Voi tätä

Kuuntelin tuossa Kainuun radion lähetystä ja "korva pitkänä" kuulin sieltä, että Kainuun radiolla on joku Kajaanissa asuva irakilaisperhe kummiperheenään.
Tuli vaan mieleen, että eikö olisi Kainuun alueelta löytynyt joku alkuperäisväestöön kuuluva hädänalaisessa tilanteessa oleva perhe, jota Kainuun radio olisi voinut auttaa ja seurata heidän tilannettaan.
Minusta olisi paikallisradiolle paljon kunniakkaampaa, jos he ottaisivat ja huolehtisivat nimenomaan oman maakunnan alkuperäisistä ihmisistä.
Luulenpa, että kyllä näille maahanmuuttajaperheille riittää noita "kummeja" ilman paikallisradiotakin, - aina viranomaisista alkaen. Kyllä heistä huoli pidetään, omista ei ole niin väliä.
8848
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

ja puhdistaa samalla vaikka huonoa omaatuntoaan.

Ja mitä kantaväestöön tulee niin suomalainen ei voi ottaa apua yksityishenkilöiltä vaikka menisi kuinka huonosti, se koetaan hyvin nöyryytävänä, suomalaiset ovat positiivisessa mielessä ylpeitä.

Äänestä

on ihmetelty jo pitempään. Tätä kummiperhettä on saatu seurata jo pari kuukautta.

Äänestä

Kyllä kerta käynti kyseisessä perheessä olisi riittänyt, kainuun radion johdon maailmaa syleilevä linja unohtaa maakuntamme ihmisen arjen ja siellä vierailut.
Yli vuotaa ja pahasti.
Mutta yleisemminkin voi sanoa että kaunuunradio on tekiöittensä näköinen, se on tullut selväksi.

Äänestä
  • naistoimittajien ideariihessähän se tämäkin tuotos on syntynyt. Aina sama muija siellä haastattelemassa.

    Tympeää tuputtaa väkisin tällaista kummiperhettä,jonka valitsemisessa ei kuuntelijoilta ole kysytty mitään.

    Äänestä

  • Imppa kirjoitti:

    naistoimittajien ideariihessähän se tämäkin tuotos on syntynyt. Aina sama muija siellä haastattelemassa.

    Tympeää tuputtaa väkisin tällaista kummiperhettä,jonka valitsemisessa ei kuuntelijoilta ole kysytty mitään.

    Hehheh, eihän ne tytöt linjaa määrää, kyllä sen tekee tämän kainuun paikallisen virman POMO. Sitä mämmiä sitten naiset palkkansa edestä joutuvat suoltamaan.
    Ja muistelepa miten kyseinen tiedotusväline kunnostutui pitseriajutussa. Ei semmonen linjanveto uutisoinnissa tapahdu perustoimittajan valtuuksilla - ei edes naisten.
    Kaikki pomot siellä on miehiä:
    http://lotta.yle.fi/rswebkni.nsf/sivut/kr_toimittaja?opendocument&pageid=Content162916A176E

    Äänestä

  • Imppa kirjoitti:

    naistoimittajien ideariihessähän se tämäkin tuotos on syntynyt. Aina sama muija siellä haastattelemassa.

    Tympeää tuputtaa väkisin tällaista kummiperhettä,jonka valitsemisessa ei kuuntelijoilta ole kysytty mitään.

    Äläpä puhu potaskaa, eihän se ole sama.
    Sulle kai riittää ku vaa on nainen, enempää erottelua et sitte osaa.

    Äänestä

  • ei oo sama kirjoitti:

    Äläpä puhu potaskaa, eihän se ole sama.
    Sulle kai riittää ku vaa on nainen, enempää erottelua et sitte osaa.

    se tarkkakorvainen kuuntelija olet! Vai oletko itse se toinen toimittaja?

    Äänestä

Olisi paljon järkevämpää ohjelma jossa nämä mamut olisivat työnsä ääressä (ei tarkoita sossun luukulla olemista)nämä meidän ihanat päättäjäthän kehuivat kuinka mamut tuovat uutta invatiota ja osamista turvaten vanhenevan väistön.Minä en halua jonkun kummiperheen tapoja jota tämä kainuun radio esittää.Kysymys miksi länsimaat ovat ruvennet perseennuolijoiksi,missä tosi miehet.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vieraskoreutta! kirjoitti:

Kuuntelin tuossa Kainuun radion lähetystä ja "korva pitkänä" kuulin sieltä, että Kainuun radiolla on joku Kajaanissa asuva irakilaisperhe kummiperheenään.
Tuli vaan mieleen, että eikö olisi Kainuun alueelta löytynyt joku alkuperäisväestöön kuuluva hädänalaisessa tilanteessa oleva perhe, jota Kainuun radio olisi voinut auttaa ja seurata heidän tilannettaan.
Minusta olisi paikallisradiolle paljon kunniakkaampaa, jos he ottaisivat ja huolehtisivat nimenomaan oman maakunnan alkuperäisistä ihmisistä.
Luulenpa, että kyllä näille maahanmuuttajaperheille riittää noita "kummeja" ilman paikallisradiotakin, - aina viranomaisista alkaen. Kyllä heistä huoli pidetään, omista ei ole niin väliä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu