mitä mieltä olette

Olen rakentamassa talviasuttavaa pientä kesämökkiä, jossa asustelee 1-2 aikuista. WC:hen on tarkoitus laittaa kuivakäymälä, koska jätevesimääräykset on niin ankarat. Kertokaapa kokemuksistanne ja hinnoista, jos on tietoa.
72483
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Kolme mökin kokemuksella sanon, että mikä tahansa toimii, kunhan vaan on erotteleva. Nesteet purkkiin ja "böönit" toiseen astiaan.
Viimeisimmän "puuceen" muutin erottelevaksi lisäämällä etureunalle litteän keräilyastian ja siitä puutarhaletku ulkopuolelle muovikanisteriin. Nesteet laimennetaan 1:10 ja käytetään puutarhan lannoitteena. Kiinteän tavaran kuivikkeena käytetään turvetta. Täyttynyt astia kadetaan kompostiin maatumaan.
Kustannus erottelumuutoksesta oli kai 2-3 euroa ja vähän kesäistä askartelua.

Äänestä
  • se erottelee urtsat ja pöhnän. urtsan valutan kivikuoppaan ja pöhnäpurkissa on jätepussi tyhjennystä helpottamassa = ei tartte pestä. kerran kuussa tyhjennän jätepussin hortensiapensastolle kompostoitumaan ja vaihdan pussukan uuteen. Separetissa on myös hormi katolle ja sähkötuuletin, muttei ainakaan rannikolla sitä tuuletinta tarvitse välttämättä käyttää, kun vetää joka nurkasta muutenkin eikä hajut omalla tontilla pysy. suosittelen.

    Kunnasta terveystarkastajalta voit tarkistaa, pitääkö urtsa kerätä vai voiko valuttaa suoraan kuoppaan. Se urtsa laimennetaan lannoitevedeksi, jos täytyy kerätä ja vasta laimennettuna kaadetaan hortensialle. Kerrassaan kummia nämä jätemääräykset, kun mökiltä tullessa kaikki jätteet kuitenkin heitellään tielaitoksen roskisten viereen. Ainakin siltä näyttää ajellessa.

    Äänestä

  • Separett 9000 kirjoitti:

    se erottelee urtsat ja pöhnän. urtsan valutan kivikuoppaan ja pöhnäpurkissa on jätepussi tyhjennystä helpottamassa = ei tartte pestä. kerran kuussa tyhjennän jätepussin hortensiapensastolle kompostoitumaan ja vaihdan pussukan uuteen. Separetissa on myös hormi katolle ja sähkötuuletin, muttei ainakaan rannikolla sitä tuuletinta tarvitse välttämättä käyttää, kun vetää joka nurkasta muutenkin eikä hajut omalla tontilla pysy. suosittelen.

    Kunnasta terveystarkastajalta voit tarkistaa, pitääkö urtsa kerätä vai voiko valuttaa suoraan kuoppaan. Se urtsa laimennetaan lannoitevedeksi, jos täytyy kerätä ja vasta laimennettuna kaadetaan hortensialle. Kerrassaan kummia nämä jätemääräykset, kun mökiltä tullessa kaikki jätteet kuitenkin heitellään tielaitoksen roskisten viereen. Ainakin siltä näyttää ajellessa.

    Maksaa netrauta.fi 649e.Suosittelen. Tuuletin pyörii meillä aina, vaikkei mökillä oltaskaan, vie niin vähän sähköä..Vesivessaa muistuttava ulkonäkö, joten voi rakentaa ihan oikean näköisen sisäwc:n. Virtsaputki meillä liitetty jätevesikaivon putkeen, sitä nyt niin paljon tuu, kun mökillä tulee kuseskeltua naapurin rajalle...ja ympäristöviranomaisen kaikkea tarvi tietää, kun on lisäksi ulkohuussikin. Ja mitä vähemmän kyselee, sitä vähemmän saa kieltäviä vastauksia. Uudisrakennuksessa tietysti kaikenmailman tarkastukset.

    Äänestä

  • villa 900 kirjoitti:

    oli tarkoitus kirjoitaa.

    Äänestä

Tee semmoinen kevytrakenteinen puusee minkä neljä miestä siirtää uuteen paikkaan kun alusta täyttyy. Entiseen paikkaan tehdään komposti. Ei ole tyhjennysongelmia.

Äänestä

Naturum on meillä toiminut 10 vuotta hyvin, se on kuin vesikäymälä,
koska siinä voi käyttää myös bidesuihkua.
http://www.naturum.fi/

Äänestä

Meillä on talviasuttava hirsimökki johon laitoimme sisätiloihin Biolan kompostikäymälän. Homma toimii siten, että ulkoseinässä ja valussa on aukko josta jäteet tyhjennetään kerran vuodessa lapiolla ja nestemäinen menee letkua pitkin jätekaivoon ja imeytykseen.
Homma on toiminut kivuttomasti nyt 5 v kun näkee vain sen vaivan, että tyhjentää pöntön joka kevät. Tavara on aika valmista pellolle jo tyhjennettäissä kun tuorein tavara jätetään aina kompostoitumisen vauhdin antajaksi pönttöön.
Hajuhaittoja ei ole ollut.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

kuivakäymälästä kirjoitti:

Olen rakentamassa talviasuttavaa pientä kesämökkiä, jossa asustelee 1-2 aikuista. WC:hen on tarkoitus laittaa kuivakäymälä, koska jätevesimääräykset on niin ankarat. Kertokaapa kokemuksistanne ja hinnoista, jos on tietoa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu