Olen jäännyt kaksiviikkoa sitten leskeksi.Vihkisormukseni on vas.nimettömässä.Mihin tulevaisuudessa??
Lesken vihkisormus
jaakkima
42020
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kuinka kaunista, että pohdiskelet noin syvällisä kun edesmennyt puolisosi on juuri haudattu/haudataan pian.
Voit pitää sormustasi edelleen samassa sormessa tai ihan missä tahansa.
Silloin, kun läheinen on lähtenyt, pohtii mitä kummallisempia asioita - ei osaa aina olla ihan etiketin mukaan (siis sen, jonka sanelevat muut, viisaammat).
Vastauksena ap:lle, jos vielä palstalla poikkeat. En ole joutunut tilanteeseesi, mutta luulen, että pitäisin vielä pitkään "oikealla paikallaan". Ehtii sen sitten siirtää johonkin muuhun sormeen tai ottaa kokonaan pois kädestä, jos tai kun joskus siltä alkaa tuntua.
musta jotenkin tuntuis kurjalta ottaa heti pois... antaisn olla sormessa kunnes siltä tuntuu että voi päästää siitä irti. sitten voisi pitää vaikka ketjussa kaulassa.
Voit kantaa vihkisormusta vasemmassa nimettömässä niin pitkään, kunnes tunnet olevasi valmis edes kuvittelemaan uutta suhdetta. (Sormus sormessa sinua pidetään varattuna naisena). Ennen muinoin sopivana suruaikana pidettiin hedelmällisessä iässä olevalle naiselle puolta vuotta ja iäkkäämmille vuotta. Mutta nykypäivänä oma tuntemuksesi ratkaisee.
Sen jälkeen voit siirtää sormukseen johonkin muuhun sormeen tai laittaa sen muistojesi joukkoon "talteen".
Kerrallaan ei kanneta useamman miehen sormusta eli jos menet joskus uudelleen kihloihin tai naimisiin, niin viimeistään siinä vaiheessa laitat edesmenneen miehesi sormukset muistojen joukkoon.