan betonilla. Se villalla tököttely on ihan pelleilyä. Ja talvellakin on lattia paljon lämpeempi. Ja sitten se mahdollinen maakuopan tuoksu tuo vaan sen oman lisämausteensa siihen omaan avaraan luontoon.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tämä huvitti kirjoitti:

Nuoripari osti vanhemman omakotitalon. Tukevammanpuoleinen tuleva "isäntä" humahti mädäntyneen lattian läpi kellarin puolelle! Ei voinut kun nauraa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu