Erityispedagogiikka

Onko kokemuksia pääsykokeista ( kirjallinen, haastattelut, ryhmätilanteet) erityispedagogiikan koulutukseen? Muita alasta kiinnostuneita?
133363
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Mutta mihin yliopistoon ja koulutusohjelmaan tarvitset tietoja?

Äänestä
  • Meinasin laittaa hakemukset Helsingin, Jyväskylän ja Joensuun yliopistoihin. Jyväskylässä on esivalinta, josta katellaan päästäänkö pidemmälle, pohjapisteet keräyksen kohteena. Tämmösistä jos ois tietoa.

    Äänestä

  • lellu_ kirjoitti:

    Meinasin laittaa hakemukset Helsingin, Jyväskylän ja Joensuun yliopistoihin. Jyväskylässä on esivalinta, josta katellaan päästäänkö pidemmälle, pohjapisteet keräyksen kohteena. Tämmösistä jos ois tietoa.

    Esivalinnasta toki 7 kertaa.

    2004 olin ensimmäisen kerran pääsykokeessa mukana. Silloin meilä oli aineistokoe, sitten kirjatentti ja lopuksi haastattelu. Silloin hain Erityispedagogiikan asiantuntijakoulutukseen ja jäin 5. varasijalle.

    Viime vuonna hain AEK-koulutuksessa. Silloin ensin oli aineistokoe, jonka jälkeen minulla oli ryhmätilanne. Päivä päättyi henkilökohtaiseen haastatteluun. Jäin toiselle varasijalle ja yksi peruutti, joten jäin ensimmäisenä paikatta.

    Tänä vuonna haen Turkuun ja Jyväskylään.

    Äänestä

  • JukkaV kirjoitti:

    sitä, että miten tuolla jyväskylän aek:ssa vaikuttaa se, että onko pisteet otettu huomioon 1. vai 2. väylän mukaan? Taisi siinä 1. väylässä olla lukion todistuksen ja yo-kirjoitusten mukaan tulevat pisteet ja 2. väylässä katsotaan sitä työkokemusta ym. Eli onko eroa, pääseekö toisen väylän kautta paremmin?

    Muutenkin olisi mukava kuulla pääsykokeesta tarkemmin..

    Äänestä

  • lallukki kirjoitti:

    Viime vuonna ilmeisesti kumpaankin ryhmään oli otettu 16 parasta hakijaa. Lisäksi kakkosryhmään oli lisätty väylähakijat, joita oli kuusi. Kummastakin valittiin 9 hakijaa. Ensimmäisessä ryhmässä peruutti ilmeisesti neljä ja toisessa peruuttajia oli yksi. Eli viime vuonna ykkösryhmässä pääsi helpommin.

    Äänestä

  • JukkaV kirjoitti:

    Esivalinnasta toki 7 kertaa.

    2004 olin ensimmäisen kerran pääsykokeessa mukana. Silloin meilä oli aineistokoe, sitten kirjatentti ja lopuksi haastattelu. Silloin hain Erityispedagogiikan asiantuntijakoulutukseen ja jäin 5. varasijalle.

    Viime vuonna hain AEK-koulutuksessa. Silloin ensin oli aineistokoe, jonka jälkeen minulla oli ryhmätilanne. Päivä päättyi henkilökohtaiseen haastatteluun. Jäin toiselle varasijalle ja yksi peruutti, joten jäin ensimmäisenä paikatta.

    Tänä vuonna haen Turkuun ja Jyväskylään.

    Millaisia pisteitä sait haastattelusta ja ryhmätilanteesta? Mistä luulet jääneen pääsyn kiinni?

    Äänestä

  • Erkkapedaa kirjoitti:

    Millaisia pisteitä sait haastattelusta ja ryhmätilanteesta? Mistä luulet jääneen pääsyn kiinni?

    Aineistokoe 21/30, ryhmätilanne 22/30, haastattelu 21/30. Ei siis mitään soveltumattomuusongelmaa, vaan huonoa onnea.

    Äänestä

  • JukkaV kirjoitti:

    Aineistokoe 21/30, ryhmätilanne 22/30, haastattelu 21/30. Ei siis mitään soveltumattomuusongelmaa, vaan huonoa onnea.

    Millainen Jyväskylän aineistokoe on? Monivalintaa, essee tehtäviä...? Ja mitä tyyliä jaettava aineisto on?

    Äänestä

  • lellu_ kirjoitti:

    Millainen Jyväskylän aineistokoe on? Monivalintaa, essee tehtäviä...? Ja mitä tyyliä jaettava aineisto on?

    Tieteellinen artikkeli, joko tiukasti tai löyhästi sidoksissa erityispedagogiikkaan ja siitä vastataan esseekysymyksiä.

    Äänestä

Saako Joensuun yliopiston erityisopettajan koulutuksen kautta myös tavallisen luokanopettajan pätevyyden?

Äänestä
  • Kiitos kokemuksien jakamisesta, jotka kylläki ainakin minun kohalla vaan lisäs sisäänpääsy paineita. No, ekaa kertaa oon vasta yrittämässä, ei se maailma kaadu jos menee metsään. Erityisopettajakoulutuksessa saa myös luokanopettajan pätevyyden. Lisää kokemuksia tai vinkkejä ;) jos vaan löytyy niin tännepäin!

    Äänestä

  • ei joensuussa saa!

    Äänestä

  • saa mutta kirjoitti:

    ei joensuussa saa!

    automaattisesti erityispedan puolella saa vaan täytyy tehdä luokanopettaja-opintoihin kuuluvat POM (peruskoulussa opetettavien aineiden monimuotoiset opinnot)-opinnot. Näihin aikaa kuluu 1-1,5 v.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

lellu_ kirjoitti:

Onko kokemuksia pääsykokeista ( kirjallinen, haastattelut, ryhmätilanteet) erityispedagogiikan koulutukseen? Muita alasta kiinnostuneita?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu