Kukka
Kirjoittanut: Nymfopoika, 21.11.2002 klo 15.53
Sukulaistesi äärelle varoen
kumarrun anteeksi pyydellen
ihaillen sinua ihmettelen
niinkuin sielullani kykenen
Kuinka saattaisi viedä kukaan
sinunlaistasi maljakkoon sekaan
vain kuolemaa siten kylvien
itsekkyyttä teollaan mylvien
Täällä siun on tarkotus olla
ilona mehiläisten kedolla
katsella kauniina ympärilles
houkutella kulkijoita luokses
Taitavakin olet kuin mikä
kieltää ei kukaan voi sitä
ilmasta nappaat hiilen lehtiin
rakentaen siitä tiesi tähtiin
Nuutuneenakaan et sano mitään
ihmisen on opittava se näkemään
anteeksi annat iät ja ajat
kunnes ihminen tappaa kukat
Musta ruusu
Kirjoittanut: Nymfopoika, 21.11.2002 klo 18.18
Tapasin kerran kiehtovan kukan
piikikkään mutta sysimustan
Varovasti kun sitä lähestyin
sen kauneutta lähes pelästyin
Lausuin runon mieleen tulleen
jättäen sen jo melkeen silleen
Silloin puhkes ruusu puhumaan
kyyneleet sen saavutti maan
Maahan jäi valkoinen läiskä
paikalle kasvoi huurretta jäistä
Viikatemies
Kirjoittanut: Nymfopoika, 11.12.2002 klo 22.45
Kukan arvostelu on kuin kaataisi öljyä sen päälle. Kuinka kukaan voi arvostella kukkaa veitsellä leikatuin numeroin? Saako ihmeellinen voikukka pienemmät arvosanat kuin samanlainen ruusu? Jättäisitte kukat rauhaan, antaisitte niiden kasvaa ja kaikenlaisina täyttää maa. Jokainen kukka on täydellinen.
Hyvä mies, heittäisit jo viikatteesi pois, laskisit jo öljykannusi. Kuinka voisit niillä koskaan kukkien kasvattamista opettaa? Laskeudu tornistasi mieluummin tänne surullisten runoilijoiden joukkoon kylvämään omat siemenesi tähän loukkoon. Katso, tässä on sinulle kaunistaaksesi karu paikka, näytä meille miltä näyttää valkoinen lootuskukka. Miksi korjata viikatteella eikä itse kylvämällä?
Avain
Kirjoittanut: Nymfopoika, 7.12.2002 klo 15.32
Elin niinkuin nykyisin tapana on
itsekkäästi, kuin ajattelematon
Sanoin ja tein mitä sattui
kunhan omaksi eduksi koitui
Katsoin kerran vanhoja kuvia
menneiltä ajoilta tosi somia
Pieni poika niissä kovasti hymyili
pallopaidassaan viattomuutta säteili
Mietin silloin mikä meni vikaan
tuhri tuon pojan saastaiseen likaan
Koulut, raha, oman edun tavoittelu
kaiken muun kaltoin kohtelu
Valokuvien joukosta silloin kaivoin
avaimen kultaisen suurin vaivoin
Päähäni lukitun luomakunnan kruunun
avasin sillä palatakseni muuhun
Raskas haarniska päältäni tipahti
kruunun mukana lattialle kolahti
Kevyt olo valloitti mielen
sanat uudet valtasi kielen
Niin kuljen nyt pallopaidassani
hymyillen kaikille ohikulkiessani
Pyrkimykset ja tavoittelut jättäneenä
pelkkään omaan itseeni tyytyneenä
Unreachable destination is here
Kirjoittanut: Nymfopoika, 21.9.2002 klo 13.30
Chased images of myself
illusions of words and mind
by ideologies violently defined
Tried to be compassionate
strived for the escaping truth
constantly failing in both
Facing the endless dead end
gave up trying and striving
stopped the chase so exhausting
So did self reveal itself
part of truth inseparate
thus naturally compassionate
Viisaus
Kirjoittanut: Nymfopoika, 11.12.2002 klo 14.53
Heti kun väitän, että se on käsissäni, se valuttaa itsensä sormieni välistä kuin aavikon lähteen vesi. Nöyränä voin juoda kyllikseni, ylpeänä jään ikuisesti janoiseksi.
Tuntematon
Kirjoittanut: Nymfopoika, 10.12.2002 klo 14.32
Kuinka käsitykseni olevaisuuden yksityiskohdista ja kokonaisuudesta tai menneisyydestä ja tulevaisuudesta kasvaakaan, tervehtii minua aina lopulta suuri tuntematon.
Suuri tuntematon on sisälläni, ulkopuolellani, tulevaisuudessani ja menneisyydessäni. Vaikka olisin kuinka yksin, suuri tuntematon on aina seuranani.
Kolme tienviittaa
Kirjoittanut: Nymfopoika, 6.12.2002 klo 00.43
Etsimällä voi löytää vain, jos toteaa turhaan etsittyään, että etsimällä ei voi löytää. Vain näin etsimällä voi löytää sellaista, jota ei voi löytää etsimällä.
Pyrkimällä voi saavuttaa vain, jos toteaa turhaan pyrittyään, että pyrkimällä ei voi saavuttaa. Vain näin pyrkimällä voi saavuttaa sellaista, jota ei voi saavuttaa pyrkimällä.
Tavoittelemalla voi saada vain, jos toteaa turhaan tavoiteltuaan, että tavoittelemalla ei voi saada. Vain näin tavoittelemalla voi saada sellaista, jota ei voi saada tavoittelemalla.
Lintumies
Kirjoittanut: Nymfopoika, 25.11.2002 klo 00.36
Minulla ei ollut mitään
joten sitä ei ollut menetettävänäkään
Lähdin suuntaan
jota tavallisesti vältetään
loppuun, jopa jumaliinkin paetaan
Se vie karvaaseen todellisuuteen
olevaisuuden äärettömään ytimeen
Ainahan se on kohteena ollut
mutta vasta nyt mieleen tullut
Askeleita vielä parikunta
ja olen viimein vapaa
Jarrutellen tosin
muuten mieli hajoaa
Menen eri suuntaan kuin se haluaisi
se pyristelee epätoivoissaan
takertuu aikaisempaan
käpertyy kokoon
tarrautuu tavanomaisuuksiin
alistuu ympäriltä saneltuun turvalliseen
muottiin
Muotti on viimeinen omaisuuteni
mutta ei kauaa
pääsen siitä eroon
luovun siitä
annan sen pois
pitäkää hyvänänne
olen murtanut lukkonne
Jäljelle jää vain minä
vailla tarpeita
vailla huolia
vailla sidoksia
vailla pyrkimyksiä
vailla tavoitteita
vailla velvoitteita
vailla muottia
vapaana
Silloin vain olen
ollen osa olevaisuuden
kantaen avainta kuolleiden luo
kantaen avainta syntymättömien luo
avaten portin kaiken ykseyteen
katsoen unohdettuihin salaisuuksiin
Sumuinen vuori
Kirjoittanut: Nymfopoika, 12.12.2002 klo 00.54
Istuin sumuisella vuorella
hiljaa suuren puun juurella
En yrittänyt mitään erityistä
irtauduin vain mielen virroista
Nousin lentoon kohti uutta
sinisen taivaan täyskuuta
Vuodet vierivät huomaamatta
olin siinä vain hievahtamatta
Sammaleet ryömivät varoen luokseni
mitään peittämättä, osakseni
Vuoreen vihreänä sulautuessani
löysivät pikkulinnut olkapäilleni
Touhusivat risuista pieniä pesiä
ollakseen yhdessä onnellisia
suuren puun juurella
sumuisella vuorella
täyden kuun alla
Takaisin
Kirjoittanut: Nymfopoika, 23.1.2003 klo 23.37
Hiljaisuus painoi rakennelmat kasaan, nosti hiekan harjuihin, täytti kaivokset kalkilla, palautti kivet kallioihinsa, täytti puilla pellot. Haavat kuroutuivat umpeen, öljy valui kotiinsa, metsä valtasi aavikot, elämä asutti erämaat. Muinaiset tulivat ja uudet katosivat, taivaan sydämet irtosivat ja veivät veden mennessään. Mantereet yhdistyivät, vuoret laskeutuivat, kaikki leijui pölynä kohti synnyttäjien komeaa kuolemaa. Äitien loiste himmeni, liike lakkasi, tyhjyys täytti kaiken ensimmäisellä ajatuksella häipyen tuntemattoman huokailemaan hiljaisuuteen.
Pienet kädet
Kirjoittanut: Nymfopoika, 15.1.2003 klo 00.37
Pienet näkymättömät kädet nostavat verhon syrjään, jolloin huomaan hänet edessäni tuntien vastustamatonta kiintymystä hänenkin poskiensa punehtuessa ja silmiensä suuretessa. Pienet kädet laskevat näkymättömän verhon meidän kahden ympärille ja uppoamme omaan ikuiseen hetkeen jossa olemme vain me kaksi, pienten käsien ohjatessa sielumme kietoutumaan hyväillen toisiinsa. Pienet kädet työntävät vaativasti meidät hellään suudelmaan ja huultemme koskettaessa kuulemme äänettömän kuiskauksen pienten lasten komentavalla äänellä; tämä hän on, te kuulutte toisillenne. Riuhtaisen itseni lumouksesta ja jatkan surullisena matkaani; olen pahoillani, täällä on jo liikaa, jättäisitte minut jo rauhaan.
Harmauden köynnökset
Kirjoittanut: Nymfopoika, 10.1.2003 klo 21.24
Katson mieltäni valtaavaa surua, kuinka se täyttää sen kasvattaen kaikkialle uusia versojaan kunnes mieleni on kokonaan sen uuvuttama, vailla enää minkäänlaisia voimia leikata noita harmaita köynnöksiä pois tai nyhtää niitä juurineen irti tuosta harhojen savisesta ihmisten maailmasta joka niitä ruokkii ja josta myös nämä epätoivon, vihan ja pelon harmaat ohdakkeet versovat peittäen vähitellen kaiken alleen, niinkuin tuolla syvällä savessa vielä ääneti kuiskailevan tuntemattoman.
Silloin tuosta tuntemattomasta siroaa läpitunkeva säde kaikissa sateenkaaren väreissä, valaisten kaikki nuo harmaat ahdingon kasvit, joiden kauneutta en voi uusissa väreissään kuin henkeäni haukkoen ihmetellä ymmärtäen viimein niiden tarkoituksen, juuri ennen kuin ne muuttuvat ihailevasta katseestani tomuksi raikkaan kyynelsateen noustessa ja huuhtoessa ne saven mukana tyhjyyden nieluun jättäen jälkeensä vain tuon hiljaa kuiskailevan tuntemattoman, sieluni kirkkaan timantin.
Kuiskaus
Kirjoittanut: Nymfopoika, 9.1.2003 klo 02.05
Pakenen sitä joka hetki
sitä joka vainoaa minua aina
saaden minut valtaansa jos pysähtyisin
Siksi olen koko ajan kiireinen
täytän pienen mieleni sekaisin ajatuksin
suuren suuni turhilla sanoilla
vajavaiset aistini melulla
Pelkään sen kuiskausta enemmän kuin mitään muuta
se kuiskaisi kuka olen, mitä olen tehnyt väärin
se kuiskaisi että pakenen vastuutani
Pelkään sitä kohdatessani toisen ihmisen
me pakenemme sitä ylimääräisin tekemisiin
turhiin puheisiin, nopeaan hyvästelyynkin
Muuten tuntisimme olomme vaivaantuneiksi
sen kuiskatessa meille toisistamme salaisia asioita
puhaltaessa ympärillemme kielletyn rauhan
Nöyrryn sen suuruuden edessä
vain hetkeä ennen kuolemaani,
sairasvuoteellani,
pelästyessäni,
rakastuessani,
ollessani vielä äitini kohdussa
Silloin sen kuiskaukset saartavat minut
ne jylisevät vastustamattomalla voimallaan
se nousee syvyyksistä ja kauhistuttaa mieleni
hiljaisuuden kertoessa tarkoitukseni
Kotiin
Kirjoittanut: Nymfopoika, 19.1.2003 klo 23.32
Livun hiljaisuuden virtaan
kohti rauhaisaa mertaan
hyväillessä aaltojen lempeiden
sitten syvyyksien niin pehmeiden
kauas ihmisten maailmasta
aikaa sitten tuhon omasta
Vastassa
Kirjoittanut: Nymfopoika, 15.11.2002 klo 20.38
Voiko kauniimpaa olla
kuin sinä
sateenvarjo mukanasi
laiturilla
Mitä nyt
kysyit kiusoitellen
kun en iloni peittämistä edes yrittänyt
Vastauksetta kuljimme yhdessä
hiljaista hiekkatietä
saaressa
sadekuuron yllättämässä
Vain uskollisuus tiellämme
yhteisen kohtalon
kiihkeästi täyttääksemme
Ihmisen keksintö väkivaltainen
Kirjoittanut: Nymfopoika, 15.11.2002 klo 20.30
Unettomia öitä vietän näin
kaivaten kainalooni sinua vain
Mietin mikä estää onnen sen:
ihmisen keksintö väkivaltainen
Normien harha on mielen hämärtänyt
luopua pitäisi siitä viimeistään nyt
Miksi kieltää kehomme kielen
ideologioiden orjina luojamme mielen
Rakkauden voima suunnaton on
vapaana loisi se onnen verkoston
Kyynelten suru valtaa mielen
taidat hyväksyä vain yhden miehen
Uskallatko
Kirjoittanut: Nymfopoika, 9.1.2003 klo 01.45
Uskallatko ottaa viimeisenkin askelen luokseni
katsoa sitten pelkäämättä tyyniin silmiini
avautuakseni edessäsi loputtomaksi kirjaksi
jonka tarinat poimin tummista silmistäsi
täyttäen sivuni kaikilla unelmillasi
sellaisina kuin ne ovat piiloutuneet sieluusi
odottaen että joku viaton ne löytäisi
Muistot
Kirjoittanut: Nymfopoika, 7.12.2002 klo 01.34
Voisinpa tuottaa iloa elämääsi
astua jälleen kutsusta unelmiisi
Enemmän kuin mitään muuta maan päällä
toivoisin että olisit vielä täällä
Kun ajattelet minua joskus oikein kovasti
tunnen sen vieläkin sydämessäni somasti
Yhteiset hetket tulvivat silloin mieleeni
kaipaus takaisin luo kyyneleet silmiini
Vain unissani voin sinua enää tavata
silloinkin vain varovasti halata
Enemmän kuin mitään muuta maan päällä
toivoisin että olisit vielä täällä
Yhdessä
Kirjoittanut: Nymfopoika, 31.1.2003 klo 23.42
Tuhersin nämä pienet sanat
tuntiakseni ne suuret tunteet
jotka heräävät sisimmässäsi
syvällä omassa sielussani
Kirjoittanut: Nymfopoika, 21.11.2002 klo 15.53
Sukulaistesi äärelle varoen
kumarrun anteeksi pyydellen
ihaillen sinua ihmettelen
niinkuin sielullani kykenen
Kuinka saattaisi viedä kukaan
sinunlaistasi maljakkoon sekaan
vain kuolemaa siten kylvien
itsekkyyttä teollaan mylvien
Täällä siun on tarkotus olla
ilona mehiläisten kedolla
katsella kauniina ympärilles
houkutella kulkijoita luokses
Taitavakin olet kuin mikä
kieltää ei kukaan voi sitä
ilmasta nappaat hiilen lehtiin
rakentaen siitä tiesi tähtiin
Nuutuneenakaan et sano mitään
ihmisen on opittava se näkemään
anteeksi annat iät ja ajat
kunnes ihminen tappaa kukat
Musta ruusu
Kirjoittanut: Nymfopoika, 21.11.2002 klo 18.18
Tapasin kerran kiehtovan kukan
piikikkään mutta sysimustan
Varovasti kun sitä lähestyin
sen kauneutta lähes pelästyin
Lausuin runon mieleen tulleen
jättäen sen jo melkeen silleen
Silloin puhkes ruusu puhumaan
kyyneleet sen saavutti maan
Maahan jäi valkoinen läiskä
paikalle kasvoi huurretta jäistä
Viikatemies
Kirjoittanut: Nymfopoika, 11.12.2002 klo 22.45
Kukan arvostelu on kuin kaataisi öljyä sen päälle. Kuinka kukaan voi arvostella kukkaa veitsellä leikatuin numeroin? Saako ihmeellinen voikukka pienemmät arvosanat kuin samanlainen ruusu? Jättäisitte kukat rauhaan, antaisitte niiden kasvaa ja kaikenlaisina täyttää maa. Jokainen kukka on täydellinen.
Hyvä mies, heittäisit jo viikatteesi pois, laskisit jo öljykannusi. Kuinka voisit niillä koskaan kukkien kasvattamista opettaa? Laskeudu tornistasi mieluummin tänne surullisten runoilijoiden joukkoon kylvämään omat siemenesi tähän loukkoon. Katso, tässä on sinulle kaunistaaksesi karu paikka, näytä meille miltä näyttää valkoinen lootuskukka. Miksi korjata viikatteella eikä itse kylvämällä?
Avain
Kirjoittanut: Nymfopoika, 7.12.2002 klo 15.32
Elin niinkuin nykyisin tapana on
itsekkäästi, kuin ajattelematon
Sanoin ja tein mitä sattui
kunhan omaksi eduksi koitui
Katsoin kerran vanhoja kuvia
menneiltä ajoilta tosi somia
Pieni poika niissä kovasti hymyili
pallopaidassaan viattomuutta säteili
Mietin silloin mikä meni vikaan
tuhri tuon pojan saastaiseen likaan
Koulut, raha, oman edun tavoittelu
kaiken muun kaltoin kohtelu
Valokuvien joukosta silloin kaivoin
avaimen kultaisen suurin vaivoin
Päähäni lukitun luomakunnan kruunun
avasin sillä palatakseni muuhun
Raskas haarniska päältäni tipahti
kruunun mukana lattialle kolahti
Kevyt olo valloitti mielen
sanat uudet valtasi kielen
Niin kuljen nyt pallopaidassani
hymyillen kaikille ohikulkiessani
Pyrkimykset ja tavoittelut jättäneenä
pelkkään omaan itseeni tyytyneenä
Unreachable destination is here
Kirjoittanut: Nymfopoika, 21.9.2002 klo 13.30
Chased images of myself
illusions of words and mind
by ideologies violently defined
Tried to be compassionate
strived for the escaping truth
constantly failing in both
Facing the endless dead end
gave up trying and striving
stopped the chase so exhausting
So did self reveal itself
part of truth inseparate
thus naturally compassionate
Viisaus
Kirjoittanut: Nymfopoika, 11.12.2002 klo 14.53
Heti kun väitän, että se on käsissäni, se valuttaa itsensä sormieni välistä kuin aavikon lähteen vesi. Nöyränä voin juoda kyllikseni, ylpeänä jään ikuisesti janoiseksi.
Tuntematon
Kirjoittanut: Nymfopoika, 10.12.2002 klo 14.32
Kuinka käsitykseni olevaisuuden yksityiskohdista ja kokonaisuudesta tai menneisyydestä ja tulevaisuudesta kasvaakaan, tervehtii minua aina lopulta suuri tuntematon.
Suuri tuntematon on sisälläni, ulkopuolellani, tulevaisuudessani ja menneisyydessäni. Vaikka olisin kuinka yksin, suuri tuntematon on aina seuranani.
Kolme tienviittaa
Kirjoittanut: Nymfopoika, 6.12.2002 klo 00.43
Etsimällä voi löytää vain, jos toteaa turhaan etsittyään, että etsimällä ei voi löytää. Vain näin etsimällä voi löytää sellaista, jota ei voi löytää etsimällä.
Pyrkimällä voi saavuttaa vain, jos toteaa turhaan pyrittyään, että pyrkimällä ei voi saavuttaa. Vain näin pyrkimällä voi saavuttaa sellaista, jota ei voi saavuttaa pyrkimällä.
Tavoittelemalla voi saada vain, jos toteaa turhaan tavoiteltuaan, että tavoittelemalla ei voi saada. Vain näin tavoittelemalla voi saada sellaista, jota ei voi saada tavoittelemalla.
Lintumies
Kirjoittanut: Nymfopoika, 25.11.2002 klo 00.36
Minulla ei ollut mitään
joten sitä ei ollut menetettävänäkään
Lähdin suuntaan
jota tavallisesti vältetään
loppuun, jopa jumaliinkin paetaan
Se vie karvaaseen todellisuuteen
olevaisuuden äärettömään ytimeen
Ainahan se on kohteena ollut
mutta vasta nyt mieleen tullut
Askeleita vielä parikunta
ja olen viimein vapaa
Jarrutellen tosin
muuten mieli hajoaa
Menen eri suuntaan kuin se haluaisi
se pyristelee epätoivoissaan
takertuu aikaisempaan
käpertyy kokoon
tarrautuu tavanomaisuuksiin
alistuu ympäriltä saneltuun turvalliseen
muottiin
Muotti on viimeinen omaisuuteni
mutta ei kauaa
pääsen siitä eroon
luovun siitä
annan sen pois
pitäkää hyvänänne
olen murtanut lukkonne
Jäljelle jää vain minä
vailla tarpeita
vailla huolia
vailla sidoksia
vailla pyrkimyksiä
vailla tavoitteita
vailla velvoitteita
vailla muottia
vapaana
Silloin vain olen
ollen osa olevaisuuden
kantaen avainta kuolleiden luo
kantaen avainta syntymättömien luo
avaten portin kaiken ykseyteen
katsoen unohdettuihin salaisuuksiin
Sumuinen vuori
Kirjoittanut: Nymfopoika, 12.12.2002 klo 00.54
Istuin sumuisella vuorella
hiljaa suuren puun juurella
En yrittänyt mitään erityistä
irtauduin vain mielen virroista
Nousin lentoon kohti uutta
sinisen taivaan täyskuuta
Vuodet vierivät huomaamatta
olin siinä vain hievahtamatta
Sammaleet ryömivät varoen luokseni
mitään peittämättä, osakseni
Vuoreen vihreänä sulautuessani
löysivät pikkulinnut olkapäilleni
Touhusivat risuista pieniä pesiä
ollakseen yhdessä onnellisia
suuren puun juurella
sumuisella vuorella
täyden kuun alla
Takaisin
Kirjoittanut: Nymfopoika, 23.1.2003 klo 23.37
Hiljaisuus painoi rakennelmat kasaan, nosti hiekan harjuihin, täytti kaivokset kalkilla, palautti kivet kallioihinsa, täytti puilla pellot. Haavat kuroutuivat umpeen, öljy valui kotiinsa, metsä valtasi aavikot, elämä asutti erämaat. Muinaiset tulivat ja uudet katosivat, taivaan sydämet irtosivat ja veivät veden mennessään. Mantereet yhdistyivät, vuoret laskeutuivat, kaikki leijui pölynä kohti synnyttäjien komeaa kuolemaa. Äitien loiste himmeni, liike lakkasi, tyhjyys täytti kaiken ensimmäisellä ajatuksella häipyen tuntemattoman huokailemaan hiljaisuuteen.
Pienet kädet
Kirjoittanut: Nymfopoika, 15.1.2003 klo 00.37
Pienet näkymättömät kädet nostavat verhon syrjään, jolloin huomaan hänet edessäni tuntien vastustamatonta kiintymystä hänenkin poskiensa punehtuessa ja silmiensä suuretessa. Pienet kädet laskevat näkymättömän verhon meidän kahden ympärille ja uppoamme omaan ikuiseen hetkeen jossa olemme vain me kaksi, pienten käsien ohjatessa sielumme kietoutumaan hyväillen toisiinsa. Pienet kädet työntävät vaativasti meidät hellään suudelmaan ja huultemme koskettaessa kuulemme äänettömän kuiskauksen pienten lasten komentavalla äänellä; tämä hän on, te kuulutte toisillenne. Riuhtaisen itseni lumouksesta ja jatkan surullisena matkaani; olen pahoillani, täällä on jo liikaa, jättäisitte minut jo rauhaan.
Harmauden köynnökset
Kirjoittanut: Nymfopoika, 10.1.2003 klo 21.24
Katson mieltäni valtaavaa surua, kuinka se täyttää sen kasvattaen kaikkialle uusia versojaan kunnes mieleni on kokonaan sen uuvuttama, vailla enää minkäänlaisia voimia leikata noita harmaita köynnöksiä pois tai nyhtää niitä juurineen irti tuosta harhojen savisesta ihmisten maailmasta joka niitä ruokkii ja josta myös nämä epätoivon, vihan ja pelon harmaat ohdakkeet versovat peittäen vähitellen kaiken alleen, niinkuin tuolla syvällä savessa vielä ääneti kuiskailevan tuntemattoman.
Silloin tuosta tuntemattomasta siroaa läpitunkeva säde kaikissa sateenkaaren väreissä, valaisten kaikki nuo harmaat ahdingon kasvit, joiden kauneutta en voi uusissa väreissään kuin henkeäni haukkoen ihmetellä ymmärtäen viimein niiden tarkoituksen, juuri ennen kuin ne muuttuvat ihailevasta katseestani tomuksi raikkaan kyynelsateen noustessa ja huuhtoessa ne saven mukana tyhjyyden nieluun jättäen jälkeensä vain tuon hiljaa kuiskailevan tuntemattoman, sieluni kirkkaan timantin.
Kuiskaus
Kirjoittanut: Nymfopoika, 9.1.2003 klo 02.05
Pakenen sitä joka hetki
sitä joka vainoaa minua aina
saaden minut valtaansa jos pysähtyisin
Siksi olen koko ajan kiireinen
täytän pienen mieleni sekaisin ajatuksin
suuren suuni turhilla sanoilla
vajavaiset aistini melulla
Pelkään sen kuiskausta enemmän kuin mitään muuta
se kuiskaisi kuka olen, mitä olen tehnyt väärin
se kuiskaisi että pakenen vastuutani
Pelkään sitä kohdatessani toisen ihmisen
me pakenemme sitä ylimääräisin tekemisiin
turhiin puheisiin, nopeaan hyvästelyynkin
Muuten tuntisimme olomme vaivaantuneiksi
sen kuiskatessa meille toisistamme salaisia asioita
puhaltaessa ympärillemme kielletyn rauhan
Nöyrryn sen suuruuden edessä
vain hetkeä ennen kuolemaani,
sairasvuoteellani,
pelästyessäni,
rakastuessani,
ollessani vielä äitini kohdussa
Silloin sen kuiskaukset saartavat minut
ne jylisevät vastustamattomalla voimallaan
se nousee syvyyksistä ja kauhistuttaa mieleni
hiljaisuuden kertoessa tarkoitukseni
Kotiin
Kirjoittanut: Nymfopoika, 19.1.2003 klo 23.32
Livun hiljaisuuden virtaan
kohti rauhaisaa mertaan
hyväillessä aaltojen lempeiden
sitten syvyyksien niin pehmeiden
kauas ihmisten maailmasta
aikaa sitten tuhon omasta
Vastassa
Kirjoittanut: Nymfopoika, 15.11.2002 klo 20.38
Voiko kauniimpaa olla
kuin sinä
sateenvarjo mukanasi
laiturilla
Mitä nyt
kysyit kiusoitellen
kun en iloni peittämistä edes yrittänyt
Vastauksetta kuljimme yhdessä
hiljaista hiekkatietä
saaressa
sadekuuron yllättämässä
Vain uskollisuus tiellämme
yhteisen kohtalon
kiihkeästi täyttääksemme
Ihmisen keksintö väkivaltainen
Kirjoittanut: Nymfopoika, 15.11.2002 klo 20.30
Unettomia öitä vietän näin
kaivaten kainalooni sinua vain
Mietin mikä estää onnen sen:
ihmisen keksintö väkivaltainen
Normien harha on mielen hämärtänyt
luopua pitäisi siitä viimeistään nyt
Miksi kieltää kehomme kielen
ideologioiden orjina luojamme mielen
Rakkauden voima suunnaton on
vapaana loisi se onnen verkoston
Kyynelten suru valtaa mielen
