onko kukaan

Kyllä tietyt normitukset on oltava olemassa, eihän todellisia ongelmia muuten yhtä hyvin huomattaisi. Ja miksi ihmeessä ei haluttaisi olla varma asiasta? Mitä sitten, jos ongelmia kuitenkin ilmaantuu? Ei lääkärit ja neuvoalan tädit turhaan neuvojansa jakele, lasten parastahan tässä ajatellaan. Tietyissä asioissa ei se vanhemman vaisto aina riitä, vaikka sekin on tärkeää informaatiota.

Me ollaan todella pitkää sukua, ei yhtään alle 180-senttistä miestä ja veljeni 193. Siitähän on sit soppa syntynyt, kun mieheni kanssa ollaan "vain" keskimittaisia eikä lapsi asetukaan keskikäyrille, vaan on perinyt pituusgeenit papaltaan. Kasvutarkkailuun pantiin jo 8-kuisena ja vaikka kertaalleen jo todettiin geeneistä johtuvan ja tasaisesti kasvavan omilla käyrillään, niin jopa taas joudutaan ylimääräisissä mittauksissa käymään, kun taaperon pituuskasvu ei ole pysähtynyt. Mitään hormonipumppauksia en kyl anna lapselleni tehdä ja veljenikin on kuulemma kasvanut tosi nopeasti ja saavuttanut aikaisin lopullisen pituutensa. En siis vanhempana huoli yhtään.

Tarhassa kyl tuntui hassulle kun poika 2 v 4 kk tuli juttelemaan ihan omaa kieltään, enkä ymmärtänyt mitään. Kuitenkin hän oli reipas ottaan kontaktia, näytti täysin terveeltä, liikkui normaalisti ja osoitteli asiansa selväksi, joten varmaan sieltäkin ne sanat ajan myötä tulevat.

että käyrien yms. avulla voidaan ajoissa erottaa sairauksien oireet. Katkeraa on jos olisi voitu hoitaa sairaus jota ei huomattaisi ilman mittauksia.

Ei kai noita neuvaolantätien horinoita kukaan niin vakavasti ota jos lapsi on terve. Oma kokemus on kyllä, että useimmiten on ihan asiallisia, on kai ollut hyvä tuuri. Paljon pahempana pidän sitä, ettei lasta hoideta huolellisesti vaan katsotaan oireita läpi sormien, niinkuin nyt on julkisuudessa ollut pari juttua kun lääkäri tappoi lapsen kun lähetti vakavasti sairaan kotiin.

vaistot on kiva juttu kun niillä ja todellisuudella ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa..

Jos lapsi alkaa puhua vasta 5-6-vuotiaana niin kielellisessä kehityksessä on varmasti jotakin vikaa. Se tulee esiin ehkä äidinkielessä tai vieraissa kielissä tai näkyy koko oppimisessa jollain tavalla, mutta varmaa on että lapsella on asiaa paljon aiemmin jos on kaikki kunnossa..

Kasvu on aikalailla nykyisin kai siirtynyt jo siihen, että tarkastellaan lapsen kasvu asuhteellisena asiana eikä suhteessa johonkin normiin. Toisaalta onhan selvää että jos lapsi on todella iso ja painava niin se on riski monelle asialle aikuisuudessakin. Se voi olla myös merkki jostakin vakavastakin ongelmasta esim pituuskasvussa jne. Eli kyllä tietyt rajat on olatava tiedossa, mutta niiden rajojen sisällä on oltava liikkumavaraa. Meillä on onnkeis ain alapsia katsottu yksilöinä niin sitä pätkää kuin pitkääkin.

Vanhemman vaistot tuppaavat selittämään kaiken aina hyvinpäin ja perustelemaan ihan päättömillä syillä kaiken. Lisäksi vaatii paljon tietoa että ne vaistot toimii läheskään toivotulla tavalla kun kaikki ei ole kohdallaan. Useimmiten ne suojaavat sekä lasta että vanhempaa joltakin joka olisi syytä nostaa pöydälle ja huomata.

Kaikki viat ja vammat ja häiriöt kun eivät ole niin kamalan ilmiselviä ja moneen päästään käsiksi pienelläkin vihjeellä kun niitä vihjeitä on sopivasti tarjolla. Monasti asiat etenee tahdillaan ja äkkiä huomataan olevan vähän jo myöhäistäkin.

Vaistoista; yksi äiti kuvitteli että kun perheeseen tuli koira niin vauva alkoi oireilla vauvamaistumalla takaisin. Tai lapsi oli reilu vuotias. Kun koir akasvoi ja lapsi vain oli aina vauvamaisempi otti perheen isä ohjat ja meni lääkäriin. Kuten varmaan moni ymmärtää ei vuotias taannu mustasukkaisuuttaan kuten isommat kun perheeseen tulee uusi vauva tai tässä tapauksessa koiravauva. Syy selvisi pian; lapsella olisairaus jonka takia hän menetti taitojaan. Lohdullista oli se, ettei asialle ollut mitään tehtävissä missään vaiheessa, mutta lapsen viimeiset toimivat ajat oli menetetty ikuisesti siksi että hänen kuviteltiin olevan mustis äidin uudelle vauvalle.. se niistä vaistoista!