Mulla olisi nyt se oma rotu hakusessa ja haluaisin kuulla mitkä rodut teidän mielestä sopisi minulle.
Asun kerrostaloasunnossa kaksiossa, koira ei siis saisi olla kovin kova ääninen ja sen pitäisi olla pieni tai keskikokoinen. Olen poissa kotoa noin. 8.00-14.00 jolloin koira joutuisi olemaan yksin kotona. Pidän ulkoilusta ja ajattelin että olisi hauskaa harrastaa koiran kanssa jotain kuten esim. agilitya tai tokoa. Itse pidän kaikenlaisista pystykorvista. Minulla on jonkin verran kokemusta koirista, sillä meillä on perhekoirana sheltti (tuleva koira ei kuitenkaan asu shelttimme kanssa saman katon alla). En kauheasti välitä trimmattavista roduista, puolipitkä karvainen koira kaveri olisi turkiltaan paras :) Siinä oli joitakin juttuja minusta ja millaista koiraa haen, "vaatimuksista" saa poiketa ja kertokaa ihmeessä omia lempirotujanne.

Vastaukset 8
Vanhimmat
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=102&conference=4500000000001523&posting=22000000025169841
Miten kuvittelet, että vieraat ihmiset osaavat sulle valita oikean rodun, jos et siihen itsekään pysty. Voi Elämän Kevät.
Tässä sulle hyvää luettavaa:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=102&conference=628&posting=22000000024980370
pieni länsigootinmaan pystykorva sopisivat kuvaukseesi.. :)
OLISIKO SHELTTI MITÄÄN
Ovat oikein mukavan ja terhakkaan oloisia koiria.Ei ole itsellä kovin kummoista kokemusta,mutta olen monilta kuullut että on miellyttävä koira.Ehkäpä voisit etsiä tästäkin rodusta lisää tietoa?
jonkinverran haukkua. ainakin ne kääkät!
Muuten tosi mukavia ja suloisia koiria!
..aina oppii uutta =)
Meidän äippä on kovin ihastunut ko. rotuun,hän asustelee maalla ok-talossa joten tuo pieni metelöinti ei niin haittaisikaan.Olis hyvä et sillä ois sellanen koira,joka ilmottas itestään jos joku ovella kupsaa,isohko koira ku ei sovellu äipän olkapään nivelten vaurioiden takia käsiteltäväksi.Täällä maallakin kun kiertelee vaikka mitä huijaria vanhempien ihmisten ovilla >:(
kuvaukseen =)
http://fi.wikipedia.org/wiki/Shiba