taidat hyväksyä vain yhden miehen
Uskallatko
Kirjoittanut: Nymfopoika, 9.1.2003 klo 01.45
Uskallatko ottaa viimeisenkin askelen luokseni
katsoa sitten pelkäämättä tyyniin silmiini
avautuakseni edessäsi loputtomaksi kirjaksi
jonka tarinat poimin tummista silmistäsi
täyttäen sivuni kaikilla unelmillasi
sellaisina kuin ne ovat piiloutuneet sieluusi
odottaen että joku viaton ne löytäisi
Muistot
Kirjoittanut: Nymfopoika, 7.12.2002 klo 01.34
Voisinpa tuottaa iloa elämääsi
astua jälleen kutsusta unelmiisi
Enemmän kuin mitään muuta maan päällä
toivoisin että olisit vielä täällä
Kun ajattelet minua joskus oikein kovasti
tunnen sen vieläkin sydämessäni somasti
Yhteiset hetket tulvivat silloin mieleeni
kaipaus takaisin luo kyyneleet silmiini
Vain unissani voin sinua enää tavata
silloinkin vain varovasti halata
Enemmän kuin mitään muuta maan päällä
toivoisin että olisit vielä täällä
Yhdessä
Kirjoittanut: Nymfopoika, 31.1.2003 klo 23.42
Tuhersin nämä pienet sanat
tuntiakseni ne suuret tunteet
jotka heräävät sisimmässäsi
syvällä omassa sielussani
Vastaukset 12
Vanhimmat
upeeta:)!!
Kiva että tykkäsit.
sinulla on kaunis sielu ja mieli :))
Niin sinullakin.
No nii hyvä kun kirjotit noi kaikki ny toho nii saan helposti kaikki tulostettua! Noi on niin mahtavia ihan niinku oon aina sanonu!!!! Hyvä hyvä! Ku jatkat runoiluas ni piristät mun päiviä! -kiitoooos-
On ollu kiva tietää että oot tykänny, se on piristäny puolestaan mun päiviä.
tosi hienoa luettavaa,sanojen käyttö jees,
saavat ajattelemaan lukijan.luin useamman
kerran ja aina löyty uutta miettävää
tosi mielenkiintoista luettavaa,sanojen
käyttö jees,luin useamman kerran ja aina
löyty uutta mietittävää
Myös sulta mulla on paljon opittavaa. Toivottavasti kirjottelet vielä lisää.
Minä ainakin pidin, kauniita ajatuksia, huolellisia kudelmia, eikä liian samanlaista kuin nämä kaikki.. Kunnioitettavaa sekin, että joku jaksaa silloin tällöin vielä yrittää riimitelläkin, itse en koskaan jaksanut...:) Mutta jatka ihmeessä, olen näitä runojasi ennenkin katsellut, (toisella nimimerkillä, tosin).
Noista jos saa muutaman suosikkinsa mainita, niin "Kuiskaus", kaunis, harkittu ja riittävän tulkinnanvarainen. Ja "Takaisin". Mielenkiintoinen ajatus siinä.
Joo mulla toi riimittely on semmosta heittoo vaan, pitäis joskus miettiä miten se oikeesti tehdään.
Jotkut noista ei-abstrakteista on vertauskuvallisia, ne kertoo sisäisistä tapahtumista. Esimerkiksi tuo sumunen vuori.
Mulla on joskus vaikeuksia päättää teenkö runosta abstraktin vai ei-abstraktin ja tulos on sitten joskus semmonen sekotus jossa ne abstraktit osat vesittyy siitä muiden osien ei-abstraktisuudesta.
Kiitos palautteesta.
Kuinka olla taiteellinen, olematta tekotaiteellinen...
Kun yrittää yhdistellä kaikenlaista, lopputulos voi joskus olla vähintäänkin kaamea. Mutta nuo sinun ovat oikeasti hyviä. Ei ihan heti kyllästy, jaksaa lukea loppuun asti. Ja noin henk. koht. minä ainakin olen aina pitänyt (ja kirjoittanut) enemmän abstrakteista tekstejä.