Olen kyllästynyt kaikkeen!
Mitä ihmettä päässäni nyt oikein liikkuu, joku 40 -kriisikö?
Nyt täytyisi tehdä jotain mistä todella pitäisin, lähteä vaikka ulkomaille "katsomaan maailmaa", tutustua eri kulttuureihin, erilaisiin ihmisiin....tämä nykyinen elämänmeno ei minulle nyt millään tunnu riittävän, olo on koko ajan levoton.
Haluaisin todella muutosta tähän tylsään arkeen, mutta miten voin/uskallan repäistä itseni irti vakaasta arjesta joka antaa minulle kuitenkin sen perusturvallisuuden mitä elämässä tarvitaan.
Ei kai minulla ole varaakaan lähteä "suhtkoht" hyvätuloisesta virastani esim. vuorotteluvapaalle. Vai olisikohan sittenkään, en tiedä..säästää pitäisi kuitenkin ensin.
Mitä ihmettä teen...työhönmeno maistuu puulta, siksi antaisin mielelläni tilaisuuden jollekin vastavalmistuneelle innokkaalle sijaiselle joka olisi motivoitunut hoitamaan virkaani. Huono omatunto kolkuttaa tämän takia jatkuvasti...
Löytyykö teitä, jotka kamppailette samanlaisen ongelman kanssa...tai teitä, jotka ette ole suostuneet kamppailemaan vaan uskaltautuivat tekemään sitä mitä halusivatkin....?
Mitä ihmettä päässäni nyt oikein liikkuu, joku 40 -kriisikö?
Nyt täytyisi tehdä jotain mistä todella pitäisin, lähteä vaikka ulkomaille "katsomaan maailmaa", tutustua eri kulttuureihin, erilaisiin ihmisiin....tämä nykyinen elämänmeno ei minulle nyt millään tunnu riittävän, olo on koko ajan levoton.
Haluaisin todella muutosta tähän tylsään arkeen, mutta miten voin/uskallan repäistä itseni irti vakaasta arjesta joka antaa minulle kuitenkin sen perusturvallisuuden mitä elämässä tarvitaan.
Ei kai minulla ole varaakaan lähteä "suhtkoht" hyvätuloisesta virastani esim. vuorotteluvapaalle. Vai olisikohan sittenkään, en tiedä..säästää pitäisi kuitenkin ensin.
Mitä ihmettä teen...työhönmeno maistuu puulta, siksi antaisin mielelläni tilaisuuden jollekin vastavalmistuneelle innokkaalle sijaiselle joka olisi motivoitunut hoitamaan virkaani. Huono omatunto kolkuttaa tämän takia jatkuvasti...
Löytyykö teitä, jotka kamppailette samanlaisen ongelman kanssa...tai teitä, jotka ette ole suostuneet kamppailemaan vaan uskaltautuivat tekemään sitä mitä halusivatkin....?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Kuolee hitaasti hän, joka ei matkusta eikä lue, ei kuuntele musiikkia, ei rakasta itseään.
Kuolee hitaasti hän, joka tuhoaa oikean rakkautensa, joka ei ana itseään autettavan.
Kuolee hitaasti hän, joka muuttuu tavan orjaksi, käyden joka päivä samoja polkuja, joka ei muuta rutiineja ja joka ei riskeeraa vihtamalla vaatteittensa väriä tai puhumalla muukalaisen kanssa.
Kuolee hitaasti hän, joka kieltää intohimonsa ja niden tunteiden kuohun, jotka kirkastavat katseen ja edeyttävät särkyneet sydämet.
Kuolee hitaasti hän, joka ei vaihda elämänsä tyyliä, kun on tyytymätön työhönsä ja rakkauteensa, joka ei riskeeraa varmaa epävarman sijaan, jotta voisi kulkea unelmiensa perässä, joka ei anna itselleen mahdollisuutta ainakin yhden kerran elämässään paeta viisailta neuvoilta.
Elä tänään, riskeeraa tänään, tee tänään, älä anna itsesi kuolla hitaasti,
älä unohda olla onnellinen.
"Hidas kuolema"
-Pablo Neruda-
Tuo kolahti!
Miten oikeaan aikaan tuo runo tulikaan...
ja miten totta joka sana!
Printtaanpa tuon itselleni ja ripustan paikkaan, josta sen päivittäin voin lukea, tuntui että jo tuokin antoi varmuutta siihen että jotain olisi tehtävä...nyt!
Kiitos kaunis!
vei ajatukset päästäni,vai olisikohan sittenkin toisinpäin:)
Mutta kannatan;D
Tai tiedä häntä, voiko niin sanoa. Nyt kuitenkin tuntuu hyvältä, että kävi niin kuin kävi. Nimittäin tuli burn out. Jouduin/pääsin pois työstä, joka tympi, vaikka ei objektiivisesti katsoen varmaankaan ollut ollenkaan hassumpi työ. Mutta minulle jo liian tuttua - tuttuine rutiineineen, vaatimuksineen, odotuksineen, paineineen, aikatauluineen.
Nyt ei ole työtä, mutta on mielenrauha. Ei paineita, ei juurikaan aikatauluja, ei odotuksia, ei paljon ruutinejakaan - jos ei lasketa tätä keskustelupalstojen seuraamista päivittäin:) Tämä sopii minulle nyt. Tulevasta en tiedä, mutta mielenkiinnolla odotan, miksi elämä vielä muuttuu. Ja ainoa varma asiahan elämässä on muutos.
Minulle tämä viimeisin muutos tuli kuin vahingossa, mutta miksei muutosta voisi tehdä myös tarkoituksella. Rohkeutta se kysyy, se on selvä.
Minä olen myös kärsinyt burnoutista...pari vuotta sitten olin muutaman kuukauden sairaslomalla sen takia.
Tuntuu että jos tätä menoa taas jatkuu niin masennun uudestaan, siksipä jonkinlainen totaalinen elämänmuutos olisikin nyt paikallaan että tämä kierre loppuisi...
(huom! olen keskustelun avaaja)...
Töihin, kotiin, kauppaan, ruuanlaittoon, kotityöt,nukkumaan..Töihin, kotiin, kauppaan ruuanlaittoon, kotityöt,nukkumaan..Töihin, kotiin, kauppaan ruuanlaittoon, kotityöt, nukkumaan..Töihin, kotiin, kauppaan ruuanlaittoon, kotityöt, nukkumaan..
Aina sama rutiini, päivästä toiseen, viikosta viikkoon, vuodesta toiseen...iik, kohta alan olla jo liian vanha tekemään minkäänlaisia muutoksia!
Lepäile sinä, nainen Vantaalta ja mieti onko nykyinen työsi todellakin se mitä haluat tehdä eläkeikään asti?
Jos ei, jos sama rumba vaan jatkuu niin mitäs sitten?
Näiden ongelmien kanssa kamppailen minäkin tällä hetkellä.
Miten taloudellinen toimeentulo? Itse yli 1/2 vuotta saikulla joka jatkuu (takapakki toipumisessa depressio burnout). Pakko tehdä jotain ratkaisuja kohtapuoleen.