Pekan pesti

Taas on Pekka ylittänyt uutiskynnyksen tapaansa
mukaisella aiheella, eli rahalla. Etelä-Saimaan
kirjoituksesta käy ilmi kuinka mitättömiä ovatkaan nuo muut mainitut liittojohtajat hoitamaan tehtäviään. Ovat olleet laiskoja
loppauksessa, siis eivät ole ahkerasti hakeneet maakuntaansa rahaa hu-haa- hankkeiden toteuttamiseen. Eivätkä ole ymmärtäneet laskuttaa
liittoaan ansionmenetyksistä. Käsittämättömiä nahjuksia. Mutta meillä Etelä-Karjalassa on liittojohtaja joka hallitsee nuo kaikki osa-alueet. Ehdottaisinkin että savolaiset palkkaisivat meidän liittojohtajan itselleen.
Näin molemmat osapuolet olisi voittajia.
161918
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Pekka se vaan pyörii uutisissa. Kuinka paljon hän on velottannut kaupunkiamme nykyisessä virassaan. Ketkä ovat hänen yhtiönsä muut osakkaat. Olisi kiva tietää.

Äänestä

Mikä on se päätoimi jonka hoitamista hän ei ole voinut tehdä ja josta hänelle maksetaan ansionmetyskorvausta?

Äänestä
  • Hänen päätoimi on kuluttaa EU:lta ja Imatran kaupungin veronmaksajilta saatua rahaa sellaisiin kohteisiin, joka antaa byrokraatti-
    tovereille työtä, mutta lopputulos on nolla.
    Tai ei nolla, vaan miinusmerkkinen.

    Äänestä

  • SDP:STÄ kirjoitti:

    Hänen päätoimi on kuluttaa EU:lta ja Imatran kaupungin veronmaksajilta saatua rahaa sellaisiin kohteisiin, joka antaa byrokraatti-
    tovereille työtä, mutta lopputulos on nolla.
    Tai ei nolla, vaan miinusmerkkinen.

    oivallettu asia!
    onhan muitakin samaa mieltä olevia kansalaisia.
    hyväveli tai oikeestaan TOVERI on parempi sanonta..se toimii imatralla..vielä,siinä näkee koko totuuden SDP.stä ja parlamentaarisesta vallankumouksesta!
    kunhan on ns.töitä..lopputuloksesta ei ole niin väliä!
    kunnallista päätäntää pitää hoitaa kuin yritystä,tulokseen on pyrittävä lisäämään aina merkkinen luku mitä sossut ei ymmärrä koska aate menee kaiken ohi!
    erityistilintarkastus olisi ehdottomasti paikallaan näissä roskayhtiöissä joita P.R tuhonnut omalla ylivallallaan ja imatran kaupungin sijoitus ja rahakiikenne kuuluu myös siihen kastiin!
    moni kuntalainen ei tiedä kuinka huonossa jamassa on kunnan rahapolitiikka..se on suuressa kriisissä ja tämäkin on lievä ilmaisu!
    silti samat taantumukselliset toverit ja ylin päätäntävalta eli työväenyhdistykset porskuttaa mutta ei onneksi kauaa,se nähdään seuraavissa kunnallisvaaleissa jolloin edistyksellisyys ja yritysmyönteinen politiikka astuu kuvioihin!

    Äänestä

pisnesmies joka on hoitanut oman toimeentulonsa varmanpäälle. Kävi miten kävi.

Äänestä

Tänään Pekka antoi lausuntoja saimaanselän kaavasta. Ihme juttu minusta. Mitä tekemistä Pekalla on kaavan kanssa. Päättäjät päättäävät ja Pekka on tässä ainoastaan tavallinen rivikansalainen jolla ei ole yhtään suurempaa sanan valtaa kuin muillakaan asukkailla. Paha moka.

Äänestä
  • mielipiteensä, siinä missä muillakin kansalaisilla?

    Äänestä

  • sanoa kirjoitti:

    mielipiteensä, siinä missä muillakin kansalaisilla?

    On mutta hän on vain ja ainoastaan tavallinen kansalainen kaava asiassa. Kaikki muutkin ovat ihmetelleet miksi Pekalta oli kysytty asiaa. Päätökset tehdään valtuustosalissa, eikä missään työväentaloilla. Toistan vielä. Oli erittäin suuri moka lehdeltä kysyä asiaa Pekalta. Tällä vain todistettiin vääristynnyt päätöskulttuuri. Jos olisi ollut kyseessä asukasillan kysymys niin silloin asia olisi aivan toisin.

    Äänestä

  • sanoa kirjoitti:

    mielipiteensä, siinä missä muillakin kansalaisilla?

    Pekan suhteita kovan tason päättäjiin on kehuttu, ja paskat ne suhteet on vain Hesassa hääriviin sossupolitikkoihin. Mitä niistä Etelä-Karjala hyötyy? kun sossut ei tuu oleen valassa ainakaan pariinkymmeneen vuoteen.Mies on muuten nähty Ratakadun Huora baarissa tämän tästä ajamassa maakunnan etuja.

    Äänestä

  • anssi. kirjoitti:

    On mutta hän on vain ja ainoastaan tavallinen kansalainen kaava asiassa. Kaikki muutkin ovat ihmetelleet miksi Pekalta oli kysytty asiaa. Päätökset tehdään valtuustosalissa, eikä missään työväentaloilla. Toistan vielä. Oli erittäin suuri moka lehdeltä kysyä asiaa Pekalta. Tällä vain todistettiin vääristynnyt päätöskulttuuri. Jos olisi ollut kyseessä asukasillan kysymys niin silloin asia olisi aivan toisin.

    Toimittajan ammattitaito ratkaisee pitkälle sen, mitä hän kyselee ja keneltä. En menisi Pekkaa moittimaan tässä asiassa.

    Tietysti, hän olisi voinut sanoa, että hänen intressissään ei ole vastata tällaisiin kysymyksiin. Mutta... moniko poliitikko jättää vastaamatta jos häneltä kysytään. On parempi olla esillä vaikka väärässä asiassa, kuin pysyä piilossa.

    Minulta, tavalliselta taatelintallaaja demarilta jos joku journalisti älyäisi tulla kysymään,- miksi demarit hävisivät vaalit?.Voisin vaikka siihen vastaillakin. On minullakin jonkinlainen mielipide ja tuntuma asiasta.

    Varmaan sitäkin jotkut ihmettelisivät, että miksi minulta on tuollaisia menty kyselemään.

    Äänestä

  • vapaa lehdistö. kirjoitti:

    Ennenkuin lähen työhön, niin sanon, että en moittinnut vaan ihmettelin asiaa. Minusta olisi ollut korrektia kysyä joko jokaiselta valtuutetulta asiaa tai sitten ainoastaan Hintsaselta ryhmyrin mielipidettä. Nyt työväenyhdistysten puheenjohtajat, joista yksi ei ole päättäjä antavat mututuntumalla lausuntoja oman yhdistyksen valtuutettujen mielipiteistä. Miksi asiaa ei tuotu esille ennen vaaleja. Mietihän sitä.

    Äänestä

  • suhteet kirjoitti:

    Pekan suhteita kovan tason päättäjiin on kehuttu, ja paskat ne suhteet on vain Hesassa hääriviin sossupolitikkoihin. Mitä niistä Etelä-Karjala hyötyy? kun sossut ei tuu oleen valassa ainakaan pariinkymmeneen vuoteen.Mies on muuten nähty Ratakadun Huora baarissa tämän tästä ajamassa maakunnan etuja.

    Kukas Pekkaa on nähnyt semmoisessa baarissa? Mikä paikka se oikein on? Olisi kyllä hauska tietää oikeasti mitä se siellä Helsingissä muka tekee rahansa eteen...

    Äänestä

  • Utelias erkki kirjoitti:

    Kukas Pekkaa on nähnyt semmoisessa baarissa? Mikä paikka se oikein on? Olisi kyllä hauska tietää oikeasti mitä se siellä Helsingissä muka tekee rahansa eteen...

    Soho Ratakatu 9

    Äänestä

  • TOTTAKAI kirjoitti:

    Soho Ratakatu 9

    Tiedättekö. Minusta on ihan ok, kun kirjoitetaan Pekan töppäilyistä, mutta jos mennään yksityisasioihin, niin se ei enää sovi. Ollaanko myö sellaisia täällä Imatralla, että kytätään kuka tekee mitäkin. Esimerkiksi jos minä menen huomenna uuteen seksiliikeeseen joka on avattu entisen apteekin tiloihin, niin heti aletaan juoruta. Heti joku puhuu, että olenhan aina ajatellut, että jotain pervoa siinä on. Itse tilataan kaikkea postimyynnistä ja katsotaan yönpimeydessä filmejä, mutta annas olla jos joku uskaltaa päivällä alan paikkaan. Tässä yhtenä päivänä yks kertoi vitsin. Kerron teille jos ette ole liian tosikoita. Nainen oli seksikaupassa ja kyseli tekokyrpien hintoja(koska oli suurista kyse, niin ne on kyrpiä, eikä peniksiä). Vaalean punainen maksoi 50 euroa ja suuri musta jo 80 euroa. Hän kiinnostui kuitenkin teräksen värisestä ja kysyi sen hintaa. Myyjä ei tiennyt sitä ja huutikin kaverilleen takahuoneeseen, että Pena rouva täällä haluaa ostaa termospullosi. Paljonko sillä on hintaa.

    Äänestä

  • suhteet kirjoitti:

    Pekan suhteita kovan tason päättäjiin on kehuttu, ja paskat ne suhteet on vain Hesassa hääriviin sossupolitikkoihin. Mitä niistä Etelä-Karjala hyötyy? kun sossut ei tuu oleen valassa ainakaan pariinkymmeneen vuoteen.Mies on muuten nähty Ratakadun Huora baarissa tämän tästä ajamassa maakunnan etuja.

    Haluaisin vain mainita että vaikkakin Pekkaa vastaan tuntuu olevan suuri vastarinta ja eikä syyttä.Tosin on muistettava että vanhaa virkaa viitaten toimitusjohtaja tekee mitä hallitus viimekädessä käskee tai kehoittaa.Eli vastuussa on suurempi porukka kuin yksi sylkykuppi,,,satun sattumoisin tietämään että tämä parjattu kaveri nauttii todellakin luottamusta valtapuolueiden johtohenkilöiden taholta. Mitä tulee kuntapolitikointiin niin kyllä Pekan sana tuntuu painavan vieläkin,tosin ei aivan Imatralla mutta lähialueella. Ja väitänkin että tulevaisuudessa tullaan kuulemaan yllättäviltäkin tahoilta Pekan tekosista..

    Äänestä

jatkossa seuraa samanlaisia juttuja. Demarit ovat tulilinjalla. Jokaisen julkidemarin ja päättäjän yläpuolella kaartelee pieni korppikotka.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

kauan kesti kirjoitti:

Taas on Pekka ylittänyt uutiskynnyksen tapaansa
mukaisella aiheella, eli rahalla. Etelä-Saimaan
kirjoituksesta käy ilmi kuinka mitättömiä ovatkaan nuo muut mainitut liittojohtajat hoitamaan tehtäviään. Ovat olleet laiskoja
loppauksessa, siis eivät ole ahkerasti hakeneet maakuntaansa rahaa hu-haa- hankkeiden toteuttamiseen. Eivätkä ole ymmärtäneet laskuttaa
liittoaan ansionmenetyksistä. Käsittämättömiä nahjuksia. Mutta meillä Etelä-Karjalassa on liittojohtaja joka hallitsee nuo kaikki osa-alueet. Ehdottaisinkin että savolaiset palkkaisivat meidän liittojohtajan itselleen.
Näin molemmat osapuolet olisi voittajia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu